Mutta koska meillä on sama uskon henki, niin kuin on kirjoitettu: »Minä uskon, siksi puhun», niin mekin uskomme, ja siksi me myös puhumme. 2 Kor. 4:13.
Tässä sanonee joku: Onhan kuitenkin monta hurskasta kristittyä, jotka eivät koskaan tahdo puhua siitä mitä he uskovat, vaan osoittavat sen sijaan uskonsa teoillaan. Tähän vastaamme: Missä näin on kirjoitettu? Missä kohden Jumalan sanaa luemme, että kristittyjä olisivat ne, jotka eivät koskaan tahdo puhua Kristuksesta? »Mutta hehän ovat sangen hurskaita?» Niin, mutta kuitenkin: Missä on kirjoitettu, että he ovat kristittyjä? Hurskaus, hiljainen, rehellinen ja ihmisystävällinen vaellus voi olla lähtöisin monesta muusta lähteestä olematta silti uskon hedelmä. Missä on kirjoitettu, että ne, jotka ovat saaneet sydämeensä niin suuren aarteen kuin Kristus on, voisivat vaieta hänestä?
Raamatun sanaa ja esimerkkejä silmälläpitäen saatamme vain sen verran myöntää, että jotkut hennot ja muuten heikot armolapset voivat jonkun aikaa tai määrättyjä aikoja olla hengellisesti mykkiä. Mutta ei Jumalan tarkoitus koskaan ollut, että he aina sellaisiksi jäisivät. Jonkin aikaa Joosef Arimatilainen saattoi olla Jeesuksen opetuslapsi »salaa, koska pelkäsi juutalaisia». Oli aika, jolloin Nikodemuskin vain yön pimeydessä tuli Jeesuksen luo. Mutta tuli myös toinen aika, jolloin he molemmat esiintyivät avoimesti tunnustaen.
On aivan toista, jos me heikkoudesta, ihmispelosta tai lihan hitaudesta joskus olemme puhumatta Herrasta. Sellaista voi yhä vielä tapahtua uskoville ja on se myös anteeksiannon alaisena niin kauan kuin pyytävät kaikkia syntejänsä ja vajavuuksiansa anteeksi, saaden uutta voimaa armoistuimen luota. Mutta aivan toista on, jos uskomme ja hengellisyytemme on sellaista, ettei meillä koskaan ole ollut sisäistä halua tunnustaa Jeesusta. Tässä on Jumalan sanalle annettava suurempi arvovalta kuin kaikkien ihmisten ajatuksille ja mielipiteille.
Ja nyt Jumalan sana selvästi opettaa, kuten jo olemme nähneetkin, ensinnäkin, että on aivan luonnollista, että me mielellämme puhumme siitä, mikä täyttää sydämemme. Toiseksi, että oikea usko täyttää sydämen suurilla, taivaallisilla aarteilla sekä Herran kunnian ja sielujen pelastuksen palavalla harrastuksella, ja että kaiken tämän silloin on ilmettävä myös meidän puheissamme. Vielä Jumalan sana opettaa uskovaisten kaikkina aikoina tunnustaneen Jeesusta, ei vain teoin, mutta myöskin, puhein. »Sydämen kyllyydestä suu puhuu», sanoi Herra Kristus. Raamattu opettaa, että he eivät puhuneet vain kehotuksesta, vaan sydämen kyllyydestä - »sydämen kyllyydestä suu puhuu». Näin Herra sanoo.
Jatkuu..
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor11-11.html
Tässä sanonee joku: Onhan kuitenkin monta hurskasta kristittyä, jotka eivät koskaan tahdo puhua siitä mitä he uskovat, vaan osoittavat sen sijaan uskonsa teoillaan. Tähän vastaamme: Missä näin on kirjoitettu? Missä kohden Jumalan sanaa luemme, että kristittyjä olisivat ne, jotka eivät koskaan tahdo puhua Kristuksesta? »Mutta hehän ovat sangen hurskaita?» Niin, mutta kuitenkin: Missä on kirjoitettu, että he ovat kristittyjä? Hurskaus, hiljainen, rehellinen ja ihmisystävällinen vaellus voi olla lähtöisin monesta muusta lähteestä olematta silti uskon hedelmä. Missä on kirjoitettu, että ne, jotka ovat saaneet sydämeensä niin suuren aarteen kuin Kristus on, voisivat vaieta hänestä?
Raamatun sanaa ja esimerkkejä silmälläpitäen saatamme vain sen verran myöntää, että jotkut hennot ja muuten heikot armolapset voivat jonkun aikaa tai määrättyjä aikoja olla hengellisesti mykkiä. Mutta ei Jumalan tarkoitus koskaan ollut, että he aina sellaisiksi jäisivät. Jonkin aikaa Joosef Arimatilainen saattoi olla Jeesuksen opetuslapsi »salaa, koska pelkäsi juutalaisia». Oli aika, jolloin Nikodemuskin vain yön pimeydessä tuli Jeesuksen luo. Mutta tuli myös toinen aika, jolloin he molemmat esiintyivät avoimesti tunnustaen.
On aivan toista, jos me heikkoudesta, ihmispelosta tai lihan hitaudesta joskus olemme puhumatta Herrasta. Sellaista voi yhä vielä tapahtua uskoville ja on se myös anteeksiannon alaisena niin kauan kuin pyytävät kaikkia syntejänsä ja vajavuuksiansa anteeksi, saaden uutta voimaa armoistuimen luota. Mutta aivan toista on, jos uskomme ja hengellisyytemme on sellaista, ettei meillä koskaan ole ollut sisäistä halua tunnustaa Jeesusta. Tässä on Jumalan sanalle annettava suurempi arvovalta kuin kaikkien ihmisten ajatuksille ja mielipiteille.
Ja nyt Jumalan sana selvästi opettaa, kuten jo olemme nähneetkin, ensinnäkin, että on aivan luonnollista, että me mielellämme puhumme siitä, mikä täyttää sydämemme. Toiseksi, että oikea usko täyttää sydämen suurilla, taivaallisilla aarteilla sekä Herran kunnian ja sielujen pelastuksen palavalla harrastuksella, ja että kaiken tämän silloin on ilmettävä myös meidän puheissamme. Vielä Jumalan sana opettaa uskovaisten kaikkina aikoina tunnustaneen Jeesusta, ei vain teoin, mutta myöskin, puhein. »Sydämen kyllyydestä suu puhuu», sanoi Herra Kristus. Raamattu opettaa, että he eivät puhuneet vain kehotuksesta, vaan sydämen kyllyydestä - »sydämen kyllyydestä suu puhuu». Näin Herra sanoo.
Jatkuu..
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor11-11.html
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaikesta tästä saamme nyt kolme tärkeätä opetusta. Ensinnäkin: jos et vielä koskaan ole saanut sitä mieltä, että olisit halunnut puhua hengellisistä asioista, jos ei sinulla ole sitä rakkauden intoa Herran kunnian ja sielujen autuuden edistämiseksi, että toivoisit voivasi puhua jotakin näitten tärkeitten tarkoitusten saavuttamiseksi, niin ole varma siitä, ettet vielä ole kokenut, mitä elävä usko on. Elät väärässä, omatekoisessa hurskaudessa, vaikka kohta muut pitäisivätkin sinua kristittynä. Jos aiot auttaa asiaa siten, että nyt alat vaivautua puhumaan Jeesuksesta saadaksesi elävän uskon tunnusmerkin, on se kaikki vain itsensä pettämistä.
Raamattu puhuu tunnustuksesta, joka lähtee sydämen halusta ja tarpeesta ja jonka itse usko vaikuttaa, ei sellaisesta tunnustuksesta, joka täytyy vaivoin puristaa esille. Ei, ole vakuutettu siitä, että sinulta puuttuu itse tunnustuksen lähde, elävä usko. Valita siis tätä hätääsi Herralle äläkä tyydy, ennen kuin olet tullut sellaiseen uskoon, joka itsestään vaikuttaa kaiken sen, minkä koko Raamatussa tiedät kaikkina aikoina uskoa seuranneen.
Toiseksi: Jumalan suuresta armosta olet tullut sellaiseen uskoon, että mielihaluksesi on tullut Jeesuksesta puhuminen ystäviesi kanssa ja hänen todistamisensa toisten parhaaksi ja hänen kunniakseen. Suuri heikkous ja huolimattomuus tässä suhteessa sinua nöyryyttääkin joka päivä. Samalla huomaat, että sinulle on mieluista, jos uskosi virkistyessä myös saat enemmän tunnustamisen halua ja voimaa. Tiedä tämän osoittavan sitä, että Herra on antanut sinulle armon ja vaikuttanut sinussa sen uskon, josta tekstimme ja koko Raamattu puhuu.
Lihassa ja veressä ei koskaan ole halua puhua Jeesuksesta eikä Herran kunnian ja sielujen autuuden edistämisen rakkautta. Niin Jumalan työ tunnetaan sen hedelmistä, niittenkin »huulten hedelmistä, jotka hänen nimeään tunnustavat».
Kolmanneksi: Jos olet kokenut kaiken tämän ja sinulla vielä hengen puolesta on halua todistaa Herrasta, mutta lihan hitaus, maailman vihamielisyys tai ystävyys ym. seikat estävät sinua: valvo silloin ja rukoile, ettet tässä suhteessa noudattaisi lihaa ollen Hengelle tottelematon sillä silloin Jumalan työ sinussa saattaa tukahtua.
Amen.