Meillä Vimpelissä ollaan viisaita niin viisaita että on varaa hoitaa asioita vain toisella kädellä. Kunnan talous on sukeltanut viimeisen viidenvuoden aikana roskaluokkaan. Kaikki toimijat on niin viisaita ettei tarvitse panostaa kaikkea asioiden hoitamiseen. Kunnan valtuutetut ajaa vain omia etujaan ensisijaisesti ja leikkii tärkeää niissä rooleissa mitä vielä kunnassa löytyy." Oma etu paras etu", joka portaassa. Tällaisella työllä saavutetaan vain kaksikymmentä prosenttia sadasta. Ex kunnanjohtaja kasvatti eläkettään vailla mitään tehoja ja kumarteli joka puolelle, eritoten Alajärven suuntaan. Jokapaikan höylä Niemi hakee vain hyötyä itselleen ja vasta toiseksi kunnalle. Ne muut virkaihmiset ovat käyttäneet tätä hässäkkää hyväkseen. Nostamalla omaa egoaan. Kaikki valtuutetut kulkee huppu silmillä ja luulee olevansa jotain, eikä kuitenkaan ole.
On odotettava uusia kunnallisvaaleja ja löydettävä sellaisia kunnallispolitikkoja jotka hoitavat ensisijaisesti kunnan asioita. Se löytyykö niitä ratkaisee Vimpelin kunnan tulevaisuuden. Tästä hallintoporukssta en kelpuuttas ainoatakaan kunnan edustajaks asioita hoitamaan. Nyt ei muuta kuin odottelemaan uusia vaaleja ja toivottavasti yhtäkään ei valita nykyporukasta jatkamaan. Noilla töillä ei jatkopaikkaa heru.
On odotettava uusia kunnallisvaaleja ja löydettävä sellaisia kunnallispolitikkoja jotka hoitavat ensisijaisesti kunnan asioita. Se löytyykö niitä ratkaisee Vimpelin kunnan tulevaisuuden. Tästä hallintoporukssta en kelpuuttas ainoatakaan kunnan edustajaks asioita hoitamaan. Nyt ei muuta kuin odottelemaan uusia vaaleja ja toivottavasti yhtäkään ei valita nykyporukasta jatkamaan. Noilla töillä ei jatkopaikkaa heru.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Vimpelin kuntaan ei enää ehdi tulemaan omia kunnallisvaaleja ollenkaan. Toki entisen Vimpelin alueella asuvia ehdokkaita tulee tyrkylle sitten kyllä Alajärven kaupunginvaltuustoon keväällä 2017.
Vimpelissä kunnallisvaalien tulos antoi vahvat singnaalit siitä että puolueet,mandaattinsa mukaan,tulevat valitsenmaan niin kunnanhallitukseen kuin muihinkin tärkeisiin lautakuntiin henkilöitä joilla ei ele mitään käsitystä kuntatalouden hoidosta tai sitä on hyvin vähän.Ja jos näistä valtuuston valitsemista hallitus ym. jäsenistä huomattava osa saa vielä palkkansa joko suoraan tai välillisesti kunnan kassasta niin ei ihme että Vimpeliä viedään,säästöistä ei edes keskustella vakavasti...korppi ja korpinsilmä...
Yksi harkitsematon virhearviointi oli harkinnanvaraisten valtionavustusten varaan tuudittautuminen. Vanha kettu Matti Lehto sanaili yhteistoiminnan alkuvaiheessa 2010, että valtio antaa helpommin ja enemmän ylimääräistä sellaisille kunnille jotka tekevät tiivistä yhteistyötä, kuten hän oletti alkuvaiheessa Järvi-Pohjanmaan kuntien todella tekevän. Kun yhteistyö meni oman edun tavoitteluksi ja tavallaan kuntien keskinäiseksi kilpailuksi kuka saa ja mitä saa; niin viimeistään silloin olisi pitänyt tehdä se joka tehtiin vasta nyt kääkit kalsarihousuissa ja tuhmat pimppapöksyissä: eli sanoa yhteistyösopimukset surutta irti, kun nähtiin ettei yhteistyö toimi. Laesterä sanoi suoraan, että Vimpeliä on jouduttu avustamaan liikaa harkinnanvaraisilla ja siksi hän ei luota kunnan kykyyn tasapainottaa talouttaan omilla toimillaan ja on siksi pakotettu esittämään ministeriölle Vimpelin liittämistä Alajärven kaupunkiin 1.1.2017 alkaen. Esitys menee melkoisella varmuudella kyllä ministeriössä läpi ja tulle hyväksytyksi eli alajärveläisiksi voimme reilun vuoden päästä itseämme tituleerata.
Suurin syyllinen tilanteeseen on Lakaniemi ja muu kepun johto trio jotka jarruttivat yhteislautakunnista irtautumista viimeiseen asti.Vehkeilivät valituksillaan ja mukana olivat myös luuseri Laasanen ja mitättömin khh:n pj Vimpelin historiassa eli Takala.Paras palkinto Lakaniemelle olisi karkoitus Siperiaan.Epäilen ettei monikaan jäisi ikävöimään!!!!
En voi ymmärtää alkuunkaan näitä jotka, aina vaan tuudittautui valtionavustuksiin, eihän se näin voi mennä, kuntalaki sanoo kunnanpitää elää omilla tuloillaan ja sopeuttaa menot vain niihin kustannuksiin mitkä kunnantulopohja yltää eikä alkaa elää syytinki periaatteella, kuuntelimme liikaa punakommunisteja. VALTIONAVUSTUKSET KOSKEE VAIN KOULUTUSTA SEKÄ TERVEYSPALVELUITA JOIHIN SAATU NIITÄ, ei ole tarkoitus kuntana vain tukeutua näihin kyllä se kunta riisyityy kun elämme ylivarojen, ja odotamme valtion apuja kielipitkällä, valtionavut tulee täysin poistumaan. Tilanne kunnankannalta on vakava, tulopohja täysin rappiolla verotulot laskee, kuin lehmänhäntä, nyt valtionvirkamies parhaillaan selvittää kuntaliitosta.
Kunnanpäättäjien toimet olleet edesvastuuttomia useina vuosina, voitas sanoa jopa 15 vuotta, tämä ollut nähtynä miten kuntamenee rappiolle, tästä viisaat kansalaiset ovat varoittaneet, touhu vaan mennyt härskimmäksi itsekeskeiseksi, mulle heti ja kaikki.
Kunnanjohtaja valinnat olleet surkeat, jopa merkonomi taustaisia, ei mitenkään anna hyvää kuvaa näiden valinnoista. Tietty jotenkin ymmärrän, jos valinnan suorittajilla
ollut kansakoulupohja, ei voi hyvää odottaa
Juuri noista kuntatalouden ongelmista joita maisteri tuossa listaa, ihmettelen vimpeliläisten, myös arvon maisterin, innostusta liittää Vimpeli Alajärveen. Alajärvi täyttää kaikki maisterin listaamat huonon kuntatalouden merkit. Ainoastaan kriisikunnan leima puuttuu, mutta sen Alajärvi tullee saamaa viimeistään vuonna 2017. Ihan Alajärven talousluvuista ja talousjohtajan antamista lausunnoista voi tehdä tämän johtopäätöksen. Vimpelin liittäminen Alajärveen tulee vain syventämään Alajärven ongelmia.
Alajärvellä on edessä mittavat investoinnit, samaan aikaan yritykset lähtee ja veropohja pettää, sote imee vielä terveydenhuollon työntekijät Seinäjoelle...Perin surkea on tulevaisuus...
jaa että maisterikoulussa on oikein kunnanjohtajan valintalinjakin...maisteri on näköjään käynyt jo pitemmän aikaa ylikierroksilla
On se nyt nähty ettei kunnan asioita pystytä hoitamaan ennenkuin johtaja vaihtuu josko sittenkään. Miksi sen Tarkiaisen pitää roikkua kunnan asioissa. Menis vaan sinne yrittäjien johtamiseen sitä ei ole tuhottu vielä, eikä haittaa vaikka sen tuhoaisi. Se on täysin turha laitos. Jätä kunta rauhaan.
Maisterilla on lyhyt oppimäärä tuossa muistin käytössään.
---tuudittautui valtionavustuksiin---sanoi astui omaan näppäryyteensä.
Maisterilla näköjään paremmat tiedot kuin muilla täällä, joten odotamme maisterin tiedotuksia
Maisterilla taitaa olla liian pieni pää aivoihin verrattuna joten jokin ei vaan täsmää ajattelupuolella.
Kylähullu kenties?
Maisteri on ainoa joka on ollut ihan oikeassa ennustuksissaan tämän palstan viisaista.
Kyllä Tuohiperänmaisterin pitäisi todella päästä nyt joksikin aikaa lepäämään. Jokuhan hänelle suositteli pitkää viikonloppua esim. Iiruunjärvellä. Napakat löylyt rantasaunassa ja sitten pulahdus viileään järveen tai avantoon. Sen jälkeen pari pulloa olutta ja mietintämyssy päähän: mitenhän sen gradun saisi vihdoin valmiiksi.
toden totta Tihkurinta kirjoittaa asiaa
sanosin asioita hoidettu ilman käsiä
Ja ilman aivoja
Kyllä asiat näin ilman aivoja, olisko aivot jääneet SOPUPELI-RAVINTOLAN NARIKKAAN,
olisko lähetty ravintelista ilman aivoja ojia kyntäen. Tuohiperänmaisterilla on kyllä oikeita ajatuksia. Oliskohan aiheellista nämä SOPUPELIN-RAVINTELIN narikkaan , jättäneiden aivojen omistajat kipin kapin vaikka kaljalle, ja samlla ottaa aivot mukaan vaikka näissä aivoissa ei paljon järkeä olekkaan.
Ilkka kertoi 16.11. lappajärveläisestä pitkän linjan maisterista. Hänelle pitää nostaa hattua, kun hän sai maisterin paperit kansakoulupohjalta 73-vuotiaana. Tuohiperänmaisterin pitäisi tähdätä samaan, aikaa kun hänellä taitaa olla vielä melko tarkkaan parikymmentä vuotta Itäkylän maisterin kunniakkaaseen saavutukseen.