MUISTATTEKO SUOMEN HYVÄT AJAT 80-90 LUVULLA..

Se oli aikaa ennen kuin vanhat puolueet kokoomuksen johdolla alkoivat maan tuhoamisen!. Suomessa oli kannattavaa teollisuutta, jonka tuotto jäi kotimaahan, terveys-palveluita, maantiet kunnossa, musta mies oli vielä miltei nähtävyys, rajojen yli tultiin vain kun asiat oli kunnossa ja Suomelle riitti että maksoi omat velkansa..jne..jne..

Nyt on kaikki toisin. Viisaista viisaimmat poliitikot ovat velkaannuttaneet maan kriisirajoille, maahan lappaa porukkaa yli rajojen kuin ladon ovista, toisten velkoja maksellaan ilman osaa tai edes arpaa, valta on siirretty pois omasta maasta monessa asiassa omasta rahasta lähtien joka oli turvanamme tiukoissa tilanteissa. jne.

Ei olisi uskonut mihin surkeuteen maa johdetaan parissa vuosikymmenessä. No kohtahan on taas itsenäisyyspäivä, mutta mitä itsenäisyydestä on jäljellä?. Siitä Itsenäisyydestä jonka iso-isät taistelivat hiellä ja verellä, sotien ja pellotkin raivaten työkaluinaan enintään Suomen hevonen ja omat kädet. Siinä rakennettiin isänmaata uskossa että tämä on meidän maa jonka edestä kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Valitettavasti tästä yhteishengestä ei ole enää tietoakaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ihmetellätäytyy kirjoitti:

Se oli aikaa ennen kuin vanhat puolueet kokoomuksen johdolla alkoivat maan tuhoamisen!. Suomessa oli kannattavaa teollisuutta, jonka tuotto jäi kotimaahan, terveys-palveluita, maantiet kunnossa, musta mies oli vielä miltei nähtävyys, rajojen yli tultiin vain kun asiat oli kunnossa ja Suomelle riitti että maksoi omat velkansa..jne..jne..

Nyt on kaikki toisin. Viisaista viisaimmat poliitikot ovat velkaannuttaneet maan kriisirajoille, maahan lappaa porukkaa yli rajojen kuin ladon ovista, toisten velkoja maksellaan ilman osaa tai edes arpaa, valta on siirretty pois omasta maasta monessa asiassa omasta rahasta lähtien joka oli turvanamme tiukoissa tilanteissa. jne.

Ei olisi uskonut mihin surkeuteen maa johdetaan parissa vuosikymmenessä. No kohtahan on taas itsenäisyyspäivä, mutta mitä itsenäisyydestä on jäljellä?. Siitä Itsenäisyydestä jonka iso-isät taistelivat hiellä ja verellä, sotien ja pellotkin raivaten työkaluinaan enintään Suomen hevonen ja omat kädet. Siinä rakennettiin isänmaata uskossa että tämä on meidän maa jonka edestä kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Valitettavasti tästä yhteishengestä ei ole enää tietoakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu