Mari Rantanen sen Sipilälle hienosti sanoo.

http://marirantanen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207079-avoin-kirje-paaministeri-juha-sipilalle#comment-31580587


"Minä haluan säilyttää Suomen lapsillemme hyvinvointivaltiona eikä teillä ole oikeutta viedä sitä lapsiltamme."
36161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Mikä siinä oli että heti tuli selkäänlyöjiä iso joukko, kerrankin kun sanoo mitä olisi pitänyt sanoa jo aikoja sitten.

Äänestä

Mari Soinin paikalle HETI!

Äänestä
  • Kyllä!

    Äänestä

Sipilä on uhka suomalaisille. Ihan tuuliviiri. Pakolainen tulee hänelle ensin. Vain PS voi pelastaa suomen.

Äänestä

Mari PS:n johtoon!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Hyvä tyyppi.

    Äänestä

Sitähän tässä on haluttu kokoajan Suomea pitää hyvivointivaltiona ja turvallisena maana asua ja liikkua mihin aikaan vuorokaudesta tahansa, missä tahansa Suomessa.
Onko se paljon pyydetty Suomen päättäjiltä ? Että silleen.

Äänestä

Hemmetin hieno kirjoitus. Tuota naista äänestän seuraavaksi, puoluekin PS on oikea. Täyttä asiaa alusta loppuun. Kauniskin kaupan päälle, VAU

Äänestä

Lestadiolainen pääministeri kuulosti jo heti aluun painajaismaisen huonolta vaihtoehdolta. Vajaassa vuodessa on tajuttu, että Sipilän paikka ei ole poliitiiikassa vaan yritysmaailmassa.

Äänestä
  • Sipilän paikka on niuvaniemessä muiden uskovaishörhöjen kanssa.

    Äänestä

Mari Rantanen sanoo selkeästi kaiken sen,mitä koko kansa on keskustelu palstoilla maahanmuutosta ilmaissut.Erittäin hyvä kirjoitus ja nyt kun vain sinisilmä Sipilä vatuloinnin sijaan vastaisi..

Äänestä

Rantanen kiteyttää 98% prosenttisesti kansan ajatukset. Kiitos tästä, lähettäkää tämä ylen ja hesarin hyysäri toimittajille myös.

Äänestä
  • Voiko tuon kansantajuisemmin kirjoittaa täyttä asiaa koko kirje. Suurkiitos ! Mari .
    Että silleen.

    Äänestä

  • Suomalaisista on noin 80% evankelisluterilaisia. Kuinka tuollainen määrä kunnon uskovaisia pystyy tekemään kaikenlaisia rikoksia?

    Äänestä

  • usko-urhea kirjoitti:

    Suomalaisista on noin 80% evankelisluterilaisia. Kuinka tuollainen määrä kunnon uskovaisia pystyy tekemään kaikenlaisia rikoksia?

    Joo pitäisi kovasti katsoa peiliin, kantikset on monesti ketkuja.

    Äänestä

Politikot puhuvat usein, erityisesti kokoomuslaiset kieltä, jota kansa ei tajua. Mari kirjoitti viiltävän älykkäästi ja kansantajuisesti.

Äänestä
  • Mari on superstar. Että silleen.

    Äänestä

Rantasen kirjoitus leviää somessa kulovalkean tavoin. Tavoittaa siis myös nuoret, hienoa.

Äänestä
  • Juuri nuorten ja lapsien puolesta olen huolestunut tästä nykymenosta. Toivottavasti nuoret lukevat kirjoituksen ja alkavat myös vaatia sitä järkeä ja tolkkua päättäjiltä. Että silleen.

    Äänestä

  • höpöhöpö kirjoitti:

    Juuri nuorten ja lapsien puolesta olen huolestunut tästä nykymenosta. Toivottavasti nuoret lukevat kirjoituksen ja alkavat myös vaatia sitä järkeä ja tolkkua päättäjiltä. Että silleen.

    Ei tässä kuule kaivata sinun lapin Somalin perskärpäsen mietintöjä eikä silleetä.

    Äänestä

  • Pidäpäs arhinmäkeläinen turpas kiinni. Että silleen.

    Äänestä

Sipilä on yrittäjä ja lähella kokoomusta. Siksi pakolainen mahdollisena pienipalkkaisena työläisenä ilman työehtoja kiinnostaa Sipilän kaltaista omaisuuden kerääjää.

Äänestä
  • Sipilällä halpatyövoima ja palkkojen polkeminen mielessä.

    Äänestä

  • dpoiuf kirjoitti:

    Sipilällä halpatyövoima ja palkkojen polkeminen mielessä.

    Nåinpä.

    Äänestä

Tästä lähin haluan, että ensin tulee kantasuomalainen, hänelle töitä ja asunnot. Vasta sitten kiiluvasilmäiset öljyhiukset.

Äänestä

Sipilä tuhoaa Suomen ja tulee aiheuttamaan suomalaisille naisille suurta turvattomuutta sekä muille suomalaisille Sipilä takaa lisää köyhyyttä. Oli suuri tragedia, että Sipilä pääsi pääministeriksi, me kaikki suomalaiset tulemme siitä kärsimään.... varsinkin naiset..

Äänestä

Soini vaihtoon, mari tilalle

Äänestä

Mari Rantanen on seuraavien Suomen vaalien äänikuningatar. Että silleen.

Äänestä
  • Sinähän lapin Somalin perskärpänen et siihen onneksi voi mitenkään vaikuttaa, joten otahan ja häivy kiireenvilkkaa hevonvittuun vetään silleetä, vitun mutiainen.

    Äänestä

  • Kas kas kun tuli mamulle hätä tulee se lähtö teille oleskelijoille Suomesta.
    Että silleen.

    Äänestä

  • höpöhöpö kirjoitti:

    Kas kas kun tuli mamulle hätä tulee se lähtö teille oleskelijoille Suomesta.
    Että silleen.

    Menehän jo vammainen kirjoitustaidoton mutiainen sinne mihin osoitteen jo sait, hopi hopi.

    Äänestä

  • Pidä vaan huoli omista vammoistasi niitä näkyy riittävän ihan omiksi tarpeiksesi.
    Että silleen.

    Äänestä

  • höpöhöpö kirjoitti:

    Pidä vaan huoli omista vammoistasi niitä näkyy riittävän ihan omiksi tarpeiksesi.
    Että silleen.

    Sinunlaista vitun kusipäätä sais matut leipoa tauluun ihan mielinmäärn, ai että sais nauttia oikein sydämen kyllyydestä, et varmaan tuntisi itseäsi kuukausiin, naamasi olisi kuin emakkosian perse, vaikka on jo nytkin. Tässähän olet "poikuettasi ruokkimassa". :D

    https://www.google.fi/url?sa=i&rct=j&q=&esrc=s&source=images&cd=&cad=rja&uact=8&ved=&url=https://www.riemurasia.net/kuva/Totta-vai-tarua/22646&psig=AFQjCNHb9w6Pw0GoZySR9YRPsoYaxx_MNA&ust=1448550138710624

    Äänestä

Anteeksi, Mari tilalle

Äänestä

Mari PS:n johtoon.

Äänestä

Mari äkkiä lakimuutoksella ministeriksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nimimergel kirjoitti:

http://marirantanen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207079-avoin-kirje-paaministeri-juha-sipilalle#comment-31580587


"Minä haluan säilyttää Suomen lapsillemme hyvinvointivaltiona eikä teillä ole oikeutta viedä sitä lapsiltamme."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu