No ensiksikin Karjalan evakot olivat Suomen kansalaisia joita oli noin 420000 .
Jos johonkin verrataan, niin nykyisiin Suomen työttömiin joita on noin 420000 jotka olisi ensin työllistettä kuten ne Karjalan evakot aikoinaan. Että silleen.
Jos johonkin verrataan, niin nykyisiin Suomen työttömiin joita on noin 420000 jotka olisi ensin työllistettä kuten ne Karjalan evakot aikoinaan. Että silleen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Eikös nuo isisin riveistä palaavatkin ole Suomen kansalaisia?
Kyllä se kansalaisuus on menetetty tuolla teolla. Että silleen.
Ihmettelen vaan jos isisin riveistä suomeen palanneet saa jäädä tänne
Ylellä ei pystytä käsittämään ketkä ovat oman maan kansalaisia.
Karjalan evakoista jokainen työkykyinen laitettiin tekemään töitä, eivät he ilmaiseksi saaneet juuri mitään. Hyväntekeväisyys oli pääasiassa yksittäisten kansalaisten varassa.
Tuollaiset pakolaisten laiset loisijat olisi ajettu hyvin ääkiä koko kylästä pois.
Se on pilkantekemistä, jos verrataan karjalan evakoita ja nyt tulevia elätti porukoita keskenään. Silloin näiden elättien pitäisi olla omassa maassaan pakolaisina, eikä lähteä elintason perään.
No, tuohan on ollut tuolla medialla pjaskapuhetta koko ajan.
Jokaisenhan sen luulisi tajuavan?
Sivistymättömän, osaamattoman johdattelevaa manipulointipuhetta.
Indoktrinaatio Ylen-kanavilla:
-Indoktrinaatio (ujuttaminen, mieleen iskostaminen, aatteeseen saattaminen, uskotus) on sanoman tuottajan vaikuttamaan pyrkivää viestintää, jossa viestinnän kohde ei tiedosta olevansa vaikutuksen kohteena.
-Mikäli viestinnän kohteelle paljastuu, että häneen on yritetty vaikuttaa, muuttuu indoktrinaatio hänen kannaltaan propagandaksi.
-Kun lukijoiden, katselijoiden ja kuulijoiden tiedot ja lähdekritiikki kehittyvät, yhä suurempi osa indoktrinaatioksi tarkoitetusta vaikuttamisesta muuttuu vastaanottajan kannalta propagandaksi, koska hän tiedostaa vaikutusyrityksen.
-Indoktrinaatiota voidaan toteuttaa objektiivisesti sääntelemällä uutisvirtaa ja uutispainotuksia joukkotiedotusvälineissä.
-Kun asiasta tuotetaan uutisia valikoimalla riittävän yksipuolinen kuva, alkaa yleinen mielipide muodostua halutun kaltaiseksi, vaikkei käytettäisi propagandan menetelmiä.
Kyllä Karjalan evakoissakin oli tappelijoita, henkirikoksen tekijöitä, rosvoja ja huorimiehiä.
Lisäksi evakot lähtivät oletetun paremman elintason perässä. He olisivat aivan hyvin voineet jäädä kotikonnuilleen, NL olisi ottanut avosylin vastaan ja integroinut heidät yhteiskuntaansa.
Evakot olivat aitoja pakolaisia ja suomalaisia. Nyt tulee toki pakolaisiakin, mutta myös seikkailijoita, raiskausturisteja, terroristeja ja varkaita.
Ei vertailukelpoista: evakot olivat maan sisäistä muuttoa. Mikseivät esim. irakilaiset toimi samoin: muuta maan pohjoisosaan, turvalliselle alueelle?
Nyt kyllä Ylen pitää pitää palaveri ja keksiä joku ihan uusi juttu. Tuo evakko-aihe ei käyttökelpoinen ja alkaa olla kovin loppuun kaluttu.
Sanoppas muuta " Miksi ei muuta ". Että silleen.
Pappa syntynyt karjalan pälkjärvellä ja sieltä lähti evakkoon . Kyllä on ihan suomalainen
Kansasta noin 90% vastustaa nykyistä siirtolais-tsunamia. Miten yle voi jatkuvasti olla asiasta eri mieltä kuin sen ja maahanmuuton rahoittajat?.
Ylen paskalaitos hyysäreineen saa rinnastaa ihan mitä haluaa. Kuka hullu vielä katsoo oikeasti ylen ohjelmia.
Kuvitteleeko yle että ihmiset uskoo kaiken paskanjauhannan mitä julistaa
No ei niitä halittaa vaikkei kukaan kattois niin kauan kun VERONMAKSAJAT MAKSAA niiden ökypalkat!
YLE pitäisi lakkauttaa ja lakkauttamisesta säästyneet verovarat pitäisi käyttää hyödyllisemmin.
Yle pitää muuttaa markkina-ehtoiseksi ja se maksaa kuka haluaa katsoa. Onhan nämä maksukortit bokseihin jo keksitty. Miksi pitää elättää yhtä mediaa verovaroilla?.
Kyllä oksettaa Ylen jatkuva pyrkimys verrata oman maan kansalaisia, evakoita näihin maahantunkeutujiin.
korjaan laittomiin maahanmuuttajiin...
Ja kaiken lisäksi noita Suomen työttömiä ei edes tarvitse asuttaa, kun niillä on jo asunnot vain se työ puuttuu. Päättäjät voivat keskittyä vian yhteen asiaa hommaamaan töitä. Että silleen.
K-arjalaiset on sukulaiskansaa khazaarijuutalaisille, jotka taas oli Neuvostoliiton bolsrvikkikommareita ja Saksan ashke-NATSEJA, nykyään valloittavat Palestiinaa ja Usaa.
Nopea googletus AKS=Akateeminen Karjala Seura ja sen salainen alajärjestö Vihan Veljet, jotka ampuivat Mainilan laukaukset haaveena Suur-Suomi
Vedä paska huuleen kommari. Että silleen.
> ampuivat Mainilan laukaukset <
Öö russiat on jo tunnustanu ajat sitten että ne ite ampu ne, koska ne tarvi tekosyyn hyökätä Suomeen.
Joo Karjalan liiton pitäisi jo puuttua noihin älyttömiin vertauksiin. ensinnäkin kyse oli sisäisestä väestönsiirrosta, väestö oli kieleltään että arvoiltaan suomalaisia. Se mitä ihmettelen on se, että jos näissä maissa mistä nämä pakoloiset tulevat turvallisia alueita niin mikseivät sitten asuta heitä kuten suomalaiset teki karjalaisille.
Kaikkia työttömiä ei voida työllistää, sillä
1) osa työttömistä ei kuulu työttömien joukkoon, vaan esim. sairaseläkkeelle
2) osa työttömistä on ammattitaidottomia
3) osa työttömistä ei halua töitä
4) osan työttömistä ei kannata mennä töihin.
Suurin osa näihin ryhmiin kuuluvista on alkuperäisväestöä.
Arviolta 55% työttömistä on työllistettävissä.
No ne " valetyöttömät " on poistettava todellisten työttömien tilastoista. Vanhojen tilastojen mukaan niitä " Vaikeasti työllistettäviä "= Juoppoja/ huumehörhöjä on noin 100000. Siitä huolimatta työttömiä jää noin 300000 - 400000 laskentavasta ja laskijasta riipuen. Että silllen.
ongelmat on paljon syvemmällä yhteiskunnassa esim. kelan lääkärit ei päästä työkyvyttömiä sairaita eläkkeelle vaan heitä roikotetaan työttömyystilastoissa vaikka heistä ei työkykyisiä enää tule?
Ja eläkeyhtiöt hankkivat tulla roikotuksella, jos vaikka tappaisvat itsensä ahdigossaan. Että silleen.
Tietysti tällainen uutinen karjalan evakoista koska persut johtaa yleä ja persut tunnetusti vihaa suomalaisia heikompiosaisia ihmisiä.
Kuinka tyhmä on lupa olla mediassa jonka kansalaisten on pakko maksaa???
Eikö tosiaankaan löydy ketään ylen suuressa joukossa jolla on vähän ajattelukykyä eikä ole niin hurmaantunut näistä "pakolaisista" että on menettänyt kyvyn katsoa totuuta silmiin??
Vertaa omia kansalaisia näihin,
Titanicissa hukkuneet on kuin välimereen hukkuneet pakoloiset.
EI ne oo pakolaisia vaan RINTAMAKARKUREITA!
Jotka on jättäneet heikot naiset, lapset, vanhukset ja sairaat taisteleen yksinään vihollista vastaan.
Todellakin toivon että jos suomalaisnuorukaiset KARKAA RINTAMALTA muihin maihin, ne palautetaan välittömästi takas.
Jos Talvisodan aikana suomalaismiehet olis samaan tapaan ollu rintamakarkureita ja pelkurimaisesti paennu muihin maihin, niin kyllä toivoisin että ne PALAUTTAIS takas Suomeen ja pistettäis ETURINTAMALLE!
Punikeille rintamakarkuruus on tyypillistä touhua.
Vapaussodan aikaan 1918 punikkiäijät ryösti mm. tamperelaisten kullan ja karkas pelkurimaisesti Venäjälle, jättäen muijat sotiin niiden puolesta. (Onneks Stalin tapatti ne punikkiäijät!)
Eli ei mikään ihme että edelleenkin ne puolustelee matu rintamakarkureita?