Kirkon kanta avioliittoon – kymmenennen kerran

Viime viikolla kokoontuneen kirkolliskokouksen yksi eniten keskustelua aiheuttanut asia oli edustaja-aloite siitä, miten kirkon tulisi reagoida uuteen avioliittolainsäädäntöön. Kirkolliskokous hyväksyi yleisvaliokunnan mietinnön asiasta. Mietintö tuo jälleen kerran selkeästi esille Suomen ev.-lut. kirkon kannan avioliittoon. Siinä luetellaan yhdeksän kirkon viimeisten vuosikymmenten aikaista julkaisua, joissa on ilmaistu kirkon käsitys avioliitosta. Mietinnössä todetaan:

Jos jokin taho kymmenen kertaa toteaa, että sen näkemyksen mukaan avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen välinen elinikäinen liitto, eikö sen kannan pitäisi olla selvä?

”Yhteistä näille asiakirjoille on, että kaikissa niissä pidetään avioliittoa Jumalan asettamana liittona, jonka osapuolina ovat mies ja nainen. Avioliittoon kuuluu puolisoiden välinen tasavertaisuus, sitoutuminen, huolenpito, kunnioitus, aviouskollisuus ja pyrkimys elinikäisyyteen. Tällainen avioliitto luo turvallisen kasvuympäristön puolisoiden seksuaalielämälle ja uuden elämän syntymiselle ja kehittymiselle. Näkemystä perustellaan sekä yleisinhimillisesti että viittauksilla Raamatun luomiskertomuksen, Jeesuksen avioliitto-opetuksen ja luterilaisten tunnustuskirjojen kaltaisiin teologisiin näkökohtiin.”
Lue lisää..
http://uusitie.com/kirkon-kanta-avioliittoon-kymmenennen-kerran/
1052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Amen.

Äänestä
  • Piispat – kahta lukuun ottamatta – julkaisivat lokakuussa 2008 teoksen Rakkauden lahja – piispojen puheenvuoro avioliitosta, perheestä ja seksuaalisuudesta. Siinä eritellään erityisesti seitsemän kristilliseen avioliittokäsityksen piirrettä: avioliitto Jumalan asetuksena ja siunauksen kohteena, avioliitto yhden miehen ja yhden naisen välisenä liittona, molempien puolisoiden suostumus ja kyky irtaantua vanhemmista, keskinäinen kunnioitus, aviollisen uskollisuuden vaatimus, pyrkimys elinikäisyyteen ja avoimuus uudelle elämälle.

    Mietinnössä kirkko asettuu kymmenennen kerran miehen ja naisen välisen avioliiton puolelle. Jos jokin taho kymmenen kertaa toteaa, että sen näkemyksen mukaan avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen välinen elinikäinen liitto, eikö sen kannan pitäisi olla selvä? Tyytyvätkö ne, jotka haluavat muuttaa kirkon avioliittokäsityksen, näihin kannanottoihin?

    Viime viikon kirkolliskokouksen hyväksymässä mietinnössä otettiin myös seuraavasti kantaa papin vihkimisoikeuteen: ”Valiokunta pitää myös selvitettynä sitä, että evankelis-luterilaisen kirkon pappi on avioliittolain, kirkkolain ja kirkkojärjestyksen nojalla velvollinen toimittamaan kirkollisen vihkimisen kirkkokäsikirjan mukaisesti. Muulla tavoin toimiminen olisi vastoin pappisviran velvollisuuksia. Papilla ei ole yleistä vihkimisoikeutta, vaan hän toimittaa vihkimisen kirkkojärjestyksen ja kirkkokäsikirjan antamilla edellytyksillä.”

    Ainoa avioliitto, johon Suomen ev. lut. kirkon pappi saa vihkiä, on siis miehen ja naisen välinen avioliitto. Kirkkokäsikirja ei muuta avioliittoa tunne. Jokaisen papin ja kirkon työntekijän tulisi selkeästi opettaa ja toimia yhden miehen ja yhden naisen välisten elinikäisten avioliitojen vahvistamiseksi ja tukemiseksi. Linja on kirkon virallisten kannanottojen valossa selvä.

    Äänestä

  • 567

    Äänestä

Kun Suomen demokraattisesti valittu eduskunta kaksi kertaa hyväksyy enemmistöllä tasa-arvoisen avioliittolain eikö avioliitto asia asia ole sillä selvä lainsäädännön näkökulmasta?

Kuten eräs Aitoavioliitto aktiivi on kirkon kannasta sanonut "pulinat pois" - jostain syystä hän ja muut eivät kuitenkaan kunnioita eduskunnan päätöstä vaan pyrkivät muuttamaan sen. Kirkon kannasta samaisten mielestä ei saisi kirkossa edes keskustella.

Melko ristiriitaista eikös vain?

Äänestä
  • Avioliittomääritelmien muuttaminen ei auta, ei auta kun kirkollinen vihkimenen, kuten kirkon toiminnan yleensä pitäisi mennä Raamatunmukaisesti. Ellei, niin mitä tekemistä koko kirkolla on jos se ei perustu raamattuun?
    Lakkautetaan kirkko kokonaan ja Haitin meininki päälle vaan, sillä sitä kohti ollaan menossa muutenkin.

    Äänestä

  • 546

    Äänestä

  • Niin onhan se totta että eduskunta voi muutella suomenkielenkin tarkoitusperiä aivan kuten enemmistö tahtoo. Esim. lapsen teilaaminen äidin vatsaan ei ole tappo, kun kerran äiti suostuu suostuttelijoiden tahtoon ja laki turvaa. Kun suostuttelija pakottaa äidin miettimään faktoja; kuten onko sinulle varaa elättää tämä lapsi. Kuten, onko varmasti avioliitto kestävä tai oletko varmasti terve jne. Varsinainen sairaudellinen olotila kohtaa jokaista äitiä tuon teon jälkeen, mutta se on tabu, eikä sen hoitoon edes apua ole annettu. Mitäköhän lapset olisivat nyt, joita -70-luvulla "kaatui" abortin nimellä vuosittain yli 23 000. Huomaa siis hieno nimi abortti. Ennen se tarkoitti aiheuttamattomasti tullutta keskenmenoa, mutta nyt kansa ymmärtää sen aiheutetuksi teoksi ja sanan keskenmeno aiheuttamattomaksi.

    Nyt mielettömät summat yhteiskunnan verorahoja tuhlataan "oikeaan sallittuun aikaan" yritettävän lapsen hedelmöityshoitoihin . Jonka hedelmättömyyden syyt saattaa abortintekokin aiheuttaa.

    HALOO edelleen sosiaaliset syyt aborttiin vuonna 2014, Wikipedian mukaan:

    Abortin indikaatio : Tapauksia kpl.
    Sosiaalinen 9011
    Alle 17 v. 194
    Yli 40 v. 275
    Jo 4 aikaisempaa lasta 220
    Sikiövaurio 355
    Lääketieteellinen syy 69
    Rajoitettu kyky huol. lapsista 7
    Eettinen (raiskaus, insesti, tms.) 8
    Yhteensä 9 780
    --------
    Yhteensä vuoden 1970 aborttilain jälkeen on Suomessa yli 510000 aborttia tehty laillisesti.

    Käytännössä ei paljonkaan ole alentunut -70-luvun aborteista, koska synnytysikäisten määrä on isoista ikäluokista puolittunut.
    Ilmeisesti joidenkin ihmisten mielestä vieläkin syntyy liikaa lapsia maahamme ja nyt hulluutetaan nuorisoa etsimään "puoliso" omasta sukupuolesta. Mitä ja ketä tällainen Suomen väkiluvun kehitys on palvellut ja varsinkin tämä suunnitteilla oleva mielettömyys; idea suomalaisuuden loppumisesta saman sukupuolen "avioliittoleikissä"?

    Viime vuonnakin suri sosiaalista kurjuuttaan ja köyhyyttään lähes 10 000 suomalaista, ettei lapsensa saa tulla tähän kansaan ja samaan aikaan nyt vedotaan suomalaisten tunteisiin auttaa outoja kansaamme kuulumattomia ihmisiä sankoin joukoin yhtäkkiä.
    Ja edelleen kovaäniset toitottavat , että heti papit vihkimään nuoremme samaan sukupuoleen loppuelämäkseen ja uskovat kyllä, kun pakkopaidan nimeksi keksitään tuttu sana avioliitto. Miksi ei keksitä vallan uutta ulkomaalaista nimeä avioliitolle kuten kait abortti-sanankin alkuperä on .

    Sinänsä olen ulkomaalisväestöä kohtaan avunannossa solidaarinen, kun se tapahtuu selkeässä hädässä. Mutta, miksi oma kansamme on rakkaudettomuudessa ajettu niin ahtaalle, ettei synnytyksiä enää suvaita - sitähän uusi avioliittovillitysleikkivapaus ja vielä siihen kirkon hyväksynnän vaatimus pohjimmiltaan on!

    Äänestä

  • 435

    Äänestä

  • 534

    Äänestä

  • RaamatullinenLiitto kirjoitti:

    Avioliittomääritelmien muuttaminen ei auta, ei auta kun kirkollinen vihkimenen, kuten kirkon toiminnan yleensä pitäisi mennä Raamatunmukaisesti. Ellei, niin mitä tekemistä koko kirkolla on jos se ei perustu raamattuun?
    Lakkautetaan kirkko kokonaan ja Haitin meininki päälle vaan, sillä sitä kohti ollaan menossa muutenkin.

    765657

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KokousedustajaOnLeif kirjoitti:

Viime viikolla kokoontuneen kirkolliskokouksen yksi eniten keskustelua aiheuttanut asia oli edustaja-aloite siitä, miten kirkon tulisi reagoida uuteen avioliittolainsäädäntöön. Kirkolliskokous hyväksyi yleisvaliokunnan mietinnön asiasta. Mietintö tuo jälleen kerran selkeästi esille Suomen ev.-lut. kirkon kannan avioliittoon. Siinä luetellaan yhdeksän kirkon viimeisten vuosikymmenten aikaista julkaisua, joissa on ilmaistu kirkon käsitys avioliitosta. Mietinnössä todetaan:

Jos jokin taho kymmenen kertaa toteaa, että sen näkemyksen mukaan avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen välinen elinikäinen liitto, eikö sen kannan pitäisi olla selvä?

”Yhteistä näille asiakirjoille on, että kaikissa niissä pidetään avioliittoa Jumalan asettamana liittona, jonka osapuolina ovat mies ja nainen. Avioliittoon kuuluu puolisoiden välinen tasavertaisuus, sitoutuminen, huolenpito, kunnioitus, aviouskollisuus ja pyrkimys elinikäisyyteen. Tällainen avioliitto luo turvallisen kasvuympäristön puolisoiden seksuaalielämälle ja uuden elämän syntymiselle ja kehittymiselle. Näkemystä perustellaan sekä yleisinhimillisesti että viittauksilla Raamatun luomiskertomuksen, Jeesuksen avioliitto-opetuksen ja luterilaisten tunnustuskirjojen kaltaisiin teologisiin näkökohtiin.”
Lue lisää..
http://uusitie.com/kirkon-kanta-avioliittoon-kymmenennen-kerran/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu