Mirena kierukan asennus, kokemus

whoopwhoop

Minulle asennettiin viikko sitten kyseinen kierukka, ja ajattelin kertoa omista kokemuksistani. Jos googlettaa niin löytyy pääasiassa kauhukertomuksia, ja tottakai olin pelotellut itseäni lukemalla niitä.
Taustaksi voisin kertoa olevani 23 vuotias ja ei-synnyttänyt nainen. Ei raskauksia, keskenmenoja tai abortteja takana. Aikaisempina ehkäisymuotoina NuvaRing (e-rengas) ja pari kuukautta minipillereitä. Gynen mukaan aika ahtaat paikat, eli asettaminen tulisi sattumaan kuulemma. Keskiverto kipukynnys.

Elikkäs, noin tuntia ennen asettamista nappasin pari vahvaa paramaxia, ja todellakin jännitti. Asettamisen yhteydessä tunsin kaksi kipupiikkiä, jotka eivät olleet kovin voimakkaita, voisi verrata huonosti (=kivuliaaseen) papa-kokeeseen.
Koko asettamisprosessiin kului noin kaksi minuuttia ultraamisesta lankojen katkaisuun. Minua huimasi asettamisen jälkeen, mutta alapäässä/kohdun tienoilla ei ollut kipuja sillä hetkellä. Lepäilin hetken, ja soitin kaverilleni olevani valmis haettavaksi. Autossa, noin puolituntia asentamisen jälkeen edelleen heitti päässä hieman, ja alkoi olla kipuja siellä päässä. Menin lepäilemään ja ne kestivät muutaman tunnin (en ottanut särkylääkettä asennuksen jälkeen). Sen jälkeen olen vain ihmetellyt missä ne jälkikivut oikein ovat :D silloin tällöin olen tuntenut kuin kohdunkaula olisi "värissyt" muutamaan kertaan, mutta ei sitä voi sanoa minkään asteiseksi kivuksi.
Asennuspäivänä oli pientä vuotoa, joka lakkasi iltaan mennessä.

Edelleen odotan niitä kipuja tulevaksi, mistä on kerrottu "kauhutarinoissa".

2

391

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kljdfaälskdjf

      Mä olen odottanut kipuja tulevaksi jo puolitoista vuotta, vaan eipä ole kuulunut. Asennuskaan ei tehnyt kipeää, vaikka en edes ottanut kipulääkettä ennen sitä (menin suoraan töistä ja unohdin...). Kun lisäksi myös kuukautiskivut ja -vuodot jäivät pois, on pakko olla aika tyytyväinen.

      Varmasti tässä on hyvää tuuria, mutta oli myös kokenut gyne.

    • dfggfdhfhsfsdhf

      Ihmiset ovat yksilöitä! Itselläni on ollut nuorena hormonikierukka. Asennus oli varsin nopeasti ohi, ja kestin sen helposti, vaikka oli toki ikävää. Asennusta edelsi abortti, tosin väliaikaa jäi kuukausia. Kierukka poistui puolen vuoden päästä omia aikojaan.

      Reilut kymmenen vuotta myöhemmin oli kuparikierukka, ja sen asennus oli painajainen. Kuparikierukan assennusta edelsi keskenmeno, ja sen jälkeen oli vuoden Depo-Provera-ehkäisy (en suosittele ikinä kenellekään, jos on vielä olemassa) ennen kierukkaa. Asentaja oli epäempaattinen ja hidasteli tarpeettomasti, ja sondasi kohtua tarpeettomasti. Sekä asennus että kierukan alkuvaihe olivat kivuliaita. Samoin kuukautiset (koskaan muuloin minulla ei ole ollut mainittavia kuukautiskipuja).

      Monet tekijät varmasti vaikuttavat kipuun. Terveydentila, aiemmat tulehdukset ja toimenpiteet, asentajan ammattitaito ja asennustilanne, itse kierukka (hormoni-, kupari-) jne. Mutta ainakin itselläni yksi painajaismainen kokemus riitti kammon syntymiseen. Enää en salli papa-koetta enempiä tutkimuksia ilman nukutusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2300
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      26
      974
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      902
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      568
      835
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      66
      625
    Aihe