Joko teitä kaduttaa että Hitler hävisi sodan???

Katsokaa mitä Euroopalle on nyt tapahtunut!! Kaikki menossa päin helvettiä.
20124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Minä olin jo yläaste iässä sitä mieltä että todella harmi, että Saksa hävisi sodan. Nyt tänä päivänä tämän tietotulvan ja youtuben ja muun kautta asia on vain vahvistunut. Silloin menin vain intuitolla, mutta nyt faktat puhuvat puolestaan. Eli meille on valehdelta toisesta maailansodasta todella rankasti.
Sain siitä paskaa ja hihhulinleiman. kun sanoin ääneen koulussa. USA oli silloin juuri aloittanut Irakin sodan...

Äänestä
  • Kun ensimmäinen somali ryhmä, venäjän suunnalta, pullahti suomen kamaralle kuin mustikkaa syöneen musta paska peräsuolesta, oliko joskus 1990, sanoin jo silloin, että tästä ei hyvä heilu. Nyt se alkaa maksimoitua.

    Äänestä

Ei kaduta. En hyväksy ideologiaa jossa vain yksi ainut rotu olisi oikeutettu elämään ja muut tapettava. Mitä jos se yksi hyväksytty olisikin tummaihoinen ja meidät valkoihoiset sullottaisiin krematorioihin?
Sitäpaitsi euroopan tämänhetkinen tilanne johtuu valkoisen rodun sotimisesta, alistamisesta ja riistämisestä itsenäisiä ei-valkoihoisia kansoja kohtaan.

Äänestä
  • Hitlerillä ei ollut mitään aikomustakaan tappaa muita rotuja.

    Äänestä

  • Palestinan presidentti kehotti sortamaan juutalaisia, jotka olivat lähetetty palestiinaan aivan Saksan hallituksen toimesta ja jokin sopimus oli, mutta toinen maailmansota sitten lässäytti:) taisi sitten Saksan häviö saada aikaan tämän holokausti hölötyksen.

    Äänestä

Ei kaduta.

Äänestä

Hitlerisi toimi musulmaanien kanssa yhteistyössä eikä kyseisellä viiksivallulla ollut mitään arabeja tai muslimeja vastaan.

Äänestä
  • Nimenomaan, pankki jutkut pisti krematorioon

    Äänestä

  • kuinka vitun vaimmainen oli - jos on niin hullu kuten Hitler oli, niin kyllä sillä oli tarkoitus koko maailma valloittaa - ei toki heti yhdellä kertaa

    eli käytännössä Hitlerin olisi ollut pakko pyrkiä koko maaima valloittamaan - toki jonkun oli pysäytettävä se

    Äänestä

  • rahaonpaha kirjoitti:

    Nimenomaan, pankki jutkut pisti krematorioon

    Köyhät Puolan juutalaiset tapettiin ja rikkaat pääsivät pakenemaan.

    Äänestä

  • Juutalaiset uskoo lakiin. Eli on oikeia ja väärä.
    SS-eli Hitler on hyvä ja paha yhdessä - eli palvotaan joukkohenkeä

    Sinällään hassua, kun kiusatut emut imee hitlerin pippeliä, vaikka emu on juuri sellainenn, joka ei ole joukkohengessä...

    Äänestä

hitleriähän kyrsi se, että juutalaiset talouspiirit käyttivät härskisti hyväkseen Saksan valtavaa ahdinkoa 1920-luvulla Versailles´n tolkuttoman rauhansopimuksen seurauksena ; Englanti ja Ranska ym. käsikirjoittivat itse Aatun nousun........

Äänestä
  • Hitler ja natsit itse pyrkivät ryöstämään, raiskaamaan ja anstamaan muiden maat omaksi hyödykseen.Kuinka olisi rodullisesti epämääräisen Suomen Käynyt?

    Äänestä

  • UPDATE_11327911 kirjoitti:

    Hitler ja natsit itse pyrkivät ryöstämään, raiskaamaan ja anstamaan muiden maat omaksi hyödykseen.Kuinka olisi rodullisesti epämääräisen Suomen Käynyt?

    Suomen ainakin kävi aika hyvin lopulta, kun Saksa piti meitä pystyssä vaikka sillä ei ollut mitään syytä sitä tehdä.

    Äänestä

  • Kaikilla mailla on omat intressit, mutta se vale mitä Saksasta kerrotaan on yhtä paksua soopaa. Bolsevikki hallinto Stalinin johdolla oli todellinen hirmuvalta joka yritti ryöstää ja raiskaa maat. Mitä olisi käynyt jos Stalin olisi vallannnut Suomen... Suomlaiset olisi lähetetty Siperiaan raiskauksien ja murhien jälkeen. Stalin taisi olla se mikä ei koskaa suvainnut Suomen itsenäistymistä.

    Äänestä

  • ettäsellasta kirjoitti:

    Kaikilla mailla on omat intressit, mutta se vale mitä Saksasta kerrotaan on yhtä paksua soopaa. Bolsevikki hallinto Stalinin johdolla oli todellinen hirmuvalta joka yritti ryöstää ja raiskaa maat. Mitä olisi käynyt jos Stalin olisi vallannnut Suomen... Suomlaiset olisi lähetetty Siperiaan raiskauksien ja murhien jälkeen. Stalin taisi olla se mikä ei koskaa suvainnut Suomen itsenäistymistä.

    Ei suvainnut Suomen itsenäisyyttä Hitlerkään. Salaisessa sopimuksessaan Stalinin kanssa hän jätti Baltian ja Suomen Stalinille. Seuraus Suomen kohdalla: talvistoa. Seuraus Baltian kohdalla: nopea nujertaminen.

    Äänestä

  • jjeeves kirjoitti:

    Ei suvainnut Suomen itsenäisyyttä Hitlerkään. Salaisessa sopimuksessaan Stalinin kanssa hän jätti Baltian ja Suomen Stalinille. Seuraus Suomen kohdalla: talvistoa. Seuraus Baltian kohdalla: nopea nujertaminen.

    Ei talvistoa vaan talvisota.

    Äänestä

Hitlerhän piti yhteyksiä Palestiinan muslimijohdon kanssa. Ties mitä suunnitteli?

Äänestä

Hitler täytyi pysäyttää.
Ja nyt Merkel täytyy pysäyttää, DDR-Merkel on pahempi kuin Hitler.
Itä-Saksalainen Merkel tuhoaa Eurooppaa pysyvästi.

Äänestä
  • Itä Saksan logossa oli vapaamuurari tunnus. :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ghhtffff kirjoitti:

Katsokaa mitä Euroopalle on nyt tapahtunut!! Kaikki menossa päin helvettiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu