Voiko profeettaan luottaa?

Entä voidaanko profeettaan luottaa?

On tietysti mahdollista, että uskovakin ihminen, saadessaan sanoman hengeltä "huijaa" kuulijoitaan, sanomalla, että nyt puhuva henki tunnusti Jeesuksen Kristukseksi, vaikkei niin olisi tapahtunutkaan.

Väärä mahtipontisuus ja itseluottamus ja ylpeys saattavat nostattaa profetoivan omasta sielusta kyseisen tunnustuksen. Monet uskossaan haaksirikkoon joutuneet, itseään suurina pitävät "profeetat", niinkuin 1. Tim. 4:1 sanoo: "luopuva t uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppia". Näistä puhuu myöskin: Hes 13:2,17, Jer 14:14, 23:16, 26. Aina on kuitenkin tuo hedelmä josta ihminen tunnetaan. Sellainen henkilö millainen hedelmä. Moni puu tuottaa kyllä tuuheita lehtiä, älä arvioi henkilöä niiden mukaan. Se todellinen hedelmä näkyy monesti vasta yksityiselämässä. Kyllä me kokouksissa osaamme hurskailta näyttää. Se sujuu kyllä ihan lihan mielelläkin.

Väärien henkien maailmaan tulemisesta puhuu myöskin 2. Joh. 7: "Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus."

Tuossa on nimenomaan kyse vääristä hengistä, jotka ovat laittomuuden henkenä päässeet valtaan (Matt. 24:12) ja seurauksena on nyt vallitseva sekasotku henkien toiminnan alueella. Ennennäkemätön villitys ja hekumointi on meneillään. Seurakunnat jakaantuvat kahtia. Monet eivät koe enää seurakuntaa kodikseen ja eroavat tuon villityksen tähden. Mikä henki on kyseessä, joka tuottaa tuollaista hedelmää? On todella nautittu; "hänen haureutensa vihan viiniä" ( Ilm. 18:3). Todella uudesta päihdyttävästä viinistä on kyse.
8. Jälki on pelottavaa.

Moniaat luopuvat uskosta ja turvaavat elämyksiin. Useimpien rakkaus Kristukseen ja Sanaan kylmenee ja kiinnostutaan vain "hengen" toiminnasta ja silloin pannaan toivo vain tämän elämän ajaksi. Tällöin ollaan todella "kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat" (1. Kor. 15:19).

Olemme siirtyneet aikaan jossa henki tuntuu olevan kaikki kaikessa. Sanotaan: "siellä henki toimii, henki puhuu, henki yhdistää" jne. Siellä missä Pyhä Henki toimii, siellä tulee näkyä myöskin Hengen hedelmä. Siellä Kristus tulee kirkastetuksi. Siellä on Jeesuksen risti. Henki toimii nimenomaan Sanassa ja Sanan mukaan. Paavali ei puhunut paljoakaan Hengestä, mutta sitäkin enemmän ristiinnaulitusta Jeesuksesta Kristuksesta.

Henki jota markkinoidaan puhumalla ja opettamalla Sanan vastaisesti, ja sivuuttamalla Jeesus Kristus syntiemme sovittajana, ei ole Pyhä Henki. Sellaista on nyt paljon liikkeellä, ja se leviää kulovalkean tavoin.

Usein kuulee sanottavan: "henki sanoi minulle, henki kehotti, henki ilmoitti". Mutta koeteltiinko ensin, että tuo henki joka; sanoi, kehotti, ilmoitti, oli Jumalasta. Suuri osa hengen sanomisisista, kehoittamisista ja ilmoituksista jäisi vastaanottamatta jos henkiä koeteltaisiin Raamatun mukaan. Jouduttaisiin tyytymään kirjoitettuun Sanaan.

Sanan tuntemus on jäänyt monesti hämmästyttävän vähäiseksi. On uskovia, jotka lukevat Raamattua tuskin koskaan. Eräskin uskova ei ole avannut Raamattuaan yli vuoteen.
Lue lisää..
http://www.netikka.net/mpeltonen/trust.htm
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

yhessä seurakunnassa rukouskokouksessa jossa oli yksi "hengellä täytetty" ja tätä henkeä sitten jaettiin kaikille halukkaille ja kaille tarjottiin kielillä puhumisen lahjaa...

oli oma paikka tälle tyypille ja sinne sitten jokainen pysyt menenmään omalla vuorollaan jos halusi...

jakoiko Jeesus ja oepetuslapset henkeä samalla lailla kun nyky seurakunnat jakaa sitä kaikille halukkaille?

mikä henki se tämä on joka vaikuttaa onko saatanan vai Herran?

apotolien teoissakin yksi noita haluaa ostaa opetuslapsilta Pyhän Hengen mutta antaako opetuslapset sitä tälle rahalla ostajalle?

ei anna ja nykysin seurakunnat antaa "hengen" kaikille halukkaille jopa suoraan uskostaosattomillekkin jotkatulevat kokoukseen!

antoiko ja laittoiko paavali joka pyytäjän päälle kädet ja antoi näille hengen?

Äänestä
  • Paavalista en muista, mutta eikös Pietsu Pietari mennyt Korneliuksen taloon ja kaikki uskottomat saivat Pyhän Hengen.
    Pitäisi tarkistaa Raamatusta, ettei tule väärin kerrottua ulkomuistista.

    Äänestä

  • tässä on hyvä ketju tähän aiheeseen liittyen...

    miksi seurakunnissa ei koettellea henkiä ja oppia?

    vaan päästetään esim. torontolaisuus jne... ovista sisään ja näin saastuu koko seurakunta?

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/13902846/henkikaste!

    HENKIKASTE!

    pyhänhengen

    24.10.2015 18:15

    Äänestä

Enpä ole edelleenkään törmännyt yhteenkään absoluuttisen yksiselitteisesti toteutuneeseen profetiaan.

Äänestä
  • Älä huoli.
    Ei ole kukaan muukaan ateisti törmännyt asiaan.

    Äänestä

  • Ja kun oikein kovasti uskoo, mikä vain tuntuukin sitten todelta?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


EiSinisilmäinen kirjoitti:

Entä voidaanko profeettaan luottaa?

On tietysti mahdollista, että uskovakin ihminen, saadessaan sanoman hengeltä "huijaa" kuulijoitaan, sanomalla, että nyt puhuva henki tunnusti Jeesuksen Kristukseksi, vaikkei niin olisi tapahtunutkaan.

Väärä mahtipontisuus ja itseluottamus ja ylpeys saattavat nostattaa profetoivan omasta sielusta kyseisen tunnustuksen. Monet uskossaan haaksirikkoon joutuneet, itseään suurina pitävät "profeetat", niinkuin 1. Tim. 4:1 sanoo: "luopuva t uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppia". Näistä puhuu myöskin: Hes 13:2,17, Jer 14:14, 23:16, 26. Aina on kuitenkin tuo hedelmä josta ihminen tunnetaan. Sellainen henkilö millainen hedelmä. Moni puu tuottaa kyllä tuuheita lehtiä, älä arvioi henkilöä niiden mukaan. Se todellinen hedelmä näkyy monesti vasta yksityiselämässä. Kyllä me kokouksissa osaamme hurskailta näyttää. Se sujuu kyllä ihan lihan mielelläkin.

Väärien henkien maailmaan tulemisesta puhuu myöskin 2. Joh. 7: "Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus."

Tuossa on nimenomaan kyse vääristä hengistä, jotka ovat laittomuuden henkenä päässeet valtaan (Matt. 24:12) ja seurauksena on nyt vallitseva sekasotku henkien toiminnan alueella. Ennennäkemätön villitys ja hekumointi on meneillään. Seurakunnat jakaantuvat kahtia. Monet eivät koe enää seurakuntaa kodikseen ja eroavat tuon villityksen tähden. Mikä henki on kyseessä, joka tuottaa tuollaista hedelmää? On todella nautittu; "hänen haureutensa vihan viiniä" ( Ilm. 18:3). Todella uudesta päihdyttävästä viinistä on kyse.
8. Jälki on pelottavaa.

Moniaat luopuvat uskosta ja turvaavat elämyksiin. Useimpien rakkaus Kristukseen ja Sanaan kylmenee ja kiinnostutaan vain "hengen" toiminnasta ja silloin pannaan toivo vain tämän elämän ajaksi. Tällöin ollaan todella "kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat" (1. Kor. 15:19).

Olemme siirtyneet aikaan jossa henki tuntuu olevan kaikki kaikessa. Sanotaan: "siellä henki toimii, henki puhuu, henki yhdistää" jne. Siellä missä Pyhä Henki toimii, siellä tulee näkyä myöskin Hengen hedelmä. Siellä Kristus tulee kirkastetuksi. Siellä on Jeesuksen risti. Henki toimii nimenomaan Sanassa ja Sanan mukaan. Paavali ei puhunut paljoakaan Hengestä, mutta sitäkin enemmän ristiinnaulitusta Jeesuksesta Kristuksesta.

Henki jota markkinoidaan puhumalla ja opettamalla Sanan vastaisesti, ja sivuuttamalla Jeesus Kristus syntiemme sovittajana, ei ole Pyhä Henki. Sellaista on nyt paljon liikkeellä, ja se leviää kulovalkean tavoin.

Usein kuulee sanottavan: "henki sanoi minulle, henki kehotti, henki ilmoitti". Mutta koeteltiinko ensin, että tuo henki joka; sanoi, kehotti, ilmoitti, oli Jumalasta. Suuri osa hengen sanomisisista, kehoittamisista ja ilmoituksista jäisi vastaanottamatta jos henkiä koeteltaisiin Raamatun mukaan. Jouduttaisiin tyytymään kirjoitettuun Sanaan.

Sanan tuntemus on jäänyt monesti hämmästyttävän vähäiseksi. On uskovia, jotka lukevat Raamattua tuskin koskaan. Eräskin uskova ei ole avannut Raamattuaan yli vuoteen.
Lue lisää..
http://www.netikka.net/mpeltonen/trust.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu