Sipilä duunarin kukkarolla pakkolakien voimalla

Ei koske tukijusseja.On tämä paviaani-Sipilä todellinen limanuljaska,yhteiskunnan kepuloinen!
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sipilä ei välitä, että pakkolakien toteuttaminen tuo lisää työttömiä 20 000 laskelmien mukaan Mitä nuo käsiparit sitten tekevät varsinkin, kun Sipilä ottaa ilomielin vastaan maahanmuuttajia käsiparineen?

Ei voi sanoin kuvailla, kuinka kaikkien aikojen heikoin ja taitamattomin maan hallitus meillä on. Ministerit eivät tajua asioista mitään. Koskaan aiemmin ei ole tullut tällaista ajatusta, että meillä on idioottihallitus. Suurin osa kansanedustajistakin antaa luottamuksen tälle idioottihaliitukselle.

Äänestä
  • Pitäisitkö suuta hiukan soukemmalla, sillä kommunisteja nuoleskelevat sosialisti eivät tule hallituksiin enää koskaan. Opitte liian röyhkeiksi viisikautta kestäneen sossu perssakauden aikana, Johonka koskaan ette enää pääse takaisin.
    Eduskunnan reunoilla voitte vielä toistaisesti olla, kun ette ala siellä meuhkaamaan, että tarvitsee ulos viedä, sillä sielläkin lopetetaan pelkkä paskan puhuminen, mikä teillä on tapana.

    Äänestä

  • 40 000 työpaikkaa lisää. Netto siis 20 000.Hyvä diili.

    Äänestä

Miksi pitäisi koskea tukijusseja, eihän ne ole kestolestoja niinku sinä!

Äänestä

SIPILÄN talotarjous levisi ympäri maailmaa

jokainen toimittaja euroopassa tajusi, että nyt mainosta afrikkaan ja lähi-itään

niin mamu menee suomeen

kun se hölmö ministeri mainosti

SIPILÄN MAINOS JULKAISTIIN AFRIKASSA LÄHI-IDÄSSÄ JA JOPA KIINASSA JA UKKOA ALKOI TULLA AFGANISTANISTA JA PAKISTANISTA JA MALISTA JA ERITREASTA JA NIGERIASTA JA ....

KOSKA JOKAINEN TOIMITTAJA MAINOSTI ULKOMAILLA että Suomessa

on päivärahat, paljon naimattomia naisia ja PÄÄMINISTERIN KODIN TASOISET ASUNNOT VARATTUNA

ja päälle ne kirjoittivat ei vain mellä ole, kyllä suomalaiset ovat kadehdittavan rikkaita ja muuta fuulaa

ja ukkoa alkoi tulla

HALLA-AHON PUHE RAJAT KIINNI

https://www.youtube.com/watch?v=tBL3Km__o8s

Äänestä

Sipilä on paskin asia mikä Suomelle on koskaan tapahtunut.Saahan hän vaatia pakkolakeja mutta se on eri asia hyväksytäänkö niitä.AY-liike kyllä näyttää sipille kaapin paikan?

Äänestä
  • Voi nöpö sun kuihtunutta kymmenen kommarin Ay liikettä. Te kaikki joudutte vielä lusiin törkeyksiänne...

    Äänestä

  • Kyllä EKP sitten AY liikkeenkin ruotuun laittaa, kun lainaa ei enää tipu. Kannattaa tänään katsella uutisia ja kuunnella mitä ekonomistit sanovat.
    Velat eivät muutu saataviksi AY liikkeen voukaamisella on taivaan tosi, joten nyt suu suppuun Demarit, jotka jakopolitiikallanne olette aiheuttaneet Suomen ongelmat.
    Nyt Sipilä vaan määrätietoisesti homma maaliin ja kansa töihin, ennen kuin on liian myöhäistä.

    Äänestä

On aikoihin eletty kun pakkolakien voimalla tehdään näin törkeitä tulonsiirtoja pienituloisilta veronmaksajilta hyvätuloisille ! . Suurmielenosoitus ja tarvittaessa yleislakko sekä äänestäjiä pettäneet sipilä sekä soini sekä stub ulos hallituksesta samantien ! . Ennenaikaisilla vaaleilla sen jälkeen uusi hallitus tilalle joka noudattaa perustuslakia käytännössä eikä suosi vain rikasta ja ahnetta eliittiä ! .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sipiläonpaviaani kirjoitti:

Ei koske tukijusseja.On tämä paviaani-Sipilä todellinen limanuljaska,yhteiskunnan kepuloinen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu