Poliisi etsii nyt luvatta tulleita

Poliisi etsii nyt luvatta tulleita ulkomaalaisia
Tänään klo 07:00

Poliisi on ryhtynyt etsimään Suomeen luvatta tulleita ulkomaalaisia.

Turvapaikanhakijoita tulossa Haaparannasta Suomeen juuri ennen järjestelykeskuksen avaamista syyskuussa.

Turvapaikanhakijoita tulossa Haaparannasta Suomeen juuri ennen järjestelykeskuksen avaamista syyskuussa. MIRJA RINTALA

Kenttävalvonta- ja hälytystehtävissä olevat poliisit ovat saaneet tehtäväkseen tarkistaa ulkomaalaisten henkilöiden maassaoloedellytykset.

Vielä ei tiettävästi ole järjestetty mitään isompia valvontaiskuja, vaan paperit tarkistetaan normaalin työn ohessa.

– Aina, kun päivittäisessä poliisitoiminnassa tavataan ulkomaalainen ja on edellytykset tarkistaa henkilöllisyys, se tehdään, sanoo poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen.

Tarkastukset ovat Kolehmaisen mukaan tuottaneet tulosta: paitsi luvatta maassa olevia poliisi on myös saanut kiinni laittoman maahantulon järjestelystä epäiltyjä henkilöitä.

Mahdoton arvio

Turvapaikkaa hakevien ulkomaalaisten määrä alkoi kasvaa heinäkuun lopulla. Kuukautta myöhemmin se räjähti hallitsemattomaksi vyöryksi lähinnä Tornion rajanylityspaikalla.

Parin viikon aikana maahan pääsi ilman minkäänlaista rekisteröintiä jopa tuhansia ulkomaalaisia. Tilanne alkoi korjaantua vasta, kun Tornioon saatiin perustettua turvapaikanhakijoiden järjestelykeskus 22. syyskuuta.

Lokakuun loppuun mennessä Suomeen tulleita turvapaikanhakijoita oli kirjatta runsaat 27 000. Tämän lisänä ovat kirjaamattomat eli laittomasti maassa olevat, joiden määrän on arveltu nousevan jopa kymmeneen tuhanteen.

Poliisiylijohtajan mukaan on kuitenkin mahdoton esittää mitään arviota laittomasti maassa olevien määrästä.

– Sen parin viikon aikana virta oli suurta. Maahan tuli ja täältä poistui ihmisiä. Osa lähti saman tien, Kolehmainen sanoo.

Raha motivoi

Poliisiylijohtaja korostaa, että poliisitarkastusten lisäksi myös maahan tulleen oma intressi tuo ulkomaalaisia viranomaisten tietoon – ilman rekisteröintiä kun ei rahallisia ja muita etuja voi saada.

RISTO KUNNAS
[email protected]
1156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Pikkasen jälkijunassa ollaan

Äänestä
  • Määrät on helppo selvittää siitä 400 euron kuukaisitilin
    vaatijoista vaikka osa mamuista käy usealla passilla
    useassa paikassa rahansa nostamassa.

    Äänestä

  • Ei se nykyään enää onnistu. Tällainen oli mustalaisten konsti nostaa tuet sekä Suomesta, Ruotsista, että Norjasta ja ehkä vielä Tanskastakin.

    Äänestä

Poliisiylijohtaja on yksinkertainen mies, tai hän ei uskalla kertoa sitä mitä tietää.
Suomalaiset ovat nähneet pakolaisilla suuria seteleitä ja paksuja nippuja rahaa. Ei tällainen ole missään muutaman satasen tarpeessa, jotta hän marssisi poliisiasemalle rekisteröitymään. Aivat muut suunnitelmat tällaisella on mielessä.

Äänestä

Ei niillä ole edes passeja.

Äänestä

Ensin imuroidaan ja sitten etsitään. Aika hauskaa toimintaa.

Äänestä

Miksi ei rajoja valvottu kuten laki vaatii.
Ne päättäjät jotka paperittoman maahanmuuton salli,ovat syyllisiä.
Mutta ei varmasti kukaan joudu vastuuseen.
Suomi on tosi outo valtakunta.
Onneksi on kakkosasunto Thaimaassa,ja menolippukin jo ostettuna.
Ei tätä paskaa jaksa edes katsoa.

Äänestä

"Aina, kun päivittäisessä poliisitoiminnassa tavataan ulkomaalainen ja on edellytykset tarkistaa henkilöllisyys, se tehdään"

noinhan suomalaisille on tehty iät ja ajat. itsekin talvella soitin spurgulle poliisit ja jäin odottamaan että spurgu pärjää. poliisit otti spugen autoon ja alkoi vaatimaan minulta papereita, jopa uhkailemalla kuk en näyttänyt. vasta kun niitä hetken tylytin ja aloin kuvaamaan, ne luopui vaateestaan ja lähti pois. että enpä kyllä jatkossa auta ketään, katson eri suuntaan ja kävelen ohi.

Äänestä
  • Kaverilla ei ole mitään papereita ja sanoo olevansa Muhammed Allah.

    Äänestä

Kaikki kotimaassaan rikosrekisterin omaavat oli varmasti ensimmäisten joukossa,kun rajat avattiin.Nyt voi ihan hatusta ottaa nimen ja syntymäajan,(mieluusti alle 17v)kuten Sipilän lempipoikakin teki.

Äänestä

Tulee mieleen se vanha lasten leikki jossa liina laitetaan silmille ja pyöritetään ja sitten lähdetään etsimään muita leikkiin osallisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ulkomaalaisia kirjoitti:

Poliisi etsii nyt luvatta tulleita ulkomaalaisia
Tänään klo 07:00

Poliisi on ryhtynyt etsimään Suomeen luvatta tulleita ulkomaalaisia.

Turvapaikanhakijoita tulossa Haaparannasta Suomeen juuri ennen järjestelykeskuksen avaamista syyskuussa.

Turvapaikanhakijoita tulossa Haaparannasta Suomeen juuri ennen järjestelykeskuksen avaamista syyskuussa. MIRJA RINTALA

Kenttävalvonta- ja hälytystehtävissä olevat poliisit ovat saaneet tehtäväkseen tarkistaa ulkomaalaisten henkilöiden maassaoloedellytykset.

Vielä ei tiettävästi ole järjestetty mitään isompia valvontaiskuja, vaan paperit tarkistetaan normaalin työn ohessa.

– Aina, kun päivittäisessä poliisitoiminnassa tavataan ulkomaalainen ja on edellytykset tarkistaa henkilöllisyys, se tehdään, sanoo poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen.

Tarkastukset ovat Kolehmaisen mukaan tuottaneet tulosta: paitsi luvatta maassa olevia poliisi on myös saanut kiinni laittoman maahantulon järjestelystä epäiltyjä henkilöitä.

Mahdoton arvio

Turvapaikkaa hakevien ulkomaalaisten määrä alkoi kasvaa heinäkuun lopulla. Kuukautta myöhemmin se räjähti hallitsemattomaksi vyöryksi lähinnä Tornion rajanylityspaikalla.

Parin viikon aikana maahan pääsi ilman minkäänlaista rekisteröintiä jopa tuhansia ulkomaalaisia. Tilanne alkoi korjaantua vasta, kun Tornioon saatiin perustettua turvapaikanhakijoiden järjestelykeskus 22. syyskuuta.

Lokakuun loppuun mennessä Suomeen tulleita turvapaikanhakijoita oli kirjatta runsaat 27 000. Tämän lisänä ovat kirjaamattomat eli laittomasti maassa olevat, joiden määrän on arveltu nousevan jopa kymmeneen tuhanteen.

Poliisiylijohtajan mukaan on kuitenkin mahdoton esittää mitään arviota laittomasti maassa olevien määrästä.

– Sen parin viikon aikana virta oli suurta. Maahan tuli ja täältä poistui ihmisiä. Osa lähti saman tien, Kolehmainen sanoo.

Raha motivoi

Poliisiylijohtaja korostaa, että poliisitarkastusten lisäksi myös maahan tulleen oma intressi tuo ulkomaalaisia viranomaisten tietoon – ilman rekisteröintiä kun ei rahallisia ja muita etuja voi saada.

RISTO KUNNAS
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu