Oikeus elämään, IHMISOIKEUDET

Mielivaltaisen pidätyksen kielto


9. artikla
Ketään ei saa mielivaltaisesti pidättää, vangita tai ajaa maanpakoon.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus


Mikä on mielivaltainen pidätys?

Mielivaltaisuuden merkitystä on yritetty määritellä kahdella tavalla. Ensimmäinen on, että henkilö voidaan pidättää, vangita ja karkottaa vain laillisten menettelytapojen mukaisesti. Toinen on se, ettei ketään saa pidättää, vangita tai karkottaa hetken mielijohteesta tai sattumalta, kun ei ole ilmeistä, että henkilö olisi syyllistynyt rikokseen.

Ensimmäisen tulkinnan puutteena on se, että lait saattavat sallia myös tulkinnanvaraiset pidätykset ja laillisia menettelytapoja voidaan käyttää mielivaltaisesti. Henkilö voidaan pidättää muodollisesti laillisella tavalla, mutta mielivaltaisesta syystä. Tämä tulkinta ei siten tarjoa riittävää suojaa. Mielivaltaista, mutta menettelyllisesti laillista pidätystä voi seurata kiduttaminen tai muu huono kohtelu. Toisen tulkinnan vahvuutena on, että se korostaa pidätyksen olevan oikeutettu vain ilmeisen rikosepäilyn vuoksi.

Kaikkien oikeusjärjestelmien tulisi tarjota yksilölle laillisuuden suoja. Laillisuuden suojan muodostavat mielivaltaisen pidätyksen kielto, oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja syyttömyysolettama.

Perustuu tekstiin Levin: Ihmisoikeudet, kysymyksiä ja vastauksia.

Oikeus turvapaikkaan


14. artikla:
1. Jokaisella vainon kohteeksi joutuneella on oikeus hakea ja nauttia turvapaikkaa muissa maissa.
2. Tähän oikeuteen ei voida vedota, kun on kysymys tosi epäpoliittisista rikoksista johtuvista syytteistä tai teoista, jotka ovat vastoin Yhdistyneiden Kansakuntien periaatteita ja päämääriä.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus


Kuka tarvitsee turvapaikkaa?

Turvapaikanhakija on henkilö, joka anoo kansainvälistä suojelua ja oleskeluoikeutta vieraasta maasta. Oikeus turvapaikkaan on yksi harvoista asioista, joissa vuoden 1948 ihmisoikeuksien julistus menee pidemmälle kuin mistä valtiot ovat sittemmin kyenneet sopimaan oikeudellisesti velvoittavin kansainvälisin sopimuksin.

Pakolaisuus on eräs aikakautemme vakavimmista ihmisoikeusongelmista. Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisjärjestö UNHCR perustettiin 1951 auttamaan toisen maailmansodan jälkeisiä eurooppalaisia pakolaisia. Tänä päivänä se huolehtii maailmalla lähes 34 miljoonasta ihmisestä (marraskuu 2010).

Kaikki kotimaastaan paenneet eivät ole pakolaisia, vaan pakolaisuuden edellytykset määritellään Geneven pakolaissopimuksessa vuodelta 1951. Siinä määritellään, millä perusteilla ihmiselle voidaan myöntää pakolaisen asema. Pakolaisen asemaan liittyy perusteltu pelko joutua vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen vuoksi. YK:n määritelmän mukaan esimerkiksi luonnonkatastrofia pakenevat eivät ole pakolaisia, mutta useissa maissa määritelmää on laajennettu ja pakolaisstatus myönnetään muillekin kuin henkilökohtaisen vainon kohteiksi joutuneille. Joidenkin maiden tulkinnan mukaan myöskään sotaa pakenevat eivät ansaitsisi pakolaisstatusta. YK:n mukaan sotaa pakeneville tulisi myöntää pakolaissatus. Viime kädessä pakolaisstatuksen myöntävät yleensä kansalliset viranomaiset turvapaikkahakemuksen ja haastattelun perusteella.

Oleskeluluvan voi saada myös humanitaarisin perustein. Näin käy esimerkiksi silloin, kun turvapaikanhakijan kotiinpaluu on aseellisen selkkauksen tai ympäristökatastrofin vuoksi mahdotonta.

Turvapaikanhakijoista poiketen kiintiöpakolaiset ovat saaneet pakolaisstatuksen jo ennen Suomeen tuloaan. Sen on heille myöntänyt YK:n pakolaisjärjestö UNHCR. Myös kiintiöpakolaiset valitaan hätätapauksia lukuun ottamatta suomalaisten viranomaisten tekemien haastattelujen perusteella. Kiintiöpakolaiset tulevat usein pakolaisleireiltä. Suurin osa viime vuosina Suomeen tulleista kiintiöpakolaisista on myanmarilaisia (ent. Burma), irakilaisia, kongolaisia ja iranilaisia. Vuodesta 2001 lähtien Suomen pakolaiskiintiö on ollut 750 henkilöä.

Verrattuna useisiin länsimaihin Suomeen tulee vuosittain vähän turvapaikanhakijoita. Vuonna 2009 Suomesta haki turvapaikkaa 5 910 henkilöä, edellisenä vuonna hakijoita oli 4 020. Vastaavasti Ruotsista vuonna 2009 turvapaikkaa haki 24 190 henkilöä. Euroopan unionin alueelta turvaa haki 246 210 ihmistä vuonna 2009. Vain pienelle osalle turvapaikanhakijoista myönnetään Geneven sopimuksen mukainen pakolaisstatus, joka perustuu henkilökohtaiseen vainoon.

Perustuu tekstiin Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme.

Kidutuksen kielto


5. artikla
Ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista julmasti, epäinhimillisesti tai alentavasti.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus

Mitä on kidutus?

Kidutus on tahallista kovan kivun tai kärsimyksen aiheuttamista. Kidutuksen tarkoituksena on usein uhrin rankaiseminen tai pelottelu, tietojen tai tunnustuksen kiristäminen. Kidutuksena voidaan pitää myös sillä uhkaamista tai pakottamista katsomaan toisten kidutusta. Kidutusta pidetään yhtenä pahimmista ihmisoikeusloukkauksista.

Kidutuksen ja muun epäinhimillisen kohtelun kielto velvoittaa kaikkia valtioita. Kidutus ei ole sallittavaa missään olosuhteissa eikä perusteilla – ei valtion julistamassa hätätilassa eikä terroristin kiinnisaamiseksi. Useimpien valtioiden kansallisessa lainsäädännössä kidutus ja muu epäinhimillinen kohtelu on kielletty ja valtiot usein tuomitsevat kaikenlaisen kidutuksen. Tästä huolimatta Amnesty International totesi vuonna 2014 YK:n kidutuksen vastaisen sopimuksen jäsenmaista 79 maan kiduttavan edelleen (yhteensä sopimuksella tuolloin 155 jäsenmaata). Kidutusta harjoittavien valtioiden määrä on todennäköisesti tätä suurempi, sillä kidutus pyritään useimmiten salaamaan.

Erityisessä vaarassa joutua kidutuksen uhriksi monissa maissa ovat pidätetyt, vangitut ja erilaisiin laitoksiin suljetut henkilöt, etnisten ja uskonnollisten vähemmistöjen edustajat sekä toisinajattelijat. Kidutusta käytetään muun muassa tunnustuksen saamiseksi rikoksesta epäillyltä ja valtion vastustajien hiljentämiseksi. Joissain maissa korruptoituneet poliisit käyttävät kidutusta keinona kiristää rahaa. 2000-luvulla kidutus on lisääntynyt erityisesti ns. terrorismin vastaisen sodan yhteydessä, sillä monissa maissa terrorismin torjumisen on katsottu oikeuttavan kidutuksen ja muun epäinhimillisen kohtelun esimerkiksi kuulustelujen yhteydessä.

Kidutusta ruokkii rankaisemattomuus eli se, että syyllisiä ei aseteta oikeudessa vastuuseen teoistaan. Keskeistä kidutuksen estämisessä onkin kidutusväitteiden tehokas tutkinta ja syyllisten asettaminen vastuuseen teoistaan. Kidutuksen estämiseksi välttämättömiä toimia ovat muun muassa kaikkien pidätettyjen oikeus riippumattomaan lakimieheen ja lääkäriin sekä pidätyspaikkojen tehokas valvonta. Tärkeää on myös varmistaa, ettei kiduttamalla saatuja tietoja hyödynnetä oikeudenkäynnissä.

Lähteet:
Amnesty International: Torture in 2014: 30 years of broken promises
Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme.

Ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus


18. artikla
Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omatunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus


Mitä ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus tarkoittaa?

Ihmisoikeuksien julistus ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset suojaavat ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauden. Uskonnolliset ja ei-uskonnolliset vakaumukset ovat yhtä suojattuja.

Oikeus antaa ihmiselle vapauden omaksua oman vakaumuksensa mukainen maailmankatsomus: ihminen saa uskoa, mihin haluaa. Vakaumus voi olla uskonto tai muu eettinen katsomus. Ihmisillä on myös oikeus liittyä uskonnolliseen tai muuhun katsomukselliseen yhdyskuntaan tai erota siitä. Jokainen voi myös perustaa oman maailmankatsomuksellisen yhdyskunnan.

Jokainen saa valita, mihin uskoo. Sen lisäksi julistuksessa annetaan oikeus harjoittaa, julistaa ja opettaa omaa maailmankatsomusta. Katsomus ei kuitenkaan voi oikeuttaa loukkaamaan muiden ihmisten oikeuksia.

Perustuu tekstiin Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme.

Lue lisää eri uskontojen suhteesta ihmisoikeuksiin osiosta Suomessa -> Uskonnollisia ryhmiä ja uskontojen merkityksestä konfliktien syntymisessä osiosta Mitä ne ovat

Oikeus riittävään elintasoon


25. artikla
1. Jokaisella on oikeus elintasoon, joka on riittävä turvaamaan hänen ja hänen perheensä terveyden ja hyvinvoinnin, ravinnon, vaatetuksen, asunnon, lääkintähuollon ja välttämättömän yhteiskunnallisen huollon osalta. Jokaisella on myös oikeus turvaan työttömyyden, sairauden, tapaturman, leskeyden tai vanhuuden sekä muun hänen tahdostaan riippumatta tapahtuneen toimeentulon menetyksen varalta.
2. Äideillä ja lapsilla on oikeus erityiseen huoltoon ja apuun. Kaikkien lasten, riippumatta siitä, ovatko he syntyneet avioliitossa tai sen ulkopuolella, tulee nauttia samaa yhteiskunnan suojaa.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus



Mitä tarkoitetaan riittävällä elintasolla?

Eri ihmiset antaisivat erilaisia vastauksia tähän kysymykseen. Vähimmäisvaatimuksena voidaan kuitenkin pitää sitä, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus tyydyttää ruokaan, suojaan, vaatetukseen, asumiseen ja yhteisöllisiin palveluihin (vesi, hygienia, terveys ja koulutus) liittyvät perustarpeensa. Kaikilla tulee lisäksi olla oikeus työskennellä saavuttaakseen kunnollisen elintason, ja niille, jotka eivät siihen pysty, pitää antaa turvaa.

Ihmisoikeussopimuksissa katsotaan, että riittävään elintasoon kuuluu riittävä ravinto, vaatetus ja sopiva asunto sekä oikeus elinehtojen jatkuvaan parantamiseen. Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan riittävän elintason tulee turvata ruumiillinen, henkinen, hengellinen, moraalinen ja sosiaalinen kehitys.

Elintaso koostuu monista tekijöistä. Elintaso ei merkitse vain sitä, että ihmisellä on riittävästi rahaa tai hyvät tulot. Oikeus riittävään elintasoon edellyttää monenlaisten tekijöiden huomioimista. Tärkeimpinä voidaan pitää ainakin oikeutta terveydenhuoltoon, ruokaan ja asuntoon.

Perustuu tekstiin Levin: Ihmisoikeudet. Kysymyksiä ja vastauksia.


Oikeus terveydenhuoltoon

TSS -yleissopimuksen mukaan sopimusvaltiot tunnustavat jokaiselle oikeuden nauttia korkeimmasta saavutettavissa olevasta ruumiin- ja mielenterveydestä.

Kansainvälisissä sopimuksissa ei ole tarkasti määritelty, mitä "korkein mahdollinen ruumiin ja mielen terveys" käytännössä tarkoittaa. Vähintäänkin sen voidaan ajatella tarkoittavan hyvinvoinnille välttämätöntä riittävää ravintoa ja puhdasta vettä, vaatetusta ja asumusta, sekä mahdollisuutta saada hoitoa sairaustapauksessa. On kuitenkin selvää, etteivät nämä terveyden perusedellytykset toteudu monissa maailman maissa.

Sopimuksissa ja niiden tulkintaperiaatteissa viitataankin "hyvinvoinnin edellytysten järjestämiseen parhaalla mahdollisella tavalla". Lause jättää avoimeksi kysymyksen siitä, onko kansainvälisellä yhteisöllä velvollisuus huolehtia esimerkiksi riittävän ravinnon tai puhtaan veden saannista köyhissä maissa.

YK:n naisten oikeuksien sopimus huomauttaa, että raskauteen ja synnytykseen liittyen on tarjottava asianmukaiset, tarvittaessa maksuttomat palvelut. Lapsen oikeuksien sopimus (artiklat 23-25) muistuttaa vammaisten lasten erityistarpeista. Kaikille lapsille on taattava terveyspalvelut ja lasten terveydelle haitalliset perinnäistavat on pyrittävä poistamaan.


Oikeus ruokaan

Taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien sopimus luo valtioita sitovan velvollisuuden taata jokaisen ihmisen oikeus olla vapaa nälästä. Sopimuksessa valtiot myös lupaavat tehdä yhteistyötä maailman ravinnontuotannon turvaamiseksi ja elintarvikevarastojen jakamiseksi tasapuolisesti.

TSS-sopimuksen heikkous on kuitenkin sen toimeenpanossa. Sopimus ei sisällä mekanismeja, joiden avulla valtiot voitaisiin todella velvoittaa ratkaisemaan nälkäongelma. Vuonna 1996 Roomassa pidetty maailman ruokakokous asetti tavoitteekseen puolittaa aliravittujen määrän vuoteen 2015 mennessä. Tavoitetta ei mitä luultavimmin tulla saavuttamaan.


Oikeus asuntoon

Vaikka oikeus asuntoon on yleismaailmallinen ihmisoikeus, sen toteuttamiseen vaadittavat toimenpiteet vaihtelevat eri paikoissa.

Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan yleissopimuksen 11 artiklan mukaisesti

jokaiselle taataan oikeus saada itselleen ja perheelleen tyydyttävä elintaso, joka käsittää riittävän ravinnon, vaatetuksen ja sopivan asunnon, sekä oikeuden elinehtojen jatkuvaan parantamiseen.

TSS-sopimuksen noudattamista valvova YK:n TSS-komitea on pyrkinyt täsmentämään sopimuskohdan tulkintaa laatimalla niin sanotun yleisen tulkintakannanoton oikeudesta asuntoon. Siinä korostetaan, että vaikka oikeus asuntoon ei ehkä ole kaikilta osin toteutettavissa tuomioistuinteitse sellaisena kuin se on turvattu TSS-sopimuksessa, oikeudella on silti ulottuvuuksia, joiden toteuttamista on mahdollista vaatia tuomioistuimessa. Niitä ovat esimerkiksi vuokralaisen irtisanomissuoja ja suoja oikeudettomia häätöjä vastaan.

Perustuu tekstiin Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme.

Oikeus sosiaaliturvaan


22. artikla: Jokaisella on yhteiskunnan jäsenenä oikeus sosiaaliturvaan sekä oikeus kansallisten toimenpiteiden ja kansainvälisen yhteistyön kautta kunkin maan järjestelmä ja voimavarat huomioon ottaen, nauttia hänen ihmisarvolleen ja hänen yksilöllisen olemuksensa vapaalle kehittymiselle välttämättömiä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus


Mitä oikeus sosiaaliturvaan merkitsee?

Oikeus sosiaaliturvaan tarkoittaa, että yhteiskunta on vastuussa perusoikeuksien takaamisesta myös haavoittuville ja epäedullisessa asemassa oleville jäsenilleen. Kansallisten sosiaaliturvajärjestelmien tarkoituksena on kattaa koko väestö. Kuka tahansa voi kuulua tilapäisesti tai pysyvästi tukea tarvitsevaan ryhmään kuten sairaat, työttömät, vanhukset tai vammaiset.

Sosiaaliturvajärjestelmä perustuu solidaarisuuteen (hyväosaisemmat huolehtivat apua tarvitsevista), mutta myös vastavuoroisuuteen (koska kuka vain voi tulla avuntarvitsijaksi; yleensä viimeistään eläkkeellä).

Viidesosa maailman väestöstä elää äärimmäisessä köyhyydessä ja näkee nälkää. Taloudellinen kasvu ei riitä turvaamaan kaikkien hyvinvointia: sen edut eivät hyödynnä kaikkia väestönosia. Sosiaaliturvan tehtävänä on tuoda hyvinvointi kaikkien ulottuville.

Oikeus sosiaaliturvaan kuuluu taloudellisiin, sosiaalisiin ja sivistyksellisiin oikeuksiin, jotka tähtäävät sekä aineellisten että henkisten inhimillisten tarpeiden tyydyttämiseen ihmisen täyden kehityksen varmistamiseksi. Oikeuksien toteuttaminen vaatii valtioilta ja kansainväliseltä yhteisöltä erilaisia toimia sen takaamiseksi, että niistä tulee kaikille todellisuutta.

Perustavanlaatuisten sosiaalisten, taloudellisten ja sivistyksellisten oikeuksien joukkomittainen kieltäminen ansaitsisi kansainväliseltä yhteisöltä samanlaisia toimia kuin ne, joihin on ryhdytty kansalais- ja poliittisten oikeuksien kieltämisen vuoksi.

Perustuu tekstiin Levin: Ihmisoikeudet, kysymyksiä ja vastauksia

Hyvä kun laitoit tänne Ähtärin foorumiin, ei nuo täällä viellä toimi.

Yrittäjyyttä, yrittäjyyttä, ei noita ymmärrä ne on vieraita arvoja täällä.

Pitää olla tiettyä/tiettyjä sukukytköksiä, perseen nuoleta katsotaan eduksi.

Toimii tuokin laki, mutta tuskin muuten.