Pariisin terrori-iskut synnin seurausta

Viime päivinä on surtu Pariisin terrori-iskuja. On kuultu monia ns. asiantuntijoita, jotka ovat spekuloineet tapahtumaa ja laatineet suunnitelmia, kuinka tällaiset teot voitaisiin vastaisuudessa välttää. Niissä kaikissa on kuitenkin yksi ratkaiseva virhe. Niissä ei ole otettu huomioon sitä, mitä Jumala sanoo asiasta. Hän on laatinut ihmisille elämänohjeet heidän parhaakseen. Ilman niitä, mitään todellista kestävää rauhantilaa ei voida saavuttaa.

Jumala haluaa suojella ja varjella maita, kansoja ja yksilöihmisiä kaikilta vaaroilta ja onnettomuuksilta, mutta Hän ei voi suojella syntiä. Jos maassa jatkuvasti harjoitetaan räikeää syntielämää ja laaditaan moraalittomia lakeja, kuten se, että samaa sukupuolta olevat voivat keskenään mennä ”avioliittoon”, niin silloin siihen suojamuuriin, jonka Hän on maan ympärille luonut, tulee aukkoja, joista vihollinen, saatana, pääsee sisälle tekemään tuhojaan.

Sama koskee myös monia muita EU-maita, joissa on säädetty vastaavanlaisia lakeja. Ei siis ole ihme, jos ne joutuvat kärsimään monenlaisia ”vitsauksia”, kuten valtavat maahanmuuttajien vyöryt, jotka aiheuttavat paljon ongelmia. Synti tulee hyvin kalliiksi. Siksi jokaisen maan ja kansan tulee tehdä parannus.

Jeesus: ”Varas (saatana) ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.” (Joh.10:10)

Apostoli Paavali puolestaan kirjoittaa osuvasti Galatalaiskirjeessä 6:7: "Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää"

3

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eipahalle

      Niin, voidaan uskonnollisesti ajatella että synti vaikuttaa ihmisiin.
      Ei pidä unohtaa myöskään demoneja.
      Ei pidä myöskään sivuuttaa voimakastahtoisia kieroja ihmisiä jotka taitavasti aivopesevät katteettomilla lupauksilla yleensä uhreina ovat heikot ihmiset.
      Ei pidä unohtaa myöskään koulujen opetus suunnitelmia Palestiina-alueiden kouluissa joissa tutkimuksen mukaan lapset opetetaan uskomaan ja ihannoimaan marttyyri kuolemia.
      Islamin uskonnon tulkinta antaa paljon mahdollisuuksia terrorismin kasvulle, kuten pyhä sota, yms. Pitäisikö myöntää että näin on ja korjata vielä kerran uskonto rakkauden ja suvaitsevaisuuden suuntaan.
      Pitäisikö Isis taistelijoille luvata kunniakas oikeuden käynti mikäli he antautuvat tiettyyn määräaikaan mennessä kaikkialta maailmalta missä he nyt ovatkin sillä he paljastuvat kuitenkin koska on vain ajan kysymys kun heidät paljastetaan.
      Tulisiko heille panna seuranta siru kun he antautuvat.
      Terroristien kanssa ei tule neuvotella muusta kuin mihin heidän tulee ilmoittautua antautuessaan eli kohde luonnollisesti olisi oma kotimaa kaikissa tapauksissa.
      Kun heidät tuomitaan inhimillisesti heille pitäisi tuomita työvelvollisuus riittävän pitkäksi ajaksi ruoka palkalla eli osallistuttava omien tuhojen korjaamiseen.
      Olisiko esim. nämä luettelemani asiat oikeudenmukaisia.
      Tästä eteenpäin siten että ilmoittautukaa omiin maihinne mistä olettekin ja pyydätte ikuista turvapaikkaa anteeksi pyytäen pahat tekonne. (jotenkin näin).
      Uskon että koko maailma esittää tämän suuntaisia kehoituksia sillä muutoin teidät tuhoaa omat ideanne kuolemalla tai tulemalla vammaisiksi pommituksissa.
      Ymmärtäkää että ei teitä odota paratiisi vaan helvetti kuoltuanne.
      Raamattu sanoo vaikka teidän syntinne on veri ruskeat jne.
      Niille jotka eivät omin päin älyä antautua niin ehkä oma suku tai heimo voisi heitä avustaa hyvän päätöksen teoissa.
      Esitykseni on vilpittömässä halussa teidän parhaaksenne tarkoitettu koskaan ei ole myöhäistä tehdä parannus.

    • anuuz

      Syö syntisi persereiän kanssa.

    • sanctasimplicitas

      Voisitko olla käyttämättä Raamattua joka tilanteessa, kun et siitä mitään ymmärrä?
      Vajakki.

      kaltaisesi muistuttavat muslimiterroristeja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2415
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1397
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      76
      1230
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      6
      1152
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      865
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      860
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      713
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      84
      693
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      26
      668
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      656
    Aihe