Peukkupaikka 24.11.2015

Miten tämä on selitettävissä:

"Luuk22:54 Pietari kieltää Jeesuksen.

He vangitsivat Jeesuksen ja veivät hänet mukanaan ylipapin taloon. Pietari seurasi häntä jonkin matkan päästä. Keskelle pihaa sytytettiin nuotio, ja kun väki asettui sen ympärille Pietari istuutui muiden joukkoon. Muuan palvelustyttö näki hänet istumassa tulen äärellä, katsoi häntä pitkään ja sanoi:"Tuokin oli sen miehen seurassa."
Pietari kielsi"minäkö? Enhän minä edes tunne häntä."
Vähän ajan kuluttua sanoi eräs mies hänet nähdessään:"Sinäkin olet sitä joukkoa." Pietari vastasi:"Erehdyt, en ole."

Kaikki ne ihmeet, ja kuolleista herättämiset...mikä sai Pietarin kieltämään Jeesuksen?

5

58

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lightning_Star

      Niin kyseisessä kappaleessa kerrotaan myös kiusauksista.
      Opetuslapsethan väittelivät myös siitä kuka heistä on suurin.
      Ennen tuomaasi osuutta mm. kerrotaan myös siitä, että Jeesukseen uskovaa ei ole lähetetty palveltavaksi vaan palvelemaan.

      Simonhan evankeliumin mukaan tunsi olevansa varma pystyvänsä menemään jopa vankeuteen tai kuolemaan Jeesuksen kanssa. Kuitenkin jonkin ajan päästä, kun häneltä kysyttiin tunsiko hän Jeesuksen, hän kielsi tämän.

      Ehkä se kertoo myös ihmisen inhimillisestä puolesta ja siitä kuinka pienellä paikalla loppuviimein olemme tässä elämässä?

      Tässä on kuitenkin lohdun sanat Simonille annettu.
      "mutta minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjään. Ja kun sinä kerran palajat, niin vahvista veljiäsi.""

      Kun kohtaa itsessään sen inhimillisen puolen ja näkee itsensä sen kautta, ehkä sen jälkeen palaa sieltä, jotain oppineena kaikesta ja voi sen kautta olla myös muille vahvistuksena?

      Tällaisia ajatuksia luukkaasta.

    • Lightning_Star

      Vaikka tuntisi kaiken menettäneensä, aina on olemassa toivo.
      Ja toivossa on elämä. Uskoaan ei milloinkaan kannata pois heittää.

      Evankeliumi on ilosanoma.

    • jari-pekka--65

      Vastaus kysymykseen on se, että Pietari teki lupauksia omassa voimassaan. Hän lupasi, että hän seuraa Jeesusta kuolemaan asti ja ettei koskaan kieltäisi häntä. Pyhä Henki ei vielä ollut Pietarissa tuolloin. Tämä on tuon tarinan opetus. Oma usko on riittämätöntä ja kun tiukka paikka tulee, niin kukaan ei kestä. Ei kestä ilman Pyhän Hengen voimaa. Vain Jeesuksen usko kestää koetukset.

      • jari-pekka--65

        Tarkoitatko jos Pyhä Henki ei ollut Pietarissa, entä muissa opetuslapsissa? Oliko Pietari tuolloin uskossa, siis uudestisyntynyt?


      • jari-pekka--65
        tomumaja- kirjoitti:

        jari-pekka--65

        Tarkoitatko jos Pyhä Henki ei ollut Pietarissa, entä muissa opetuslapsissa? Oliko Pietari tuolloin uskossa, siis uudestisyntynyt?

        Ei muissakaan. Jeesus ei ollut vielä mennyt pois, eikä lähettänyt Pyhää Henkeä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2311
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1014
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      583
      855
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      68
      641
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    Aihe