Vai olikos se tarkoitus käydä niin, että Paavosta tulee presidentti? Jokuhan/jotkuhan ovat sellaista ennustaneetkin. Paavon mummo ja Paavo itse, ja oliko vielä joku muu mummokin.
Hallitus hajoaa, ei tällaista menoa enää pitkää voi jatkua. Paavo nousee esiin. Hän uskaltaa esittää omat mielipiteensä, niin kuin ennenkin. Hän ui vastarintaan, vaikka pärskeet lentelevät päin naamaa. Luulisin, että sellaisetkin ihmiset, jotka eivät ole aikaisemmin kannattaneet Paavoa, siirtyvät häntä tukemaan. Jokuhan on jo ennustanut Paavosta tulevaa Suomen johtajaa.
Varmaan monilla muillakin on käynyt tämä mielessä, kun aika on mennyt tällaiseksi.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Toivottavasti näin tulee käymään
Paavo on pelannut itsensä nurkkaan jo aikoja sitten. Eihän sitä edes Sipilä huolinut hallitukseen.
Pelkkä pelle koko ukko.