yrittäisimme nyt toipua soisialismista
SDP yritti vallankumousta tammikuussa 1918 Leninin bolshevikkihallituksen avustamana. Jos kapina olisi onniatunut, Suomesta olisi tullut sosialistinen valtio, ja maamme olisi liitetty Neuvostoliittoon.
Jos SDP:n hanke olisi toteutunut, Suomi yrittäisi nyt nousta sosialismin suosta. Elintasomme olisi samanlainen kuin vaikkapa Venäjän inkeriläisillä. Siitä ahdingosta ei olisi helppoa nousta.
Neuvostovallan vuosina Suomi olisi kokenut kovia. Heti vuoden 1918 sodan jälkeen Suomessa olisi vangittu ja teloitettu kymmeniä tuhansia porvareita.
Myöhemmin, erityisesti 1930-luvulla, satoja tuhansia suomalaisia olisi tapettu trotskilaisina kansanvihollisina, ja koko kansa olisi voitu kyyditä Venäjän sisäosiin samaan tapaan kuin inkeriläiset, Krimin tataarit ja muutamat muut Neuvostoliiton vähemmistökansat. Jos näin olisi käynyt, Suomi olisi asutettu venäläisillä, ja perinteinen suomalainen kulttuuri olisi tuhottu Suomesta kenties lopullisesti.
Neuvostoliiton luhistumisen jälkeen suomalaisten jälkeläisiä olisi palannut pikkuhiljaa esi-isiensä maahan. Useimmat tulijat eivät osaisi kunnolla edes suomea, eikä heillä olisi kunnon käsitystä suomalaisesta kulttuurista. Tulijat yrittäisivät rakentaa esi-isiensä maata pienistä palasista, mutta ei se helppoa olisi. Suomalaista Suomea ei saataisi jaloilleen ehkä koskaan.
Ne suomalaiset, jotka kukistivat SDP:n kapinan vuonna 1918, pelastivat Suomen. Kiitos valkoisen Suomen sankareille itsenäisyydestämme ja omasta suomalaisesta kulttuuristamme. "
"Erehtyminen on inhimillistä, jatkuva erehtyminen taas on sosiaalidemokratiaa".
Olisimme olleet Venäjän Federaatioon kuuluva tasavalta Karjalan tasavallan ja itsenäisen Ruotsin välissä. Edustimme urheilukilpailuissa Neuvotoliittoa ja Venäjää.
Parhaillaan oltaisiin ehkä purkamassa Otto Wille Kuusisen mausoleumia Senaatintorilta. Purkaminen ei olisi kovin yksinkertaista, koska vanhan polven kommunistit vastustaisivat sitä.
Siinä olisi ollut SDP:n ja kommunistien vaihtoehto suomalaisille.
Oletteko ylpeitä ??? Tuohon osaavat myös nuoretkin vastata ja ovat vastanneet jo monissa vaaleissa... SDP:n kannatus on jo n 14 %.

Vastaukset 25
Vanhimmat
Kattia kanssa ?
Koko maa olisi karkoitettu pitkin venäjän aroa. Sinäkin olisit lehmipaimenena muiden kanssa. Olisimme paimentolaisheimon lailla hajotetut sinne. Manner Suomi olisi venäläisiä täynnä.
(venäläisiä on noin 150 miljoonaa ) Siinä riittäisi muutamia miljoonia Suomenkin asuttamiseksi.
SDP:n pelkurit eivät onnistuneet kapinassa vaikka heillä oli suuren ja mahtavan Neuvostoliiton apu ja tuki. Eikö tämä jo osoita, että osaamista ei ollut silloin eikä ole vieläkään. Vai missä sdp olisi joskus onnistunut, tuleeko mitään mieleen.
Täällähän oikea Lahtari on päässyt kirjoittelemaan. Samaan kapinaporukkaan voit laittaa Perus-Suomalaiset ja muut pienviljelijät, joita lahtarit eivät ehtineet tappaa ennen kuin Saksa antoi nootin lahtauksesta.
Kyllä sitä nyt kirjoitellaan suurilla sanoilla, mutta vielä kahdeksankymmentäluvulla oli Suomen porvari kusi sukassa Neuvostoliiton edessä.
Tarina on täyttä paskaa!
Oikea totuus on:
Jos, työväki olisi säästynyt lahtarien, ruotsalaisten ja saksalaisten ammattitappajien voitolta , niin Suomi olisi noussut heti kukoistukseen.
Punaisten hallitsema Suomi ultrademokraattisen järjestelmän johdosta olisi noussut kansantaloudessa Euroopan huippuun.
Punainen Suomi ei missään oloissa olisi liittynyt Neuvostoliittoon, koska Suomen työväestö on oikeasti isänmaallinen.
Suomi olisi välttänyt sodat, koska lahtaripäällikkö Männerheimin uhittelut miekan tuppeineen olisi rajoittunut vankilan seinien sisäpuolelle.
Neuvostoliiton harjoittama terrori ei ole sosialismia. Ryssät ovat ryssineet sosialisminkin. Suomalaisen sosialismin tavoitteet ovat ( ja olivat): Vapaus, veljeys ja tasa-arvo.
Mikään näistä ei nykyisin toteudu ja pahemmaksi muuttuu.
mutta sinähän puhut jopa totta ei ole nyky oloissakaan paljon kehumista.
Puhuu kommari Känä
Jo sadun esitit. Tarinankerronta on demariden päätuote. Faktoilla ei väliä.
Jos punaset olisivat voittaneet olisi Suomesta tullut osa Neuvostoliittoa. Samalla SDP olisi lakkautettu, koska vain yksi puolue olisi ollut sallittu.
Stalinin vainoissa kansaa olisi viety hiekkamontuille tapettavajksi ja iso osa siirretty Siperiaan.
Vapautus olis koittanut Neuvostoliitonhajottua, mutta maa oisi ollut köyhä takapajula. Luonnonvarat viety ja ympäristö tuhottu ja saastutettu.
Nämä perustuvat faktatietoihin neuvostoajan politiikasta ja käytännöistä.
Ettäkö Suomi ei olisi liittynyt Neuvostoliittoon? Ei todella olisi liittynyt, sillä siitä eivät olisi suomalaiset päättäneet. Neuvostoliitto olisi liittänyt Suomen itseensä suomalaisten mielipiteitä kuuntelematta.
Noin on ja nyt vielä koko kansalla olisi suolistossaan giardiasis-loinen, aivan samoin kuin Pietarin asukkailla nyt on.
Se olisi tosi paska vaiva.
Ei niitä mielipiteitä muiltakaan mailta kysytty, jotka liitettiin Neuvostoliittoon. Kyse oli diktatuurista ei mistään demokratiasta.
Koeta nyt ihmeessä päässtä asiasta jo yli, se aiheuttaa selvästikin sinulle stressiä ja se näkyy typeryyksien tuottamisena palstalle - toistavia typeryyksiä.
Marraskuun 8. päivän iltana 1917 pidettiin Helsingin neuvoston päämajassa (nykyisessä presidentinlinnassa)kokous, jossa venäläisiä bolsevikkeja edustivat mm. Dybenko, Seinman, Smilga ja Jukka Rahja. Suomalaisista olivat läsnä Manner, Turkia, Kuusinen, Pietikäinen, Gylling, Torniainen ja Wiik.
Kuten Dybenkon muistelmista käy ilmi, yhteisymmärrykseen pääsy kapinan järjestelystä ei ollut helppoa toisen osapuolen valmistautumattomuuden vuoksi, vaikka sille korostettiin Venäjältä voitavan lähettää elintarpeita ainoastaan työläisten hallitsemaan
maahan. »Suomalaiset toverit yhä vain epäröivät. Me julistamme heille: 'Jos te kieltäydytte tukemasta meitä, me toteutamme itse kumouksen täällä. Silloin teidän on pakko ottaa valta käsiinne.'
Pitkien keskustelujen jälkeen
suomalaiset suostuvat.» Kuusinen ilmoitti sosialistien aikovan ottaa vallan haltuunsa vielä samalla viikolla. Aseita he odottivat saavansa venäläisiltä.
Eihän neuvostoliittoa ollut 1918 vielä olemassakaan.
Sitäkin voisi joku totuuskomitea selvittää, että kuinka paljon valkoiset, jääkärit ja saksalaiset sotilaat surmasivat suomalaisia naisia, lapsia ja miehiä.
Neuvostoliitto sai alkunsa vuoden 1917 lokakuun vallankumouksesta, jolloin bolševikit kaatoivat Venäjän väliaikaisen hallituksen Vladimir Leninin johdolla ja perustivat Neuvosto-Venäjän.
Aloituksessa haiskahtaa nykyisten hallituspuolueiden kannatuksen putoamisen pelko, aletaan puhua sadn vuoden takaisista asioista ja hyvistä saksalaisista. Silloin osa suomalaisista tosiaan liittoutui saksalaisten kanssa ja toteutettiin Suomessakin kansanmurha ja alistettiin toisinajattelijat. Saksassa 30- ja 40-luvulla pistettiin keskitysleireihin ja uuneihin ei toisinajattelijoita vaan saksalaisten mielestä vääräänrotuisia. Jos saksa olisi toisen maailmansodean voittanut olisi uunit savunneet Suomessakin. Tosiaan kannatuksen raju putoaminen saa aikaan paniikissa vaikka millaista kirjoitusta, pikkusen kannattais tarkistella faktoja ensin.
Jos demarit olisivat voittaneet kapinan ei yksikään meistä olisi tänne kirjoittamamassa.
Näin kävi niille jotka uskoivat vasemmistopropagandaa.
Kauhistuttava luku: Näin moni suomalainen teloitettiin Stalinin vainoissa
Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan ainakin yli 6 000 suomalaista tuomittiin, joista valtaosa teloitettiin Stalinin vainoissa 1930-luvulla.
Persulla menee aina kummasti Venäjä ja Suomi keskenään ristiin, ikään kuin ne olisivat yksi ja sama asia. Mistähän se mahtaa johtua?
Demarilla taas menee heti sormi suuhun ja aivot jäähän kun pitäisi ajatella. Olen siitä pahoillani. Demaria ei ole suunniteltu ajatteluun.
Demarien aloittaman ja häviämän kapinan jälkeen osa demareista siirtyi rajan taakse. Niistä n. 25% teloitettiin Stalinin vainoissa.
Jos demarit olisivat voittaneet niin rajaa ei olisi ollut ja sama teloitusaalto olisi ollut täällä.
Valkoiset tappoivat kavereitaan jo siellä Saksassa, kun olivat saamassa sotilaskokemusta. Kun tulivat Suomeen, niin kerrottiin että se ja se on kuollut, ja omaisuus meni näille lahtareille.
Sitten oli vielä 2000 saksalaista sotilasta, jotka tappoivat valkoisten kanssa yli 30000 suomalaista ihmistä, naisia, lapsia ja miehiä.
1980-luvulla eräs valkoisten puolella taistellut mies tunnusti tappaneensa naapurinsa vuonna 1918 ihan vaan huvikseen ja oli vielä vienyt niiden vähäisen omaisuutensa itselleen. Tästä on olemassa muistiinpanoja, joita tämä "jääkäriveli" on itse kirjoitellut.
Tuossa piti olla näin: 1970-luvulla eräs valkoisten puolella taistellut mies tunnusti tappaneensa naapurinsa vuonna 1918 ihan vaan huvikseen ja oli vielä vienyt niiden vähäisen omaisuutensa itselleen.
Täällä jauhetaan yli 100 vuotta vanhaa juttua ja "asiantuntijoita" riittää.
Voihan sitä jossitella moneen suuntaan, mutta siirtykää tähän päivään ja jos on pakko hakea sensaatiota niin kirjoittakaa Suomen tilasta 2026 ja lapsiköyhyydestä, asunnottomuudesta, suurtyöttömyydestä, rikkaiden veron kevennyksistä, terveysasemien suur tuotoista jotka valuvat ulkomaille, ihmisten inhimillisestä hädästä jonka on aiheuttanut nyky hallitus, siinäpä on vatvomista tarpeeksi.
Tulevaisuus näyttää paremmalta ensivuonna kun hallitus vaihtuu toivottavasti tulee sinipuna kepulla vahvistettuna niin päästään normaaliin ja turvalliseen elämään takaisin.
Ihmisen puolella
Isänmaalliseen ja oikeudenmukaiseen politiikkaan kuuluu vähäosaisten, huono-onnisten ja syrjäytyneiden suomalaisten auttaminen.
Haluamme tukea apua tarvitsevia ensisijaisesti oman maamme sisällä. Tätä kutsumme sisäiseksi solidaarisuudeksi. Puolueemme haluaa edistää työntekoa ja yrittämistä ja sillä tavoin maamme talouden vahvistumista ja kilpailukykyä.
ARVATKAAS MINKÄ PUOLUEEN OHJELMAA ????
TÄMÄ PUOLUE NIMESI ITSENSÄ MYÖS TYÖVÄENPUOLUEEKSI !!!!
MUTTA HALLITUKSEN HILLOTOLPPA VEI VOITON, SINNE UNOHTUI VÄHÄOSAINEN, HUONO-ONNINEN, TYÖLÄINEN JNE. TILALLE TULI KAIKKIEN AIKOJEN LAMA JA LEIKKAUKSET !!!!
VOE TOKKIINSA DEMAREITA.
Nytkö persut ovatkin demareita?