Syyrian selkkaus osoitti karulla tavalla kuinka suuri riski Natoon kuuluminen olisi Suomelle. Tänään Nato-maa Turkki ampui alas venäläisen rynnäkkökoneen, joka ei mitenkään uhannut Turkkia ja jonka Turkki väittää lentäneen sen ilmatilassa. Ylen toimittaja totesi tänään Venäjän ilmaiskujen sotkeneen Syyrian tilanteen. Minun käsittääkseni Syyriassa on ollut sekaista jo vuosia ennen Venäjän lentokoneiden ilmestymistä sotakarkeloihin. Ennen Venäjän Syyriaan tuloa siellä on kuollut satojatuhansia ihmisiä ja yli miljoona on lähtenyt pakolaisiksi. Kaiken sekaannuksen takana on pitkälti ollut Nato, USA ja EU.
Ensinnäkin USA aseisti Syyrian oppositiota, josta syntyi mm. Isis. USA:n rooli on vähintäänkin mielenkiintoinen, sillä se esim. aseistaa kurdeja ja turkkilaisia, jotka sotivat keskenään. Tunnettu tosiasia lienee myös se, että Turkki auttaa Isistä, joka sotii USA:ta ja kurdeja vastaan. Siispä Syyrian asiat olivat varsin sekaisin jo ennen Venäjän kuvioihin tuloa. Kaiken huipuksi Turkki takaa Isiksen talouden välittämällä terroristien öljyä maailmalle. On käsittämätöntä kuinka Yle vaikenee ja vääristelee totuutta, jonka jokainen voi tarkistaa nettiä käyttämällä niin itäisistä kuin läntisistä uutistoimistoista.
http://jaavaat666.blogspot.fi/2015/11/nato-suomi-olisi-nyt-sodassa-venajan.html
Ensinnäkin USA aseisti Syyrian oppositiota, josta syntyi mm. Isis. USA:n rooli on vähintäänkin mielenkiintoinen, sillä se esim. aseistaa kurdeja ja turkkilaisia, jotka sotivat keskenään. Tunnettu tosiasia lienee myös se, että Turkki auttaa Isistä, joka sotii USA:ta ja kurdeja vastaan. Siispä Syyrian asiat olivat varsin sekaisin jo ennen Venäjän kuvioihin tuloa. Kaiken huipuksi Turkki takaa Isiksen talouden välittämällä terroristien öljyä maailmalle. On käsittämätöntä kuinka Yle vaikenee ja vääristelee totuutta, jonka jokainen voi tarkistaa nettiä käyttämällä niin itäisistä kuin läntisistä uutistoimistoista.
http://jaavaat666.blogspot.fi/2015/11/nato-suomi-olisi-nyt-sodassa-venajan.html
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ryssä on syypää. Mitäs meni sekoilemaan Syyriaan. Ryssän vika jos kone ammutaan alas, oli 5 minuuttia ja 10 radiokutsumista aikaa väistää. Ihan oikein, seulaksi vain koko rakkine. Ampuihan ryssäkin suomalaisen Kalevalan ja kaksi korealaista konetta rauhan aikana.
MIKSI OLISI, kun ei kerran NATO OLE!
Suomi on sodassa juuri silloin, kun venäjä päättää niin olevan. Natosta riippumatta. Kuten vuonna 1939.
Ryssät ovat loukanneet toistuvasti Nato - maa Turkin ilmatilaa ja viimeisen jälkeen Turkki ilmoitti ampuvansa seuraavan alas. Näin se myös menetteli, eikä vain piessyt suutaan, kuten ryssäpoliitikot. Paskaryssä saa ostaa ilmailukartan, jos se ryssäläinen satelliittipaikannusjärjestelmä on noin ryssänpersiistä ja saa samalla opetella lentämään muualla, kuin Turkin ilmatilassa.
Entäs sitten. Suomi olisi nyt sodassa, siinä pointti.
Miten niin? Suomi ei kuulu Natoon eikä liioin Nato ole sodassaVenäjän kanssa, siinä pointti.
Luojan kjiitos ei kjuulu njatoon, eijkä tjule kjuulumjaankaan. Njyt aukesi tyjyperimmänkin njatoääliön järki, jhoten hjyvästi njato peikko.
Jos USA ja NATO tuntevat Venäjän nyt uhkaavaksi, nillä on oikeus miehittää Niinistön NATO-isäntämaa-Suomi ja perustaa tänne tukikohtia, ammus- ja asevarastoja, varikkoja, joukkosidontapaikkoja, huoltoalueita ym.
Jos Nato-, jenkit ja eu-maat päättävät miehittää Venäjän ei Venäjällä ole muuta mahdollisuutta, kuin antautua. Tämä on tosi jo tänä päivänä.
Ei tästä ole enää edes tarvetta keskustella tämän enempää.
Haloo Putin. olet väärällä puolella. Sori!
Napoleon ja Adolf yrittivät, ei tullut valmista. Nato on hajalla, se Euroopassa ja USA ovat eri puolilla rintamaa. Kurki komerosi ja sänkysi alle, ettei sielläkin olisi tiltuja.
Uskosi on vahva.
On se NATO ihmeellinen!
Jos suomi kuuluisi NATO:on niin olisimme itseksemme sodassa venäjää vastaan...
Koita nyt seurata tuota aloittajan logiikkaa...?
Niin se on - käytä jäekeä, just niin se on, ekkö hoksaa, niin se menee, ei aukee töppö, kai nyt hoksaat - tai antaa ollo oot tollo toivoton
Hyvin todettu.Mutta ei tuo aivopesty natopässi sitä ymmärrä.Se ei osaa muuta kuin suu vaahdossa ryssä sanaa hokea.Idiootti vailla vertaa.
Kaheli mikä kaheli
Orgasmin voi saada monesta asiasta.
Joillekin se on ryssä-sanan hokeminen.
Tuolla kyseisellä natohepulla näyttäisi olevan ryssä-fetissi.
Kahelit natoheput uhoo sairaan mielensä voimalla kuin eräät 1930-luvulla. Jos niitä ei hiljennetä, on lopputulos nytkin sama
Lopputulos on että venakkojen vehkeet putoilee...
Nyt kun Niinistö solmi Naton isäntämaasopimuksen, Usa ja Nato voivat sitoa meidän sotaan milloin haluavat.
Eivät voi, koska isäntämaa-sopimus koskee vain rauhanajan harjoitusten huoltoa! USA:lla ja Natolla ei ole mitään asiaa kutsumatta Suomeen!
"NATO-SUOMI OLISI NYT SODASSA VENÄJÄN KANSSA?"
HULLU VÄITE! Kukaan ei ole sodassa Venäjän kanssa!
HEI VAJAA-TILLINTALLIN TILTU
Niin se olisi, katso ja kuuntele poikainen päättäjiemme jorinoita. Usa vie niitä kuin metrin mittaa- Sulla väite on utopistista hulluutta! Nyt Lappeenrannanan lentokentällä jenkkinarkkarit pyörisivät!
Turkilla on vahva armeija ja se pystyisi lyömään Venäjän ilman NATO:akin, ei se Venäjä niin vahva ole, pelkkiä öykkäreitä, niin kuin kaikki ryssät, kovat on puheet, mutta kun kunnolla kuristaa, niin heikko slaaviveri antaa periksi.
Putler-apina on saanut yliannoksen vodkaa ja hapankaalia. Lisäksi foliohattukin on hukkunut joten hän kuulee ääniä pään sisältä :)