Lakeudenaviisi kertoo
Pätkät uutisesta
Hafix korosti omassa puheenvuorossaan, että tärkeintä kauhavalle on työperäinen maahanmuutto. Hän oli selvittänyt 319 turvapaikanhakijan taustoja kyselyllä ja mm. Ammattien kirjo oli suuri. Oli ammattimiehiä puusepästä hitsaajaan, opettajia, lakimies, myyjiä, sähkö ja autonasentajia, varastomiehiä, kokkeja ja tarjoilijoita muun muuassa. Runsaat sata ilmoitti ammatikseen taksikuski vaikka heillä kaikilla ei kyllä ollut ajokorttia esittää Hafiz kertoi. Hän sanoi myös havainneensa että joukossa oli niitäkin, joskaan ei monta, jotka olivat tulleet suomeen vain paremman elintason toivossa, ns elintasoturistina.
Aikuisissa turvapaikanhakijoissa on koulutukseltaan monentasoista väkeä, osa on saanut akateemisen koulutuksen ja sitten on niitä, noin 50-60 henkeä, jotka eivät osaa lukea eikä kirjoittaa. Heidän kohdallaa saattaa käydä niin, että ensimmäinen kieli mitä he osaavat kirjoittaa ja lukea on suomi.
Lähde aviisi vko 45 04.11.2015

Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei tartte Kauhava uusia taksilupia seuraavaan 100:n vuoteen :)
Ja vaikka niillä ois taksikuskin oikeudet niin IKINÄ en ottais niiltä taksia!! Ruottiin mentiin laivalla ja matu ählämi veti kolmin kertaisen hinnan taksi matkasta kuin olisi pitänyt maksaa rehelliselle paikalliselle!!
Rakentakaa sähköaita sen vokin ympärille, 110 kilovoltin jännitteellä, eikä porttia ollenkaan.Aitoja ne rakentaa nyt ympäri Eurooppaa, joten nyt pääsisi lyhyellä aidalla.
Niillehän pitää ostaa kunnan piikkiin taksitkin, älkää nyt uskoko, että rengeiksi rinssit rupeavat.
Ei "muistettu" mainita, että n. 20 heistä ilmoitti ammatikseen sotilas.
Komiatti lehden jutussa oli sotilasmaininta. Lähde ei ole muuten töissä Aviisissa suom. huom. aloittajalle .
Tietenkään kellään ei ole näyttää mitään papereita koulutuksestaan ja suvakit uskovat kaiken. Ja jos onkin näyttää paperit, niin niiden oikeiksi todentamiseen ei ole mitään keinoja ja taas suvakit uskovat kaiken.
... Ja jos rupee usko pettämään, voi pirauttaa Lieksaan Soilelle - voi lukutaidottomatkin paljastua koneinsinööreiksi!