Hei kaikille, haluaisin hieman kertoa tarinaani, koska nyt taas tuntuu, että mistä toivoa saisi lisää. Elikkäs tarinamme on lyhykäisyydessään reilut viisi vuotta lapsettomuutta. Takana monen monta inssiä, 2 IVF:ää, joista kuusi alkionsiirtoa. Viimeisintä siirtoa jännään nyt että miten on käynyt. Mutta jotenkin taas tuntuu, ettei onnistunut, koska tänään ollut hieman rusehtavaa vuotoa. Kyseessä siis pp 12 ja testiä en ole vielä tehnyt, en uskalla. Eli siis koskaan en ole saanut plussaa, edes sitä haamua...Kaiken lisäksi tänä vuonna minulla on todettu endoa, joka vissiin leikataan pois, koska on kasvanut jo liiaksi kooltaan ja on toisessa munasarjassa. Jokainen epäonnistunut siirto on ollut kuin vuoristorataa, mennään ylös ja taas kovasti alas. Nytkin alkaa taas painamaan rinnassa/kurkussa palan tunne, suru on välillä todella fyysistäkin, jostain kuitenkin löytyy aina voimaa jatkaa. On nää ollu melkoisia vuosia, mutta toisaalta kasvattaneet myös paljon. En kuitenkaan halua luovuttaa, koska vielä on mahdollisuutta. Odotan edelleen sitä ihmettä. Ja sen ihmeen odottelun aikana kaipaan sitä toivoa ja paljon...
Lapsettomuus ja toivo
Hopeforever
3217
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Osuimpa oikeaan aikaan tänne. Itsellä ei vielä mitään testejä ole ehditty lapsettomuudesta tekemään, sillä yritystä on ollut vasta vajaa vuosi. Jotenkin on kuitenkin paha aavistus kun oma siskopuoleni on kärsinyt lapsettomuudesta ja pahoista komplikaatioista jotka johtivat kohdunpoistoon alta kolmevitoisena.. Äitini aina kehuu kuinka hedelmällistä sukua olemme hänen puoleltaan ja jotenkin olin aina iskostanut mieleeni, että olisin jotenkin siis über hedelmällinen, sillä olen joskus tullutkin raskaaksi teininä e-pillereistä huolimatta(raskaudet ovat päättyneet varhaiseen keskenmenoon ennenkuin niitä on edes ehditty huomata).
Lähdettiin siis avomieheni kanssa yrittämään vähän henkseleitä paukutellen sillä luulolla, että raskaus onnistuisi heti. Olin jo suunnitellut olevani äiti jouluun mennessä. Noh, joulu on jo kohta ovella, mutta vauvaa ei vaan näy ei kuulu. Masentaa, pelottaa, stressaa vaikkei saisi.. Tuntuu, ettei millään elämässäni ole jotenkin merkitystä, ellen saa lasta. Vaikka tämä onkin ihan typerä tapa ajatella, mutta kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa kamppailevana ei tämä pikku takapakki todella ole aivan helppo pala purtavaksi.
Toivon sydämestäni, että sinulla kamppailujesi jälkeen olisi nyt vihdoin onnistanut, ja olisit raskaana.
Tulkaa ihmeessä Simpukka sivuille tää on vähän huono paikka kirjottaa. Simpukasta saa enemmän vertaistukea =)
Moikka! Toivoa on aina jos siihen uskoo, sulla on pitempi aika kuin minulla. Lapsettomuutta on 2 vuotta vasta, ja ollaan kunnalla hoidoissa, ensimmäinen alkion siirto epäonnistui, ja nyt on toinen menossa, alkion siirto! Tunteiden vuoristorata tämä on ollut, tuntuu että on asian kanssa ihan yksin, jopa aviomieheni ei osaa tukea minua millä tavalla toivoisin, se vain sanoo älä stressaa! Mieheni on 40v ja meikä on 30 v, miehessä on todettu vika( siittiöitä on liian vähän jotta voisin tulla normaalisti raskaaksi) itselläni ei todettu mitään ongelmaa, ovuloin normaalisti, ja kaikki oli ok. Nyt toiseen yritykseen, ja yritän olla positiivinen ja toivon että tulen raskaaksi, mutta... jos sitten taas ei onnistu, niin maailma hajoaa taas, siksi aikaa kun on kolmas yritys... tämä on raskaimpia asioita elämässäni, kaikesta muusta olen selvinnyt mutta tämä tuntuu niin vaikealta asialta, tulla äidiksi!