Kauhuskenaario, joka voi olla pian totta

Nyt nämä terroristit ovat julkaiseet vihollismaansa. Pakolaisten mukana ova ujuttaneet väkensä jokaiseen maahan. Ryhmät aktivoituu Jouluna ja sitten paukkuu joka ikisessa Euroopan maassa.

Maalaisjärjellä ja tuo on toteen käyvä ennustus.
1163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Monta viikkoa lappoi Suomeenkin noita " Partalapsia " hyysärien vierihoitoon ja kaikki ilman papereita ja tarkastuksia mitä oli repussa. Joulurauhaa vaan " Sini Silmäisille Hyysäreille, Kukkahattutädeille ja äärisuvaitsevaitsevaisille " . Että silleen.

Äänestä

Hyvää Joulua sinisilmäiset tyhmät suomalaiset!
uudenvuoden paukutus alkaa jo Jouluaattona!

Äänestä
  • Eiköhän Sipilän hallitus kiellä tänä vuonna ilotuslitusrakettien myynnin kokonaan, - sattuneesta syystä.

    Äänestä

Ja siitäkin kiitos lankeaa keilles muille kuin suvakeille, hyvä suvakit, kiitos.
Olkaa sitten valmiina perse pystyssä kun kuteja alkaa tulemaan.

Äänestä

Kohta täälläkin iskee paska tuulettimeen. Sekasorto ja kaaos on vain ajan kysymys. Olisi parasta alkaa valmistautua ja varustautua itsepuolustuksen varalta. Meidän on itse autettava itseämme, päättäjät eivät sitä tee.

Äänestä
  • Eikö noita suvakkeja ole niin paljon että niistä saa panssariesteet rajalle, ainaki palstalla niitä on runsaasti "äänessä" puolustelemassa matuja ja mutuja.

    Mutta älkää ottako herneitä nokkaan, se tulee olemaan teille kunniatehtävä, saattu kokardin rintaan tai sitten vaan atomia hanuriin.

    Äänestä

  • suvakitko.esteeksi kirjoitti:

    Eikö noita suvakkeja ole niin paljon että niistä saa panssariesteet rajalle, ainaki palstalla niitä on runsaasti "äänessä" puolustelemassa matuja ja mutuja.

    Mutta älkää ottako herneitä nokkaan, se tulee olemaan teille kunniatehtävä, saattu kokardin rintaan tai sitten vaan atomia hanuriin.

    Tulis vaan sota.
    Sotatilassa Suomessa ei suvakeilla ole kuin kolme käyttökohdetta:
    1. Miinanpolkijaksi eturintamalle.(Huom. Kaikki maat eivät ole viellä luopuneet miinojen käytöstä.)
    2. Ihmiskilviksi tärkeiden kohteiden ympärille.(Siinäkin aika turhia, jos vihollinen ei välitä.)
    3. Maantäytteeksi tahi pikasilloiksi strategisiin vedenylityspaikkoihin.

    Äänestä

  • VainSotaPelastaaSuomen kirjoitti:

    Tulis vaan sota.
    Sotatilassa Suomessa ei suvakeilla ole kuin kolme käyttökohdetta:
    1. Miinanpolkijaksi eturintamalle.(Huom. Kaikki maat eivät ole viellä luopuneet miinojen käytöstä.)
    2. Ihmiskilviksi tärkeiden kohteiden ympärille.(Siinäkin aika turhia, jos vihollinen ei välitä.)
    3. Maantäytteeksi tahi pikasilloiksi strategisiin vedenylityspaikkoihin.

    Parasta herkkua tuossa tilanteessa olisi kaupanpäälle viellä se, että sotatilan tullen Suomesta ei niin vain tosta vaan "karvaperseilemään" muihin maihin lähdettäisikään, vai mitä sukkivakit, hä?

    Äänestä

Välttäkää jouluruuhkia kauppapaikoilla.

Äänestä
  • Hyvä Huomio!!!!!!

    Äänestä

Ei se voi vaan se on. Pariisi vähän hidasti kun yksittäiset hörhöt menivät etuajassa ennen kuin miehitys valmiina paukuttelemaan, itse olisi veikannut että ensi kesänä suunnilleen vasta alkaa tapahtumaan laajemmin. On ihan selvää että tulee paukkumaan yhtaikaisesti useammassa maassa, siitä joskus jo alkusyksystä tänne kirjoitin ja toivottavasti aktivoituu jo jouluna koska se ehkä lopettaa hulluuden ja ehkäpä se ei olisi vielä liian myöhäistä.

Tämä on kyllä niin mainio kuvalinkki että pakko laittaa tännekin, kiitokset tekijälle:

http://media-cache-ak0.pinimg.com/1200x/fd/30/80/fd3080da80cbab77ffa955a165a8e7ed.jpg

Äänestä

Kommentoi aloitusta


herätkää-pahvit kirjoitti:

Nyt nämä terroristit ovat julkaiseet vihollismaansa. Pakolaisten mukana ova ujuttaneet väkensä jokaiseen maahan. Ryhmät aktivoituu Jouluna ja sitten paukkuu joka ikisessa Euroopan maassa.

Maalaisjärjellä ja tuo on toteen käyvä ennustus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu