Miksi näin? Mitä naisten kanssa pitää tehdä? En ole luonnostani mikään sellainen paha poika tai mikään hirveän vilkas tai esillä olija. Urheilullinen ja ihan normaalin näköinen. Olen yrittänyt tutustua erääseen nuoreen naiseen, joka on todella kiinnostava. Hänkin oli aluksi todella kiinnostunut. Käytiin yhdessä urheilemassa, leffassa, kahvilla jne. Olen yrittänyt ehottaa hänelle aina välillä kaikkea tekemistä, mutta etten olisi kuitenkaan liian tunkeileva. Viime aikoina alkanut tuntuun, että hän vältteleen ja innostus vähentyny. Ei ole enää sellaista kiihkoa kuin aiemmin. Ite kuitenkin edelleen olen erittäin kiinnostunut hänestä. Tää ei ois eka kerta, ku jään "vain kaveriksi". Mitä mun pitää tehdä? Pitäiskö olla enemmän sellainen koko ajan esillä oleva selfietyyppi??
Merkillistä, olen aina vain se kaveri :(
102
6692
Vastaukset
- helppoheikkiö
miehet putoaa kaverizonelle siinä vaiheessa kun he tulee tarpeeksi tutuiksi. miehen pitää toimia nopeasti ja ottaa nainen omakseen. jos nainen määrittelee tahdin mies jää lähes aina kaveriksi, koska nainen ei kauan ole kiinnostunut passiivisesta miehestä ja, koska viehätys saa bensaa miehen ja naisen erilaisuudesta. jos nainen alkaa nähdä miehen kuten näkee muut naiset eli kaverina, peli on jo menetetty ja miehen pitää siirtyä toiseen kohteeseen.
- ikuinenkaveri
Millainen on liian passiivinen sitten? Etenkin alkuun yritin kyllä järjestää aikaa ja hetkiä meille niin paljon kuin mahdollista. Kysyin häntä mukaan tekemään asioita. Jossain välissä hän alkoi muuttumaan passiivisemmaksi ja aivan kuin vältteleen. Samalla myös alkoi tuntumaan, että koko homma on yksipuolista. Kai sen naisenkin pitäisi jossain välissä alkaa myös ottamaan aktiivisemmin itse yhteyttä ja ehdottamaan jotain?
- totuus69
Puhut paskaa ja koitat saada pillua ni nainen kiinnostuu. Niin ja et todellakaan ole tavoitettavissa vaan elät omaa elämääsi: "HUH, siinäpä mies, VAU".
- tufff
VAROKAA VIRUSLINKKI
- juppe73
Minulla juurikin sama ongelma. Naiset ovat pudottaneet minut myös kaverizonelle. Kuinka siitä pääsee eteenpäin?
- Jaspar234
ikuinenkaveri kirjoitti:
Millainen on liian passiivinen sitten? Etenkin alkuun yritin kyllä järjestää aikaa ja hetkiä meille niin paljon kuin mahdollista. Kysyin häntä mukaan tekemään asioita. Jossain välissä hän alkoi muuttumaan passiivisemmaksi ja aivan kuin vältteleen. Samalla myös alkoi tuntumaan, että koko homma on yksipuolista. Kai sen naisenkin pitäisi jossain välissä alkaa myös ottamaan aktiivisemmin itse yhteyttä ja ehdottamaan jotain?
Sun pitää tehdä aloitteita seksiin, tai pussailuun tai tällaiseen ja näyttää sille että haluat tehdä sen kanssa paljon muutakin kuin käydä vaan kahvilla tms. Naiset haluaa että niitä halutaan mutta samalla sun pitää saada nainen haluaan sua. Et ole liikaa kiinni ja heität sen juttuihin vähän piikitteleviäkin kommentteja. Pilkkaat jopa silleen "hellästi" tai oot sellanen että se joutuu miettimään että haluaakohan tuo mua vai ei. Silti yrität saada sitä samalla sänkyyn. Pikkuisen kusipää kun olet ja itsevarma niin kaikki naiset lämpeää, eikä tarvi edes olla hyvännäköinen. Muista että ITSEVARMA EI YLIMIELINEN.. Siinä on joskus hiuksenhieno ero. Annat siimaa tytölle kun olette yhdessä jossain etkä koko aikaa roiku kintuissa ja käyt itsekin juttelemassa muille tytöille (vaikka tutuillekin esim.) ihan kuin normaalistikin kun olet ulkona. Lopulta se sitten itse tulee sinun luoksesi jos on kiinnostunut. Kaikki miehet ei osaa sitä pientä "nenäkkyyttä" mitä tytöt joskus jopa tietämättäänkin tahtoo mieheltä, vaan ne miehet yrittää olla "herrasmiehiä" ja liian kilttejä. Jotkut on luonteeltaan oikeasti liian kilttejä niin sellaisten on tosi vaikea opetella sitä nenäkkyyttä ja että ne jutut tulee luontevasti. Itsekin olen luonteeltani jopa liian kiltti mutta opettelin sitten siihen etten edes yritä miellyttää tyttöjä mutta en ole ylimielinen myöskään ja se on kantanut pitkälle. Toivottavasti tämä sepustus auttaa ja tästä saa edes jotain selvää. Muutaman kaljan jälkeen ei pitäisi enää keskustelupalstoille kommentoida:)
- sarivaan
juppe73 kirjoitti:
Minulla juurikin sama ongelma. Naiset ovat pudottaneet minut myös kaverizonelle. Kuinka siitä pääsee eteenpäin?
ite naisena joko kiinnostun heti tai en ollenkaan. jos te miehet ootte epävarmoja missä mennään tai haluatte selvyyttä tilanteeseen niin miksi ette vaan kysy. mitä siinä on muuta tehtävissä kun jatkaa näin jos kerran kaverizonelle on vaan päästy. show must go on.
- TeeHetiSelväksi
Tehkää sille naiselle heti selväksi, että lopetetaan tämä leikkiminen parisuhteesta.
Jos mies vaan odottelee, niin miehestä tulee pelkkä kaveri.
Mene ja ostat sormukset, kosit naista ja sanot, että nyt mennään kihloihin ja sen jälkeen pidetään häät kesällä, johan tässä on jo aikaa tuhlattu jonninhoutavaan kaverisuhteseen.
Tee selväksi, että olet tosimielellä liikkeellä, että nyt perustetaan perhe ja tehdään lapsia.
Nanen muuten kuvittelee, että mies vaan odottaa sitä, että nainen alkaa haluamaan lapsia, joten tyrmää nainen olemalla ensimmäinen.
Jos nainen kieltäytyy ja sanoo, että haluaa miettiä asiaa, niin silloin nainen ole miehestä kiinnostunut ja voit alkaa etsimään toista naista, ei kannata tuhlata aikaansa suhteeseen, josta ei tule mitään ja jossa nainen antaa pakin pitkän ajan jälkeen, jona kuvittelit, että nainen tosissaan haluaa yhteisen elämän kanssasi avioliitossa viettää. - juppe4212
sarivaan kirjoitti:
ite naisena joko kiinnostun heti tai en ollenkaan. jos te miehet ootte epävarmoja missä mennään tai haluatte selvyyttä tilanteeseen niin miksi ette vaan kysy. mitä siinä on muuta tehtävissä kun jatkaa näin jos kerran kaverizonelle on vaan päästy. show must go on.
Suurin ongelmahan pakkaa olemaan se että naiset ei sano suoraan että mitä ne haluaa. Me miehet ei olla ajatuksenlukijoita vaikka naiset niin luuleekin. Meillä olisi tarve saada hivenen selvempi kuva naisen ajatusmaailmasta. Suomalainen nainen on todella ihana vaikka asiaa miten miettii :)
- eiseolevaikeaa
ehdottaa tekemistä? Mikset ehdota yhdessä olemista? Miksi suorat miehet muuttuvat epäsuoriksi kun on kysymyksessä nainen? Olettaisi, että jos mies haluaa tekemisiä, hän ehdottaa tekemisiä, jos haluaa yhdessäoloa, ehdottaa yhdessäoloa. Jos mies ehdottaa kaveruutta, tarkoittaa olla kaveri, jos ehdottaa enemmän kuin kaveruutta, se tarkoittaa enemmän. Sitä saa mitä tilaa. Mitä sinä tilaat?
- ikuinenkaveri
En nyt ymmärrä. Mitä se yhdessä oleminen on, jos se ei ole kahvilla tai leffassa käymistä tai yhdessä urheilua? Ollaan oltu mun luona, on ollut yötä mun luona. Ja mitä vielä. Mitä se sitten on, jos ei tuota? Hetki sitten kysyin häntä mukaan eräälle keikalle, johon tulee myös mun kavereita. Ei kuitenkaan kehdannut sinne lähteä mukaan.
- kahvieiolesuhde
nainen voi ajatella olevansa kaverizonella. Kahvittelu, leffailu ja urheilu hoituu kaverinkin kanssa ja kavereilla voi yöpyä. Suhteeseen voi pyytää tai jutella suhteesta, jos on tarvetta, ei kahvittelut, leffat ja urheilut tarkoita kaikille miehille eikä naisille suhdetta, ne on kahvittelua, leffoja ja urheilua. Mikset pyydä edes kahdestaan jonnekin, se ei ainakaan suhdetta edistä, et haalaa frendit mukaan bilettään ja hän on vain yksi seassa. Suhde voi olla totakin, mut kyl kannattaa voida edes sanoa, jos haluaa toiselta enemmän kuin vain kaveruutta.
- lömdvm
VAROKAA VIRUSLINKKI
- Mies30v
kahvieiolesuhde kirjoitti:
nainen voi ajatella olevansa kaverizonella. Kahvittelu, leffailu ja urheilu hoituu kaverinkin kanssa ja kavereilla voi yöpyä. Suhteeseen voi pyytää tai jutella suhteesta, jos on tarvetta, ei kahvittelut, leffat ja urheilut tarkoita kaikille miehille eikä naisille suhdetta, ne on kahvittelua, leffoja ja urheilua. Mikset pyydä edes kahdestaan jonnekin, se ei ainakaan suhdetta edistä, et haalaa frendit mukaan bilettään ja hän on vain yksi seassa. Suhde voi olla totakin, mut kyl kannattaa voida edes sanoa, jos haluaa toiselta enemmän kuin vain kaveruutta.
Nyt taitaa olla niin että sinun olisi pitänyt näyttää olevasi kiinnostunut naisesta seurustelumielessä, Ei kaverimielessä. Nainen on hyvinkin voinut odottaa oikeaan suuntaan olevaa vihjailevaa puhetta ja toimintaa.
Tietysti on mahdollista että nainen itsekkin niin ujo ettei ole päässyt asiassa tuota pitemmälle kuin sinä.Ja aina tietysti voi pienten tunnustelujen jälkeen tehdä rehellisen tunnustuksen omista ajatuksistaan ja tunteista.Eipähän jäisi epäselväksi asiat.
- Vähänpelisilmää
Olet todennäköisesti tullut liian tutuksi. Viestistäsi jäi tosin epäselväksi, jotta mitä tuo kiihko ja kiinnostus on ollut, kun valittelet että olette kavereita? Onko teillä jo ollut jotain sutinaa, ja se on loppunut? Seksittömät yöpymiset ovat merkki siitä että olette kavereita ja olet vaaraton. Jos taas olette muhinoineet eikä kelpaa enää niin mikähän siinä sitten on...
Nyt poika pistät pelin vähäksi aikaa poikki. Et pidä yhteyttä, jolloin tyttö hätääntyy huom. JOS on sinusta kiinnostunut. Jos liikutte samoissa piireissä, juttelet muina miehinä toisille naisille ilman hirveää esittämistä, ja olet myös ystävällinen hänelle, huomioit ihan kuin ohimennen. Huomaat kyllä hakeutuuko hän tällöin seuraasi. Jos ei, niin hän todellakin on vain kaverisi. Tai sitten hän kiinnostuu vähän viiveellä, kun ei enää saa huomioita.
Kolmas vaihtoehto on toimia, kuten muutkin sinua täällä neuvovat. Ota pari rohkaisevaa ja osoita kiinnostuksesi suoraan. Tuossa voit saada sormillesi, mutta ainakin yritit.
Näin se vain menee. Pariutumisessa on omat sääntönsä, jotka ovat syvällä ihmislajin viettiperimässä.- ikuinenkaveri
On meillä seksiäkin ollut, monta kertaa. Kai sitä sit on vaan hänellä kiinnostus hiipunut. En tiedä. En mä jaksa jäädä tohon roikkuun, joten ottakoon yhteyttä sitten joskus jos kiinnostaa. Katotaan mikä sillon on tilanne sit.
Mä en vaan yleisesti enää tajua tätä hommaa. Kaikki muijat joita oon tapaillu on hirveesti puhunu kuin hyvä oon jne. Tuokin tosin kai vaaleenpunasten lasien läpi kattomana totes joskus monta kertaa et "oon täydellinen" jne. Eli alussa kiinnostus tais tollakin olla tosi iso mut hiipu yhtäkkiä. Toi hiipuminen tuli ihan todella nopeeta ja yhtäkkiä sillain etten todellakaan ois voinu odottaa sitä. About samanlain menny muidenkin kanssa. Ois tosi mukava tajuta et mikä se oikein on et se mielenkiinto lakkaa noilla. Vähän alkanu rassaan tuo ja oikein halua enää ees lähtee isommin yrittään mitään kenenkään kans. - mikäunohtui
ikuinenkaveri kirjoitti:
On meillä seksiäkin ollut, monta kertaa. Kai sitä sit on vaan hänellä kiinnostus hiipunut. En tiedä. En mä jaksa jäädä tohon roikkuun, joten ottakoon yhteyttä sitten joskus jos kiinnostaa. Katotaan mikä sillon on tilanne sit.
Mä en vaan yleisesti enää tajua tätä hommaa. Kaikki muijat joita oon tapaillu on hirveesti puhunu kuin hyvä oon jne. Tuokin tosin kai vaaleenpunasten lasien läpi kattomana totes joskus monta kertaa et "oon täydellinen" jne. Eli alussa kiinnostus tais tollakin olla tosi iso mut hiipu yhtäkkiä. Toi hiipuminen tuli ihan todella nopeeta ja yhtäkkiä sillain etten todellakaan ois voinu odottaa sitä. About samanlain menny muidenkin kanssa. Ois tosi mukava tajuta et mikä se oikein on et se mielenkiinto lakkaa noilla. Vähän alkanu rassaan tuo ja oikein halua enää ees lähtee isommin yrittään mitään kenenkään kans.ootsä kertaakaan puhunu aiheesta, miettinyt vaan oman pään sisällä asioita? Jos et ole, varmaan arvaat, mitä pitäis. Jos olet, selvitä, tuliko väärinkäsityksiä. Jos tuli, puhu lisää. Jos olet puhunut tarpeeksi ja selvittänyt mitä itse haluat, ja se on täysin selkeetä toisellekin, niin parempi antaa olla. Mut yleensä luulot ja olettamukset ei oikein kanna pitkälle.
- Jussi_ISO_mies
Tässä on asiaa ! Kiitos, minulla ainakin munissa tuli sutinaa ja miehuus kasvoi kokoonsa. :-)
- 1014
Minulle kävi useasti samalla tavalla. Opin sen että asia pitää tehdä vain selväksi naaraiden kanssa. Jos haluaa olla jonkun kansas kaveri, OK, mutta silloin pitää olla kaveriasenteella. Jos itse haluaa enemmän pitää syyllistää, niinhän naisetkin tekevät.
Voit aloittaa kysymällä:"Mikä mä olen sulle?". "Ai, olenks mä pelkkä kaveri? Sitäkö mä vaan oon sulle". Nämä ovat naisten vakiolauseita. Ja jos sieltä tulee sanallinen hyökköys kohti, pitää kylmästi korottaa ääntä ja sanoa:"Sä kyllä annoit ymmärtää että mä olisin jotain erikoista. Enemmän kun vaan kaveri". Siinä vaiheessa homma on selvää molemmille. Joko vahvatahtoinen naaras antautuu tai ymmärtää että on antanut vääriä signaaleja. Ja homma on joko poikki, tai sitten ollaan intiimimmässä suhteessa.
Ja se intimi-kortti kannattaa käyttää heti. Jos alkaa änkytys että:"Kyllähän me mutta kun... " niin suutelet heti pehmeästi ja pitkään. Ja kun neit saa henkeä niin alat avaamaan sen paidan nappeja. Tai jo pokka pitää niin komennat sitä että:"Vaatteet pois".
Monet naiset pitävät käskytyksestä. Se on varman miehen merkki. Eli tulevan laumanjohtajan.- Ammattikoululainen
Taitaa olla niitä miehiä jotka tuntevat 100 eri asentoa, mutta ei yhtään naista.
- elämä.opettaa
Mikä mä sulle oon ? Se on vaarallinen kysymys. Mullekin se kerran esitettiin puhelimitse, enkä antanut varmaakaan tyhjentävää vastausta, sillä seuraavana aamuna soittelikin jo poliisit kysellen :Mitä tästä asiasta tiedät ? Oli nimittäin kohdehenkilö ponkaissut henkisten hiertymien vuoksi viidennestä kerroksesta katuun. Meni siinä sitten se yhteinen kesäloma reissun sijasta mietiskellessä asioita. Selvisi vasta myöhemmin, että traakisiin tapahtumiin johtaneet syyt eivät johtuneet minusta vaan hänen omasta menneisyydestään.
Aiheuttaa se kuitenkin sen, että ihminen tulee hyvin varovaiseksi ja punnitsee aina pitkään, miten toisen ihmisen kanssa menettelee. - Amisviikset
Tässä taitaa olla sellainen mies joka tuntee 100 eri asentoa, mutta ei yhtään naista.
- Grrrrrr
Tässä on kyllä vähän perää - näin naisena vastailen. Jos kyselee liikaa ja on aina käytettävissä jne. niin se ei kyllä tunnu sellaisen miehen käytökseltä joka tietää mitä haluaa ja ottaa sen. Onko tuo laumanjohtamista?!? Ehkä.
No en nyt tietty tarkoita että jos toinen todellakin haluaa eroon niin eihän kenenkään päätä voi väkisin kääntää mutta sellaisessa epävarmassa tilanteessa nuo varmat otteet ja fiilis että nyt mennään eikä meinata, kyllä helposti voittaa puolelleen.
Joskus se että ei kiinnitä liikaa huomiota vaan puuhaa omia mielenkiintoisia juttujaan saattaa saada aikaan sellaisen fiiliksen että hei, löytyisikö jostakin pieni (aika)kolo minullekin?
Mutta hei, kahden ihmisen yhteiselämä on todella vaikeaa - varsinkin nuorena kun vielä naiivisti etsitään sitä täydellistä ihmistä. Ikävä kyllä meille naisille on kaikki tuutit täynnä sitä täydellistä mieskuvausta ja se kyllä tekee hommasta teille miehille vieläkin vaikeampaa.
Tsemppiä!
- myös.1
niin kilttiä herrasmiestä arvostetaan mutta milloin se muuttuu paheeksi kun se ei tuota juuri tulosta. lekmaattinen luonne ja tilanteet menee ohi kun pitäsi tise iskeä saa sitten näkymätömän miehen roolin joka vain on kiva kaveri rannalla.
- 60.vuotta.yrittänyt
Kun pääsis edes sille kaveriasteelle...
Edes jonkun kanssa... - Kurppalelli
Pääsin tapailemaan itseäni paljon nuorempaa naista. Heti toisilla treffeillä hän ilmoitti olevansa palveluksen velkaa (olin autellut opettamalla kieltä) niin seksiä hän ei halua. Lisäksi hän sanoi, että mies ja nainen voivat olla ystäviä ilman seksiä. Ajattelin, että katsotaan ja nyt on tapailtu 2-3 kuukautta sillä seurauksella, että naiselle ei enää milloin minkäkin syyn takia sovi tapaaminen. Toisin sanoen, tuhlasin etsikkoaikani uskomalla naisen ilmoitusta seksittömästä ystävyydestä. Opetus: Palaan entiseksi itsekseni ja annan naisen ymmärtää, että minulla on kalut ja halut.
- naisensuuta
Minä näen naisena useammankin mahdollisen syyn sille, miksi mies olisi vain kaveri. Yksi syy voisi olla liiallinen suoruus tai vain "seksin" haluaminen tai epäilyksen synnyttäminen halusta vain siihen (no, tästä ei ole sinun tapauksessasi kyse). Kun miehillähän tutkitusti seksi on ok ilman tunteita.
Merkittävä syy mielestäni voi olla se, että teillä ei ole riittävästi seksuaalista vetovoimaa ja todellakin se mitä jotkut ovat täällä sanoneetkin, että sinä et vie tarpeeksi. Ja ehkä kaikista suurin syy, että ette ilmeisesti ole puhuneet mitän tai sinä todellakin vain liian epäsuorasti vihjailet. Toinen ehkä haluaa kuulla mikä on suhteenne tila. Jos olette käyneet jo leffoissa ja kahvilla niin sinä olet itse antanut toiselle kenties käsityksen, että olette vain kavereita. Voihan olla, että se toinenkin haluaisi olla enemmän, mutta sinä et itse tarpeeksi suoraan ilmaise halauvasi suhdetta. - NaisetEiKaipaaMiesYstävi
Aloittajalle, jostain syystä nainen ei vain ole enään kiinnostunut sinusta. Harva nainen jaksaa pidempään heilastelua sujuvasti ja jos jostain syystä et ole hänen mielestään aviomiesainesta, niin naiselle tulee paha mieli ja vetäytyy taka-alalle häpeillen sitä seikkaa että et vain ole riittävän kiinnostava enään.
Minulla on puolestani paljon kokemuksia kun naiset ihastuvat minuun ja kehuvat tiettyjä samoja luonteenpiirteitäni. Pitävät paljon yhteyksiä myös oma-aloitteisesti, laadukkaasti ja usein. Mutta sitten jossain vaiheessa into lopahtaa ja alkaakin se kiire tekosyy linja, josta muutama viikko kun jompikumpi viimein sanoo että parempi kun ei pidetä yhteyksiä. Uskon sen kiinnostuksen liittyvän nimenomaan siihen että naisille miehet ovat lähinnä aviomiesehdokkaita eikä sitten oikeasti ystävyys/kaveruus kiinnostakkaan vaikka niin antavat ymmärtää... vaan mielummin laittavat koko yhteyden poikki. Puhun nyt 30-45v ikäryhmästä eikä ole välttämättä edes pusuttelustakaan kysymys joka sotkisi päätä.- Bi-nainen
Ihastus menee ohi. Esiin tulee syitä, miksi ette sovi vakavammassa mielessä toisillenne.
- näkemystämäkin
Syitä löytyy aina, jos niitä haluaa löytää. Jotkut yrittää tuolla tavoin paeta suhteita tms. Jos on oikeasti kiinnostunut niin kyllä asialle kannattaa tehdä jotain eikä selitellä itselleen asioita.
- älätavoitteletähtiä
Ymmärrän, että naidaan jokaista vastaantulevaa, niin eihän tämmöisestä henkilöstä ole kestävään suhteeseen perheen muodostajaksi.
On tutha odottaa ja kuvitella suuren rakkauden/ihastumisen kestävän muutamaa kuukautta tai vuotta pidempään. Joillakin se kestää, mutta tuskin kaikille alapäätään tarjoajille.
Avioliittoakin pitää yllä älyllinen jatkaminen, kun tunteet ovat laantuneet.
Oikea on se joka toimii oikein ja välittävästi riippumatta rakastumisen tai ihastumisen tunteista.- ihmeellistäluritusta
Mihinkän älätavoitteletähtiä oikein vastasi? Eiköhän parisuhteen yksi osa-alue ole myös seksi. Jos aloittaja on jo jotakin naista tapaillut ja haluaa suhteeseen tämän kanssa niin eikö seksuaalisuus ole ihan luonnollista. Ja kyllä seksi ja sen haluaminen on myös yksi avioliiton ajatus. Mistäköhän älätavoitteletähtiä repäisi, että aloittaja haluaa naida jokaista vastaantulijaa? En minä aloituksesta mitään sellaista nähnyt. Aloittajahan halusi suhteen jonkun kanssa, josta pitää/on ihastunut, rakastunut, haloo. Ja kyllähän suhteen nyt täytyy ihastumisesta ja rakastumisesta alkaa. Avioliiton päättymiseen vaikuttaa monesti useat syyt, joista tietysti tunteiden kuihtuminen on varmasti joillekin isompi ja joillekin pienempi syy ja siihen tunteiden kuihtumiseenkin on monesti useita syitä. Mutta ei suhdetta nyt alkutekijöissä lähdetä rakantemaan ajatuksella, että kyllähän tämä kuitenkin päättyy. huh, huh teitä ja ajatuksia.
- NäinSEon
Koska naiset ovat vaan isoja k-päitä, lainatakseni Viidakon Ykää.
Mulla on tiedossa yksi nainen joka kulkee miessuhteissaan katastrofista toiseen. Seurannut sen elämää 15v.
Kun siltä kysyy minkälaista miestä se hakee... se kuvailee täysin mut. Sitten mä en kuitenkaan kelpaa...kun mä olen vaan "kaveri"
Enkä mä tänä päivänä edes haluaisi sitä, koska se on, no tiedätte kyllä mikä t:llä alkava sana. 15vuotta sitten olisin vielä voinut harkita, mutta nyt sekin on nähty.
Naiset eivät vaan tiedä mitä ne hakee, eikä ne osaa toimia päämääräisesti muuta kun oman hetken tarpeensa perusteella. Mies on niille vaan iso - tiedätte mikä.- tähh
"no tiedätte kyllä mikä t:llä alkava sana."
Takorasia? Tunttu? Tuora? Täystuho? Tasmanian tuholainen? Takiaispallo?
Muu, mikä? - lovejohanna
tähh kirjoitti:
"no tiedätte kyllä mikä t:llä alkava sana."
Takorasia? Tunttu? Tuora? Täystuho? Tasmanian tuholainen? Takiaispallo?
Muu, mikä?Tuksu??
- kjbk
tähh kirjoitti:
"no tiedätte kyllä mikä t:llä alkava sana."
Takorasia? Tunttu? Tuora? Täystuho? Tasmanian tuholainen? Takiaispallo?
Muu, mikä?T niinkuin tursake.
- sejokuss
Naiset kiinnostuu vain rentuista, koska se tuo mielenkiintoa ja jännitystä. Kiltit ja hyvätapaiset saavat kaverikorttia ;) Vaikka sanotaan muuta...
- Theo2013
Siksipä minä nusasen heti niin ei jää roikkumaan ilmaan kysymys "oliskohan tuo ollu hyvä sängyssä"ja sittenhän muilla asioilla ei niin kiire olekkaan esim. perhe ym,jokapäiväinen jolloin haluaa olla kavereiden kanssa vaan ei voi.
- suomitarkin
Eiköhän se ole niin , että jokainen tietää mitä haluaa, jos joku nainen ei välitä ei se ole ainoa tällä planeetalla ja kenenkään ei ole pakko ihastua keneenkään. Meillä on tasa-arvo, mitä ei voi sanoa monista muista eri maiden kansalaisista, olemme taistelleet ja raivanneet tiemme tähän yhteiskuntaan ja se on tehty monesti lasten kustannuksella, pitäiskö meidän nyt tuosta vaan kaataa aidat. Se ei ole oikein inhilillistä, koska emme osaisi enää aloittaa kivikautisen naisen elämää.
- Keko
Täälä tuntuu vastauksia olevan vain miehiltä ja pikkusen hakoteillä tuntuu osa olevan. Noh, tässä naisen näkökulma:
-Miehen oletetaan edelleen usein olevan aloitteentekijä ja innokkaampi osapuoli, joka vie. Itse kerran olin pitkässä parisuhteessa miehen kanssa, josta en yhtään pitänyt, hän oli tyhmä, ruma, ilkeä ja köyhä.. Mutta hän oli niin itsevarma ja innokas, että sai minut rakastumaan itseensä kuin huomaamatta. (ruma ja köyhä ei haittaa, mutta jos olet tyhmä ja ilkeä -treenaa ne pois!)
-Yksi vaihtoehto on myös se, että sulla on joku tosi omituinen YÖK-piirre, josta ei kehtaa huomauttaa.. Mikä se on?! Onko sulla mikropenis, erektio-ongelmia, äidin kuvia kämppä täynnä, itket unissasi ja huudat mummoasi..?! Oletko pyytänyt pissaleikkejä tms? Oletko kiinnostunut vain itsestäsi? Sovinisti (naisen paikka keittiössä-juttuja)? Se, että nainen kertoo miehen olevan täydellinen ja sitten mielenkiinto lopahtaa, kuulostaa siltä, että yrittää pehmittää tulevaa eroa sun kannalta, koska ei halua loukata miehen mieltä. Esim. jos tyypillä ei seiso, niin on aika rumaa vedota ero siihen, mutta toisaalta on kurjaa seurustella miehen kanssa joka ei kykene. Enkä vetoa pelkästään seksiin, vaan tuo asia liittyy kuitenkin jopa lasten saamiseen yms. Jos on jotain ongelmia niin etsi apua niihin ja unohda jo ne 50-luvulla keksityt sukupuoliroolit (muut paitsi se, että mies vie, koska nainen haluaa tuntea olonsa halutuksi ja jahdatuksi).- Huomasitkos.itsekään
Just tunnustit olevasi yksi niistä, jotka heti levittävät reitensä kusipäille.
- Muu1
Teillä ei vain synkkaa. Ei miehet aina ymmärrä sitä kun nainen kokee ettei mielen tasolla synkkaa.
- Naine50
Rakastuin mieheen tai me ihatuimme hänelle noloa kun käsi kädes vaan ...käskin lääkäriin..no eihän mies mee....saattaa saada ong apuakin...huh....no kun rakastaa ..niin halusin auttaa...sano siihen me olemme vaan ystävät eikö niin..ja hänellä tressiä elämässään .tiesin sen ..autoin ymmärsin....sit näin kävi...haluaa omassa olossaan olla..kosketukseni satuttaa sanoo mee pois..anna olla mun....vetäytyy eristyy huolineen..ei tartte mua...oon surullinen annoin sydämen...no ystävät olemme komentaa määräilee sanoo mee pois...ei anna halata ei koskettaa eli olemme ystäviä vaan..sex ong vakavaa miehen kestää.tressi tekee sen luulen siks annan olla olen rinnalla en hylkää...emme tapaile enää säänölisesti vaan silloin tällöin vaan..harmi mie rakastan tunnen suuria tunteita,,,,mietin oisko joku muu mulle..vai ootanko..
- monica.m
Nainen ei arvosta kilttiä miestä, koska useimmiten naiset itse ovat niin munattomia, että haluavat, että mies johtaa. Toisekseen naisilla on niin huono itsetunto että monesti he miettivät mahdollista kumppaniaan lähinnä siitä näkökulmasta, mitä kaverit ym. ajattelevat.
Mies on naiselle eräänlainen objekti, jolla se täyttää omat vajavuutensa. Samoin nainen miehelle.
Ehkä olet vain törmännyt vääränlaisiin naisiin. Haetko itse naisessa jotain, mitä sinulla ei ole? Tutki ensin itseäsi, mitä haluat ja laajenna näkökulmaasi. Katso myös sellaisia naisia, joita et ikinä katsoisi.
Sinkut ja kumppania etsivät heijastavat useimmiten itsessänsä sitä piirrettä, mitä toivovat mieheltä. Jos nainen korostaa kauneutta, hän tahtoo komean miehen. Jos nainen korostaa omaa älykkyyttään hän haluaa että mies on älykäs. Jos taas huumoria, omalaatuisuutta, kunnianhimoa ym. Mieti, mikä itse olet. Kiinnostaisiko sinua itseäsi nainen, joka on samankaltainen kuin sinä? Samanlainen ei tarvitse eikä pidä olla, mutta perustemperamentti, arvot ym. on oltava melko samanlaisia, jotta suhde toimisi.
Mieti suhdetta itseesi, kehitä itsetuntemustasi. Kun olet luonnollinen etkä yritä liikaa niin huomaat, että oikeat naiset tulevat luoksesi.- jokaisenomasuhde
Jos ihmistä etsii vain yhden piirteen vuoksi niin aika tylsää on lisäksi etsiminen on aika epätoivoista, tarkoitan saa etsijänkin näyttämään epätoivoiselta. Kyllä ne sopivat yleensä tulee vastaan, mutta epäonnistuminen tulee noista rimoista: pitää olla tietyn näköinen tai tietyssä määrin älykäs, statusta tms. Minusta ihminen ensin näkee synkkaako jonkun kanssa ja jos jonkun kanssa on samalla aaltopituudella niin kyllä siinä ihmisessä yleensä on jotain mitä haet tai löydät, vaikket hakisikaan. Itse olen melko mielikuvitusrikas ja minua viehättää tietynlainen erityisyys ja hätkähdyttävyys toisessa, se vaan syntyy sen toisen olemuksesta ja ajatuksesta tai lauseista. Jännämiehiä en todellakaan hae ja jostain syystä eivät yleensä kovin ole tuppautuneet tuollaiset luonteeltan "pahat" seuraani (hyvännäköisiä ehdokkaita on, ei se tee ihmisestä pahista). Toki aina löytyy poikkeuksia ja kyllä miehistäkin löytyy niitä, jotka lapsellisesti miettii mitä muut tai kaverit ajattelee. Mutta omaperäisyys jää mieleen ja se omaperäisyyskin on tietysti jokaiselle se mikä on se kullekin tärkeä ja omaperäinen juttu.
- DonKyösti
Olet nössö. Vetäiset kerran turpaan ja panet puoliväkisin, niin on sinun.
- Ota_nuija
ja iske se kadulla tajuttomaksi. Sitten raahaat sen kämppään taikka pusikkoon ja lasket siemenesi sen vakoon rukouksella, että ne itäisivät. Homma on sillä hoidettu.
- Engineer_-91
Tervetuloa kerhoon...."Ei mulla mitään erityistä syytä ole,en ole valmis seurustelemaan.Ei sussa mitään vikaa ole"
Tuo on se minkä aina kuulee,sit nainen on 2 viikon päästä jo etsimässä uutta.
Olet naisen mielestä ruma,tylsä,sinulla on huono itsetunto,kokematon tai et ole tarpeeksi "menevä",syytä ei ikinä sanota suoraan vaikka sitä kysyisi.
Ei nykypäivänä tämmönen normi äijä kelpaa enää naisille,vaatimuslista on pitkä kuin nälkävuosi.....- Meiju_Mei
Kyllä nykyajan naiset on erikoisia, täytyy sanoa. Kait epärehellinen, täysi luuseri, sopivan naristi ja naista huonosti kohteleva sitten kolahtaa naiseen. Ei ihme, että yksinhuoltajanaisia on pilvin pimein tuossa -30-ikäluokassa. Itse olen 50 v. nainen ja minun makuun on aina olleet kunnolliset ja rehelliset perusmiehet. Mutta ajat ovat muuttuneet, sen huomaa selvästi.
- mies40vee---
Koska naiset rakastaa pahiksia jotka pettää ja hakkaa naisia. Olet tylsä eikä nainen halua kivaa kilttiä miestä. Mulla on sama ongelma, olen liian mukava ja en tee rikoksia , en ryyppää joka viikko. Käyn salilla ja en ole puheliain tyyppi joten naiset ei kiinnostu. Monet naiset josta olin kiinnostunut, kelpuuttivat pahiksen jotka juopottelee usein ja haukkuvat huoraksi naista kännissä ja naiset seurustelee niiden kanssa.
- Jussi_ISO
Hyvää keskustelua !
Minä aina yritän kiinni naisten rintoihin jo eka iltana ja pimppaa yritän koskea myös.
:-) - ÄläTyydyVähempään
Ärsyttävää, kun ei miehen kanssa kemiat osu kohdalleen, niin sitten saa kuulla juurikin tätä vininää, että: "No kun en kelpaa naisille, pitäisi kai hakata ämmä sairaalakuntoon niin alkaisi pimppaa tulla." Jos ei sitä kipinää ole ja meininki on tasoa "ihan kiva", niin siitä ei vaan tule mitään. Niin miehen kuin naisenkin kannattaa siinä vaiheessa huutaa: "Seuraava!"
Keskity siihen mitä he tekevät, älä siihen mitä he sanovat. Jos nainen sanoo edellisen poikakaverinsa olleen ääliö, se tarkoittaa, että ääliö käytös toimii hänen hurmaamisekseen yhä. TOTTA. Ääliö sai, sinä et. Seuraavakin ääliö saa. TOTTA.
- Bi-nainen
Tämä on niiin hyvä neuvo. Harva oikeasti oppii virheistään, heti ainakaan. :D
- näinkinpäin
Saa naisetkin kaverikortteja. Jotkut meistä naisista kelpaavat vain kavereiksi ja parisuhteisiin kelpuutetaan niitä joka tavalla puunattuja, tuunattuja ja koketeeraavia kitisijöitä, joista sitten jonkun ajan päästä erotaan. Ja sitten kaverina saat kuulla tilitystä vaikkapa siitä, että kohta entiseksi jäävä naisystävä pakkaa pakastimen täyteen erilaisia ruokanyssäköitä ja pakastaa valmiita ruokia. Tai että hoiva-alalla työskentelevät naiset on niin vaativia. Ja silti sama mies menee ties monetta kertaa samaan halpaan, vaikka se, mitä oikeasti tuntuisi tarvitsevan, on se kaverikortin saanut "kaltaiseksi kutsuttu m******" nainen. Nainen, joka näyttää naiselta, muttei ole sellainen kitisevä ylläpidettävä vaan omilla jaloilla seisova fiksu
yksilö, jonka kanssa voi tehdä töitä ja kokata. Jos vain ukolla kantti kestäisi.- toinensamanlainen
Ihan sama on huomattu. Miten aina valitaan niitä kiukuttelevia, hankalia ja vaativia pihtareita. Muunlaisia olisi tarjolla, ihan hullun nättejäkin, mutta ei kelpaa. Eli miehet ihan yhtälailla hakevat jännänaisia?
Ja eniten naisen perässä roikkuvat ne, jotka eniten pakkeja saavat, jotain kummallista metsästystä? - kaverinainen
Mun on myös kompattava teitä: ihan samat kokemukset täällä.Tuttavapirissä joka ikisen kiukkupussin perässä on aina juossut lauma miehiä ja sitten kun ne miehet kyllästyy siihen pihtaamiseen, rekennekynsishowhun (ei voi tehdä kotihommia kun kynnet menee pilalle = mies tekee kaiken..) ja lopulta pihtaamistakin, niin äijät itkeä uikuttaa kuinka "kaikki naiset on pihtaavia nalkuttajia.."
Itse olen oikeasti kiltti ja lempeäluonteinen, kotihommia teen ahkerasti, seksiä en pihtaa, enkä oikein jaksa nalkuttaakaan kun olen niin säyseä. Ulkonäkökin on ok, ja laittaudun kyllä, vaikka ei tekokynsiä olekaan. Eipä näy miehiä ympärillä parveilemassa. Kaverikorttia väläytetään joka kerta kun on jotain tapaillut jonkun aikaa, vaikkakin siihen irtoseksisuhteeseen kylllä kelpaan. Parisuhteeseen olen aina liian kaverigenreä. - Ilman.patjaa.jäänyt
Ehkä se pihtaamattomuutesi on jo niin laajaa ja kaikkien tiedossa, että sen vuoksi pääset vain helpoksi patjaksi. Näin minä tämän näkisin. Itsekin voisin käyttää sinua, mutta patjahistoriasi on ja pysyy eikä sinulle se mahdollinen kumppanisi riitä vastakaan vaan uutta pitää aina löytyä.
- kaverinainen
Ilman.patjaa.jäänyt kirjoitti:
Ehkä se pihtaamattomuutesi on jo niin laajaa ja kaikkien tiedossa, että sen vuoksi pääset vain helpoksi patjaksi. Näin minä tämän näkisin. Itsekin voisin käyttää sinua, mutta patjahistoriasi on ja pysyy eikä sinulle se mahdollinen kumppanisi riitä vastakaan vaan uutta pitää aina löytyä.
Minulleko vastasit? Ei nuo rakenekynsitytöt ole sen siveellisempiä kuin muutkaan, päinvastoin. Kiukkupussit joiden elämä pyörii oman navan ympärillä ovat juuri niitä jotka vaihtavat miestä kuin paitaa.
Missä kohden olen sanonut että olen harrastanut seksiä kaikkien kanssa? Mainitsin että en pihtaa parisuhteessa. olen kaikin puolin uskollinen luonne eikä ole tarvetta vaihtaa miestä, jos sellaisen löydän. Juurikin nuo kiukuttelevat tyttöset kyllästyvät aina siihen yhteen (kilttiin) mieheen ja vaihtavat uuteen kun alkaa tympimään. Niitä uusia kun on aina jonossa oven takana. Ja samalla entisistä tulee katkeria nalkuttavien pihtarinaisten jätöksiä, jotka haukkuvat kaikkia naisia samanlaisiksi. Miksi kiltti nainen ei alunperinkään kelpaa, vaan pitää saada jännejenna?
- nelikybäne
Ei ole ikinä ollut tuota ongelmaa! Hiplaan ja yritän päästä nussimaan vähintään toisella tapaamisella!
Ekalla tapaamisessa naista , jota haluan tavata vain kerran. Toisella kerralla, jos pidempää sutinaa. Jos nainen väistää ja kieltäytyy tokalla kerralla, seuraavalla tapaamisella antaa AINA, jos siis enää olemme tavanneet.
Sen jälkeen niistä on kyllä astetta vaikeampi päästä eroon. Kiintyvät ja olettavat jo yhden nussimisen jälkeen ihan älyttömiä.
Tyhmiä naiset on, mutta AAH niin vastustamattomia- niinpäniiiin
Kusipäisyydellä lykästää.
- Niinköstäniin
Omalta kohdaltani kerron, että tuo nimim. Meiju_Mei:mn kommentti osui aika kohdilleen, sillä aiemmin nuorempana tällainen kiltti ei tuntunut pääsevän kuin "kaveri-tasolle", , mutta avot, kun ikää tuli enemmän, niin jopa kelpaa! Tuntuu vaan kun juttelee ikäisteni naisten kanssa tänäpäivänä, ne nuoruuden ajan mielenkiinnon kohteet, eli (yleistettynä), "pahikset" eivät enää kiinnostakaan, kun ne ovat koettu ja sydänsurut heidän takiaan kärsitty (joskin ne menneiden vuosien pahikset ovat nykyään usein pahalta haiseviä, örveltäviä juoppoja).
Katkerako? Minä? No sen verran kyllä, että mikään ei enempää tyydytystä saa aikaan kun "pakkien" antaminen niille jotka nuorempana eivät edes huomanneet ;)
Seuraa tai suhdetta en ole edes hakemassa, kun vaimolleni kelpasin aikoinaan ihan omana itsenäni, joten häntä ei tulisi mieleenkään loukata - Pano-Pena
Kyllähän sen on huomannu kun nykyään kapakassa en ota juuri ollenkaan ja käyttäydyn sivistyneesti niin ei ole naiset kiinnostunu...Kun ennen kännäsin ja tukka silmillä nuolin puoliväkisin naisia tanssilattialla niin kyllä pimperoa sai kun vaan sen jälkeen pyysi kotiin jatkoille tai nainen vei omalle kämpälleen ja yleensä sitten seksiä harrastettiin se yö ...aamulla sitten byebye ja soitellaan...tämmösistä tapauksista pitempiaikaiset seurusteluni yleensä lähtivät käyntiin...eli NAINEN PITÄÄ TYYDYTTÄÄ SEKSUAALISESTI heti mieluummin eka iltana, niin ne jäävät koukkuun ja haluavat vaan lisää,lisää,lisää sitä kabanossia! :) ...eli seurustella! :)
- Parituksenkestävä
Ryhdyt luultavasti eri henkilöksi suhteen aikana. Älä anna tunteiden ottaa haltuun itseäsi, äläkä kiinny keheenkään, ei edes veljeesi tai siskoosi, ei kehenkään.
Ihmiset tulevat miten HE haluat tulla, ihmiset menevät miten HE haluavat mennä. So what? - Parituksenkestävä
Finish how you start. Älä ryhdy tunnelmoimaan naisen kanssa, antaa naisen tunnelmoida omiaan. Ole se joka olit koko ajan, älä muuta toimintatapaa kesken kaiken.
- tee.itsestä.kiinnostava
Mitenkäs olis jos rupeisit olemaan kaveri myös muille naisille eli tän tytön naispuolisille kavereille. Nyt siis ihan oikeasti vaan kaverina. Mutta jutun pointti olisi se, että ihastuksesi huomaisi että muutkin ehkä kiinnostuu susta. Silloin alkais nähdä sut ihan eri kulmasta. Susta tuleekin kiinnostava. Nainenhan ei halua menettää omaansa toisille. Kerrotko koskaan mitään vitsejä tai keskusteletko paljon. Onko sinulla mielipiteitä asioista. Siinä nimittäin tulee sellainen tylsistyminen jos ei oikein tapahdu koskaan mitään. Millainen tuo tyttö on? Onko vilkas ja nauravainen vai rauhallinen ja ujohko. Siitäkin paljon riippuu miten tulisi toimia.
- elämäonkai
Entäs tää ku erotessa sanotaan, että ollaan ystäviä, mutta ikinä ei enää tavata sen jälkeen? :D Ja aloittajalle... pysy sinkkuna, niin ei tarvi tollasiikaan murehtia.
- Voi.sen.noinkin
"Entäs tää ku erotessa sanotaan, että ollaan ystäviä, mutta ikinä ei enää tavata sen jälkeen?"
Tällähän vain halutaan estää mahdolliset ilkeilyt tulevaisuudessa. Ei siinä sen enempää ole. Ei ole tarkoituskaan koskaan enää nähdä tai kuulla.
- alitajunta
Ehkä haet aina sellaista ihmistä joka torjuu sinut? Joskus ihminen saattaa hakea tietoisesti sellaista joka varmasti sinut hylkää. Hän ei ole selvästikään kertomasi perusteella kiinnostunut sinusta. Älä jää ihmettelemään. Kyllä sinulle löytyy varmasti
oma rakas kun vain olet avoimin mielin. - sieLUU
Teille ei ole annettu oikeaa tajuntaa?
Jotkut ihmiset ovat ihania Voisiko joku sellainen ihana ihminen kirjoittaa täjhän ja auttaa heitä?
Ihminen voi auttaa sillä tai antaa sitä mitä on kokenut
Nuo ihmiset ei oikeasti tiedä? että on olemassa joku ylitse muiden
He attelee voivat olla kenen kanssa vaan
Ja on pettynyt, kun ei voinut seurustella mutta se ei vaan ollut se oikea
Hän olisi vahingoittunut sekaantuessaan väärään
( se on vastaus ) Olitte varjeltu Jumala varjeli - ainaväärinpäin
Naiset on outoja.. jos et vie niitä minnekään leffaan tai ulos syömään etkä liikoja höpise niin tietty tuosta saat kuulla sitten myöhemmin, Jos taas teet tuon niin kohta suhde muuttuu passiiviseksi naisen puolelta. Oma kokemus on, että naisten miellyttämisestä tulee ennemmin tai myöhemmin takkiin oli kyse sitten tiskausavusta, jääkaapin täyttämisesta tai aktiisesta yhteysolosta (yhteisen ajan löytämisestä).
- sieLUU
Nin se olis kauheeta jos sanoisin itselleni että olette työläisiä tai paariaa?
Mutat ymmärrän tietysti seuraavassa elämässä että tuon henkilö puhutteli sen ajan ihmisiä ( se ei ole minulle Minun ei tarvi olal työläinen
Kuljin täällä rukoillen että Jumala luo ( Raamatuss sanotaan anokaa niin teille annetaan " Mutta minulle ei kyllä annettu Tonin tai Ismon suhteen
Siis heihin ei ole saanut yhteyttä
Muta Jumalalle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä
Ehtii tietysti tapahtua muutoksia
( voi olla kivaa tehdä työtäkin.. voi sitä tehdä
( mutta minä lähden toiselle planeetalle koska minut raiskattiin- Juhanipilotti
Päärynä kasautui. Juhannuksen taistelu, muutin silti 48 - vähintäänkin! Ikuinen raunistula!
- halvallasaapanna
kreikkaan kannattaa lähtee naimaan hesarissa oli että saa panna 2 euroo reikkaan ja sasiin
- AkuAnkka88v
Olet pienimunainen pelle, ja muutenkin hintahtava akuankka. Siinäpä se.
- kfldökgld
Miehet tekee samoin. Miehiä ei kiinnosta sellanen tasainen, rauhallinen nainen. Naisen pitää olla paha suustaan ja hottis sekä heti valmis ihan mihin vaan. Siksi ne "pahat" pojat ja luuserit kiinnostaa monia naisia. Nyt on vaan niin, että et ole löytänyt samalla aallolla sun kanssa olevaa naista. Kuten joku naisihminen täällä totesi itsestään, se "tunne" tulee melkein heti tai sitten sitä ei tule. Sä et ole aito jos rupeet muuttamaan itseäsi.
- gagagagag
rojut kurkkuun toisilla treffeillä. toimii aina.
Mitä jos olisit vaan oma itsesi ja jos ei natsaa niin ei natsaa. Ei naiset oo mitään jumalia mitä pitää palvoa. Jos niitä ei kiinnosta ni siirry seuraavaan. Kyllä meressä kaloja riittää.
- nainenetsiiMIESTÄ
Uus kiertoon ja aivan eri toimet. Älä murehdi menneitä. Älä rakastu, anna naisen tehdä se.
- Siskonbetty
Haiskahtaa varatulta naiselta.Ei vaan ole halunnut kertoa asiasta,koska nauttii seurastasi?
- sieLUU
Ihmisten puheet tällä palstalla on niin tyhjän kanssa miten te jaksatte ola nin tylsiä
Ette ole mitään
Miksi teille on keksitty internet
Entisaikaan hangolla heiniä ja lantaa, yms mikä sopii noin tyhjäpäisille olioille
Mitä jos St Salomena kiellän tämän internet kirjottelun
Olen tottunut,e ttä oeln aina ylhäisempi kuin tv s yms näkyvät
Jumala on sen anatnut
Miksi Jumala ei ole antanut jotain ihmisiä, sieluja
joiden kanssa rakkaus kaikenvoittava
;
minun pitää ensinolla kunnioitettu ja rakastettu sitten vasta muita höpinöitä
Ja sen pitää tapahtua 10 vuotta s itten, kun ei oltu raiskattu ( tä'nään totesin että muututte planktoniksi- OnOnonjatiesit
Onni kopletti, mutta rasvassa parempi. Tapio tietää. Toisinaan kutkaillaan sunnuntaina, ainakin niin oli joskus ennen, vai mitä?
Basisti kollaa muttei ihan harjus, joskin himmeä lohtua.
Ikuinen raato-naakka, saksit. Lauri.
- sieLUU
Elkää loukkaaantuko Mitä Joel neuvoo tekemään??
Mietin Toni on paha.. Muistan Warsowan maaseutua.. 1930-44
Tuksu ymmärtää??- Kuusisenkunto
Uskon. Minimi on kaavussa ja tahko kosi tabulaaria, suihki silti lisää. Voima pyörre, airueen kuusi.
- oonihanykkonen1
Siis olet varmaan ulkonäöllisesti ruma tai muuten tavis. oot varmaan vähän tylsä tyyppi. itse olen hyvännäköinen ja kiinostava tyyppi. siksi te rumat ihmiset ette saa seuraa.
- rassukat
Jos ei naista saa, niin kannattaa yrittää myyntityötä muutama vuosi. Siinä oppii ja huomaa ihmisyyden piirteet. Vaikka kaikki naiset yrittävät olla niin yksilöllisiä ja muista erottautuvia, niin rassukat ovat niin helppoja, vaikka näin perheelliselle miehelle. On se kumma kun naisiin, oli hän koulutettu tai ei, uppoaa aina samat lorut. Olette niin helppoja. Minä en olis.
- Pipsa56
Haiseeko hengityksesi tai onko sulla jalkasilsa........?
- Pipsa56
Haiseeko hengityksesi tai onko sulla jalkasilsa....?
- HappySinkku
Woi itku sentään :)
- SoWhattii_ja_uutta_suo
Merkillistä?? Niin on jos et ole asian laitaa tajunnut.
Itse en edes halua sitoutua, se mitä haluan, pyydän tai ostan. Turha sentimentaalisuus vai kuluttaa. Naisia ei edes kannata yrittää ymmärtää, sillä siihen ei riittäisi vaikka kaikkien maailman miesten "aivot" laitettaisiin sitä yhdessä yrittämään.
Naisia kiinnostaa vain se, että kuka maksaa viulut ja mistä parhaan hyödyn saa. Nähty on, koettu on sekä todeksi todettu on.
Mä en yritäkään olla kaveri, olen mieluummin asiakas. Huomattavasti pienemmillä henkisillä ja taloudellisilla vaurioilla selviää. Sillä naisia tulee ja menee, hyvä niin. - Annisoimo
mää mistään mitään tiedä, mutta eikö nää rakkausasiat oo kuitenkin aika yksinkertaisia? Että jos toinen tykkää niin haluaa viettää aikaa toisen kanssa.
Haluatko tosiaan ihmisen, joka ei halua sua ?
Sillä on varmaan joku toinen kiikarissa tai joku sussa ei vaan iske häneen vaikka kuinka mukavaa olisikin. Luonto sen määrää. - Petteri_Hki
Hei kundit, eiköhän meistä jokanen oo enemmän ku kerran jääny "kaveri-zonelle". Ei "Ollaan vaan kavereita" tarkota että nainen haluaa olla sun kaveri, se on vaan helppo tapa sanoa että sä et kiinnosta häntä riittävästi. Mä olen jäänyt kaveri-zonelle, moni nainen on jäänyt mun silmissä kaveri-zonelle, olen myös saanut naisia todella paljon. Välillä onnaa, toisinaan taas ei. Yritä vaan uskaltaa olla oma itsesi, se riittää mihin riittää. Älä yritä olla mikään selfie-tyyppi jos et sitä ole. Ja tolle yhdelle kaverille vastauksena, jos teidän välillä ei iske tulta, aivan sama miten aktiivisesti yrität "viedä tilannetta eteenpäin". Saamattomuus on sitten asia erikseen, mutta ei näihin ole mitään yhtää ainoota oikeeta kaavaa. Jos saat naisen diggaamaan susta oikeesti, et jää kaveri-zonelle. Tsemiä.
Ps. Kenenkään ei tarvi olla paha poika saadaksen pesää. Toki se voi auttaa mutta vaikken itse oo koskaan ollu paha poika, en oo jääny ihan ilmankaan. - Realismi
Väittäisin ettei naiset oikeasti halua "pahoja poikia" tai ongelmatapauksia. Ideaali olisi tasapainoinen mies, jolla elämän perusasiat kunnossa ja tietää, mitä haluaa.
Terve itsevarmuus toki viehättää ja tuntuu miellyttävälle, jos mies toimii varmoin ottein ja vaikuttaa kokonaisuudessaan vahvalle. Myös vaikeista asioista puhuminen ja suoruus on vahvuutta, henkistä sellaista.
Allekirjoittanut ei ainakaan syty kusipäille tai kaipaa sydänsuruja elämäänsä. Luottakaa miehet itseenne ja uskokaa, että on näitäkin naisia, jotka arvostavat kilttejä ja kunnollisia miehiä :) - lavatanssit
Minusta vain tuntuu, ettei se oikea ole tullut vain kohdalle. Kun sen kipinän tulee olla molemminpuolista...se tulee aikanaan. Mitään suhdetta ei ikäänkuin voi puoliväkisin kehittää suhteeksi...siitä tulee teeskentelyä. Ole oma itsesi, anna aikaa itsellesi ja jos haluat kumppanin, tulet sen vielä löytämään, sillä niinkuin sanotaan: meressä riittää kaloja..
- Ihkudaa
Yritä löytää joku sellainen nainen, joka on samankaltainen persoona kuin itsekin olet. Jos yrittää kerta toisensa jälkeen iskeä naisia, joiden kanssa ei ole mitään yhteistä, niin ei sitten kannata ihmetellä, miksi nainen ei halua olla muuta kuin kaveri. Nainen kyllä kiinnostuu sinusta jos on kiinnostuakseen, ei siihen mitään temppuja tarvita.
- vastasyy
Hmm. Nainen on liian kallis mahona ruokittavaksi.
- samaahengevetookaikki
älä nyt ainakaan ahdistelemaan alkaa vaan kysy mikä on tilanne ja jätä rauhaan jos se nii haluu tai kaveri vain sitten jos semmonen okei.
- sieLUU
En voi teitä kirota
Ei lohduta kostonhalua ei ole
Täytyy vaan jatkaa sitä Jumalan palvelua
se mitä tunsin raiskauksen hetkellä, en muista sitä
En ymmärrä siitä mitään - sieLUU
http://www.susanhigginbotham.com/images/Anne_of_York_and_Sir_Thomas_St._Leger.jpg
Tuossa olen 1400 luvulla
Ducches of Exeter - sieLUU
Minut oli raiskattu... näkyy tuosta muotokuvasta Ensim aviomies Count Exeter oli paha Väkivaltainenkin Paha minulle pyhälle Aurinko ja kuu oli 12 huoneessa ? taisi olla tuolla astr kartassa jonka näin
En ymmärrä mitään elämästä
Ismo Alanko oli niin ihminen ja kaikki tunteet
ja olisi ollut lähteä autoilla ajaman Joelin luo mutta Ismo tai Toni heitä ei saanut lähtemään Ismo ei ole läjhtenyt kanssani Remun luo vaikak monta kertaa olen kirjjoittanut sen kirjeeseen , kirjeen päällekin muistaakseni
Minä aion lähteä toiselle planeetalle
Ihmiset ei hyödy raiskaamisestani , sek murt osankaan kajoamisesta
( en tahdo kirota heitä raiskattavaksi
tietysti ei tiedä mitä Jumala aikoo, koska ihmiset ei välittäneet että kajottiin tai raiskattiin jne Ei he välittäneet että kidutetttiin Niin en tiedä mitä heidän pitää oppia tai kokea kun jättivät Jeesuksenkin sellaisiin oloihin
minull oli ner oikeat tunteet ja henki aikanaan Tämäkin on kaikki sen kaunis vartaloisen tyydytystä mutta ei se tule hyötymään se luulee jopa ett tämä on mitä hän tahtoo näyttää se ismon vaimo ettttä kirjoita!! hän oli vainhirviö kun minulla oikeat tunteet ja henki
jota en sanoin kuvata osaa en suostu sinä mihinkään
ne ovaty absoluuttinen totuus ne hetket jotka koin
ne tunteet Jumala tietää ne he halus vain tuhota sieluni
Minul ei ole Ann of York elämääni kohtaan mitään en ymmärrä enää kuka olin
Löytäessä Louisen ymmärsin itseni, ja löytäessä Annin , inkarnaationi tai Margaret
Minul oli viel tunteet esim ett Toni, Alexander Glorious kuten oli silloin
hänen huora anta minun kirjoittaa koska en enää koe olevani Margaret, Ann, Louise, oma itseni Hän vain on! siellä joka makoillee naituna ja tarkkailee rauhallisesti kaikki hänen mielen mukaan Kun minulla oli tunteet niitä ei valittu
tämän on sen ismon vaimon mielen mukaista Minul ei ole enää historian tunteet ja sen jatkumon tunteet tuhansien vuosien painolla kaikki tunteet ja sielu ( heidät olis teloitettu )
( mikä on mitätöntä tietysti
heidän tuska pari tuntia tai päivää
verraten kitumiseeni sekunnista toiseen
En taHDO HEILLE NIIN HELPPOA KOHTALOA ETTÄ HEIDÄT TELOITETTAISIIN
tahdon että he kituvat kuten Ann of York tehdessään parhaansa kaikesta sielusta ja sydämestä Jumalalle eläen ja hän pystyi säilyttämään sielunsa
esim yksityisyyden ja intimiteetin tajuni oli jotain mitä en pysty nyt kuvittelemaan
nyt näkyi näkynä se Kate, hän on todella kammottava huoran säärineen ja tissit törrössä avioituessa Hän yksi joka tuhonnut puhdasta ja pyhää
En minä sitä pysty hallitsem,aan
Jumala tietää puhtaan mieleni, tytön , lapsen tietää tunteet vuosituhansia kehittyneet
tunsin jossain vaiheessa.. kun luulin raiskatessa että se on se yksi mies, se kolmen aiem elämän aviomies, pidin siit kiinni, käytin kaik sielun voimani vammautettuna aivoilta pidin kiinni rakkaudesta yms ylevyydestä n 5-6 vuotta... mutta lopulta annoin periksi, tajusin että se voi olla joku muu kuin se yksi mies
Silloin sieluni tuhoutui
Vielä myöhemmin kun löysin toivon, että JOS se olikin! tosiaan se yksi mies!
tunsin niin ihmeellisen tunteen... sen elämän tunteen joka oli
ja on elämä Sen oisin viel kestänyt, kuten Ann of Yorkkin
että se oli se yksi mies ainoastaan joka raISKASI
EI OLE MITÄÄN TOIVOA,
EN KOSKAAN HYVÄKSY en osaa sitä kuvata Jumala vaan tietää ne tunteet
;
se kaikki on sitä.. että se jannika makoilee siellä vain tonin vieress
ja luulee eettä voi
minä en voinut vaikka kiduin, kymmeniin vuosiin
voida hyvin missään
Minul oli oikeat tunteet, ja nyt he luulee vielä että he voi makoilla,
miehen vieressä joka ei ole hetkeäkään loukannut heitä
minua loukattiin hetkestä toiseen
ne tunteet arvo, että olin arvokas tuhannet vuodet
En minä sitä hallitse ( koska minun pitää vaan olla kiltti
Kidutus on sitä, että sekään ei riitä, että se m,ies ryhtyy pahaksi
vaan se oli että mikä tahansa tunne mikä minulla neitsyenä,
jne hetkestä hetkeen elävänä sekin kidutettiin
ett jos hän lähtee onnettomana Tonin luota,
hän näkisi kaikkialla katseet, ihmiset jotka olivat hyvä , kaikki tunteet, muuttuvat yksi kerrallaan vihollisiksi Jos hän teki itsemurhan siitä että joku lukisi päiväkirjaansa, hän joutui kokemaan että sitä luki äiti, jota luuli hyväksi
sitä luki se johon luotti , pappi vaikka,
hän kokee pettämisen se vielä tahtoi yllättää aina..
jos oli vielä jotain missä en osannut odottaa se yllätti
jotain missä luottamus ette en osannu odott pahaa
nyt osaan jo en tunne mitään ihmsitä kohtaan Tiedän se on pahuus vain mitä on
"Keula tuntuu kestävän , kaiken kestävän... vene on pieni ja vaatimaton vaikka varustamo on vauras " laulaa ismo juuri - sieLUU
ai kuulostin mielisairalta koetttaesa kuvasta kymmenien vuosien kidutusta ja kokemuksia pienellä lappusella lyhyesti
En ole mielisairas Sain jo rauhan ymmärtäessä sen, että en voi kuvailla
En tosiaankaan tahdo teloitetttavan ketään enkä tahdo kidutettavankaan
( minua vain kidutettiin, pyhänä, neitsyenä
Minä en tee mitään kenellekään enempää kuin ennenkänn
en edes voi pahoin enää
kaikki on hyvin On paikka missä voin olla, hyvä ihminen
On oma asunto, olen saanut asunnon
Vihasin ihmisiä ehkä 15 vuotta sitten ( paiskoin n 10 radiota
esimerkiksi seinään, niitä oli taloyhtiön roskakatos täynnään..
menin vararikkoon kun ostin aina uuden..
En pyhänä voinut edes vihata ihmisiä
purin raivon esineen pasikomiseen vain
silloinkin kun vihasin... Olen oikeasti pyhä kauan kasvanut, Anne of York
ja Margaret of England En minä tee kenellekään mitään en ole hullu en tee pahaa karmaa! En tahdo vahingoittua fyysisesti, olen ylpeä sitä että olen terve
vaikka elin Warsowassa 1939-44 kidutettuna nälänhädässä ja kylmyydessä
Kyllä me Jeesuksen kanssa jaksetaan pitää kiinni väkivallattomuudesta
vaik meit kohdeltaisi miten - sieLUU
Toistan me Jeesuksen kanssa pidämme kinni väkivallattomudesta vaikka meitä olisi miten kohdeltu Ismo parka tuossa sanoi että luulee olevansa suuri.. -96 lauletulla levyllä... Elämä vaan ei ole nin yksinkertaiista
Pitäisi olla niin ihanteellinen yms
Pitää olla ihanteellinen.... Pidän ihanteellisudesta kiinni koska rakastan Jumalaa
koetin vain kuvailla että se ei auta teitä mikään mitä olette tunteet
Te vain halusitte etä Tuhkimoa kidutetaanett teidän naiset , inhottavat lihat olisi minua enemp eik tarvis kunnioittaa neitsyttä
Pyhää St Salomea mut se on varmaanseuraavassa elämässä vasta
kun rangaistaan Joelinkin kohtelusta
tuotakin moukka ismoa
Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä692221Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721742Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on711430Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461427Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2421373- 831232
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421205- 1281175
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3661171Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3341123