Voiko mäntylä jatkaa ministerinä?

Valtioneuvostoon kuuluu pääministeri ja tarvittava määrä muita ministereitä. Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L5P60

Jos petossyyte kerran on jo syyteharkinnassa, niin voidaanko puhua enää rehelliseksi tunnetusta kansalaisesta? Mielestäni jo rikoksen luonne estää sellaisen ja siksi onkin kysyttävä voiko ministeri mäntylä enää jatkaa tehtävissään. Toimiiko soini tässä mahdollisesti PERUSTUSLAIN VASTAISESSA asiassa oikein ja antaa mäntylälle kenkää? Mielenkiinnolla jäämme odottamaan.
4994
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Pian oikeuslaborantti Lindströn puuttuu asiaan ja alkaa ajamaan syytetylle kuolemantuomiota. Lyhyesti virsi kaunis.

Äänestä

Mäntylä sopii todella hyvin persuministeriksi. Petoshan on persujen toiminnan tunnusmerkki ja takinkääntö heidän politiikkansa kulmakiviä. Mikään muu puolue ei voisi kuvitellakaan kohtelevansa äänestäjiään samalla tavoin kuin persut, mutta persuille köyhien ja sairaiden kurittaminen on suorastaan intohimo. Sitä Mäntylän silmien kiiltoa, kun hän perusteli persujen kylmää leikkauslinjaa.

Äänestä

Voi.

Äänestä
  • Kyllä voi jatkaa. Oli pientä yliampumisen makua asiassa. Kärpäsestä härkänen?
    Nim. Kokkari

    Äänestä

  • Vaikka perustuslaki vaatii rehellisyyttä? Ai niin, perssuille perustuslaki on vessapaperia...

    Äänestä

Persut rakastavat köyhien kurittamista.

Äänestä

Eläkeläisten vihollista hallitus tarvii!

Äänestä
  • Ei saisi jatkaa ministerinä,kun kerran vaaditaan rehellisyyttä ministeriltä ja eikös tämä ministeri ole puhunu niitä ja näitä koko ajan ,ulos vaan se on oikea tulos.

    Äänestä

Mäntylää pitää arvioida persumittareilla. Persuissa petokset ovat arkipäivää, joten niitä ei edes lasketa minkäänlaiseksi virheeksi, päinvastoin. Kun puoluetoimistoon kelpaavat raiskaajia myöten kaikki, ei kai persuministereiltäkään tarvitse vaatia sen enempää.

Äänestä
  • Jos katsoitte "Noin viikon uutiset" jossa juontaja luki Mäntylän puhepätkän jossa oli sanoja sinne sun tänne mutta ei sanottu mitään, niin selvis viimeistään mitä Mäntylän pää sisältää. Käykää katsomassa areenasta, eiköhän siellä näy . Saa nauraa...:)

    Äänestä


Kyllä ministerintuoli nyt heiluu...

Äänestä

Petos persuille luonnollista!

Äänestä
  • Pääasia on, ettei persettä myydä.

    Äänestä

Tässä on nyt tehty aiheettomasta aiheesta valtava homma.

Mäntylä voi aivan hyvin jatkaa ministerinä, tai jos hän joutuu luopumaan paikastaan, niin sitten voisi siirtyä esim. oikeusministeriksi.

Äänestä

Persut osoittautunut roistoiksi ja petureiksi!

Äänestä

Mäntylä huijaa itselleen sosiaalitukia ja sitten hän itse nauttii kun saa kiristää pienituloisia ja sairaita. Nyt kasvaa lääkeomavastuu, terveyskeskusmaksut nousevat, palvelutaloissa nousee asukasmaksut jopa 30% jne. Tällainen on meidän sosiaaliministeri.

Äänestä

Syyte saati syyteharkinta ei tee kenestäkään rikollista.

Äänestä
  • Rikokset tutkii ja tuomitsee puoluehallitus omassa keskuudessaan.

    Äänestä

  • Mutta asettaa ministeriltä vaaditun rehellisyyden kyseenalaiseksi.

    Äänestä

  • Haahhaha... Tragikoomista. xD

    Mutta eivätkös Putin ja varmaan siten Bäckmankin suomalaisista puolueista ja vaikuttajista "arvosta" eniten juuri perussuomalaisia?

    Saattaisi siellä virallisen Venäjän Suomen-konsul(t)in pöydässä persuillekin olla tilaa ja tilausta...

    Äänestä

Saattaa olla ex-kumppanin kosto. Mäntylä itse sano pyytäneensä viranomaisilta neuvoa ja toiminut saamiensa neuvojen ja ohjeiden mukaisesti.

Jos joku väittää poliisille muuta on poliisiin tutkittava asiaa, ja jos poliisi näkee perusteluja niin antaa selville saamansa tiedot syyttäjälle jok aharkitseen on syytä nostaa syyte.

Älkää nyt ainakaan tässä vaiheessa tuomitko omin päin Mäntylää.

En ole PS:n kannattaja enkä Mäntylänkään kannattaja, mutta joku tolkku sentä pitää olla.

Taitaa taas olla lähimmäisenrakkaudestaan tunnetut tosikristityt asialla Mäntylää lynkkaamassa. Väittävät M:llä olleen pornokaupan, ei se minun käsittääkseni pornokauppa ollut. Ahdasmieliset uskovaiset eivät edes tiedä mitä porno tarkoittaa, miten se määritellään.

Suhtautuminen pornoonkin on muuttunut. Juuri luin Helsingin Uutisista jutun , jossa kerrottiin, että "Osana seksuaaliterveyskurssia opettajat tuovat mm. kätilöopiskelijoita, fysioterapautteja ja sairaanhoitajia, meille koulutukseen"

Näin sanoo 20 vuotta naisille suunnattua erotiikkaliike Sin Cityä pyörittänyt Anne Keränen. Asiakkaista 70% on naisia. Klitoriskiihittimet yksi suokkituotteista.

Käsittääkseni jotkut apteekitkin myyvät erotiikkatuotteita, jotja ahdasmielisten mielestä ovat tietty pornoa.

Erotikkaliikkeet eivät ole enää salamyhkäisiä, hämäriä luolia, joiden ikkunat teipattu umpeen. Yhä useampi menee erotiikkaliikeeseen lääkärin lähettämänä.

Äänestä
  • Ei rikosta saa tehdä kenenkään neuvosta!

    Äänestä

  • Ei tässä mistään pornokaupoista tietty olekaan kysymys vaan petosepäilyistä. Jotka ovat nyt edenneet syyteharkintaan.

    Tuskinpa Mäntylään tyytymättömät vain tai lähinnä jotain "ahdasmielisiä uskovaisia" ovat.

    Sen voi sanoa, että jos näissä epäilyissä paljastuu olevan selvää aihetta ja perää, niin heppoisemminkin perustein ovat ministerintuolit heiluneet.

    Äänestä

  • "Saattaa olla ex-kumppanin kosto."

    Kenen niistä kymmenistä? On vastuutonta laittaa useille miehille "kiusaajan leima" otsaan. Taitaa vain olla niin, että Mäntylä uhriutuu kun ei uskalla nimetä "kiusaajaansa". Perättömistä väitteistähän joutuu käräjille aivan samoin kuin petoksestakin.

    Äänestä

  • Syyteharkinta ei ole vielä syyte, eikä syyte ole vielä tuomio, eikä käräjäoikeuden tuomiokaan ole vielä välttämättä lopullinen tuomio. Hovioikeus voi aivan hyvin hylätä syytteet, niin jos niitä nyt ylipäätään edes tulee, tai voi myös jo käräjäoikeuskin hylätä mahdolliset syytteet. Nämä tämänkin palstan räksyttäjät ovat kovia tuomitsemaan, vaikka eivät ymmärrä asiasta ja vielä vähemmän laista eivätkä juuri mistään muustakaan yhtään mitään.

    Äänestä

  • skkr kirjoitti:

    Syyteharkinta ei ole vielä syyte, eikä syyte ole vielä tuomio, eikä käräjäoikeuden tuomiokaan ole vielä välttämättä lopullinen tuomio. Hovioikeus voi aivan hyvin hylätä syytteet, niin jos niitä nyt ylipäätään edes tulee, tai voi myös jo käräjäoikeuskin hylätä mahdolliset syytteet. Nämä tämänkin palstan räksyttäjät ovat kovia tuomitsemaan, vaikka eivät ymmärrä asiasta ja vielä vähemmän laista eivätkä juuri mistään muustakaan yhtään mitään.

    Kannatatko Mäntylän rikoksia?

    Äänestä

  • persuretku kirjoitti:

    Kannatatko Mäntylän rikoksia?

    En kannata kenenkään rikoksia. Ei Mäntylää ole tuomittu rikoksesta, jos asia etenee oikeuteen asti ja hän saa tuomion, vasta sen jälkeen voidaan puhua Mäntylän rikoksesta. Hän on syytön niin kauan kuin toisin todistetaan.

    Äänestä

  • skkr kirjoitti:

    En kannata kenenkään rikoksia. Ei Mäntylää ole tuomittu rikoksesta, jos asia etenee oikeuteen asti ja hän saa tuomion, vasta sen jälkeen voidaan puhua Mäntylän rikoksesta. Hän on syytön niin kauan kuin toisin todistetaan.

    Onko hänen touhu sinusta hyväksyttävää?

    Äänestä

  • Tuomio kirjoitti:

    Onko hänen touhu sinusta hyväksyttävää?

    Mitä touhua tarkoitat, ministerin vai yksityispuolen?

    Äänestä

  • skkr kirjoitti:

    Mitä touhua tarkoitat, ministerin vai yksityispuolen?

    Ministeripuolen siltä osin, ettei julkisuudessa selvitä lehtien esiintuomia asioita, kuten sitä, että hänen väitteensä siitä, että samoja asioita olisi tutkittu jo 2012 on jo silloinen tutkinnanjohtaja ampunut alas. Eli ei ole tutkittu niiltä osin jotka esim. seiska on nostanut esille. Niiltä osin ministeri Mäntylä valehtelee.

    Yksityispuolelta hyväksytkö kenen tahansa viranomaisille väärien tietojen antamisen taloudellisten etujen saamiseksi.

    Äänestä

  • ministerin-ja-yksityisen kirjoitti:

    Ministeripuolen siltä osin, ettei julkisuudessa selvitä lehtien esiintuomia asioita, kuten sitä, että hänen väitteensä siitä, että samoja asioita olisi tutkittu jo 2012 on jo silloinen tutkinnanjohtaja ampunut alas. Eli ei ole tutkittu niiltä osin jotka esim. seiska on nostanut esille. Niiltä osin ministeri Mäntylä valehtelee.

    Yksityispuolelta hyväksytkö kenen tahansa viranomaisille väärien tietojen antamisen taloudellisten etujen saamiseksi.

    Ei tietenkään kukaan saa antaa vääriä tietoja kenellekään viranomaiselle. Mäntylän tapauksessa vasta tutkitaan onko näin hänen kohdallaan tapahtunut. Ei minkään lehti jutun varsinkin sen tasoisen kuin Seiska voi mennä ketään syylliseksi toteamaan.

    Äänestä

  • Miten oli skkr sen laita, että ministeri Mäntylä väitti, että poliisi oli tutkinut jo noita asioita 2012 ja tuolloinen tutkinnanjohtaja väittää, ettei noin ollut. Kummalla mahtaa olla motiivi valehdella? Jompi kumpi valehtelee.

    Äänestä

  • skkr kirjoitti:

    Mitä touhua tarkoitat, ministerin vai yksityispuolen?

    Kaikkia.. Ministerinä anteeksiantamatonta eläkeläisten asumistuen leikauksen ajaminen, vaikka ei juridinen, mutta moraaliton teko!

    Äänestä

  • Kokoomus pääsee helpolla, kun persut hoitavat hallituksessa köyhien kurittamisen ja tekevätkin sen silmät innosta kiiluen.

    Äänestä

Rötöspersut ovat tarttuneet hallituspaikkoihin kuin mutanttitakiaiset. Aivan, takiaiset. Sieltä ei lähdetä ennen kuin joku laittaa pois.

Äänestä

Sipilän kuuluisi antaa kenkää! Ei löydy eläkeläisten sortajalle säälipisteitä!

Äänestä

Totta, kuka hallituksessa on täysin hiljaa? No kokoomus, Sipilä ja Soini hoitavat "likaisen" työn ja Stubb hykertelee hiljaa, miten oli edellisessä hallituksessa? Siellä ainakin Urpilainen ja Rinne edes yrittivät estää, vaikkakin monesti vähemmistössä eivät mitään voineet. Mutta kunnia siitä että edes yrittivät.

Äänestä
  • Toista persumäntylä! Kiimassa ajoi eläkeleikkauksia ja asumistuen poistoa!

    Äänestä

Oisikohan syyteharinnan yhteydessä tehtävä arvio siitä, pitääkö miettiä jonkinnäköisiä pohdintoja.

Noo, pääasia, että ministerinä epäinhimillinen leikkauspäätös tuli tosiaan esitettyä ja peruttua.

Äänestä

Mäntylä ja Lindström ovat epäkelpoja ministereiksi. Molemmat pois.
Eilen oli otettu esille Lindströmin "sopivuus" SS:ssa yhdessä pääkirjoituksista.
Ministerin ei sovi väläyttää kuolemanrangaistusta vaikka kuin terroristi sellasen ansaitsisi. Sammakoita , mokia kerta toisensa perään, mitä vielä saamme kuullakaan..?

http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/ministeri-harkitsee-heikosti/2179300

Äänestä

PS-edustaja http://marirantanen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207079-avoin-kirje-paaministeri-juha-sipilalle
http://yle.fi/uutiset/migri_ei_avaa_turvapaikanhakijoiden_terveyspalveluiden_kilpailutusta__laakarikaynnit_kolminkertaistuneet_alkuvuodesta/8430658

Kertokaa minulle miten on mahdollista, että samalla kun te haette hallituskaudella 4 miljardin säästöjä leikkaamalla koulutuksesta, sosiaaliturvasta, terveydenhuollosta ja sotkeutumalla palkansaajien työehtoihin, te suuntaatte miljarditolkulla rahaa maahanmuuttoon? Eli siis käytännössä otatte pois väestöltä, joka on maksanut veroja, maksaa veroja ja tulee maksamaan veroja. Kuinka te kuvittelette, että kansalaisten veronmaksuhalukkuus säilyy? Ja kuinka te kuvittelette, että veronkantokyky säilyy? Kuten olette itse sanoneet, Suomella ei ole varaa velkaantua enempää. Tämä yhtälö ei toimi.

Äänestä

Taktikoitu iltalypsy persujen taholta vaatia asumistuen leikkauksen peruttamista. Toises ketjussa oli, että Toivakka on paljastanut totuuden. Politiikka on likaista peliä ja suhmurointia, ei ihme että ihmisiä ei kiinnosta äänestää enää...

Äänestä
  • Nyt jo leikkaavat yleisenaumistuen!

    Äänestä

  • Jassoo. Ja lisää rahaa veronmaksajilta tälle toisten pusseilla elävälle rouvalle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Oenoneeeeeeeeeeeeeen kirjoitti:

Valtioneuvostoon kuuluu pääministeri ja tarvittava määrä muita ministereitä. Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L5P60

Jos petossyyte kerran on jo syyteharkinnassa, niin voidaanko puhua enää rehelliseksi tunnetusta kansalaisesta? Mielestäni jo rikoksen luonne estää sellaisen ja siksi onkin kysyttävä voiko ministeri mäntylä enää jatkaa tehtävissään. Toimiiko soini tässä mahdollisesti PERUSTUSLAIN VASTAISESSA asiassa oikein ja antaa mäntylälle kenkää? Mielenkiinnolla jäämme odottamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu