ensimmäinen joulu

Niin oli minullakin ensimmäinen yksinäinen joulu.
Ikävää ei pysty sanoin kuvaamaan.
Kirjoitin lumeen lyhdyn viereen, ikäväni.

Otan osaa suruusi.

ensimmäisen joulun sanotaan olevan vaikein kuoleman jälkeen...äiti lähti juuri ennen joulua joten ensimmäinen joulu tuli niin nopeasti ettei koko asiaa edes vielä ehtinyt ymmärtää kunnolla...luulen että on tulossa vielä vaikeampi joulu.

ensimmäinen joulu tai muu vastaava juhla tai ihan tavallinen arkipäivä on pahin..sitä muistelee, että miten asiat oli edellisenä vuonna! kaikki oli silloin hyvin. mut nyt sitä läheistä ei enää olekkaan, ja tuntuu että kaikki kaatuu, mutta päivä päivältä olet vahvempi ja vuosi vuodelta suret vähemmän mutta muistot säilyy, niin hyvät kuin huonotkin. ei muuta kuin voimia aina uuteen päivää!

Myös minä vietin ensimmäisen joulun ilman läheistäni, ensimmäisen noin kymmeneen vuoteen. Ruoka tarttui kurkkuun ja ikävä on edelleen suunnaton. Eromme hetki oli ollut muutamaa viikkoa ennen joulua. Alkuun kuvittelin pääseväni tästä yli nopeastikin, elämännälän eteenpäin ajavana. Nyt tiedän, että surevan matka on pitkä ja hämärä. Kun saisi jo menetetyn edes puoleksi tunniksi takaisin!

poikani kuoli 24-vuotiaana vaikean sairauden murtamana ja nyt tuleva joulu tuntuu niin raskaalta ilman häntä. tekisi niin mieli mennä perässä, mutta uskon Jeesukseen en voi tehdä itselleni mitään ja nuorin poikani tarvitsee minua ja hän on sairas tällä hetkellä. rukoilkaa puolestamme

Hei kaikille,
ja osanottoni suruunne. Kirjoitatte kauniilla sanoilla surusta, vaikka surevan arki on raskasta. Voimia jokaiselle, jonka menetys on vielä tuore ja viiltävä - mutta yhtä lailla myös kaikille, joiden kaipuuta on kestänyt jo pitkään.

Yksi tavallisista hautajaisvirsistä on virsi 30, maa on niin kaunis. Laitan sen sanat tähän perään. Voit lukea ne jos se tuntuu hyvältä ajatukselta.

Lämmöllä, Sinikka-pappi

1.
Maa on niin kaunis,
kirkas Luojan taivas,
ihana on sielujen toiviotie.
Maailman kautta
kuljemme laulain,
taivasta kohti matka vie.

2.
Kiitävi aika,
vierähtävät vuodet,
miespolvet vaipuvat unholaan.
Kirkasna aina
sielujen laulun
taivainen sointu säilyy vaan.

3.
Enkelit ensin
paimenille lauloi,
sielusta sieluhun kaiku soi:
Kunnia Herran,
maassa nyt rauha,
kun Jeesus meille armon toi.

Minullakin tämä Joulu oli ensimmäinen ilman isää.
Syksy oli pimeä ja sairastuin masennukseen, olin muutenkin kovin ahdistunut ja yksinäinen.
Tuntuu että ystävät kaikkosivat jonnekin ja minua ei pyydetty enää mihinkään mukaan.
Itse masentuneena en jaksanut kovin paljoa ystävilleni soitella, yritin kuitenkin.
Ymmärrän että surevaa on vaikea ehkä kohdata, mutta ei minulla ollut tarvetta surusta kaiken aikaa puhua, ihan tavallisista asioista vain.
Minkäänlaista Joulun tunnelmaa en tavoittanut. Toimin mekaanisesti ja jotakin Jouluun liittyvää järjestin itselleni ja tyttärelleni.
Kynttilän vieminen haudalle tuntui jotenkin kaikkein parhaimmalta traditiolta.
Nyt olen taas yksin tyttären lähdettyä joulupäivän aamuna omiin rientoihinsa.
Paljon mietin isää Joulun aikana, vaikka kyllä hän muutenkin on joka päivä mielessä.
Hänen kuolemansa oli yllättävä ja siihen liittyi ikäviä piirteitä. Hänet löydettiin vasta viikon kuluttua kuolemastaan ja ruumis oli huonossa kunnossa.
Hän itse ei halunnut antaa avaintaan kellekkään ja emme osanneet alkuun olla kovin huolissamme kun hänelle ei ollut tavatonta se ettei vastaa puhelimeen.
Sitten kun puhelimen akku loppui, tajusimme että nyt on käynyt jotain.
Siitäkin kannan syyllisyyttä, miksen tehnyt mitään aiemmin. Tiedän etten hänen kuolemaansa olisi millään voinut estää, mutta tuntuu pahalta kun hän joutui virumaan kuolleena useita päiviä.
Muistikuva poliiseista suruviestin tuojina pysyy ikuisesti mielessä.
Minulla meni kaksi kuukautta täysin pimennossa, en muista tuosta ajasta muuta kuin hautajaiset. Sitten tulikin masennus.
Nyt olen hiukan paremmassa kunnossa mutta asia ei ole konkretisoitunut vieläkään kunnolla.
Isän persoona oli vahva ja hän vaikuttaa edelleen voimakaasti, vaikka on poissa.
Kysymyksiä on paljon, kuolinsyytä ei vielä tiedetä, eikä tiedetä sitä miksi hän viimeisinä hetkinään perui mm. lääkäriaikansa.
Vastauksia ei kaikkiin saa koskaan.
Voimia kaikille teille muillekin joiden läheinen on kuollut. Varmaan tulee vielä se päivä että asian voi jotenkin hyväksyä.