Evolutionistin sisäinen ristiriita

Kun evolutionismiin uskova arkeologi kaivaa maan sisästä kiven, jonka muoto on kirveen terän muotoinen, hän tekee siitä heti johtopäätöksen, että se on kivikautisen ihmisen kirveen terä. Samoin arkeologit ovat kaivaneet maasta muinaisihmisten kivisiä keihään kärkiä. Kellään näillä arkeologeilla ei ole minkäänlaista ns. objektiivista todistetta näiden kivityökalujen ja aseiden valmistajista. Kukaan nykyihminen ei ole heitä koskaan nähnyt eikä heistä ole olemassa valokuvia. Kuitenkin he kaikki uskovat sokeasti, että ne ovat älyllisen ihmisen valmistamia. Kenenkään heidän päähänsä ei edes pälkähdä, että ne olisivat syntyneet "itsestään" luonnonlakien mukaan satojen miljoonien vuosien aikana. Sisimmässään he siten tietävät, että mitään, alkeellisinta elotonta esinettäkään, ei voi syntyä ilman älyä, saati monimutkaisempaa elollista olentoa, vaikka niiden tekijöistä ei olisikaan objektiivisia todisteita.
Kuitenkin samat evolutionistit uskovat (= väittävät uskovansa), että kivikirvestä ja keihäänkärkiä paljon monimutkaisempi maailmankaikkeus luonnonlakeineen ja luonnonilmiöineen on syntynyt ilman älyä. Näin evolutionistit elävät koko ajan ristiriidassa sen kanssa mihin he todellisuudessa sisimmässään uskovat ja mitä he uskottelevat itselleen ja muille ihmisille.

"Alussa loi Jumala taivaan ja maan." (1.Moos.1:1)

15

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Evolutionisti", "evolutionismi", "evolutionismiin uskova arkeologi" ja "sokeasti uskova" ovat omia fantasioitasi, joista puhumalla yrität vain ratkoa oman ja selvästi entistä pahemmin horjuvan jumalauskosi ongelmia. Miksi muutenkaan tehtailisit aloituksiasi, jotka ovat omiaan vain kertomaan millaiseksi typerykseksi jumalasi sinut on tehnyt?

    • DRHouse

      Tuota, oikeastaan näet ristiriidan vain, koska et edes halua ymmärtää evoluutioon (johon maailmankaikkeiden synty ei liity) ja kosmologiaan liittyviä totuuksia. Se että maailmankaikkeus syntyi tällaiseksi kaikista mahdollisista mahdollisuuksista fysiikan lakien ohjaamana ei mitenkään sulje pois sitä että planeetoilla kehittyi elämää joka osaa tehdä kivikirveitä. Varsinkin kun tämä universumikin on sellainen "vähän sinne päin"- universumi ja atomien atomipainojen pitäisi muuttua sellaiset 81 prosenttia että universumi olisi toisenlainen. Ja tämä vain yksi esimerkki. On myös huomautettava että luolaihmisistä on epäsuoria todisteita, kuten fossiilijäännöksiä, kalliomaaluksia etc. kun taas siitä raamatun jumalasta ei ole edes epäsuoria todisteita. Raamattuhan ei itsessään fiktiivisen luonteensa vuoksi todisteeksi kelpaa, ei myöskään subjektiivinen uskonnollinen tunne.

      • " On myös huomautettava että luolaihmisistä on epäsuoria todisteita, kuten fossiilijäännöksiä, kalliomaaluksia etc. kun taas siitä raamatun jumalasta ei ole edes epäsuoria todisteita"

        Luolaihmiset, samoin kuin kaikki, mitä luonnossa havaitsemme, ovat juuri epäsuoria todisteita Jumalasta.


      • " Se että maailmankaikkeus syntyi tällaiseksi kaikista mahdollisista mahdollisuuksista fysiikan lakien ohjaamana ei mitenkään sulje pois sitä että planeetoilla kehittyi elämää joka osaa tehdä kivikirveitä"

        Fysiikan lait eivät voineet synnyttää maailmankaikkeutta, koska mitään fysiikan lakeja ei ollut edes olemassa ennen kuin vasta sen JÄLKEEN, kun Jumala oli luonut maailmankaikkeuden ja ne fysiikan lait.


      • Mark5 kirjoitti:

        " Se että maailmankaikkeus syntyi tällaiseksi kaikista mahdollisista mahdollisuuksista fysiikan lakien ohjaamana ei mitenkään sulje pois sitä että planeetoilla kehittyi elämää joka osaa tehdä kivikirveitä"

        Fysiikan lait eivät voineet synnyttää maailmankaikkeutta, koska mitään fysiikan lakeja ei ollut edes olemassa ennen kuin vasta sen JÄLKEEN, kun Jumala oli luonut maailmankaikkeuden ja ne fysiikan lait.

        Onko sinun täysin mahdotonta uskoa, että jotakin voi olla olemassa ilman että joku tai jokin on nimenomaan luonut sen?

        Vai miksi haluat ehdoin tahdoin hakata päätäsi seinään?


      • DRHouse
        Mark5 kirjoitti:

        " On myös huomautettava että luolaihmisistä on epäsuoria todisteita, kuten fossiilijäännöksiä, kalliomaaluksia etc. kun taas siitä raamatun jumalasta ei ole edes epäsuoria todisteita"

        Luolaihmiset, samoin kuin kaikki, mitä luonnossa havaitsemme, ovat juuri epäsuoria todisteita Jumalasta.

        No eivät ole.


      • DRHouse
        Mark5 kirjoitti:

        " Se että maailmankaikkeus syntyi tällaiseksi kaikista mahdollisista mahdollisuuksista fysiikan lakien ohjaamana ei mitenkään sulje pois sitä että planeetoilla kehittyi elämää joka osaa tehdä kivikirveitä"

        Fysiikan lait eivät voineet synnyttää maailmankaikkeutta, koska mitään fysiikan lakeja ei ollut edes olemassa ennen kuin vasta sen JÄLKEEN, kun Jumala oli luonut maailmankaikkeuden ja ne fysiikan lait.

        Tuota, onko luetun ymmärtämisessä vikaa? Maailmankaikkeus kehittyi alkuräjähdyksen jälkeen fysiikan lakien ohjaamana. Jumala ei luonut niin mitään.


    • tieteenharrastaja

      Tuossa erehdyt:

      "Kenenkään heidän päähänsä ei edes pälkähdä, että ne olisivat syntyneet "itsestään" luonnonlakien mukaan satojen miljoonien vuosien aikana."

      Alkeellisen kivikirveen erottaminen luonnonkivestä tuottaa arkeologeille vakavan pohdinnan ja joskus melkoisia tieteellisiä väittelyitä. Tästä syystä on vieläkin epäselvää, onko Susiluolassa asunut ihmisiä runsaat satatuhatta vuotta sitten vai ei.

      Kehitttyneempi kivikirves on helppo erottaa tunnusmerkeistä, jotka on opittu monia löydöksiä vertaamalla. Myös nuotionoki on kohtalaisen varma todiste älykkäästä ihmisvalmistajasta.

      Et sinä ressukka ihmistekijällä perustellen saa ketään uskomaan, että "kaikella on tekijänsä". Kaltaisesi ovat jo uskossa ja muut ymmärtävät paremmin.

      • "Kehitttyneempi kivikirves on helppo erottaa tunnusmerkeistä, jotka on opittu monia löydöksiä vertaamalla. Myös nuotionoki on kohtalaisen varma todiste älykkäästä ihmisvalmistajasta."

        Vaikka olisi kuinka kehittynyt kivikirves, niin ei se vedä vertoja kehityksessä maailmankaikkeudelle ja luonnonlaeille. Jos tämä kehittynyt kivikirves tarvitsi valmistumiseensa älyllisen persoonan, niin paljon suuremmalla syyllä maailmankaikkeus miljoonine galakseineen, luonnonlakeineen, ihmisine, eläimineen ja kasveineen, tarvitsee syntyäkseen tyhjästä ja olemattomuudesta, älyllisen ja vielä yliluonnollisen viisauden omaavan persoonan. Tämän tietää varmasti myös jokainen evolutionisti sisimmässään, mutta Jumalfobia hallitsee häntä niin vahvasti, että hän ei voi sitä tunnustaa.
        Jeesus Kristus on tie vapauteen Jumalfobiasta ja saatanan vallasta.


      • tieteenharrastaja
        Mark5 kirjoitti:

        "Kehitttyneempi kivikirves on helppo erottaa tunnusmerkeistä, jotka on opittu monia löydöksiä vertaamalla. Myös nuotionoki on kohtalaisen varma todiste älykkäästä ihmisvalmistajasta."

        Vaikka olisi kuinka kehittynyt kivikirves, niin ei se vedä vertoja kehityksessä maailmankaikkeudelle ja luonnonlaeille. Jos tämä kehittynyt kivikirves tarvitsi valmistumiseensa älyllisen persoonan, niin paljon suuremmalla syyllä maailmankaikkeus miljoonine galakseineen, luonnonlakeineen, ihmisine, eläimineen ja kasveineen, tarvitsee syntyäkseen tyhjästä ja olemattomuudesta, älyllisen ja vielä yliluonnollisen viisauden omaavan persoonan. Tämän tietää varmasti myös jokainen evolutionisti sisimmässään, mutta Jumalfobia hallitsee häntä niin vahvasti, että hän ei voi sitä tunnustaa.
        Jeesus Kristus on tie vapauteen Jumalfobiasta ja saatanan vallasta.

        Tuolla perustelulla voit uskoa enintään Jumalan ohjanneen alkuräjähdyksessä luonnonlakien syntyä. Kaiken muun synnylle ne lait ja sattuma antavat riittävän selityksen.


    • Jaakko kulta, herää jo. Ristiriita on sinun korviesi välisellä pururadalla, johon todellisuus tunkee kaikin voimin, ja sinun pitää jatkuvasti hokea itsellesi "kukaan ei ollut näkemässä" ja "kukaan ei voinut luoda paitsi Jumala", jotta horjuva uskosi ei lopullisesti kaatuisi.

    • Jos muotoiltuja piikiviä löytyy ympäristöstä jossa ei muuten esiinny piikiveä ei tarvitse olla suurikaan Sherlock päätelläkseen että kyse on muinaisihmisten tekosista.

    • "Jos muotoiltuja piikiviä löytyy ympäristöstä jossa ei muuten esiinny piikiveä ei tarvitse olla suurikaan Sherlock päätelläkseen että kyse on muinaisihmisten tekosista."

      Jos maailmankaikkeuden ja luonnonlakien syntymiseen tyhjästä ja olemattomuudesta ei tarvita älyllistä persoonaa, niin ei silloin ole mikään mahdottomuus, että muotoiltua piikiveäkin ilmestyy tyhjästä ja olemattomuudesta ilman älyllistä persoonaa ympäristöön, jossa sitä muuten ei ole. Se on paljon yksinkertaisempi asia kuin maailmankaikkeuden syntyminen.

    • Jaakob, vähänkin tunnetuista kotimaan julkisuuden henkilöistä sun ajatukset jakaa vain Pekka Reinikainen. Edes Patmoksessa ei uskota Nooan arkkiin eikä nuoreen maahan.
      Ne ei usko koska ne tietää ettei nuo jutut ole totta.

    • Meillä on aika varmoja havaintoja ihmisestä. Siksi voimme perustellusti olettaa, että jokin esine voi olla ihmisen tekemä.

      Meillä ei ole ensimmäistäkään havaintoa jumalasta. Siksi on älytöntä olettaa, että jokin asia olisi jumalan tekemä.

      Tässä se pieni ero, Jaakob hyvä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      162
      1384
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      985
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      715
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      630
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      622
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      616
    7. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      592
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      567
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      553
    Aihe