Luftwaffe romahti länttä vastaan 1943-44

Tammi-helmikuusta 1944 lähtien RAF:n ja USAAF:n lentäjät voittivat ilmataistelut murskaavasti. Heinäkuusta lähtien ilmasota muuttui lähinnä Luftwaffen lentäjien teurastamiseksi. Tässä vaiheessa saksalaisten valehtelu ilmavoitoista suorastaan räjähti (1:6 tai 1:10). Luftwaffen lentäjien sen sijaan että nousivat taivaalle länsivaltoja vastaan olisi kannattanut siirtyä myymään vaikka vihanneksia toreille.

Luftwaffe oli aatteellisesti hyvin natsihenkinen joten olikin oikein että se hyvin railakkaalla tavalla luovuttiin. Tämä muuten kyrsii uusnatseja ja muita Törni-faneja.

Tarkkispoika käy taas toista maailmansotaa uudelleen!

Jo heti alkuun! Vuosilukusi ovat vääriä. Oikeat olisivat 1944-1945.

Vuonna 1943 Luftwaffe oli yhä hyvässä iskussa!

Tästä kertoo kaksi kaksi USA:n suorittamaa massiivista pommitusiksua Schweinfurtiin!

Ensimmäinen tapahtui 17. elokuuta 1943, jolloin USA menetti miehistöineen 60 B-17 Lentävää Linnoitusta.

Toinen tapahtui 14. lokakuuta 1943, jolloin USA menetti miehistöineen 770 B-17 Lentävää Linnoitusta.

USA:n 8. ilmalaivasto piti näitä tappioita niin vakavina, että lopetti hetkeksi kokonaan pommituslennot syvälle Saksaan!

Erich Hartmann
Erich Hartmann
Henkilötiedot
Syntynyt 19. huhtikuuta 1922
Saksan keisarikunnan lippu Weissach, Saksa
Kuollut 20. syyskuuta 1993 (71 vuotta)
Saksan lippu Weil im Schönbuch, Saksa
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t) Natsi-Saksan lippu Natsi-Saksa
Saksan lippu Saksa
Palveluvuodet 1940–1945
1956–1970
Taistelut ja sodat Toinen maailmansota
Kunniamerkit Rautaristin ritariristi tammenlehvin, miekoin ja timantein
Erich Alfred ”Bubi” Hartmann (19. huhtikuuta 1922 – 20. syyskuuta 1993) oli ilmailuhistorian menestynein hävittäjälentäjä. Hän saavutti toisessa maailmansodassa Luftwaffen palveluksessa 352 ilmavoittoa pudotussuhteen ollessa 4.05.[1]Lähde:wikip.

Hannu Valtosen keräämä aineisto osoittaa samanlaisen tason laskun näkyneen myös Suomessa olleissa yksiköissä: heikentynyttä osaamista, tapaturmia, hävittyjä ilmataisteluja, posketonta liioittelua ilmavoitoissa. Luftwaffen rappio alkoi näkyä ensi kerran jo syksyllä 1943 ja talvella alamäki kiihtyi. Kesällä 1944 Luftwaffe oli kuohittu sonni josta ei enää ollut vastusta kuin hieman ehkä venäläisille. Kuhlmeyn osaston saavutuksetkin olivat enemmän suuria hatusta vedettyjä arvioita joissa ei ollut päätä eikä häntää. Natsi-Saksa oli julma diktatuuri jaNeuvostoliiton tavoin rakentui valheen ja terrorin perustalle.

Natsifanit ihan paniikissa kun totuus kuohitusta Luftwaffesta ja sen avuttomasta tasosta paljastuu kaikille. Samalla romahtaa myös Kuhlmey-kultti.

Hans-Ulrich Rudel lensi toisessa maailmansodassa 2 530 taistelulentoa pääasiassa itärintamalla. Rudel käytti pääosin Stuka-syöksypommittajaa, mutta lensi myös maataistelukoneilla. Sodan lopussa hän ehti ohjata myös Focke-Wulf Fw 190 -koneen maataisteluversiota. Ju 87:llä hän suoritti 2 100 taistelulentoa ja Fw 190:llä 430.

Näillä lennoilla hän tuhosi 519 panssarivaunua, joista suurin osa tyyppiä T-34, ja näiden lisäksi 70 maihinnousualusta, yli 800 moottoroitua ajoneuvoa, taistelulaiva Marat’n, risteilijän, hävittäjäaluksen, neljä panssarijunaa, siltoja ja yli 150 tykistön tuliasemaa. Hän sai pommituslentäjälle harvinaiset yhdeksän vahvistettua ilmavoittoa neuvostolentäjistä - seitsemän hävittäjäkonetta ja kaksi IL-2 ”Sturmovik” -maataistelukonetta.

Rudelin kerrotaan käyneen ilmataistelu Lev Šestakovin kanssa. Rudelin lentäessä Stukalla hänellä oli koneellinen alivoima hävittäjään verrattuna, mutta onnistui väistämään Šestakovia ja lopulta hänen taka-ampujansa sai pudotettua tämän.

Rudelille suunniteltiin sodan loppupuolella lentokieltoa Adolf Hitlerin omaksumien sotasankareita ja aristokraatteja säästävien toimenpiteiden vuoksi. Rudel kuitenkin ilmoitti, ettei hän hyväksy sellaista. Lentokieltoa ehdotettiin lähes jokaisen Ritariristin lisämerkin myöntämisen yhteydessä. Hän vastasi tähän kieltäytyvänsä kunniamerkistä mikäli hän ei saisi jatkaa lentämistä.

Sodan häviämisen käydessä yhä väistämättömämmäksi Rudel laivueineen oli valmis suorittamaan itsemurhalennot, mutta luopui suunnitelmistaan ilmeisesti esimiestensä taivuttelun johdosta.[1] Hän ilmoittautui myös vapaaehtoiseksi noutamaan Hitler saarretusta Berliinistä.

Tykki-Stuka[muokkaa |

Hans-Ulrich Rudelin Junkers Ju 87 G lentokone, tykki-Stuka.
Rudel aiheutti niin kovia tappioita Neuvostoliitolle, että Josif Stalin lupasi 100 000 ruplan palkkion hänestä. Venäläiset kutsuivatkin Rudelin Stukaa ”Stukaksi, jossa on pitkät tangot”. Toinen yleinen nimitys oli yksinkertaisuudessaan ”Natsi-sika”. Kone oli Ju 87 ”Stuka” G-1 ja G-2, jonka siipien alle laskutelineiden ulkopuolelle oli asennettu 2 x 37mm panssarintorjuntatykit. Panssareita vastaan käytettiin wolframitäytteisiä ammuksia.

Wolframiytimellä varustettujen ammusten tuhovaikutus perustui siihen, että tunkiessaan panssarin läpi se kuumeni valkohehkuiseksi ja hajosi sirpaleiksi sisään päästyään.[2] Lisäksi se irrotti sirpaleita panssarin sisäseinästä, ne sinkoutuivat suuntaansa noin pistoolin luodin lähtönopeudella. Tämä taas sai aikaan panssarivaunun sisällä olleiden ammusten ja räjähteiden räjähtämisen, ja panssarivaunun tuhoutumisen. Aseen haittapuoli oli pieni ammusmakasiini, vain 6 kpl/ase ja tykin raskas paino, 420 kg/tykki. Panssareita tuhottaessa tähdättiin panssarivaunun heikommin suojattuun takapäähän, jossa moottori oli. Panssarointi oli siellä ohuempaa moottorin jäähdytystarpeen vuoksi. Rudeliin teki vaikutuksen aseen mahdollisuus ampua 20–30 cm tarkkuudella. Aluksi hän lensi niin matalalla että oma kone kärsi maalivaurioita palavasta panssarista.

Lähde: wikip.

ensi kerran jo syksyllä -40 Englantia vastaan. Raskaiden tappioiden takia oli mm. Ju-87 ja Me-110 poistettava hyökkäyskäytöstä ja siirryttävä hävittäjäpommittajiin.
Lentävän henkilöstön tappioita ei kyetty korvaamaan.

Toinen romahdus tuli syksyllä -41 idässä, kun siirryttiin Puolan kentiltä NL:n puolelle. Puna-armeija otti ilmaylivoiman.

Erittäin raju romahdus tapahtui myös keväällä -43 P-Afrikassa jenkkien tuotua suuren ylivoiman paikalle. Sama jatkui Sisiliassa ja Italiassa.

Rudelin, Haartmanin, Marseillesin ja muiden "ässien" ilmavoitot ja panssarintuhoamiset (Rudel) ovat valtaosaltaan pelkkää propagandaa. Hannu Valtosen mukaan Luftwaffen hävittäjälentäjien ilmavoittoväitteissä oli ilmaa 85-90% jo kesällä 1944. Ja kaikenkaikkiaan myös sodan alkupuolellakin vain kolmasosa väitteistä piti paikkaansa.

Tosiasiassa yksikään saksalainen ei ampunut alas kuin korkeintaan sata vihollisen konetta. Sodan kahden viimeisen vuoden aikana Luftwaffen lentäjien taso suorastaan romahti neuvostoliittolaiselle tasolle.

Sama tosin päti kaikkien maiden suorituksiin! Myös Suomen!

Dispute over claims
Some serious discrepancies between Allied squadron records and German claims have caused some historians and Allied veterans to question the accuracy of Marseille's official victories, in addition to those of JG 27 as a whole. Attention is often focused on the 26 claims made by JG 27 on 1 September 1942, of which 17 were claimed by Marseille alone. Another biographer, Franz Kurowski, claims that 24 of the 26 victories were verified through Allied records after the war. A USAF historian, Major Robert Tate states: "[f]or years, many British historians and militarists refused to admit that they had lost any aircraft that day in North Africa. Careful review of records however do show that the British [and South Africans] did lose more than 17 aircraft that day, and in the area that Marseille operated." Tate also reveals 20 RAF single-engined fighters and one twin engined fighter were destroyed and several others severely damaged, as well as a further USAAF P-40 shot down. However, overall Tate reveals that Marseille's kill total comes close to 65–70 percent corroboration, indicating as many as 50 of his claims may not have been actually kills. Tate also compares Marseilles rate of corroboration with the top six P-40 pilots. While only the Canadian James Francis Edwards' records shows a verification of 100 percent other aces like Clive Caldwell (50% to 60% corroboration), Billy Drake (70% to 80% corroboration), John Lloyd Waddy (70% to 80% corroboration) and Andrew Barr (60% to 70% corroboration) are at the same order of magnitude as Marseille's claims. Christopher Shores and Hans Ring also support Tate's conclusions. British historian Stephen Bungay gives a figure of 20 Allied losses that day.
However, the claims for 15 September 1942 are in serious doubt, following the first detailed scrutiny of the records of individual Allied squadrons by Australian historian Russell Brown. Moreover, Brown lists three occasions on which Marseille could not have downed as many aircraft as claimed.
Stephan Bungay has pointed out the low military value of shooting down DAF fighters, rather than the bombers that, by mid-1942, were having a highly damaging effect on Axis ground units and convoy routes. Referring to 1 September 1942, Bungay points out that even if Marseille shot down 15 of the 17 he claimed that day, "the rest of the 100 or so German fighter pilots between them only got five. The British [sic] lost no bombers at all... During this period the DAF lost only a few bombers, but all fell to anti-aircraft defences and evidence shows that Rommel was forced onto the defensive because of the losses inflicted by bombers.
Victories
One Soviet historian, Dimitri Khazanov, has attempted to prove that Hartmann did not score anywhere near 352 victories. Khazanov quoted Hartmann having shot down 70-80 Soviet aircraft. However, Khazanov has been heavily criticised by aviation historians such as Jean-Yves Lorant and Hans Ring for faulty research. Ring and Lorant both point out that the missions that Khazanov tried to use to prove Hartmann's claims false were riddled with false and misleading information. For example, Khazanov claimed that on a mission on 20 August 1943, Hartmann claimed two victories west of Millerovo but not a single Soviet aircraft was lost. German records show not a single claim was made in that area. Hartmann's victories were recorded east of Kuteinikowo, some 160 kilometres away. On 29 May 1944, Khazanov claimed Hartmann reported three La-5s shot down over Roman, Romania. This was also false. Hartmann claimed a single P-39 over Iaşi. Hans Ring said the mistakes in Khazanov's work "serve to expose the superficial nature of Khazanov's assertions and confirm that his only goal in compiling his article was to discredit Hartmann and his record." Even Khazanov points out in his article that during Hartmann's show trial, one of the Soviet charges was the destruction of 352 (the actual number was 345) Soviet aircraft.