Helsingin Sanomat on antanut kirjallisuuspalkintonsa romaanille, joka syntyi vihasta Suomea kohtaan
Onnea 15 000 euron voittajalle ja pointsit Hesarille rehellisyydestä sen myöntämisessä, että HS haluaa palkita suomalaisvihan rahalla, kirjoittaa Jari Leino FB-päivityksessään.
Saara Turusen esikoisromaani Rakkaudenhirviö “päästää ääneen kokonaisen sukupolven ihmisiä, jotka syystä tai toisesta kokevat itsensä kodittomiksi tässä maailmassa”.
”Oikeastaan lähdin selvittämään omaa negatiivista suhdettani kotimaahan. Se oli ydinkysymys. Jos vihaa omaa kotiaan, niin mihin silloin pitäisi mennä?” kertoo Saara.
“…Kontiolahtea muistuttavalta paikkakunnalta romaanin päähenkilö pakenee Helsinkiin opiskelemaan teatteria, sitten Englantiin ja Espanjaan.”
Saara Turusen esikoisromaani on selvästikin sukupolviromaani kympin tytöistä, joilla on ongelmallinen äitisuhde, jota he pakenevat Kallion ilmaisutaidon lukioon ja sitten ulkomaille. Saara Turunen näyttäisi olevan nätti, annapuumainen blondi, jonka vaaleus on maailmalla kuumaa valuuttaa.
Englantilaiset ja espanjalaiset miehet ovat epäilemättä innokkaasti halunneet tutustua Saaraan, ja pahimmassa tapauksessa hän on jopa luullut, että he ovat kiinnostuneita hänen persoonallisuudestaan tai ajatuksistaan. Kotia ei ole maailmalta kuitenkaan löytynyt.
Lukuisat Saara Turusen kaltaiset nuoret naiset lähtevät syrjäkyliltä kympin keskiarvolla yliopistoon ja sieltä ulkomaille etsimään itseään. Kotikylä tuntuu tunkkaiselta ja junttimaiselta. Nuoren tytön kasvutarinan päätteeksi heistä tulee suomalaisuutta vihaavia valtamedian toimittajia, ulkomaisia kotiäitejä, vähemmistövaltuutettuja, maahanmuuttokoordinaattoreita tai – kuten Saara Turusen tapauksessa – apurahataiteilijoita.
Kotia ei silti löydy.
En tiedä, osaako Saara Turunen lainkaan itse arvostaa sitä Suomea ja suomalaisuutta, joka on kuokkinut Pohjois-Karjalan kaskipelloista niin vakaan yhteiskunnan ja hyvinvoinnin, että se antaa tytöille mahdollisuuden käydä koulua, tehdä töitä, matkustella ja – ihan turvallisesti – vihata omaa maataan ja omia juuriaan. Yli 90 prosentille maailman naisista nämä asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä tai lainkaan mahdollisia.
Jossain kohtaa suomalainen hyvinvointivaltio on kuitenkin mennyt liian pitkälle. Olemme luoneet monikulttuurisen painajaisen, jossa suomalaisuuden vihaamisesta saa kirjallisuuspalkinnon ja 15 000 euroa rahaa.
Ja palkinnon antaja myöntää aivan avoimesti ja ylpeydellä, että palkinto on annettu suomalaisvihasta.
Lähde: Jari Leinon FB
http://mvlehti.net/2015/11/20/helsingin-sanomat-on-antanut-kirjallisuuspalkintonsa-romaanille-joka-syntyi-vihasta-suomea-kohtaan/
Onnea 15 000 euron voittajalle ja pointsit Hesarille rehellisyydestä sen myöntämisessä, että HS haluaa palkita suomalaisvihan rahalla, kirjoittaa Jari Leino FB-päivityksessään.
Saara Turusen esikoisromaani Rakkaudenhirviö “päästää ääneen kokonaisen sukupolven ihmisiä, jotka syystä tai toisesta kokevat itsensä kodittomiksi tässä maailmassa”.
”Oikeastaan lähdin selvittämään omaa negatiivista suhdettani kotimaahan. Se oli ydinkysymys. Jos vihaa omaa kotiaan, niin mihin silloin pitäisi mennä?” kertoo Saara.
“…Kontiolahtea muistuttavalta paikkakunnalta romaanin päähenkilö pakenee Helsinkiin opiskelemaan teatteria, sitten Englantiin ja Espanjaan.”
Saara Turusen esikoisromaani on selvästikin sukupolviromaani kympin tytöistä, joilla on ongelmallinen äitisuhde, jota he pakenevat Kallion ilmaisutaidon lukioon ja sitten ulkomaille. Saara Turunen näyttäisi olevan nätti, annapuumainen blondi, jonka vaaleus on maailmalla kuumaa valuuttaa.
Englantilaiset ja espanjalaiset miehet ovat epäilemättä innokkaasti halunneet tutustua Saaraan, ja pahimmassa tapauksessa hän on jopa luullut, että he ovat kiinnostuneita hänen persoonallisuudestaan tai ajatuksistaan. Kotia ei ole maailmalta kuitenkaan löytynyt.
Lukuisat Saara Turusen kaltaiset nuoret naiset lähtevät syrjäkyliltä kympin keskiarvolla yliopistoon ja sieltä ulkomaille etsimään itseään. Kotikylä tuntuu tunkkaiselta ja junttimaiselta. Nuoren tytön kasvutarinan päätteeksi heistä tulee suomalaisuutta vihaavia valtamedian toimittajia, ulkomaisia kotiäitejä, vähemmistövaltuutettuja, maahanmuuttokoordinaattoreita tai – kuten Saara Turusen tapauksessa – apurahataiteilijoita.
Kotia ei silti löydy.
En tiedä, osaako Saara Turunen lainkaan itse arvostaa sitä Suomea ja suomalaisuutta, joka on kuokkinut Pohjois-Karjalan kaskipelloista niin vakaan yhteiskunnan ja hyvinvoinnin, että se antaa tytöille mahdollisuuden käydä koulua, tehdä töitä, matkustella ja – ihan turvallisesti – vihata omaa maataan ja omia juuriaan. Yli 90 prosentille maailman naisista nämä asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä tai lainkaan mahdollisia.
Jossain kohtaa suomalainen hyvinvointivaltio on kuitenkin mennyt liian pitkälle. Olemme luoneet monikulttuurisen painajaisen, jossa suomalaisuuden vihaamisesta saa kirjallisuuspalkinnon ja 15 000 euroa rahaa.
Ja palkinnon antaja myöntää aivan avoimesti ja ylpeydellä, että palkinto on annettu suomalaisvihasta.
Lähde: Jari Leinon FB
http://mvlehti.net/2015/11/20/helsingin-sanomat-on-antanut-kirjallisuuspalkintonsa-romaanille-joka-syntyi-vihasta-suomea-kohtaan/
Vastaukset 2
Vanhimmat
Katso peiliin kirjoittaja. Luin Saara Turusen romaanin. Tässä kommentissa on vihaa, ei kyseisessä kirjassa. Kirjan kirjoittamiseen tarvitaan muutakin kuin hämärään huoneeseen passaavaa mamia ja pölyistä tietsikkaa.
Noin käy kun arvostelee kirjaa jota ei ole edes lukenut: munaa itsensä.
Turusen Rakkaudenhirviö on aika tyypillinen esikoisromaani, jonka aihe on, miten Saara Turusesta tuli Saara Turunen. Teemoista tuskin löytää mitään omaperäistä. Tuo "Suomen (ja Kontiolahden) vihaaminen" on osa tavallista tarinaa, jossa päähenkilö ei oikein viihdy missään ja aina lähtee pakoon, kunnes tajuaa että itseään ei pääse pakoon ja lopulta pitäisi tulla itsensä kanssa toimeen. Oliko yllätys?
Kirjan voi siis tulkita ennemminkin niin, että Saara Turusen (tai hänen minä-kertojan) ongelma ei ollutkaan Suomi vaan Saara Turusen keskeneräisyys.
En ole lukenut kaikkia esikoiskirjailija-ehdokkaita, mutta jos pitää ymmärtää miksi Turunen sai palkinnon, niin se on tarkkojen ja humorististen havaintojen teko, joita hän tekee ympäristöstään. Turunen osaa myös kirjoittaa. Jos aihe olisi vielä mielenkiintoinen niin hänhän voisi tehdä erinomaisen kirjan.
Olen lukenut muutaman Riikka Kaihovaaran esseen ja ne olivat minusta älykkäitä. Laura Laakson Mrs Milkyway ei oikein auennut. Ehkä se oli sukupolvikysymys ja tällainen setämies ei saanut ihan kiinni nuoren naisen ajatusmaailmasta (kirjailijan ulkokirjallisista avuista huolimatta), vaikka vanhempaa kirjallisuusharrastajaa kosiskellen kirjassa on viittauksia Virginia Woolfin romaani Mrs. Dalloway - nimeä myöten.
Muut kilpailuteokset ovat minulle tuntemattomia.