Kysymykset uhka vapaa-ajattelijoille

Palstaa seuratessa ei voi olla huomaamatta, että kysymykset ovat näköjään uhka vapaa-ajattelulle. Kysymysten esittäjät leimataan "antivapareiksi". Onko vapaa-ajattelijat siis jokin lahko jonka toiminnasta ei saa kysellä?

Mäntysalo kyselee jatkuvasti, mistä vapaa-ajattelijoiden tavoitteista olet samaa mieltä. Yhdenlaista indoktrinointia tuokin. Jankkaamista ainakin. Tällä palstalla sun pitäisi hymistellä vapaa-ajattelun ihanuutta.
48109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Ei, vaan antivapari kokee uhaksi pelkän keskustelun va-liikkeen tavoitteista.

Äänestä
  • Minulle on jäänyt sellainen kuva, että vaparit nimittelevät antivapareiksi kaikkia, jotka eivät kyseenalaistamatta hyväksy ja hurraa kaikelle vapareihin liittyvälle.

    Äänestä

  • erilainenkuva kirjoitti:

    Minulle on jäänyt sellainen kuva, että vaparit nimittelevät antivapareiksi kaikkia, jotka eivät kyseenalaistamatta hyväksy ja hurraa kaikelle vapareihin liittyvälle.

    Ei. Antivapari nimenomaan ei myönnä *mitään* va-liikkeen tavoitetta oikeaksi. Pyrkimys on välttää keskustelua niistä ja ohjata se johonkin vakiojankkaukseen.

    Mitä mieltä olet, esimerkiksi vaikkapa, ehtoollisviinin verovapaudesta? Hyvä vai huono asia?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Haluat siis kuulustella vaparikriittisiä kirjoittajia heidän näkemyksistään ja nimittelet antivapareiksi. Sinulla toki on oikeus näkemyksiisi, mutta koska nimittelet automaattisesti kaikkia ja kuulustelet kaikkia ihan kuin muilla kirjoittajilla olisi jokin vastausvelvollisuus, voidaan sinua nimittää kritiikinpelkoiseksi kritiikinkieltäjäksi. Vaparit itse kiertävät kaikki sellaiset aloitukset, joissa asiallisesti kritisoidaan vapaa-ajattelijoiden toimintaa ja keskittyvät peuhaamaan aloituksissa, joilla ei ole niin merkitystä. Mitä se sinulle kertoo vapaa-ajattelijoiden keskustelukulttuurista ja sananvapaudesta?
    Katson omalta osaltani, ettet ole kiinnostunut asiakeskustelusta.

    Äänestä

  • tssssss kirjoitti:

    Annatko esimerkin ketjusta, jossa järkevästi kritisoidaan jotain va-liikkeen tavoitetta? Sellaisen jossa perustellaan miksi evlut ja ort kirkoilla pitää olla verotusoikeus, tai vaikka nyt uskontokunnat vapauttaa kiinteistön varainsiirtoverosta tms.

    Olen mielestäni sellaisiin ketjuihin vastannut, ja "antivapari" -nimityksellä en tarkoita tuollaisia kriittisiä keskustelijoita.

    Luulin, että seuraat palstalla muutakin kuin omia aloituksiasi.
    Muiden nimittely osoittaa vain ettet kestä kritiikkiä.

    Äänestä

  • ajattelemitähaluat kirjoitti:

    Luulin, että seuraat palstalla muutakin kuin omia aloituksiasi.
    Muiden nimittely osoittaa vain ettet kestä kritiikkiä.

    Kuten kirjoitin, "Olen mielestäni sellaisiin ketjuihin vastannut". Linkkiä?

    Äänestä

  • "Ei, vaan antivapari kokee uhaksi pelkän keskustelun va-liikkeen tavoitteista."
    Se on sinun näkemyksesi eikä vastaa todellisuutta.
    Tätä palstaa seuraamalla on käynyt selväksi, että vaparit edustavat pohjoiskorealaista ajattelun ja sananvapautta. Kaikki sitä vastustavat ovat antivapareita, eli itse asiassa vapaustaistelijoita. Kyllä sortavaa diktaattoria saakin vastustaa.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Kuten kirjoitin, "Olen mielestäni sellaisiin ketjuihin vastannut". Linkkiä?

    Mielestäni et ole.

    Äänestä

Minä olen kysellyt Jorilta, millä perusteilla se alkaa vastustaa vaparien valtiontukea 1.1.2016. Ei ole suostunut vastaamaan. Ei vastaa siihenkään, miksi ko. perusteet astuvat voimaan vasta 1.1.2016. Mikähän uhka tähänkin sisältyy? Miksei voi vastata? Kaveritko kiusaavat, jos on väärää mieltä?

Äänestä
  • Lupasin alkuvuodesta että en ota asiaa esille va-liikkeen sisäisessä keskustelussa. Syynä oli ihan vaan ärsyyntyminen jatkuvaan jankkaamiseesi.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Lupasin alkuvuodesta että en ota asiaa esille va-liikkeen sisäisessä keskustelussa. Syynä oli ihan vaan ärsyyntyminen jatkuvaan jankkaamiseesi.

    Sisäisissä keskusteluissa? Minä olen ulkopuolinen, joten voitte sisäisissä keskusteluissa aivan rauhassa keskustella mistä tahansa. Mutta sinä sanot, että minun toiminnallani on vaikutusta teidän sisäisiin keskusteluihinne! Tämä on rohkaisevaa. Ei siis ole turhaa pitää asiaa täällä esillä.

    Saisinko vielä tietää, millä perusteilla sinä tulet vastustamaan valtionapua 1.1.2016 alkaen. Ehkä voisimme tehdä yhteistyötä asian kuntoon saattamiseksi. Minä toimin mielelläni täällä julkisuudessa, jos sinä hoidat sisäpiirin.

    Yhteistyöllä valtiontuki poistetaan!

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Lupasin alkuvuodesta että en ota asiaa esille va-liikkeen sisäisessä keskustelussa. Syynä oli ihan vaan ärsyyntyminen jatkuvaan jankkaamiseesi.

    Jori, kovasti kuulutat, että pitäisi tällä palstalla ottaa kantaa shakkiliiton asioihin jne. Mutta voisitko ystävällisesti kertoa tällä vapaa-ajattelu-palstalla seuraavaan, jo aiemmin esittämääni asiaan:

    Saisinko vielä tietää, millä perusteilla sinä tulet vastustamaan valtionapua 1.1.2016 alkaen. Ehkä voisimme tehdä yhteistyötä asian kuntoon saattamiseksi. Minä toimin mielelläni täällä julkisuudessa, jos sinä hoidat sisäpiirin.

    Äänestä

  • Rahahanat.kiinni kirjoitti:

    Odotan vuorostani sinun vastaavan minun kysymyksiini.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Odotan vuorostani sinun vastaavan minun kysymyksiini.

    Jos shakki kiinnostaa, keskustele siitä shakkisivustoilla. Eikö niin? Olet itse korostanut aiheessa pysymistä silloin, kun sai moderoida palstaa. Mutta silloinkin poistit vapareita koskevia ei-toivottuja ketjuja, kun taas vaparit saivat vapaasti trollata monesta ei-vapareita koskevista asioista, esim. kirkosta. Hiukan ihmettelen tätä sinun tyyliäsi - varsinkin jos vastustat valtionavun hakemista.

    Miksi emme voi liittoutua? Tehdään yhdessä se, mitä molemmat haluavat: suljetaan vapareilta valtion rahahanat.

    Sinä kysyit taannoin saako shakin harrastus valtion tukea. Sanoin että saa. Sitä ennen totesit että vaikka museoautoja harrastetaan omalla rahalla. Niissä on verovapaus.

    Nyt et sitten haluakaan kertoa mielipidettäsi edellämainittuihin.

    Äänestä

Antivapariksi luonnehtiminen on usein perustelua jo vihamielisen otsikoinnin ja nimerkkivalinnan takia. Tämän ketjun avauksessa mimimerkki on selvästi vaparivastainen. Vapaa-ajattelijat ei ole lahko, vaan yhteistyöjärjestö, jossa on eri tavoin ajattelevia ihmisiä tiettyjen yhteisten tavoitteiden puoelsta.

Äänestä
  • Yhteistyötä edistetään esittämällä valheita esim. kansanedustajille lähetetyllä henkilökohtaisella kirjeellä. Sittemmin vaparit ovat väittäneet, että ehtoollisviinin verovapaus on laitonta. Sekin puppua. Mikä se on, että valehtelemalla pitää omaa asiaa edistää ja käyttää siihen veronmaksajilta keinoteltuja rahoja? Sitten vielä valitetaan, että joku on vaparivastainen. Jos teidän toimintanne ei tee ihmistä vaparivastaiseksi, mikään ei voi tehdä sellaiseksi. Te olette IHAN ITSE moraalittomalla toiminnallanne ja ahneudellanne saaneet ihmiset itseänne vastaan.

    Äänestä

  • Rahahanat.kiinni kirjoitti:

    Yhteistyötä edistetään esittämällä valheita esim. kansanedustajille lähetetyllä henkilökohtaisella kirjeellä. Sittemmin vaparit ovat väittäneet, että ehtoollisviinin verovapaus on laitonta. Sekin puppua. Mikä se on, että valehtelemalla pitää omaa asiaa edistää ja käyttää siihen veronmaksajilta keinoteltuja rahoja? Sitten vielä valitetaan, että joku on vaparivastainen. Jos teidän toimintanne ei tee ihmistä vaparivastaiseksi, mikään ei voi tehdä sellaiseksi. Te olette IHAN ITSE moraalittomalla toiminnallanne ja ahneudellanne saaneet ihmiset itseänne vastaan.

    Viittaat valehtelulla tähän: http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2013/11/12/viesti-kansanedustajille-kirkon-ja-valtion-suhteen-muutostarpeesta/ .

    Oletko valmis keskustelemaan tuosta, jos avaan asiasta uuden ketjun?

    Äänestä

  • Rahahanat.kiinni kirjoitti:

    Yhteistyötä edistetään esittämällä valheita esim. kansanedustajille lähetetyllä henkilökohtaisella kirjeellä. Sittemmin vaparit ovat väittäneet, että ehtoollisviinin verovapaus on laitonta. Sekin puppua. Mikä se on, että valehtelemalla pitää omaa asiaa edistää ja käyttää siihen veronmaksajilta keinoteltuja rahoja? Sitten vielä valitetaan, että joku on vaparivastainen. Jos teidän toimintanne ei tee ihmistä vaparivastaiseksi, mikään ei voi tehdä sellaiseksi. Te olette IHAN ITSE moraalittomalla toiminnallanne ja ahneudellanne saaneet ihmiset itseänne vastaan.

    Jos laki on yhteisön verotusta koskevia direktiivejä, sitä lakia voi sanoa laittomaksi, koska Suomi on itse mennyt sitoutumaan eu-säädöksiä. Suomi irti Eu:sta!?

    Äänestä

  • Rahahanat.kiinni kirjoitti:

    Yhteistyötä edistetään esittämällä valheita esim. kansanedustajille lähetetyllä henkilökohtaisella kirjeellä. Sittemmin vaparit ovat väittäneet, että ehtoollisviinin verovapaus on laitonta. Sekin puppua. Mikä se on, että valehtelemalla pitää omaa asiaa edistää ja käyttää siihen veronmaksajilta keinoteltuja rahoja? Sitten vielä valitetaan, että joku on vaparivastainen. Jos teidän toimintanne ei tee ihmistä vaparivastaiseksi, mikään ei voi tehdä sellaiseksi. Te olette IHAN ITSE moraalittomalla toiminnallanne ja ahneudellanne saaneet ihmiset itseänne vastaan.

    Nyt tää näkee itsensä monikossa.. Valavampaa luin kahtena näkeminen..

    Äänestä

  • Rahahanat.kiinni kirjoitti:

    Yhteistyötä edistetään esittämällä valheita esim. kansanedustajille lähetetyllä henkilökohtaisella kirjeellä. Sittemmin vaparit ovat väittäneet, että ehtoollisviinin verovapaus on laitonta. Sekin puppua. Mikä se on, että valehtelemalla pitää omaa asiaa edistää ja käyttää siihen veronmaksajilta keinoteltuja rahoja? Sitten vielä valitetaan, että joku on vaparivastainen. Jos teidän toimintanne ei tee ihmistä vaparivastaiseksi, mikään ei voi tehdä sellaiseksi. Te olette IHAN ITSE moraalittomalla toiminnallanne ja ahneudellanne saaneet ihmiset itseänne vastaan.

    Tämä on törkeää toimintaa vapareilta. Vastenmielistä!

    Äänestä

  • Rajat.vapareillekin kirjoitti:

    Tämä on törkeää toimintaa vapareilta. Vastenmielistä!

    Koska ajattelit vastata kysymykseen kulttuurilehtituesta?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Koska ajattelit vastata kysymykseen kulttuurilehtituesta?

    Kysymys ko. ketjun aloituksessa näkyy osoitetun minulle eikä Rajat.vapareillekin nikille.

    Tiedät aivan hyvin, että vastustan lehtenne kulttuurilehtitukea. Tästä on ollut jo puhetta, joten jankkaat turhia. Kerro sinä sen sijaan, miksi 1.1.2016 alkaen vastustat vapariliiton valtiontukea. Saat kertoa myös, vastustatko lehtenne kulttuurilehtitukea ja millä perusteella.

    Halusitko sinä keskustella siitä kulttuurilehtituesta? Sehän on ainoa jäljellä oleva osa va-liiton valtiontukikeskustelua, jota ei ole jo jauhettu puhki.

    Pelottaako ajatus siitä, että joutuisit käymään siitä väittelyä? Ihan vieläpä ketjussa, jonka aloitusviestissä ei ole mitään kritiikkiä va-liittoa kohtaan! http://keskustelu.suomi24.fi/t/13957163/va-lehden-kulttuurilehtituki

    Pelottaako sinua keskustella täällä ilman, että yrität koko ajan vaihtaa aihetta tai viedä keskustelua johonkin muuhun ketjuun. Yllä oli sinulle kysymyksiä. Muista vastata.

    Äänestä

  • Niin? Ja siksikö vapareita ei saisi arvostella?
    Mitens teillä tervehditään: sieg heil vai kunnioitettu johtaja?
    Vaparit ovat pelkiä lapsellisia trolleja.

    Äänestä

  • eimullamuuta kirjoitti:

    Niin? Ja siksikö vapareita ei saisi arvostella?
    Mitens teillä tervehditään: sieg heil vai kunnioitettu johtaja?
    Vaparit ovat pelkiä lapsellisia trolleja.

    Trollaamallahan ne pienet porukat aina yrittävät saada näkyvyyttä. Pietarissa on Putinin trollitehdas, Tampereelta johdetaan vaparien trollitehdasta. Oletteko hakeneet synergiaetuja?

    Äänestä

  • Rahahanat.kiinni kirjoitti:

    Trollaamallahan ne pienet porukat aina yrittävät saada näkyvyyttä. Pietarissa on Putinin trollitehdas, Tampereelta johdetaan vaparien trollitehdasta. Oletteko hakeneet synergiaetuja?

    Ja sinä olet yksinäinen trollaaja. Näkeehän sen jo siitä että et mitenkään pysty puolustamaan väitteitäsi, vaan juokset karkuun jos sinulle esitetään vähänkin hankalia kysymyksiä. Joten miksi kukaan ottaisi väitteitäsi tosissaan?

    Äänestä

  • jiijäätee kirjoitti:

    Mikä tekee vaparien trollauksesta sinulle uskottavaa?

    Äänestä

  • Rahahanat.kiinni kirjoitti:

    Mikä tekee vaparien trollauksesta sinulle uskottavaa?

    Kiitos että jälleen kerran todistit kaiken sanomani. Saapahan ulkopuoliset sinun tarinoista oikean kuvan; pelkkiä satuja ja väitteitä ilman todisteita.

    Olet kyllä helppo. Itse tunnustat valehtelevasi ja tietämättömyytesi. :)

    Äänestä

  • Jiijäätee kirjoitti:

    Jaa miten tunnustan? Parempaa trollailua, kiitos.

    Äänestä

  • Rahahanat.kiinni kirjoitti:

    Jaa miten tunnustan? Parempaa trollailua, kiitos.

    No esimerkkinä; et ole pystynyt mitenkään todistamaan väitteitäsi, vaan luikit aina karkuun kun asian käsittely menee liian vaikeaksi sinulle. Joten koska et pysty mitenkään puolustamaan väitteitäsi, valehtelet. Kaikki muut paitsi sinä et ole huomannut tätä. Mutta hauskahan se on seurata kun teet itsestäsi pellen, vaahtoamalla vapareista :D

    Kysyin, missä olen tunnustanut.

    Äänestä

  • Rahahanat.kiinni kirjoitti:

    Kysyin, missä olen tunnustanut.

    Etkö oikeasti muista mitä täällä kirjoitat?

    Äänestä

  • Jiijäätee kirjoitti:

    Etkö oikeasti muista mitä täällä kirjoitat?

    Et kykene seisomaan sanojesi takana. Huono trolli. Paljonko vaparit maksavat? Liian huonosti vai miksi trollaat noin huonosti?

    Äänestä

  • Rahahanat.kiinni kirjoitti:

    Et kykene seisomaan sanojesi takana. Huono trolli. Paljonko vaparit maksavat? Liian huonosti vai miksi trollaat noin huonosti?

    Ei ne voi maksaa paljoa, koska rahaa kerätään kesäkokouksen hulppeisiin menoihin.

    Äänestä

Kuten toisessa ketjussa on osoitettu, Neuvostoliiton ideologinen uskontokäsitys on läheistä sukua vapaa-ajattelijoiden ideologialle. Molemmille on luonteenomaista jäykkä, suorastaan dogmaattinen uskonnonvastaisuus. Molemmille on myös ominaista avauksessa mainittu toistoon perustuva indoktrinointi.

Äänestä
  • Elä taas valehtele. Toisessa ketjussa näin väitettiin, mutta sille ei löytynyt oikein totuuspohjaa taaskaan. Ja miten vaparit ovat uskonto vastaisia?

    Äänestä

  • Jiijäätee kirjoitti:

    Elä taas valehtele. Toisessa ketjussa näin väitettiin, mutta sille ei löytynyt oikein totuuspohjaa taaskaan. Ja miten vaparit ovat uskonto vastaisia?

    Wikipediassa on varmaan virheellistä tietoa. Sen mukaan tavoitteena on mm. edistää tieteeseen perustuvan uskonnottoman todellisuuskäsityksen leviämistä ja uskontokritiikkiä.

    Ehkä vaparit eivät vastustakaan uskontoa vaan joukossa on paljon hartaita uskovaisia. Ihmeellistä, etten minä tai melkein kukaan muu ole sitä aiemmin tiennyt. Onneksi sinä tulit kertomaan. Kiitän lämpimästi.

    Missä kuplassa oikein elät?

    Äänestä

  • jiijäätee kirjoitti:

    Missä kuplassa oikein elät?

    Hehee...

    Äänestä

  • Rahahanat.kiinni kirjoitti:

    Hehee...

    Onnellinen aamullakin.

    Äänestä

  • Heheee kirjoitti:

    Onnellinen aamullakin.

    Olen onnellinen huomattuani, että sinä trolliseni vaikeni. Edes hetkeksi.

    Äänestä

Vapaa-ajattelijat on uskonnollinen järjestö. Eihän se muutoin haluaisi olla Uskonnot ja uskomukset otsakkeen alla.
Saattaahan se tietysti olla myös pelkkä uskomuksellinen järjestö, vähän saman tyyppinen kuin levitoijat, saatananpalvojat, puidenhalaajat, horoskooppiuskovaiset jne..

Äänestä
  • Vimmasta päätellen jonkinlainen uskonnollinen ääriliike.

    Äänestä

Miten vaparien valtionapu lakkautetaan? Odotan Jorilta vastausta heti puolenyön jälkeen.

Äänestä
  • Hallinnollinen yksityiskohta, ei tavoitelistalla korkealla.

    Miten ortodoksisen kirkon valtiontuki, se 2,5 miljoonaa josta keskustelua vältät?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

VA_lahko kirjoitti:

Palstaa seuratessa ei voi olla huomaamatta, että kysymykset ovat näköjään uhka vapaa-ajattelulle. Kysymysten esittäjät leimataan "antivapareiksi". Onko vapaa-ajattelijat siis jokin lahko jonka toiminnasta ei saa kysellä?

Mäntysalo kyselee jatkuvasti, mistä vapaa-ajattelijoiden tavoitteista olet samaa mieltä. Yhdenlaista indoktrinointia tuokin. Jankkaamista ainakin. Tällä palstalla sun pitäisi hymistellä vapaa-ajattelun ihanuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu