ERÄÄT HELLUNTALAISPASTORIT NE VAAN KAVEERAVAT MUSLIMIEN KANSA, mutta mitä sanoo Raamattu suhtaumisesta harha-oppisiin?
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi perjantaina asunnottomien palvelukeskuksessa toisen yöpyjän surmanneen miehen 12 vuodeksi vankeuteen. Mies surmasi toisen yöpyjän lyömällä häntä keittiöveitsellä selkään.
Uhri oli tullut kertomaan tappajansa nimen vuorossa olleelle asuntolan työntekijälle veitsi selässään, istunut ja lyyhistynyt hetken päästä.
Sherif Ahmed El Husseini Ghazi, 38, sai taposta 12 vuoden vankeusrangaistuksen. Minimituomio taposta on kahdeksan vuotta vankeutta. Käräjäoikeus perustelee pitkää rangaistusta sillä, että Ghazi oli lyönyt selin ollutta puolustuskyvytöntä rukoilevaa miestä arvaamattomasti ja jättänyt veitsen tämän selkään.
Islamisoituminen on alkanut kiihtyvällä tahdilla Euroopassa ja täällä on yli sata muslimien hallitsemaa NO-GO aluetta.
Menkää helluntalaispastorit evankelioimaan muslimijengeille ensin Itäkeskukseen jos uskotte Jumalaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Miten se, että mies rukoili, liittyy asiaan?