Yli vuoden vanha juttu mutta silti niin ajankohtainen:
"Isis-äärijärjestön nouseminen pikavauhtia koko maailman ykköshuolenaiheeksi herättää sekä ihmetystä että kysymyksiä. Kuinka näin pääsi käymään?
Eri lähteistä esiin pulpahtelevien tietojen valossa alkaa näyttää ilmeiseltä, että ilman Yhdysvaltoja ja sen liittolaisia Isis ei olisi voinut kasvaa uhkaksi, jollaista ei ole koskaan aiemmin nähty”, kuten Yhdysvaltain puolustusministeri järjestöä hiljattain kuvaili.
Yhdysvallat liittolaisineen on kouluttanut viime vuosina salaa jihadisteja Syyrian presidentin Bashar al-Assadin hallintoa vastaan taistelevien kapinallisten riveihin. Suuri osa näistä sotilaista on sittemmin siirtynyt Isisin leiriin.
Der Spiegel -sanomalehden mukaan Yhdysvallat koulutti vuonna 2012 satoja syyrialaisia kapinallisia salaisessa koulutusleirillään Jordaniassa. The Guardian -sanomalehden mukaan paikalla oli myös brittiläisiä ja ranskalaisia kouluttajia.
Turkkilainen Aydinlik-sanomalehti puolestaan raportoi kesäkuussa, että Isisin sotilaita koulutettiin Yhdysvaltojen Incirlikin lentotukikohdassa Etelä-Turkissa. Ja Washington Postin mukaan Yhdysvallat, Ranska, Britannia ja Turkki kouluttivat tulevia Isisin terroristeja Libyassa sekä Etelä-Turkissa sijaitsevilla koulutusleireillään.
Isisin haltuun on päätynyt myös valtavia määriä ulkomaista rahaa ja aseita.
Jo vuoden 2013 loppuun mennessä Qatar oli toimittanut Syyrian kapinallisille 85 lentokoneellista aseita ja tarvikkeita ja Saudi-Arabia 37 koneellista. Aydinlink-sanomalehden mukaan Saudi-Arabia olisi tukenut Isis-järjestöä lisäksi kolmella miljardilla dollarilla.
Yhdysvaltojen hallitus puolestaan ehti myöntää Syyrian kapinallisille satojen miljoonien dollareiden arvosta sotilastukea ennen kuin tajuttiin, että suurin osa tuesta päätyi Isisin haltuun.
Vielä kesäkuun 2014 lopussa presidentti Barack Obama anoi kongressilta 500 miljoonan dollarin myöntämistä Syyrian kapinallisten kouluttamiseen ja varustamiseen, vaikka Washington Post -lehden mukaan kaikki Itä-Syyrian kapinalliset olivat jo liittyneet Isisiin.
Yhdysvallat ja sen liittolaiset ovat aseistaneet ja kouluttaneet ääriaineksia eri puolilla maailmaa läpi vuosikymmenten, jotta ne horjuttaisivat hallituksia, joiden kaatumista Yhdysvallat liittolaisineen pitää toivottavana. Näin on tehty viime aikoina muun muassa Libanonissa, Libyassa, Somaliassa, Sudanissa, Iranissa ja Syyriassa.
Yhdysvaltojen harjoittama "viholliseni vihollinen on ystäväni" -taktiikka on kuitenkin osoittautunut äärimmäisen epäluotettavaksi. Tämän olisi luullut käyneen selväksi viimeistään silloin, kun al-Qaida syntyi Yhdysvaltojen tukemien, Neuvostoliittoa vastaan taistelleiden afgaanijihadistien suojissa 1980-luvun lopulla.
Yhdysvallat on ollut mukana luomassa petoa, jota vastaan se nyt sotii. Kymmenet tuhannet syyrialaiset ja irakilaiset siviilit ovat jo maksaneet hengellään Isisin synnystä.
On pelottavaa ajatella, mitä tulee tapahtumaan, jos ja kun Isisin eurooppalaiset sotilaat tulevaisuudessa palaavat kotimaihinsa. Myös Suomeen."
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1305875285284

Vastaukset 4
Vanhimmat
Yhä edelleen mm. Ranska tukee Syyrian laillista hallitusta vastaan taistelevia terroristeja. Nyt sai sitä mitä on tilannut, aivan oma syy kun ovat isistä ja muita vastaavia tukeneet. Turha on Ranskan kansan itkeä, syyttäkää omia poliitikkojanne!
Länsimaiden sekaantuminen Syyrian sotaan ei ole tuonut mitään hyvää. Pitäisi oppia ettei pidä puuttua muiden maiden asioihin. Nyt pariisilaiset saivat maksaa kovan hinnan tästä sekaantumisesta. Eikä se tähän jää, lisää on tulossa.
Nyt länsimaat kuvittelevat että pommittamalla voivat muka tuhota isiksen, eivät voi. Afganistania on pommitettu yli kymmenen vuotta eikä siellä ole saatu talibaneja kukistettua. Sama tilanne isiksen kanssa.
Vietnamista olisi pitänyt jo oppia ettei "demokratian levitys"väkisin onnistu.
Ranska ja USA oli silloinkin asialla.
Häpeällinen tappio silloin.
Toivottavasti Venäjä auttaa nyt länsimaat voittoon tässä ISIS operaatiossa.
Lännen toimet eivät johda mihinkään.
Putin on aqinoa toivo nyt.