US blogi
Johanna Fredriksson
Tietopläjäys ruotsin kielestä Suomessa.
Älä hämmästy suomenkielinen siitä kuinka alistetussa asemassa olet. Sen aseman olet ansainnut koska et parempaa halua. Kunnioitus pitää ottaa eikä vellihousuja kunnioita kukaan.
http://huusianna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/huusianna
Positiivisesta syrjinnästä
Positiivisen syrjinnän avulla on tarkoitus tasoittaa väestöryhmien epätasaista sijoittumista opiskelupaikkoihin yms. Pyrkimys on nostaa vähemmistöjen osuus samalle tasolle pääväestön kanssa, mutta ei missään tapauksessa yli! Vain silloin voidaan puhua positiivisesta syrjnnnästä. Kaikki muu on oikeata negatiivista syrjintää.
Suomessa opiskelukiintiöt ovat aivan päinvastoin. Suomessa kiintiöt on asetettu rasistisesti. Suomenkielisten opiskelijoiden jo muutenkin pienempi määrä ruotsinkielisiin opiskelijoihin verrattuna laskee ruotsalaisten kiintiöiden takia. - Sitä pitää kutsua syrjinnäksi! - Se ei ole positiivista syrjintää että väestöryhmien erot kasvavat kiintiöiden avulla.
Muualla maailmassa kiintiöt on asetettu siten että sillä tasataan kansanryhmien pääsyä opiskelemaan. Mustien pääsyä opiskelemaan on helpotettu USA:ssa jotta mustien osuus edes jotenkin lähestyisi valkoihoisten opiskelijoiden määrää.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.