Sopii miettiä että jos olisi demarihallitus

ja mukana tietty vihreät ja rasisti-RKP, kenties vielä vas.liittokin. Niin minkälaista touhu olisi, ei mitään kiristyksiä mamupolitiikkaan ja suurin osa tulijoista saisi varmasti jäädä Suomeen.

Demarit, vasurit, vihreät ja RKP, ovat rajat auki puolueita.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Noo, kun mainitsemasi puolueet olivat hallituksessa oli pakolaiskiintiö 1050 ei 3000 niin kuin nyt ja maahanmuuttajai keskimäärin 3600 vuodessa. Nyt 32000. Joten perssut laittoivat rajat auki ja imurin päälle oikein kunnolla.

Äänestä

Viimeksi kaikki nuo olivat hallituksessa ja kuitenkin hallitusohjelma maahanmuuton suhteen oli tiukempi kuin nyt sekä kiintiöpakolaisten määrän että työperäisen maahanmuuton suhteen.

Viime vaalikaudella saatiin toisen kotimaisuuden pakollisuttaa purkava kansalaisaloite. Tällä kaudella ei senkään suhteen tehdä mitään vaikka PS tällä kertaa on hallituksessa.

Tällä kaudella tullaan säätämään kaikki tarvittavat lait tasa-arvoisen avioliiton toteuttamiseksi.

Mitä virkaa on puoluella joka uhoaa mutta toimii sitten juuri päinvastoin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vasemmisto.tuhoaa kirjoitti:

ja mukana tietty vihreät ja rasisti-RKP, kenties vielä vas.liittokin. Niin minkälaista touhu olisi, ei mitään kiristyksiä mamupolitiikkaan ja suurin osa tulijoista saisi varmasti jäädä Suomeen.

Demarit, vasurit, vihreät ja RKP, ovat rajat auki puolueita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu