Malminlouhinta jatkuu taas Talvivaaran entisessä kaivoksessa.
Talvivaaran kaivos toimii taas liki täydellä teholla. Tosin se ei ole enää Talvivaaran kaivos, vaan Terrafamen.
Valtion perustama Terrafame osti kaivoksen ja sen liiketoiminnan Talvivaara Sotkamon konkurssipesältä elokuun alussa. Malminlouhinta alkoi syyskuun alussa – lähes kahden vuoden tauon jälkeen.
Nyt omakotitalon kokoisten kuorma-autojen moottorit ärjyvät, kun ne mutkittelevat ylös avolouhoksen pohjalta. Lastina on kainuulaista mustaliusketta, josta erotellaan bioliuotuksella pääasiassa nikkeliä ja sinkkiä.
Töitä kaivoksella tehdään 24 tuntia vuorokaudessa.
Tämän kaivoksen merkitys kansakunnalle ja etenkin Kainuulle on niin suuri. Kun me onnistumme, siitä on hyötyä koko kaivos- ja kaivannaisteollisuudelle.
Kainuulaisessa mustaliuskeessa on nimittäin vähän myös uraania.
”Terrafamen uraania riittäisi kaikkien suomalaisten ydinvoimaloiden polttoainesauvoihin. Olisihan se aika kova juttu, jos Suomi voisi lisätä omavaraisuuttaan.”
Tosin uraaninkin hyödyntäminen oli aikoinaan Talvivaaran idea. Yli 70 miljoonaa euroa maksanut uraanin tuotantolaitos seisoo käyttämättömänä toistaiseksi.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Nyt kun oppirahat on maksettu, niin pitää mennä eteenpäin. Nikkeli on globaalisti strateginen materiaali ja sitä tullaan tarvitsemaan jatkossakin lisääntyvässä määrin.
Vaikka tällä hetkellä nikkelin hinta on alhaalla, niin se tulee nousemaan, kun nikkelin varastot maailmalla vähenevät ja talouden käyrät lähtevät nousuun. Kaivokseen sijoitetut rahat on nähtävänä investointeina, jotka maksavat itsensä pitkässä juoksussa takaisin, toisin kuin monet muut tukiaisilla pyöritettävät toimminnat tässä maassa. Eikä tässä ole kysymys myöskään minkäänlaisesta tempputyöllistämisesta, vaan siitä, että Talvivaaran perintönä Sotkamoon on syntynyt uuden kaivostekniikan ammaatilaiosaajien yhteisö.
Toivottavasti nikkelin tuotanto pysyy edes osittain suomalaisessa omistuksessa.
Tämän kaivoksen merkitys kansakunnalle ja etenkin Kainuulle on niin suuri. Kun me onnistumme, siitä on hyötyä koko kaivos- ja kaivannaisteollisuudelle.
Helvetin kallis veronmaksajille.
Jos suupielistä tulee vaahtoa, mene lääkäriin !
Mistä metallit vihervarureitten naamoihin, mistäpä muualta kuin kaivoksista.
Millaista olisi olla ilman naama metaleja ?
Joillain vihervarureilla oikein paljon metaliia, kilessäkin, silmäkulmat tökitetty..jne. Miksi ?
Kysy Jere Aarnon poika Puttoselta
http://yle.fi/uutiset/elainsuojelurikoksista_sakkoa_ja_vankeutta/7336284
”Terrafamen uraania riittäisi kaikkien suomalaisten ydinvoimaloiden polttoainesauvoihin. Olisihan se aika kova juttu, jos Suomi voisi lisätä omavaraisuuttaan.”
nojjjooo, uraanin rikastamiseen meillä ei ole laitteita ja tuskin tulee koskaan olemaankaan.
suomalaisia vielä löytyy..
Töitä kaivoksella tehdään 24 tuntia vuorokaudessa. Tämän kaivoksen merkitys kansakunnalle ja etenkin Kainuulle on niin suuri. Kun me onnistumme, siitä on hyötyä koko kaivos- ja kaivannaisteollisuudelle.