Englannissa on koulu, jonne saa lapsensa jos vanhemmat käyvät kirkossa vähintään 2 viikon välein, kahden vuoden ajan!
Britanniassa sekava systeemi, ussan tunteja on moneksi. Lain mukaan julkisesti rahoitettujen koulujen on järjestettävä yhteishartauksia ja ussan opetusta. Useimmiten oppi tulee Englannin kirkolta.
Virinnyt keskustelua, että tunnustuksellinen ussan opetus ei kuulu valtionkouluihin.
Muutama v. sitten ravisteli kouluskandaali, kun islamistit kaappasivat opetuksen monissa kouluissa Birminghamissa. Sittemmin valvontaa tiukennettu.
Yhdessä koulussa jossa vanhempien rukouspiiri, siihen ei ole tungosta. Vain 6 vakiojäsentä.
Kiinassa kommunistipuolueen alaiseen järjestöön ei ole pakko kuulua, mutta jutussa mainitussa luokaassa 40oppilalla 45:stä on punainen huisi kaulassa, jösenyyden merkiksi.
Suomen evl. kirkko on hoitanut etunsa paremmin - sen jäsenten on pakko osallistua kouluissa evl. aivopesuun.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tää juttu oli HS:ssä 14.11. B-osan alussa.
Ruotsissa ei ole enää vuosikausiin opetettu koulussa uskontoa tai annettu opetusta eri uskonnoissa. Uskontotietoa opetettu jo 60-luvulta lähtien.
Tuneilla keskustellaan mm. y-leikkauksesta, millainn rakkaus on sallittua, voiko seksi harrastaa ennen aviota? Yksi teema on myös uskontojen rooli yhteiskunnallisissa ja poliittisisssa yhteyksissä.
Syntyi kädenvääntöä, kun joku oppilas oli kuullut että Ranskassa on homoille suunnattu moskeija. Keskusteltiin miten uskontoja voidaan tulkita eri tavoilla.
Opettaja kertoo, että yksi keskustelu koski sitä saako muslimi käyttää kynsilakka. Keskusteltiin mitkä säännöt ovat uskonnosta ja mitkä kultturista kumpuavia.
Muutama v. sitten käytiin kiivas keskustelu kristinuskon roolista uskontotiedon opetuksessa. Kristinuskon painotus on vähentynyt joka kerta kun opetussuunnitelmaa on uudistettu.
Edellisessä suunnitelmassa Skolverket oli poistanut kokonaan maininnan kristinuskon erityisasemasta, mutta porvarihallitus tuli hätiin Ruotsin kirkon ja kristittyjen avuksi, ja käveli Skolverketin yli, kun kristikansa oikein protestoi.
Moni oppilas pitää usklontotietoa yhdistävänä ja kiinnostavana aineena.
" On kivaa oppia muidenkin taustasta enemmän, sanoo turkkilaistaustainen muslimi."
Kaksi hiljan Kreiksata Ruotsiin muuttanutta oppilasta sanoo, että Ruotsin systeemi parempi kuin Kreikassa. "Täällä oppii enemmänmuista katsomuksista."
Kreikassa uskonnon opetus edelleen osin eriytettyä, ja nämä kaksi osallistuivat siellä ortodoksiuskonnon tunneille.
Jutussa mainitaan myös kansalaisaloite kaikille yhteisestä katsomusaineesta, ja todetaan että se on kerännyt vasta 90000 allekirjoitusta, kaukana 50 000, joka vaaditaan.
Aluksi kannatin, sitten epäilin jopa vastustin, ja nyt olen kahden vaiheilla. Muutos ei varmasti olisi täydellinen näin vakaumuksellisen ateistin kannalta, mutta ehkä kuitenkin askel parempaan.
Jos Ruotissakin edelleen yhteisesä aineessa kristinuskolla erityisasema, niin se kertoo että sama taistelu olisi täälläkin edessä. Kristinusko ja evl. kirkko olisivat uudessakin kaikille yhteisessä oppiaineessa aluksi, ehkä pitkäänkin,niskan päällä ja kukkona tunkiolla.
Mutta ehkä siltikin askel olisi parempaan suuntaan. Tulisi keskustelua, väittelyä dialogia, ei yhtä totuutta opetettaisi muiden yläpuolella olevaksi.
Tietysti huonoa olis se että hieno oppiaine ET katoaisi. Olisiko sittenkin parempi, että taisteltaisiin vapaa valinta kaikille oppilaile ussan ja ET:n välllä?
Mutta uskonnottomien kannalta optimaalisen ratkaisuun ei ainakaan kerralla päästä, eli kannattaako sellaisen tavoitteluun hirttäytyä. Olisiko parempi ottaa askel kerrallan parempaan suuntaan?
Täydellisyyttä ei voi koskaan saavuttaa, jolloin voisi sanoa että nyt pidetään tämä muuttumattomana ikuisesti. Tärkeintä on liike kohti parempaa. Lopullista päämäärää, täydellisyyttä ei ole olemassa.
Jumala on täydellisyys.
Suomi on taas niin jälkijunassa ja perässähiihtäjä, että ihan hävettää.
Suomessa opetushallitus pistettiin nurkkaan häpeämään. Ei sentään tukistettu koska sekin on kiellettyä.
Nyt ei virrestä visailla
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195006796510/artikkeli/opetushallitus sai moitteet virsivisan jarjestelyista peruskouluissa.html