Presidentti Niinistö, Kanerva, Stubb ovat piilotelleet Suomen kämmiä laissa EU:n puolustuksesta ja jarruttaneet lakimuutosta ja kieltäneet puhumasta EU:n puolustuksesta jotta Suomen kansa luulisi että Natolle ei ole vaihtoehtoa.
Nyt kun Hollande vetoaa EU:n turvatakuisiin, Suomen Nato-poliitikot ovat naama kurtussa ja huuli pyöreenä.
0Äänestä
Tiltujen-valetta-taas
Mitään EU-puolustusta Naton vaihtoehtona ei ole olemassa. Turvalauseke velvoittaa antamaan kahdenvälistä apua, jos resursseja on.
Suomen laki ei ole mahdollistanut asevoimien lähettämistä ulkomaille. Sen muuttaminen on ollut työn alla.
Presidentti Niinistö on nimenomaan tuonut esille turvalausekkeen merkityksen jo presidentinvaalikampanjassaan.
Tiltujen valeet eivät asiaa muuta.
0Äänestä
ddhjdhg
Kerroppa, mitä HYVÄÄ SUOMELLE Nato tarkalleen toisi?
-Itse näen juuri Naton suurimpana uhkana maailmanrauhalle, esim Turkin uhittelu ja Usan ympäri maailmaan aloittamat sodatja selkkaukset, joiden johdosta koko mamuinvaasio ja terroirismi on alkanutkin.
Nato toisi kalustoaan tänne ja kohtelisi meitä alusmaanaa, kuten nytkin tehneet. CIA lennot Suomen valtiolta salaa, saati kansalta.
Poikiamme lähetettäisiin taas ja taas seuraaviin Usan sotiin, joita on pöytälaatikot täynnä us kenraaleilla. Kyse on liiketoiminnasta ja bisnes on pitkälle mietittyä.
Venäjä toisi itärajalle pataljoonan ja ydinkärkiä käännettäisiin osoittamaan kohti Suomea.
Nythän Venäjälle tuskin on mitään intressiä Suomen suuntaan täällä kun ei ole mitään rikkauksia eikä muutakaan arvokasta.
Knowhowkin on kohta kehitysmaa-tasoa.
Suomelle Natosta vain kuluja ja ruumiita.
Todellinen ongelma on islamisti-invaasio.
0Äänestä
Valehtelet-räkänä
Voisit hieman perehtyä Natoon ja sen jäsenen asemaan. Nyt lykkäät päätöntä valetta kunnon tiltun tavoin.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Presidentti Niinistö, Kanerva, Stubb ovat piilotelleet Suomen kämmiä laissa EU:n puolustuksesta ja jarruttaneet lakimuutosta ja kieltäneet puhumasta EU:n puolustuksesta jotta Suomen kansa luulisi että Natolle ei ole vaihtoehtoa.
Nyt kun Hollande vetoaa EU:n turvatakuisiin, Suomen Nato-poliitikot ovat naama kurtussa ja huuli pyöreenä.
Mitään EU-puolustusta Naton vaihtoehtona ei ole olemassa.
Turvalauseke velvoittaa antamaan kahdenvälistä apua, jos resursseja on.
Suomen laki ei ole mahdollistanut asevoimien lähettämistä ulkomaille. Sen muuttaminen on ollut työn alla.
Presidentti Niinistö on nimenomaan tuonut esille turvalausekkeen merkityksen jo presidentinvaalikampanjassaan.
Tiltujen valeet eivät asiaa muuta.
Kerroppa, mitä HYVÄÄ SUOMELLE Nato tarkalleen toisi?
-Itse näen juuri Naton suurimpana uhkana maailmanrauhalle, esim Turkin uhittelu ja Usan ympäri maailmaan aloittamat sodatja selkkaukset, joiden johdosta koko mamuinvaasio ja terroirismi on alkanutkin.
Nato toisi kalustoaan tänne ja kohtelisi meitä alusmaanaa, kuten nytkin tehneet.
CIA lennot Suomen valtiolta salaa, saati kansalta.
Poikiamme lähetettäisiin taas ja taas seuraaviin Usan sotiin, joita on pöytälaatikot täynnä us kenraaleilla. Kyse on liiketoiminnasta ja bisnes on pitkälle mietittyä.
Venäjä toisi itärajalle pataljoonan ja ydinkärkiä käännettäisiin osoittamaan kohti Suomea.
Nythän Venäjälle tuskin on mitään intressiä Suomen suuntaan täällä kun ei ole mitään rikkauksia eikä muutakaan arvokasta.
Knowhowkin on kohta kehitysmaa-tasoa.
Suomelle Natosta vain kuluja ja ruumiita.
Todellinen ongelma on islamisti-invaasio.
Voisit hieman perehtyä Natoon ja sen jäsenen asemaan.
Nyt lykkäät päätöntä valetta kunnon tiltun tavoin.