Suomen talouden nousuunsaattamiseen ja valtion menojen laskeminen onnistuisi yhdellä hyvinkin oikeuden mukaisella verokertymän muutoksella.
- Kaikkien tulot ensimmäisen 1000e osalta, oltava verovapaata. Olet sitten 30 000e/kk tienaava, 3000 e oleva palkansaaja, 1500e eläkeläinen, 1000e työtön, toimeentulotuella tai muulla tulonsiirolla.
Vastaava verokertymä kartutetaan suurista pääomatuloista, ansiotuloista, eläketuloista.
-Tämän seurauksena ihmisten ostovoima kasvaa huomattavasti, talous piristyy, kotimainen kysyntä lisääntyy. Eivät palkansaajat, eläkeläiset, työttömät sitä ylimääräistä vapautuvaa rahaa sukanvarteen pistä vaan kulutukseen, raha kiertämään on rahantarvetta.
- Tämän seurauksena verokertymä pysyy samana, valtio saa veroista saman verran tuloa. Mutta raha pistetään liikkeelle, suurituloiset eivät pistä sitä kulutukseen vaan kerryttävät omaa pääomaa ja laittavat rahan makaamaan säästöön tai sijoittavat.
-Tämän lisäksi valtio säästää huomattavasti rahaa sosiaalimenoissa, kun pienituloisilla on enemmän käyttöpääomaa. Asumistukimenot laskevat, samoin sosiaalitoimen toimeentulotuki menot, myös työttymyys päiväraha menot pienevät.
-Näin valtion verotulot itse asiassa lisääntyvät kun ihmiset kuluttavat enemmän ja luovat lisää työpaikkoja, jolloin ihmisten varallisuus lisääntyy, jolloin tuotteista ja muusta tulee lisää verotuloja, samalla työttömyysturva ja sosiaalituki menot pienenevät.
Tämä on ratkaisu Suomen talousongelmiin, verokertymä nousee reippaasti ja valtion menot pienentyvät ja kansa voi paremmin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
SAK:N kuolinisku on alkanut
ATK:N Marko Piiraisen sopimuksen menettely muita SAK:N liittoja kohtaan oli törkeä
Suomen hallituksella on oma yhteiskuntasopimus,minkä turvin laiva purjehtii.
SYNKÄN VIRRAN YLI
Sosiaali-ja oikeudenmukainen tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ,Eläkkeellä olevien kanssa
nyt vaan toteutumaan.
Hallituksella on varmaan rohkeutta tehdä nyt mitä oppositiossa olevat puolueet ovat yhdessä vaatineet, nostetaan palkkaveron prosentti ylöspäin samaksi kuin verotus ,
ELÄKELÄINEN on maksanut ja tottunut siihen,ei heidän verotukseen tulisi muutoksia.
Tällöin valtion kassaan tuli muutama miljoona €:a lisää,sillä eihän eläkkeellä olevat
maksa isoja veroja,tyytyväisyys oli kaikilla, hyvän yhdenvertaisuus periaatteen
mukaisuudesta.
Poimitaan näin marjat vaikka yksi kerrallaan.