joka liitettiin hallitusohjelmaan? Koska Ahtisaarihan se ei voinut olla, koska:
"– En ole Suomen asioihin halunnutkaan puuttua, millään lailla. Sillä ohjelmalla jota minä vedän 78-vuotiaana tuolla maailmalla edelleen, se ei anna kerta kaikkiaan tilaa siihen. Olen rehellinen kun sanon, että minulla ei ole mielipidettä noihin asioihin, enkä halua sanoa asioihin, joihin en ole paneutunut, Ahtisaari sanoo."
http://yle.fi/uutiset/presidentti_ahtisaari_minulta_on_turha_kysya_saamelaisuudesta/8457530

Vastaukset 6
Vanhimmat
päättää, ja toki demokratiassa myös vähemmistö voi hallita täysin.
presidentillä on se mandaatti USA:n kansalta käyttää valtaa, ja moniko USA:n kansalainen pystyy vaikuttamaan presidentin päätöksiin, aika vähän, mutta erilaisilla valtapiireillä hyvinkin suuri vaikutusmahdollisuus, ainakin jos vielä toisen kauden äänestys edessä, hyvä ymmärtää.
Kuinka typerä Ahtisaari on? Hän on "puuttunut" Suomen asioihin erittäin konkreettisella tavalla. "Ahtisaaren paperi" on todiste siitä.
Saamelaisilla ei ole rikkaita säätiöitä, joilla voisi rahoittaa Ahtisaaren "bisneksiä". Siksi ei saamelaisten asiat kiinnosta.
Ahtisaari pomppii säätiörahan tahtiin.
Vai ei ole Suomen asioihin muka Mara puuttunut!? Meni kiljuen pakkoruotsitus-kampanjan keulakuvaksi! Tosin siinä on oikeassa, että ei ole asiaan paneutunut. Meni hölmöydessään vetämään maton alta koko svekokampanjalta, kun avauspääkirjoituksessaan lausui totuuden, että "Suomi ei ole enää pitkään aikaan olut aidosti kaksikielinen"! ;-)
Saamelaisten oikeudet eivät tunnetusti superahnetta Maraa kiinnosta, koska saamelaisilla ei ole sikarikkaita fondeja eli rahaa lahjottavakseen. He eivät myöskään pystynet vaikuttamaan Maran saamaan Nobel-palkintoon kuten surutahot tekivät!