päättävistä asemista! Ai miksi? Siksi, että islamistit nauravat länsimaille, kun antavat akkojen päättää asioista. Islamistit eivät kunnioita yhtään naisia. Ja toiseksi, akat eivät kykene päättämään tällaisessa tilanteessa järkevästi vaan heidän mielialat vaihtelevat kuukaisikierron mukaan kuin tuuli viiri!
Nyt tarvitaan miehiä päättämään Suomen asioista, muuten hukka perii. Mutta esim. Tuomiojan kaltaisia pöksyjä ei pidä kuunnella, hän on jo vanhus ja elää vielä 60-70-luvulla. Neuvotteleminen ei näiden mielenvikaisten terroristien kanssa onnistu. Maailma muuttuu ja myös uhkat ja viholliset.
Suvakit voivat sitten pitää jo päänsä kiinni, kuitenkin me joudumme heidänkin nahkansa vielä pelastamaan islamin vallankumoukselta. Enkä ole rasisti vaan haluan puolustaa Suomea ja suomalaisia arvoja. Eivät sotaveteraanitkaan olleet rasisteja, vai oliko tyhmät suvakkipellet?
Ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa ja molemmissa tulee siviiliuhreja väkisin. Ensimmäinen on, että puolustamme Suomea ja heitämme terroristit välittömästi ulos maasta tai mielummin maan alle. Toinen on se pahempi, islamilainen maailma! Siinä akat, homot, hipit ja muut pöksyt joutuvat ensimmäisinä islamistien teloittajien eteen.
Nyt turvat kiinni paapojat. Olette pilanneet jo maailman kaiken maailman lässynlässyn jutuilla. Maailmassa on pahoja ihmisiä, ettekö ymmärrä? Niille ei voi järkeä puhua vaan he haluavat vain väkivaltaa ja valloittaa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
https://www.youtube.com/watch?v=Gx1SlC2ZAOw
Sinua ei päästetä enää edes Tornion Terästehtaalle töihin, kun et osaa maailman yksinkertaisinta asiaa!
Tulet vielä ruikuttamaan apua aidoilta suomalaisilta, että tyhmä pääsi pelastetaan
Minä en sinun apuasi kaipaa ja tuskin kukaan muukaan. Olet fasisti ja rasisti.
Sinä olet pöksy ja onneton räpyläkäsi. Suomen ja suomalaisten arvojen puolustaminen ei ole rasismia. Sinä olet isänmaanpetturi ja siitä voi seuratajopa kuolemantuomio!