AUSTRALIA
Mielipidetutkimusten mukaan miltei 50 prosenttia australialaisista ei pidä itseään uskonnollisina. Näiden lisäksi 10 prosenttia sanoo olevansa ”vakaumuksellisia ateisteja”. Vuonna 2010 eräs kirkonmies harmitteli, että ”viimeisten noin 40 vuoden aikana” on nähty ”laajamittainen luopuminen kristillisestä uskosta”.
TSEKKI
20 % ihmisistä pitää itseään uskonnollisena. 48 % ei pidä itseään uskonnollisena. 30 % pitää itseään ateistina. Vain 2 % ei osaa vastata kysymykseen oletko uskonnollinen.
RANSKA
37 % pitää itseään uskonnollisena. 34 % ei pidä itseään uskonnollisena. 29 pitää itseään ateistina. 1 % ei osaa vastata kysymykseen omasta uskonnollisuudesta.
ETELÄ-AFRIKKA
Vuosien 2005 ja 2012 välisenä aikana niiden eteläafrikkalaisten määrä, jotka sanoivat olevansa uskonnollisia, putosi 19 prosenttia.
IRLANTI
Irlantilaiset näyttävät menettävän uskonsa joukoittain. Lähes 45 prosenttia tutkimukseen osallistuneista sanoi, etteivät olleet uskonnollisia, ja 10 prosenttia sanoi olevansa ateisteja. Irlanti sijoittui niiden kymmenen maan joukkoon, joissa ateisteja oli prosentuaalisesti eniten. Uutisissa puhutaan ”katolisen Irlannin lopusta”.
JAPANI
Vain 16 prosenttia japanilaisista vastaajista sanoi olevansa uskonnollisia. Niitä, jotka eivät olleet uskonnollisia tai tunnustautuivat ateisteiksi, oli 62 prosenttia.
RANSKA
Vain 37 prosenttia vastaajista ilmoitti olevansa uskonnollisia. Loput olivat joko ateisteja tai eivät olleet muuten uskonnollisia. Vaikka Ranska on ollut katolilaisuuden linnake, The Economist -lehden mukaan katolilaisuus on joillakin alueilla ”lähellä romahdusta”.
TUNISIA
Vuonna 2013 noin 60 prosenttia haastatelluista sanoi, etteivät he enää käyneet moskeijoissa, vaan rukoilivat mieluummin kotona. Syynä tähän oli moskeijoissa edistettävä väkivaltainen ideologia.
VIETNAM
Vuosien 2005 ja 2012 välisenä aikana niiden määrä, jotka ilmoittivat olevansa uskonnollisia, putosi 53 prosentista peräti 30 prosenttiin.
YHDYSVALLAT
Niiden määrä, jotka sanoivat olevansa uskonnollisia, oli pudonnut 13 prosenttia vuodesta 2005. Noin viidesosa kaikista vastaajista ei kuulunut mihinkään uskontokuntaan; alle 30-vuotiaista aikuisista uskontokuntiin kuulumattomia oli joka kolmas. Joka vuosi tuhannet kirkot sulkevat ovensa.
Kaikki tiedot Tunisiaa lukuun ottamatta ovat Gallup Internationalin julkaisemasta tutkimuksesta (2012 Global Index of Religion and Atheism). Mielipidemittauksissa oli mukana 57 maata, mikä edustaa yli 73:a prosenttia koko maailman väestöstä.
Maat, joissa uskonnollisuus vielä elää voimakkaasti:
-GHANA (96% uskonnollisia)
-NIGERIA
-ARMENIA
-FIJI
-MAKEDONIA
-ROMANIA
-IRAK
-KENIA
-PERU
-BRASILIA (85% uskonnollisia)
http://www.wingia.com/web/files/news/14/file/14.pdf
Pääsemmekö uskonnoista ennen seuraavaa vuosisataa?
Onko uskonto kuolemassa?
14
61
Vastaukset
- erttkkl
Liekkö Viimeisellä Tuomiolla fifty-fifty periaate!?
Hyvin mielenkiintoista!
Linkin sivulla 4 on ajatuksia herättävä kohta se, että itse asiassa muslimit kokevat itsensä vähemmän uskonnollisiksi kuin kristityt.
Niistä jotka sanovat itseään kristityiksi, noin 81 pitää itseään uskonnollisena ja vain 18 % ei pidä itseään uskonnollisena, vaikka siis pitää itseään kristittynä. Ovatko he sitten ns. kaappikristittyjä?
Mutta muslimeista, jotka katsovat olevansa muslimeja, niin 74 % pitää itseään uskonnollisena muslimina ja jopa 20 % pitää itseään ei-uskonnollisena, eli ovat muslimeja, mutta eivät harrasta uskontoaan kovin syvällisesti tai tunteella, voisi ehkä ilmaista.
Suomihan on tästä hyvä esimerkki, eli kuitenkin melkein 80 % kuuluu valtiokirkkoon, vaikka sen julistamaan jumalaan uskoo enää alle puolet kansasta. Ovat uskonnollisia kyllä, mutta eivät oikein minkään kirkkokunnan julistaman "totuuden" mukaan.
Juutalaisista itseään pitää uskonnollisena enää vain 38 % ja ei-uskonnollisena jopa 54 %.
Joten maallistuminen on todella tosiasia jokaisessa uskonnossa.
Hindut ovat vielä uskonnollisempia kuin kristityt ja heistä jopa pienempi osuus kokee itsensä vähemmän uskonnollisiksi kuin kristityistä.
Sivulla kuusi on mielenkiintoista dataa uskonnollisuuden tipahtamisesta määrätyissä maissa.
Suomihan on todella oudossa seurassa, sillä vaikka me olemme sivistynyt, korkean koulutuksen länsimainen maa, niin uskonnollisuudessa olemme samalla viivalla Itä-Euroopan takapajuloiden kanssa, eli olemme yhtä uskonnollisia kuin jokin Romania tai Bulgaria ja esim. rikas serkkumme Ruotsi on vetänyt meihin kaulaa kunnolla vähemmän uskonnollisena maana. (53-29).
Mutta pitää palauttaa mieleen se, että suomalaiset eivät usko esim. kristinuskon jumalaan kuten kirkot julistavat, vaan he sattuvat olemaan uskonnollisia, mitä se sitten jokaisella tarkoittaakaan.
Ateisteja Suomessa on yhtä paljon kuin Saudi-Arabiassa ja Sudanissa. Voi voi. Sellaisessa seurassa ollaan että se siitä maa-brändistä.
Mutta onhan tuo ajatuksia herättävää, että sellaisessa maassa kuin Saudi-Arabia, 19 % vastanneista ilmoittaa olevansa ei-uskonnollisia, vaikka siellä on vallalla 1700-luvulla syntynyt ääripuritaaninen wahhabistinen tulkinta islamista, eli aika pitkälti sama kuin mitä ISIS julistaa.- prian
näin lukee uskonnonkirjoissakin hyvin vähän jäävät loppun asti,,,,jopa usk.vainon ja kiellon tulee...saksassa on sulettu 700 katolin.la 114 protestant.kirkoa..vaan moskejoita rakennet.kokoaikana...lähiidässä on jo 20 valtioita joka osallistuu rakentamasa ikuista rauha ja rakkautta...
- pyhpyhpyhpyhpyh
Luvut kertovat vain siitä, että ihmiset ovat saatanan vallassa ja menossa helvettiin.
Jos sinä todella edustat taivaaseen pääsijöitä, sinne ei ole mitään järkeä pyrkiä. Parempi että länkytätte typeryyksiä ihan keskenänne.
>> Luvut kertovat vain siitä, että ihmiset ovat saatanan vallassa ja menossa helvettiin. >>
Minusta luvut kertovat siitä, että jumalat ovat sangen kiintyneitä piilopaikkoihinsa. Mikäs on kivempaa kuin siellä kolossa luimuilla, turvassa kaikelta.
Ja samaa mieltä olen kuin RepeR, että jos sinä olet menossa jonkin jumalan taivaaseen, niin se on erittäin hyvä peruste pysyä siitä paikasta mahdollisimman kaukana.
Sääliksi käy se jumala, mutta minkäs teet, jumalienkin on alistuttava kohtaloonsa.- pyhpyh
RepeRuutikallo kirjoitti:
Jos sinä todella edustat taivaaseen pääsijöitä, sinne ei ole mitään järkeä pyrkiä. Parempi että länkytätte typeryyksiä ihan keskenänne.
Sanoin vain karun totuuden.
- pyhpyh
bushmanni kirjoitti:
>> Luvut kertovat vain siitä, että ihmiset ovat saatanan vallassa ja menossa helvettiin. >>
Minusta luvut kertovat siitä, että jumalat ovat sangen kiintyneitä piilopaikkoihinsa. Mikäs on kivempaa kuin siellä kolossa luimuilla, turvassa kaikelta.
Ja samaa mieltä olen kuin RepeR, että jos sinä olet menossa jonkin jumalan taivaaseen, niin se on erittäin hyvä peruste pysyä siitä paikasta mahdollisimman kaukana.
Sääliksi käy se jumala, mutta minkäs teet, jumalienkin on alistuttava kohtaloonsa.Taivaaseen pääsevät ne, jotka viihtyvät Jeesuksen seurassa. Sinulla ei ole sinne asiaa.
pyhpyh kirjoitti:
Taivaaseen pääsevät ne, jotka viihtyvät Jeesuksen seurassa. Sinulla ei ole sinne asiaa.
>> Taivaaseen pääsevät ne, jotka viihtyvät Jeesuksen seurassa. Sinulla ei ole sinne asiaa. >>
Juu ja ottaen huomioon sen, että Jeesus ilmeisesti viihtyy sitten sinun seurassasi, niin minulla ei ole siihen taivaaseen kuule pienintäkään intoa päästä.
Eli Jeesus on valinnut seuransa niin väärin, että en pidä tavoittelemisen arvoisena hänen suosioonsa pääsyä.
Katsos kun jumalat ovat juuri sellaisia kuin palvojansa, niin sinun jumalasi on erittäin vastenmielinen tapaus, ottaen huomioon sen, että millaisista palvojista hän pitää.bushmanni kirjoitti:
>> Taivaaseen pääsevät ne, jotka viihtyvät Jeesuksen seurassa. Sinulla ei ole sinne asiaa. >>
Juu ja ottaen huomioon sen, että Jeesus ilmeisesti viihtyy sitten sinun seurassasi, niin minulla ei ole siihen taivaaseen kuule pienintäkään intoa päästä.
Eli Jeesus on valinnut seuransa niin väärin, että en pidä tavoittelemisen arvoisena hänen suosioonsa pääsyä.
Katsos kun jumalat ovat juuri sellaisia kuin palvojansa, niin sinun jumalasi on erittäin vastenmielinen tapaus, ottaen huomioon sen, että millaisista palvojista hän pitää.Mitä Jeesuksella tai naapurin Reiskalla on sen kanssa tekemistä mitä kukin täällä kirjoittaa. Kas kun ette syytä Suomen presidenttiä .
alexalex.kasi kirjoitti:
Mitä Jeesuksella tai naapurin Reiskalla on sen kanssa tekemistä mitä kukin täällä kirjoittaa. Kas kun ette syytä Suomen presidenttiä .
alex>>> Mitä Jeesuksella tai naapurin Reiskalla on sen kanssa tekemistä mitä kukin täällä kirjoittaa. >>
No sellainen jumala, millaiset kannattajat, niin eikös tuo pyhpyh! aika hyvin kerro omasta jumalastaan?
Se nyt sattuu olemaan sama kuin sinun jumalasi, rakas Alex.
Joten jos sillä jumalalla on tuollaisia kannattajia, niin se kertoo minulle että siitä taikahepusta kannattaa pysyä enemmän kuin kaukana.
Eli jumalasi on valinnut ympärilleen sellaista seuraa, että jo se seura karkottaa minut, enkä halua olla sellaisen jumalan kanssa missään tekemisissä, joka on hyväksyy kannattajakseen ja palvojakseen vaikkapa pyhpyh:n kaltaisen tapauksen.
Jos sinä taas tulet viihtymään ikuisuuden mm. nimimerkki pyhpyh!:n kanssa, niin sitten sinä olet sellaisessa seurassa, jossa viihdyt ikuisuuden.
Kun Ihmisen Poika tulee niin löytäneekö Hän uskoa maan päältä? Luopumuskehitys on ennustettu, myös Paavalin kautta.
Toinen puoli lopun ajan maailmantilannetta on, että evankeliumi saarnataan todistukseksi kaikille kansoille ja kun evankeliumi on tavoittanut kaikki kansat - ei väitetä kaikkien alkavan uskoa evankeliumiin - niin sitten tulee tälle maailmanajale loppu.>>> Kun Ihmisen Poika tulee niin löytäneekö Hän uskoa maan päältä? Luopumuskehitys on ennustettu, myös Paavalin kautta. >>
Höpsis. Tuohon aikaan tämä orastava outo uskonto oli siinä kiikun kaakun, että kuoleeko se vai jääkö se henkiin, niin tokihan sinne pyhiin höpinöihin ujutettiin sellaista tekstiä, joka vahvistaisi sitten kuoleman kielissä uivan uuden lahkon niitä henkilöitä, jotka haluavat uskoa sen lahkon kykyyn pysyä hengissä.
Siinä tilanteessa on oivallista keksiä, että lahkomme hiipuminen on varma merkki siitä, että olemme oikeassa ja uskomme on niin vahvaa että voe tokkiinsa.
No onneksi sille lahkolle löytyi sija vallanpitäjien sydämissä, kun he näkivät siihen kätketyn hienon sortokoneiston, jolla rikkaat pidetään rikkaina ja köyhät kyykyssä sekä köyhinä ja loppu oli sitten kullalla silattua, kunnes tuli hetki, että sai itse päättää, haluaako uskoa vaiko eikö halua. Se on aina tiennyt jumalien kuolemaa.
Niin moni uskonto on pitänyt tuon saman todistuksen sisällään ja niin on vain käynyt, että maailma on jatkanut radallaan viimeisen uskovan sammutettua valot siitä uskonnosta ja sen jumalan palvomishuoneista.
>>> niin sitten tulee tälle maailmanajale loppu. >>
Yksikään uskonto ei pidä sisällään mitään totuutta yhtään mistään ja sen on historia osoittanut meille niin murskaavasti että sen luulisi olevan selvää jo hitaimmillekin yksilöille.
- 202
Ensinnä, uskonto ei pelasta ketään. Jeesuksen seuraaminen eli usko sen sijaan pelastaa.
Luopumus näkyy kirkon päämiehen kannanotoissakin. No jokainen saa tekojensa mukaan ja kaikkien puolesta voi rukoilla kääntymystä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1194605Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu283346- 203235
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472969Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka502846Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1212806Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182580Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132305MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142125- 82022