Mites, joko on

kauppiastoivottaajoulua

joulurahan kerjääjät iskeneet? Lähenevä joulu näkyy selvästi lisääntyneenä "roskapostina". Eli ihmiset joilla ei ole yön vanhaa kakskymppistä taskussa, lähettelevät epätoivoissaan täysin järjettömiä vaihtoehdotuksia, ylihinnoitellen sen oman "yksilön" pilviin ja ehdotellen vaihtoa ns halvempaan (monessa tapauksessa vaihdokki on itse asiassa realistisesti katsoen se halvempi) toivoen autokauppiaasta joulun pelastajaa. Näitä posteja tulee tähän vuodenaikaan ja varsinkin tässä taloustilanteessa ettenkö sanoisi aika runsaasti. Siis uudesta ilmiöstä ei ole kyse, mutta voisipa leikkisästi kuvailla ilmiön muuttuneen epidemiaksi.

Karkeimmat allekirjoittaneelle tulleissa "kerjuukirjeissä" vaihdokin hinta on tuplattu. Ymmärrän toki, että kenkku tilanne on kun lapset listailee joululahjatoiveita ja emäntä suunnittelee jouluruokaostoksia, ja taskussa ei ole kuin reikä, mutta silti, autokauppa ei ole oikea paikka kerjätä maksumiestä joulun juhlaan.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kerjäläistenmaa

      Onhan noita, onhan noita. Onneksi delete-nappula on keksitty.

    • En_anna

      Kertokaa yksikin keräys, mistä tiedätte perille kohteeseen menneet rahat? Tällä hetkellä Nicaraguan maanjäristykseen kerätyt rahatkaan eivät ole ehtineet perille. Siitä on kenties 30 vuotta?

    • näinjoulunalla

      Heti aamutuimaan postissa nakotti yksi, jossa vm 2001 290tkm ajettu vaihdokki asiakkaan mielestä olisi pitänyt muutaman satasen välirahalla vaihtaa 180tkm ajettuun vm 2005 autoon, eli ei nyt suoraan rahaa kerjätty, mutta joululahjaa perheelle. Päivän aikana varmaan muutama lisää.....

      • kerjuumies

        Eihän sitä nyt joulun sukulaisvierailuita voi vm. 2001 autolla tehdä. Uudempi pitää saada ja kokonaista viisi sataa saa väliä maksaa.


    • VähänJäitäHattuun

      Soiva esimerkki (lieneekö tarjonnut liikkeisiin?) Joulurahan tarvitsijasta.

      http://www.autotalli.com/vaihtoauto/32980030/Volvo/V40/2003/Vantaa 4500€
      eikun
      3999€ http://www.nettiauto.com/volvo/v40/7636296

      "Vaihtoa varten myynnissä, myyntisyy..."
      "Vaihtokriteeri on..."
      Voihan se olla, että uudempi ja parempi pitäisi saada... tosin välirahaa ei haluaisi maksella kuin satasen tai kaksi, josko sitäkään?
      Reippaanlaisesti ylihinnoiteltu, nyt Joulun jo kolkutellessa ovella on hintaa korjailtu lähemmäs järjellistä markkinahintaa. Miten lie, onko aaton aattona hinta jo kohtuullinen?

    • Ostetaanautojamkl

      Taasko se autoliikkeellinenkinkinkinkin täällä jauhaa?
      Hanki elämä, lähde sieltä Järvenpäästä maailmalle, toteuta lapsuuden haaveet, älä trollaile. Ja hauskaa (pikku)joulua!

    • fghjklöoiutfk

      Meille tuli yhdeltä vaihtajalta kaksikin eri viestiä, huvittavaksi asian tekee, että ensimmäisessä viestissä tarjotun vaihdokin hinta oli 6200€ (reaalinen pyyntihinta 3490, myynti asettunee n. 3000€ korville), toisessa joka tuli n. 2 tunnin päästä (eri autoon) oli luulottelijan auton hinta 5200€...

    • allinone

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      2011
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1922
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1505
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1204
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1163
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1128
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1127
    Aihe