Niinistö taas linjan vetäjänä

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kutsui kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat torstai-illaksi koolle presidentin virka-asunnolle Mäntyniemeen. Puolitoista tuntia kestäneessä tapaamisessa käytiin läpi ulko- ja turvallisuuspoliittista tilannetta Pariisin terrori-iskun jälkeen.

”Kartoitimme, mikä tilanne on”, sanoo ulkoministeri Timo Soini (ps) HS:lle. ”Suomessa nähdään tärkeäksi, että meillä on yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Siihen haettiin taas laajaa konsensusta.”

Presidentti Niinistö tapaa puoluejohtajia säännöllisesti, mutta Pariisin iskut aikaistivat tapaamista. Niinistö avasi puoluejohtajille käsityksiään turvallisuuspoliittisesta tilanteesta ja kuuli samalla myös eri puolueiden kannat.

Suomen ja koko Euroopan turvallisuusympäristössä on tapahtunut lyhyessä ajassa hyvin paljon. Pariisin terrori-iskun lisäksi tapaamisessa esillä olivat myös Ranskan avunpyyntö kaikille EU-maille ja Euroopan puolustusyhteistyö.

Presidentti ja puoluejohtajat keskustelivat myös Euroopan ja Suomen turvapaikanhakijatilanteesta, jossa myös tapahtuu paljon, Soini kertoo. Esimerkiksi Norja ja Ruotsi kiristävät paraikaa maahanmuuttopolitiikkaansa.

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven kuvasi torstaina Ruotsin olleen pitkään naiivi terrorismin torjunnassa. Soini on samaa mieltä.

”Ruotsi joutui nyt tunnustamaan tämän tosiasian. Jos niin olisi sanonut muutama kuukausi sitten, ei olisi painomustetta säästelty, mutta nyt kun sen sanoi pääministeri Löfven itse, asia on toinen. Oikeassa pitää olla oikeaan aikaan”, Soini sanoo.

Ruotsi on aloittanut tilapäisen rajavalvonnan ja kiristänyt terrorisminvastaisia toimiaan. Norja taas ilmoitti torstaina kiristävänsä ulkomaalaispolitiikkaansa selvästi tehdäkseen maasta vähemmän houkuttelevan siirtolaisille ja pakolaisille.

Pohjois-Norjaan on saapunut huomattava määrä turvapaikanhakijoita Venäjältä. Suomen ulkopoliittinen johto onkin seurannut tarkkaan Norjan toimia Venäjän suhteen, sillä niillä on vaikutus myös Suomen turvapaikanhakijatilanteeseen.

”Kyse on Norjan ja Venäjän välisestä asiasta, koska Norja ei ole EU:n jäsen. Jostain se tietysti kielii, että Norjaan on Venäjän kautta yrittänyt huomattava määrä turvapaikanhakijoita”, Soini sanoo.

”Suomella on tärkeä pitää Venäjään hyvät suhteet, ja presidentti pitää tiivistä suhdetta Putiniin. Käytännön rajayhteistyötä tehdään joka päivä, ja suhteita pitää hoitaa taitavasti.”

Turvapaikanhakijatilanne on kokonaisuus, ei eri maiden yksittäisillä päätöksillä kannata Soinin mukaan spekuloida. ”Kaikkeen pitää tietenkin varautua, ja tässä tarvitaan valtioiden välistä yhteistyötä. Avainasemassa maahanmuuttokriisin patoamisessa on kuitenkin Turkki.”

Presidentin ja puoluejohtajien tapaamisten taustalla on ollut Niinistön toive siitä, että myös oppositiopuolueissa ollaan ajan tasalla Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja kansalliseen turvallisuuteen vaikuttavista ajankohtaisista asioista.

Perinteisesti näissä kysymyksissä on suomalaisessa politiikassa arvostettu yksimielisyyttä, ja sitä huokuvat myös viime aikojen keskustelut esimerkiksi tiedustelulakien tarpeesta ja siitä, miten puolustusvoimalakia pitäisi muuttaa, jotta Suomi voisi antaa sotilaallista apua esimerkiksi Ranskalle.

”Hallitus on saanut oppositiolta hyvää palautetta siitä, miten Pariisin terrori-iskuihin liittyvät tiedotus ja linjanveto tapahtuivat”, Soini sanoo.

Rkp:ta tapaamisessa edusti ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson, sillä puoluejohtaja Carl Haglund on työmatkalla Unkarissa. Henriksson kuvaa tapaamista varsin yleisellä tasolla käydyksi keskusteluksi, jossa todettiin Euroopan turvallisuustilanne ja se, mitä lähiaikoina tapahtuu.

”On hyvä, että presidentti järjestää tällaisia tapaamisia.”

Presidentin johtama hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta on koolla perjantaina.

Kokouksessa käytäneen keskustelu myös siitä, miten Suomi konkreettisesti vastaan Ranskan avunpyyntöön, jonka se esitti muille EU-maille terrori-iskujen jälkeen.

”Kaikki EU-maat ovat tehneet periaatteellisen sitoumuksen avun antamisesta. Nyt tarvitaan vielä konkreettinen pyyntö siitä, mitä Ranska varsinaisesti haluaa. Ainakaan ministeritasolla sitä ei ole tullut”, Soini sanoo.

Ranska ei pyydä Ranskaan sotilaita, eikä suomalaisia ole lähdössä Syyriaan sotimaan, Soini painottaa. ”Apu voi olla olla operaatioissa auttamista tai tiedustelutietoa.”
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Niinistö välitti taas USAn politiikan ja uhkasi puoluejohtajia niin kuin viimeksi ennen vaaleja, että kaikkien pitää hyväksyä puolustusbudjetin 150 miljoonan korotus. Sen USA on vaatinut jos Suomi eli Niinistö haluaa päästä neuvotteluihin NATO-jäsenyydestä.

NATOn jäsenenä Suomen pitää sitten korottaa puolustusbudjettiansa 2,8 miljardilla eli 2 %iin BKTstä.

Nyt Niinistö pakotti kaikki puolueet hyväksymään lainmuutoksen, että Niinistö voi lähettää sotilaita, reserviläisiä, varusmiehiä Suomen rajojen ulkopuolelle USAn, NATOn, EUn puolustuksen sotiin.

Äänestä
  • Mitään tuollaista ei tullut esiin.
    Tiltun valeet ivat aina epätoivoisempia.

    Niinistö totesi juuri haastattelussa, että mitään EU-puolustusta ei ole olemassa.

    Äänestä


  • sanoi. Ja Niinistö puhuu aina totta.
    YleN UUTISET ON TOIMITETT VERSIO. MiNÄ KATSEKIN SUORAA LÄHEtystä.

    Äänestä

  • Kuule, "USAnEtäispesäke", joko Pietarissa on lunta, kattelin säätietoja ja pakkasen puolella tais jo kävästä. Onko kunnon lämmitykset siellä tehtaalla ? Kannattas teidänkin laittaa näitä maalämmityksiä, ne on ekologisia. Tosin taitavat pyöriä enimmäkseeen nekin länsitekniikalla. Oottako ees kuullu tommosista.
    terv. Suomesta

    Äänestä

  • Niin-hän-vain kirjoitti:

    sanoi. Ja Niinistö puhuu aina totta.
    YleN UUTISET ON TOIMITETT VERSIO. MiNÄ KATSEKIN SUORAA LÄHEtystä.

    Taidat olla eläkkeellä.

    Äänestä

tarmokkaasti ulkopolitiikkaa yhdessä hallituksen kanssa.
Samalla pidetään muutkin puolueet tilanteen tasalla.
Vain tiltut valehtelevat Niinistön toimista.

Äänestä

Presidentti tarjosi eilen Ranskalle apua Maliin.

Äänestä

Presidentti ei tarjoa apua Maliin ainakaan sotilaiden muodossa. Laki estää sellaisen!

Äänestä
  • lähettää koulutustehtäviin kuten Irakissa ja Afganistanissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TiltunHarmi kirjoitti:

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kutsui kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat torstai-illaksi koolle presidentin virka-asunnolle Mäntyniemeen. Puolitoista tuntia kestäneessä tapaamisessa käytiin läpi ulko- ja turvallisuuspoliittista tilannetta Pariisin terrori-iskun jälkeen.

”Kartoitimme, mikä tilanne on”, sanoo ulkoministeri Timo Soini (ps) HS:lle. ”Suomessa nähdään tärkeäksi, että meillä on yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Siihen haettiin taas laajaa konsensusta.”

Presidentti Niinistö tapaa puoluejohtajia säännöllisesti, mutta Pariisin iskut aikaistivat tapaamista. Niinistö avasi puoluejohtajille käsityksiään turvallisuuspoliittisesta tilanteesta ja kuuli samalla myös eri puolueiden kannat.

Suomen ja koko Euroopan turvallisuusympäristössä on tapahtunut lyhyessä ajassa hyvin paljon. Pariisin terrori-iskun lisäksi tapaamisessa esillä olivat myös Ranskan avunpyyntö kaikille EU-maille ja Euroopan puolustusyhteistyö.

Presidentti ja puoluejohtajat keskustelivat myös Euroopan ja Suomen turvapaikanhakijatilanteesta, jossa myös tapahtuu paljon, Soini kertoo. Esimerkiksi Norja ja Ruotsi kiristävät paraikaa maahanmuuttopolitiikkaansa.

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven kuvasi torstaina Ruotsin olleen pitkään naiivi terrorismin torjunnassa. Soini on samaa mieltä.

”Ruotsi joutui nyt tunnustamaan tämän tosiasian. Jos niin olisi sanonut muutama kuukausi sitten, ei olisi painomustetta säästelty, mutta nyt kun sen sanoi pääministeri Löfven itse, asia on toinen. Oikeassa pitää olla oikeaan aikaan”, Soini sanoo.

Ruotsi on aloittanut tilapäisen rajavalvonnan ja kiristänyt terrorisminvastaisia toimiaan. Norja taas ilmoitti torstaina kiristävänsä ulkomaalaispolitiikkaansa selvästi tehdäkseen maasta vähemmän houkuttelevan siirtolaisille ja pakolaisille.

Pohjois-Norjaan on saapunut huomattava määrä turvapaikanhakijoita Venäjältä. Suomen ulkopoliittinen johto onkin seurannut tarkkaan Norjan toimia Venäjän suhteen, sillä niillä on vaikutus myös Suomen turvapaikanhakijatilanteeseen.

”Kyse on Norjan ja Venäjän välisestä asiasta, koska Norja ei ole EU:n jäsen. Jostain se tietysti kielii, että Norjaan on Venäjän kautta yrittänyt huomattava määrä turvapaikanhakijoita”, Soini sanoo.

”Suomella on tärkeä pitää Venäjään hyvät suhteet, ja presidentti pitää tiivistä suhdetta Putiniin. Käytännön rajayhteistyötä tehdään joka päivä, ja suhteita pitää hoitaa taitavasti.”

Turvapaikanhakijatilanne on kokonaisuus, ei eri maiden yksittäisillä päätöksillä kannata Soinin mukaan spekuloida. ”Kaikkeen pitää tietenkin varautua, ja tässä tarvitaan valtioiden välistä yhteistyötä. Avainasemassa maahanmuuttokriisin patoamisessa on kuitenkin Turkki.”

Presidentin ja puoluejohtajien tapaamisten taustalla on ollut Niinistön toive siitä, että myös oppositiopuolueissa ollaan ajan tasalla Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja kansalliseen turvallisuuteen vaikuttavista ajankohtaisista asioista.

Perinteisesti näissä kysymyksissä on suomalaisessa politiikassa arvostettu yksimielisyyttä, ja sitä huokuvat myös viime aikojen keskustelut esimerkiksi tiedustelulakien tarpeesta ja siitä, miten puolustusvoimalakia pitäisi muuttaa, jotta Suomi voisi antaa sotilaallista apua esimerkiksi Ranskalle.

”Hallitus on saanut oppositiolta hyvää palautetta siitä, miten Pariisin terrori-iskuihin liittyvät tiedotus ja linjanveto tapahtuivat”, Soini sanoo.

Rkp:ta tapaamisessa edusti ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson, sillä puoluejohtaja Carl Haglund on työmatkalla Unkarissa. Henriksson kuvaa tapaamista varsin yleisellä tasolla käydyksi keskusteluksi, jossa todettiin Euroopan turvallisuustilanne ja se, mitä lähiaikoina tapahtuu.

”On hyvä, että presidentti järjestää tällaisia tapaamisia.”

Presidentin johtama hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta on koolla perjantaina.

Kokouksessa käytäneen keskustelu myös siitä, miten Suomi konkreettisesti vastaan Ranskan avunpyyntöön, jonka se esitti muille EU-maille terrori-iskujen jälkeen.

”Kaikki EU-maat ovat tehneet periaatteellisen sitoumuksen avun antamisesta. Nyt tarvitaan vielä konkreettinen pyyntö siitä, mitä Ranska varsinaisesti haluaa. Ainakaan ministeritasolla sitä ei ole tullut”, Soini sanoo.

Ranska ei pyydä Ranskaan sotilaita, eikä suomalaisia ole lähdössä Syyriaan sotimaan, Soini painottaa. ”Apu voi olla olla operaatioissa auttamista tai tiedustelutietoa.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu