Islam on Suomen ylivoimaisesti nopeimmin kasvava uskonto maahanmuuton ja näiden suuremman syntyvyyden myötä. Suomeen on tullut parissa kuukaudessa n. 30 000 islaminuskoista vaatimuksineen. Se on noin 0,7 % Suomen väestöstä olemassa olevien lisäksi. Ja lisää tulee koko ajan. Näiden perheitä myös yhdistetään. Tahti on todella kova. Mitä tämä tarkoittaa 10 vuodessa? Mietipä sitä. Tarkoittaa jo 10 % muslimeita. Se on jo määrä jolla on vaikutusvaltaa jo puolueen äänestämisessä. Jos kaikki muslimit äänestävät esim. islamilaista puoluetta, niin ne saavat 15-20 % osuuden äänistä ja suurimpien puolueiden paikan. Se avaa portit lopulliselle islamisoimiselle.
No edellisten lisäksi muslimit vaativat jo nyt halal-teurastettua lihaa kauppoihin, sianlihan erottamista muista lihoista kaupassa, shariasovellutuksia ja erilaisia myöntymisiä muslimeille. Vaatimus kerrallaan, pala palalta. Tätä vauhtia Suomi on islamilainen nopeammin kuin kukaan arvaakaan. Islam kun saa vallan, se kukistaa muut väkivalloin. Puhutaan 20-30 vuoden aikatähtäimellä. Nyt syntyvät lapset voivat joutua elämään islamilaisessa maassa 30 vuotiaana.
Vertaa nyt Suomea minkä tahansa muun islamilaisen maan kanssa. Asuisitko mieluummin Suomessa, kuin Afganistanissa, Pakistanissa, Iranissa, Arabiassa, Syyriassa jne? Vastasit miten vain, niin siinäpä sinun suhtautuminen nykyiseen maahanmuuttoon. Suomalaiset suvaitsevaiset ovat todella, todella typeriä.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Suvaitsevaiset ovat mielisairaita. Onhan sen nähty monta kertaa.
Perse eero on sairaampi!
ISLAMILAISVALTIOISSA ON OLLUT TERRORISMIA AINA
nyt se tulee Suomeen
palestiinalaiset terroristit iskivät puukoilla tänään
http://news.yahoo.com/four-israeli-jews-stabbed-wounded-terror-attack-police-182225238.html
SSS hallitus saa EU-eliitltä palkkiopakastevirat Suomen tuhoamistesta. Todella fantastista sipilöintiä, eikä tässä asiassa ole ollut rintamakarkureita, Soini vakuuttaa.
ISIS edustaa Islamia aidoimmillaan
Jo yli 30 000 ISIS-soturia on saapunut maahamme tänä vuonna
No ne kyllä ovat enimmäkseen Daeshin ja Assadin yms. sotaväen sotaväenottoa paossa. Toivottavasti eivät muuta mieltään.
Hmmm.. pitääkin alkaa sikojen kasvattamisen tilasta kasvattamaan lampaita.
Noh, kun ne 100 000, jotka ovat itärajan takana, ovat täällä, on kaikki edellytykset sille, että eduskuntavaaleissa tulee yllättäviä tuloksia. Muslimien syntyvyys on ihan omalla tasollaan. Kun 15-vuotta on mennyt, on edessä vekkuli tilanne. Sitä kutsutaan demokratiaksi. Lue täältä "Husun kansa".