"Ajan merkit;"

Jeesus kertoi ihmiskunnan viimeisistä ajoista!

Jeesus Kristus kertoi ”ajan merkeistä” tämän maailman lopusta, ennen uuden maailman luomista.

Matt 24:3; ”Kun Jeesus sitten istui Öljymäellä eikä siellä ollut muita, opetuslapset tulivat hänen luokseen ja kyselivät: ”Sano meille milloin se kaikki tapahtuu. Mikä on merkkinä Sinun tulostasi ja tämän maailman lopusta?”

Matt 24:4-14 Jeesus luettelee lopun merkkejä; Jakeet 15-20 kuuluvat Jerusalemin hävityksen 70 jKr tapahtumiin. Jae 34 kuulunee Jerusalemin hävityksen tapahtumiin, tai sitten Jeesus tarkoitti "sukupolvella" koko ihmissukua, tai juudan kansanheimoa, tai että tapahtumien alun näkijät näkevät kaiken lopunkin?
Matteuksen 24 luku kertoo Jeesuksen sanoista epäkronologisesti sisäkkäin.
”Ajan merkkien” tapahtumajakeilla on kaksois- jopa kolmoistäyttymystä em. aikakausina.
”Väärät profeetat,” sodat, maanjäristykset, nälänhädät, vihat uskovaisia kohtaan. (Ilm 12:17) Kavaltaminen ja luopuminen uskosta ja laittomuuden lisääntymisen seurauksena rakkauden kylmeneminen. Opetus että Herra on tullut, vaikka opetus ei täytä Herran uskonnon arvojen tunnusmerkkejä; Ilm 14:12, 12:17, Hebr 12:14, Ef 2:8-9.

Mark 13:5-37 ja Luuk 21:7-38 kertovat samat kolmen aikakauden asiat kuin Matteuksen 24 luku. Jerusalemin hävitys, keskiaika ja lopun ajat ovat Matt 24 luvun Jeesuksen kertomat profetiat joissa on kaksois- jopa kolmoistäyttymystä. Epäkronologisuus tapahtumien jakeissa koskee muidenkin evankeliumin kirjoittajien esityksiä samoista kolmen aikakauden tapahtumista.

Lopun aikaan liittyvä Jesajan 24 luku on rinnakkaisluku evankeliumien esitykselle. Jesaja kertoo kirouksen kalvavan maata koska ihmiset ovat "rikkoneet lait ja muuttaneet käskyt." (Jooel 1:15-20, Jer 4:19-28)
Lopun ajan eksytys tekee Jumalan käskyjä arvottomiksi. (Room 3:20,31, Luuk 16:16-17, Ilm 14:12, Jaak 2:8-13, Matt 5:17-18)

Lopun aikojen katsotaan alkaneen Ihmisen Pojan tulemista koskevassa merkityksessä kun Jeesuksen mainitsemat lopun merkit alkoivat toteutua Matt 24:32-33; ”Ottakaa oppia vertauskuvasta, jonka viikunapuu tarjoaa: kun sen oksa virkoaa ja alkaa tulla lehteen, tiedätte että kesä on lähellä. Samalla tavoin te kaiken tämän nähdessänne tiedätte, että se aika on lähellä, aivan ovella.”
Lopun ajan alkamisen merkki on kun Danielille annettua profetiaa alettiin ymmärtämään. (Dan 8:12:9-19)

Aivan ensimmäisinä lopun merkkeinä toteutuivat selittämätön auringon ja kuun pimennys vuonna 1780 ja valtavan suuri tähti- eli meteorisade 1833. (Matt 24:29, Apt 2:20, Mark 13:24-32, Luuk 21:25-33, Ilm 6:12) Myös Lissabonin maanjäristys 1755 katsotaan aloittaneen suurten maanjäristyksien sarjan. (Matt 24:7, Ilm 8:5, 11:13,19, 16:18 )

1700-1800 luvun vaihteessa toteutuneet ”merkit auringossa, kuussa ja tähdissä” olivat merkittävät siitä syystä että ne tapahtuivat voimallisesti ja lähellä toisiaan. Tapahtumiin liittyi merkittävänä asiana että ihmiset havahtuivat sillä hetkellä ymmärtämään että Jeesuksen tarkoittama hetki oli koittanut, siitä huolimatta että samanlaisia tapahtumia on ollut aiemminkin. Jeesuksen sanat ymmärrettiin, ja tunnustettiin sillä hetkellä yleisesti. Tapahtumat tiivistyvät tiheämmin toistuviksi. Katastrofit tapahtuvat ympäri maapalloa, mutta eivät yhtä aikaa koko maapallolla, koska kuolisimme kaikki nopeasti.

”Ajan merkit” toteutuvat parhaillaan. Ajan merkkien kestoaikaa emme voi tietää. Raamattu ei sisällä minkäänlaisia perusteita aikalaskelmille vuosissa maailman lopun suhteen. Viimeinen profetia johon voitiin päästä aikalaskelmilla täyttyi 1844. (Dan 12:4,9-10, 8:14)

Evankeliumin julistaminen koko maailmassa on lopun aikoihin kuuluva merkki; (Matt 28:18-20) Suuret tunnusteot ja ihmeet paholaisen aiheuttamina. (Ilm 13:13) (24:30) Tähtisade (1833) ja auringon sekä kuun pimennys (1780) (Ilm 6:12-14)
Jumalattomat pitävät totuuden sanaa vallassaan, muodollinen kristillisyys josta puuttuu pyhitys Hebr 12:14, ja pyhyyden tunnusmerkit Ilm 14:12, Kristus kallion perustaa murskataan ihmisten omien mieltymyksien tieltä.
1 Joh 2:15-17.) Kirjoitukset ennustavat menetysteologiasta; 1 Tim. 6:5-8) kristittyjen penseydestä; Ilm 3:16, (14-21) ja moraalisesta rappiosta; Matt 24:12, (3-14) Luuk. 17:22-37 Lopun ajan tapahtumat yllättää ne jotka eivät valvo merkkejä tarkkaillen Pyhän Hengen johdossa; Matt 25 luku.

Jatkan vielä heti alla >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

25

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jatkoa edelliseeni>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

      Jeesuksen kertomat merkit kansojen keskuudessa ja luonnossa ovat varoitusmerkkejä ja vetoomuksia ihmiskunnalle parannuksen teon ja kääntymyksen puolesta. Maailman loppu yllättää vain ne jotka eivät ota vaarin Jeesuksen ja apostolien varoituksista.

      Vaikeita ja pahoja lopun aikoja kuvaavat myös 2 Tim 3:1-5, 12-14, 2 Piet 3:3.

      Ilmestyskirjan 5-6 ja 8 lukujen ”sinetit” kuvaavat "aikojen merkkejä."

      Ilmestyskirjan torvien ”kuusi merkkisoittoa” kuvaavat varoitusmerkkejä ihmiskunnalle; Ilm 8:6-10:11.
      "Seitsemän viimeistä vitsausta" ovat kirjaimellista "maailmanloppua;" Ilm 15-18.
      ”Juuri kun ihmiset sanovat: ”Kaikki on hyvin, ei mitään hätää, tuho kohtaa heidät äkkiarvaamatta niin kuin ynnytyspoltot raskaana olevan naisen, eivätkä he pääse pakoon.” ”Nyt on rauha, ei hätää mitään” silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.” (1 Tess 5:3) Voidaan kääntää myös; ”Kun he sanovat: Rauha ja turva” (engl. Peace and Security)

      Jumala antaa runsaasti oman Henkensä apua ihmisen uskoon tulon, uskon ylläpitämisen ja pelastuksen hyväksi; Jooel 3:1-5, Hebr 1:14, 8:10, 10:12-18.

      Ps 91-93.

      Aamen.

      Jumalan siunausta

      Jari Laurila
      25.11.2015

      Kirjoitus näkyy paremmin täällä;
      http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/9.5

    • #”Ajan merkkien” tapahtumajakeilla on kaksois- jopa kolmoistäyttymystä em. aikakausina.#
      ------

      Aivan - tämä "kaksoistäyttymys" tulee muuten esiin kautta koko Raamatun. Voisi sanoa "ei mitään uutta auringon alla" .. ihminen on suunnilleen se sama nyt kuin esimerkiksi Israelissa muutama tuhat vuotta sitten joten voi hyvin ymmärtää että ihmisen tulevaisuus oli näkyvissä jo tuhansia vuosia sitten - SILLE joka asian ymmärsi..

      Tästä kertoo sekin, että Jumala sekoitti ihmisten kerran kielet sanomalla: "Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä.

      Jotenkin saa sen käsityksen, että se oli liian aikaista sallia ihmisen alkaa rakentamaan tätä omaa maailmaansa - että jos he olisivat saaneet touhuta mielensä mukaan olisi tämä nykyinen maailman tukala tilanne tullut maailmaan paljon aikaisemmin. Nyt Raamatun aikataulussa on 6000 vuotta tulemassa täyteen ja ymmärtääkseni sekin on eräänlainen raja kun ajatellaan näitä asioita.

      Maailman tilanne on todella tukala (vaikka ei sitä kaikki ehkä ajattelekaan tai tunnustakaan) - seuraava maailman johtajien Ilmastokokouksen COP21 Pariisissa on suunniteltu marraskuun 30 ja joulukuun 11 päivän välille.
      Maailman lämpötilan lasketaan voivan nousta maksimissaan noin 2 astetta, (joista tänään on jäljellä enää yksi aste) ja kaiken todennäköisyyden mukaan se on valitettavasti tavoite jonka tavoitteet ovat n.s. tavoittamattomissa. Jos maailman lämpötila nousisi esimerkiksi 5 astetta olisi sillä kohtalokkaat seuraukset.

      Kokouksen seuraaminen tulee olemaan kiinnostava asia ..

      Maanjäristyksiä meillä on aina ollut, samoin sotia ja muuta sellaista mitä ihmiset saavat aikaan - mutta maailmalaajuista maailman tuhoamista ei ole ihmiset pystyneet saamaan aikaan koskaan aikaisemmin .. maailma tänään on maailma selvästi menossa kohti suuria vaikeuksia.

      Raamattu sanoo : ilm. 11:18
      Kansat ovat vihan vallassa, mutta nyt on sinun vihasi hetki.
      On tullut kuolleiden tuomion aika, aika palkita profeetat, sinun palvelijasi, ja kaikki pyhät ja kaikki jotka kunnioittavat sinun nimeäsi, pienet ja suuret.
      On aika tuhota ne, jotka tuhoavat maata.

      alex

      • Exap

        Alex, tuo ilmaston lämpeneminen ihmisen toiminnan johdosta on sikäli mielenkiintoinen asia, että vuoteen 1998 asti lämpötrendi oli nouseva, mutta sen jälkeen lämpeneminen ei ole jatkanut tuota trendiä. Viimeisen 17 vuoden ajalta trendin voidaan katsoa olevan vakaa tai jopa laskenut. Tällä ei ole ollut suoraa korrelaatiota hiilidioksidin määrään.
        CO2:n määrähän lisää myös kasvien tuottavuutta, ja onkin arvioitu että tuo 14% lisäys kasvien tuottavuuteen on heijastunut ruuan riittävyytenä, eli CO2 lisäyksellä on itse asiassa ollut nettopositiivinen tulos maapallon ihmisille.
        Vaihtelua CO2:n määrässä ja maapallon lämpötiloissa on ollut aina; mm. Grönlannissa oli muutamia tuhansia vuosia sitten lämpimämpää kuin nykyään.
        Toinen juttu on taas se, että vesihöyry on moninkertaisesti voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi, ja se myös muodostaa 95% kasvihuonekaasujen kokonaismäärästä ilmakehässä.
        Kaiken kaikkiaan, ilmaston lämpenemisellä ja hiilidioksidin määrällä ei ole lainkaan sellaista suoraa syy-yhteyttä, kuin yleisesti halutaan antaa ymmärtää.

      • Exap kirjoitti:

        Valitettavasti tuo ei pidä paikkaansa - aikaisemmin oltiin asiasta enemmän eri mieltä, mutta nykyään on suuri valtaosa asioista tietoisia sitä mieltä, että Pariisin kokouksen tulokset ovat ratkaisevia sille voidaanko maailman lämpötilan nousua rajoittaa erilaisten sopimuksien kautta tarpeeksi jotta maailma säästyisi muutoin sitä kohtaavilta hankaluuksilta. Vain harvat ovat enää eri mieltä tästä ..

        Pohjoisnavan jäätiköt sulavat nykyään paljon nopeammin kuin aikaisemmin osattiin edes ajatella - asia joka jo sekin voi muuttaa maailman ilmastoa erittäin vahingollisesti - esimerkiksi eläinten sopeutuminen uuteen ilmastoon ei ole mikään yksinkertainen asia ja paljon muutakin voi tapahtua maailmassa ..

        Yksi kiinnostava asia on että jos koko maailman väestö lopettaisi lihan syömisen se ratkaisisi maailman vaikeudet ...

        alex

      • alex.kasi kirjoitti:

        Alla olevassa Wikipedia linkissä muutamia varoituksen sanoja..

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmaston_lämpenemisen_vaikutukset

        alex

      • Exap
        alex.kasi kirjoitti:

        Valitettavasti tuo ei pidä paikkaansa - aikaisemmin oltiin asiasta enemmän eri mieltä, mutta nykyään on suuri valtaosa asioista tietoisia sitä mieltä, että Pariisin kokouksen tulokset ovat ratkaisevia sille voidaanko maailman lämpötilan nousua rajoittaa erilaisten sopimuksien kautta tarpeeksi jotta maailma säästyisi muutoin sitä kohtaavilta hankaluuksilta. Vain harvat ovat enää eri mieltä tästä ..

        Pohjoisnavan jäätiköt sulavat nykyään paljon nopeammin kuin aikaisemmin osattiin edes ajatella - asia joka jo sekin voi muuttaa maailman ilmastoa erittäin vahingollisesti - esimerkiksi eläinten sopeutuminen uuteen ilmastoon ei ole mikään yksinkertainen asia ja paljon muutakin voi tapahtua maailmassa ..

        Yksi kiinnostava asia on että jos koko maailman väestö lopettaisi lihan syömisen se ratkaisisi maailman vaikeudet ...

        alex

        "Valitettavasti tuo ei pidä paikkaansa - aikaisemmin oltiin asiasta enemmän eri mieltä, mutta nykyään on suuri valtaosa asioista tietoisia sitä mieltä,"
        Paljonko on "suuri valtaosa" ? Ja lähteesi on siis mikä tutkimus asiasta ?
        Se, että hiilidioksidin päästöt ja määrä on jatkuvasti noussut vuodesta 1800, ei selitä sitä että lämpötila laski esimerkiksi vuodesta 1880 vuoteen 1910, tai vuodesta 1940 vuoteen 1970, sen paremmin kuin sitäkään ettei se taas vuoden 1998 jälkeen ole juurikaan noussut. Juuri siksi kaikkein parhaat "kauhuskenaariot" tehtiinkin juuri tuossa vuoden 2000 paikkeilla.
        Toinen asia taas on se, että vaikka ilmaston muutos on tiedetty tosiasia, se ei Raamatun mukaan ole lopun ajan suurin ongelma. Minä uskon Raamattuun tässäkin asiassa - olen siinä käsityksessä että pedon valta ehtii paljon ennen ilmastokatastrofia. Matt 24, Mark 13 tai Luuk 24 eivät puhu ilmastokatastrofista, vaan kristittyjen vainot tulevat ensin.

        No nämä uusimmat viestit alkavat paljastaa perususkovaisen mielenliikkeitä enemmän kuin hyvin.

        Perususkovainen on siis biologiadenialisti, ilmastomuutosdenialisti, rasisti, salaliittohörhö ja mitähän voisi vielä listaan lisätä.

        Ilmankos kristilliset lahkot ovat nykyään länsimaissa tavattoman suosittuja, taikauskoisten ja kouluttamattomien kansanryhmien osalta.

        >>> Raamatun mukaan ole lopun ajan suurin ongelma. Minä uskon Raamattuun >>

        Joopa joo. Noin reilut 2000 vuotta sinua ennen lukemattomat sukupolvet ovat uskoneet yhtä vahvasti kuin sinä, jopa paljon vahvemmin, kun ei ole ollut mitään heidän uskoaan kyseenalaistavaa ja olemme nähneet että mihin se usko vie. Ei yhtään mihinkään, koska jumalta pettävät aina.

        http://www.hs.fi/paivanlehti/26112015/a1448431984236

        Tuossahan olisi sinulle taas hyvä uutinen louhia denialismisi puolustukseksi uutta materiaalia, ja saat sen toki tehdä, mutta tämä tuore tiedeuutinen on nyt tässä hieman eri kontekstissa. Olihan sinne jo pari salaliittohörhöä heti ehtinytkin kommentoimaan, että ilmastonmuutos on peruttu, joten hyvässä seurassa olet.

        Tietenkin ymmärrän sinua, että vaikkapa tuo uutinen sekoittaa sinun päätäsi, kun sinä ajattelet, että planeettamme ilmastolla olisi jokin jumalan luoma stabiili normaalitila, jonka synti on tuhrinut ja nyt sitten kun tulee uutinen, että vuonna 1300 on ollut kylmää ja 1400 kuumaa, niin ilmastonmuutos ei ole tosiasia.

        Se, mihin ilmastonmuutosdenialismi perustuu, on puhdas typeryys, eli kun ei ymmärretä monimutkaisia prosesseja, joista on kysymys, on helppoa ymmärtää väärin, TULKITA väärin tai sitten vain vääristellä.

        Ilmastosysteemissä on lukuisia prosesseja. Lämpötilan kohotessa hiilidioksidin määrä kasvaa ja hiilidioksidin määrän kasvaessa lämpötila voi kasvaa, mutta syyt, kynnysarvot ja aikavakiot ovat erilaisia riippuen siitä, mistä prosessista kyse. Kasvihuoneilmiö on fysikaalinen ilmiö, jossa ilmakehän kaasut päästävät läpi auringon lyhytaaltoisen säteilyn, mutta imevät itseensä ja kimmottavat takaisin maanpinnan lähettämää pidempiaaltoista lämpösäteilyä. Näin maanpinnan lämpösäteily ei pääse haihtumaan avaruuteen, vaan se jää lämmittämään maan ilmakehää ja pintaa. Kyseessä on ilmiö, jonka olemassaoloa ei kukaan täyspäinen kyseenalaista.

        Kun kysymme asiaa joltain uskonnolliselta hihhulilta, kuten exap:lta, hän valehtelee että korvat heiluu, mutta kun menemme kysymään alan ammattilaisilta, vaikkapa ilmatieteen laitokselta, saamme aivan erilaista informaatioita. Mistähän se voisi johtua:

        http://ilmatieteenlaitos.fi/ilmastonmuutoskysymyksia

        Mutta sitten tuohon Hesarin uutiseen:

        >> Euroopan suuressa nälänhädässä vuosina 1315–1317 kuoli miljoonia ihmisiä ympäri maanosaa. >>

        Mitäpä luulisit, että pitivätkö nuo ihmiset, jotka joutuivat kokemaan tuon, sitä kenties varmimpana lopunajan merkkinä mitä maa päällään kantaa?

        Taatusti pitivät ja auttoiko se?

        Jostain syystä sinun vapahtajasi ei ajatellut asiaa noin, vaan hänen mielestään miljoonat nälkään kuolleet eurooppalaiset eivät olleet hänen verenhimon asteikolla mistään kotoisin, vaan hänpä päätti lykätä paluutaan, kun varmaan näki, että on vielä kauheampia tapahtumia tulossa.

        Ja niitähän tuli, eli rutot, sodat, kansanmurhat ja niin edelleen ja mikään ei ole jumalallesi riittänyt tämän 2000 vuoden aikana.

        Mistähän tuo voisi johtua?

        Jaaha ? No, minä en nyt edes jaksa alkaa kinaamaan ihan selvästä asiasta - mutta löysin linkin joka varmaan kertoo sinullekin mistä on kyse : (tosin en sitä kovin tarkkaan lukenut - mutta vaikutti olevan asiallinen kuvista päätellen)

        http://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/ilmio/-/artikkeli/6c5a9908-7033-47a8-9855-e745b4fa7604/maapallon-ilmasto-tulevaisuudessa.html

        Sen kuitenkin voin sanoa, että maailman tilanne tänään on vakava ja se täytyy siksi myös ottaa vakavasti - ja valitettavasti sille ovat ainakin tähän asti ummistaneet silmänsä lähes kaikki maat - tänään ovat ainakin kehittyneimmät maat kuitenkin alkaneet tunnustaa että tilanne on vakavampi kuin he ovat aikaisemmin myöntäneet . Että tällaisessa tilanteessa luotat enemmän kummallisiin raamatuntulkintoihin .. hämmästyttää .. minua ainakin.

        alex

      • kerettiläinen--
        bushmanni kirjoitti:

        >> Jostain syystä sinun vapahtajasi ei ajatellut asiaa noin, vaan hänen mielestään miljoonat nälkään kuolleet eurooppalaiset eivät olleet hänen verenhimon asteikolla mistään kotoisin, vaan hänpä päätti lykätä paluutaan, kun varmaan näki, että on vielä kauheampia tapahtumia tulossa.>>

        Ei se loppu tule ennen kuin on saatu aikaiseksi entisaikojen Baabelin tornia vastaava nykyajan viritelmä eli "Uusi Maailmanjärjestys" (NWO=New World Order), sillä "kun he sanovat nyt on rauha, ei mitään hätää, niin silloin yllättää heidät turmio"....jotenkin noin se meni... Katastrofit ja muut ovat vain "synnytystuskien alkua"... Ja "Uuden Maailmanjärjestyksen" syntymistähän vain edistävät kaikenlainen sekasorto kuten esim. sodat ja niiden aiheuttamat pakolaisvirrat sekä luonnonmullistukset, kun täytyy käydä taisteluun "yhteistä" vihollista vastaan..."hajoita ja hallitse" on toimiva menetelmä tänäkin päivänä...

      • kerettiläinen-- kirjoitti:

        >>> Ei se loppu tule ennen kuin on saatu aikaiseksi entisaikojen Baabelin tornia vastaava nykyajan viritelmä >>

        Tarina Baabelin tornista on satu, oppimattomien ja taikauskoisten beduiinien nuotiotarina ja senkö päälle sinä rakennat harhojasi?

        >>> eli "Uusi Maailmanjärjestys" (NWO=New World Order) >>

        Housuissasi sinulla on uusi maailmanjärjestys.

        Kaikkia, joita kiinnostaa lukea asiallista tietoa ja loogiseen ajatteluun perustuvaa mietiskelyä kerettiläisen harhoista, suositan lukemaan tätä blogia ja hashtag NWO auttaa siihen nälkään:

        http://paholaisen-asianajaja.blogspot.fi/search/label/NWO

        Ja mitä tulee tuohon taikauskoisten beduiinien satukirjaan, niin niiden tekstit paljastavat vain sen, että se jumala on jo pettänyt kannattajansa.

        Jokainen niistä teksteistä on osoitettu niille ihmisille, jotka elivät ja lukivat niitä niiden ilmestysmisajankohtana.

        Niitä satuja ja niiden kuvailemia hölmöjä tapahtumia ei ole osoitettu eikä tarkoitettu ihmisille, jotka elävät 2000-3000 vuotta niiden satujen ilmestymisen jälkeen.

        Kun Jeesus puhui kannattajilleen, hän osoitti sanansa heille ja ilmoitti että mitä heille tulee tapahtumaan heidän elinaikanaan, eikä suinkaan tarkoittanut sitä, että mitä meille tulee tapahtumaan 2000 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen.

        Kun nyt joku helluntalainen saarnaaja höpisee tuolla omiaan suu vaahdossa, että jos tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksytään, niin kohta sataa tulta ja tulikiveä meidän niskaan ja jokin jumala alkaa meitä kurittaa, niin ei hän tarkoita sitä, että se tulee tapahtumaan 2000 vuotta puheesta, vaan hän osoittaa sanansa sille sukupolvelle, joka on juuri nyt tapahtumien keskipisteessä ja jotka ovat puhetta kuuntelemassa.

        Vain uskovaiset ovat niin hölmöjä, että he tulkitsevat jotain 2000 vuotta sitten sanottua koskemaan juuri heitä tässä ja nyt, 2000 vuotta myöhemmin.

        He siis ovat sekä typeriä että itsekkäitä, koska ajattelevat olevansa tapahtumien keskipisteessä ja että kun jokin kylähullu sopersi satujaan yli 2000 vuotta sitten, hän tarkoitti sen kuvailemaan jotain, jonka juuri MINÄ tulen kokemaan 2000 vuotta myöhemmin.

        EI, vaan jumalat pettävät aina ja se ei muutu sillä, että koettaa selittää asioita aina uudestaan ja uudestaan ja sijoittaa niitä koko ajan enemmän tulevaisuuteen, kun ne tapahtumat eivät ole suostuneet tapahtumaan 2000 vuoden ajanjakson aikana.

        Jeesus puhui kannattajilleen ja raamattu puhuu niille ihmisille, jotka olivat elossa silloin kun ne kirjoitukset ilmestyivät.

        Ja koska jumalat pettävät aina, ne ihmiset silloin joutuivat pettymään kun mitään ei tapahtunut ja te joudutte pettymään ja yhä uudet sukupolvet, jotka niihin satuihin vielä jotenkin koetatte uskoa.

        "Että tällaisessa tilanteessa luotat enemmän kummallisiin raamatuntulkintoihin .. hämmästyttää .. minua ainakin."
        Me tiedämme että tulee maanjäristyksiä, nälänhätää, merkkejä taivaalla yms. mutta maailman ja kristittyjen todellinen ahdistus ei tule ilmastosta vaan pedon vaikutuksesta. Mikä siinä on "kummallista" tulkintaa ?
        Kuten BM:kin toi ilmi, historiallinen tosiasia on se, että hiilidioksidin kasvu on aina ennen ollut nimenomaan SEURAUSTA lämpenemisestä, luonnon omien mekanismien kautta, mutta nykyään, ihmisen aikaansaamat hiilidioksidipäästöt lisäävät tuota kehitystä.
        Nuo katastrofimallit on kuitenkin kehitelty pitkälti vuosien 1970-2000 muutoksen perusteella, jos taas katsomme 2000-2015 dataa, niin CO2 ja lämpötilan nousu eivät korreloi. Toisin sanoen, luonnon omat kompensointijärjestelmät DOMINOIVAT tällä hetkellä, estäen lämpötilan kasvua. Kuinka kauan - sitä ei kukaan tutkijakaan tiedä.
        On selvää että CO2:lla on fysikaalinen ominaisuus edesauttaa kasvihuoneilmiötä, mutta yhtä lailla lämpötilan nousu aiheuttaa CO2:n kulutuksen lisääntymistä ja meriin imeytymistä. Lämpötilan nousu lisää pilvisyyttä, mikä nostaa auringosta takaisin heijastuneen säteilyn määrää, ja vähentää lämpenemistä.
        Tässä vain pari esimerkkiä siitä monimutkaisesta vuorovaikutuksesta asioiden välillä. Ei pidä unohtaa sitäkään, että on ollut aikajaksoja kauan sitten, jolloin hiilidioksidi on kasvanut voimakkaasti ihan ilman ihmistäkin ja lämpötilakin noussut reilusti korkeammalle kuin missä nykyisin ollaan. Ja sieltä on taas palattu ihan jääkauden lukemiin. Nyt jääkauden jälkeen CO2 ja lämpötila on ollut normaalia korkeammalla, ja parin viime vuosituhannenkin ajalle mahtuu niin kylmiä kuin lämpimämpiäkin jaksoja. Grönlannissa on ollut usealla ajanjaksolla korkeampia lämpötiloja jääkauden jälkeen kuin mitä nykyään.
        Ajanjaksolla viimeiset 100.000 tai vaikka 500.000 vuotta, keskilämpötila on ollut useita asteita alempi kuin 200 vuotta sitten. Se on myös käynyt huomattavasti korkeammalla kuin mitä se on nyt.
        Toki öljyn käytön vähentäminen on myös esim. USA:n intresseissä; se vähentää Lähi-Idän ja Venäjän kykyä satsata aseteollisuuteen. On arvioitu, että nyt aseita miljardeilla ostavan Saudien öljyrahastot riittävät nykyisellä 40 dollarin kurssilla enää kymmenisen vuotta, sitten heidän on pakko tasata nyt lähes 100 miljardin alijäämäistä budjettiaan ja vähentää terroristien rahoittamista. 80% Saudien budjetista tulee öljystä.
        "A UK-based math buff and former investment analyst named Douglas Keenan":
        "There have been many claims of observational evidence for global-warming alarmism. I have argued that all such claims rely on invalid statistical analyses. Some people, though, have asserted that the analyses are valid. Those people assert, in particular, that they can determine, via statistical analysis, whether global temperatures are increasing more that would be reasonably expected by random natural variation. Those people do not present any counter to my argument, but they make their assertions anyway.
        In response to that, I am sponsoring a contest: the prize is $100 000. In essence, the prize will be awarded to ANYONE who can demonstrate, via statistical analysis, that the increase in global temperatures is probably not due to random natural variation."
        Aikaa on vielä 2016 marraskuun loppuun, joten sinne vain kipin kapin laittamaan selkeää tieteellistä todistusta, jos kerran enemmistö tiedemiehistä on sitä mieltä että asia on kiistaton. Se kun nimittäin ei sitä ole.

        Exap:##Me tiedämme että tulee maanjäristyksiä, nälänhätää, merkkejä taivaalla yms. mutta maailman ja kristittyjen todellinen ahdistus ei tule ilmastosta vaan pedon vaikutuksesta. Mikä siinä on "kummallista" tulkintaa ?##

        Jaa, että mikä? Voi että?
        Kysymys on moraalittomuudesta maailmassa - ihmisten moraalittomuudesta - kylmyydestä lähimmäisiä kohtaan - rakkaudettomuudesta - oman edun hakemisesta ja muiden ihmisten alas painamisesta. Se on ihmisten sokeus joka tuhoaa maailmaa .. myrkyttää sitä (koska siten voivat jotkut saada itselleen rahaa ja rahan mukana vaikutusvaltaa) ... ja niin edespäin ..

        Siinä sinulle pedon vaikutus maailmassa -katso peiliin ..

        Luuk. 9:25
        Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon? (siis tuhoon) .

        Tätä sinunkin tulisi ajatella, eikä puhua muutamasta tuhannesta maahanmuuttajasta ikäänkuin vaarana suomalaisten lapsien tulevaisuudelle .

        alex

      • kerettiläinen--
        bushmanni kirjoitti:

        >>> Ei se loppu tule ennen kuin on saatu aikaiseksi entisaikojen Baabelin tornia vastaava nykyajan viritelmä >>

        Tarina Baabelin tornista on satu, oppimattomien ja taikauskoisten beduiinien nuotiotarina ja senkö päälle sinä rakennat harhojasi?

        >>> eli "Uusi Maailmanjärjestys" (NWO=New World Order) >>

        Housuissasi sinulla on uusi maailmanjärjestys.

        Kaikkia, joita kiinnostaa lukea asiallista tietoa ja loogiseen ajatteluun perustuvaa mietiskelyä kerettiläisen harhoista, suositan lukemaan tätä blogia ja hashtag NWO auttaa siihen nälkään:

        http://paholaisen-asianajaja.blogspot.fi/search/label/NWO

        Ja mitä tulee tuohon taikauskoisten beduiinien satukirjaan, niin niiden tekstit paljastavat vain sen, että se jumala on jo pettänyt kannattajansa.

        Jokainen niistä teksteistä on osoitettu niille ihmisille, jotka elivät ja lukivat niitä niiden ilmestysmisajankohtana.

        Niitä satuja ja niiden kuvailemia hölmöjä tapahtumia ei ole osoitettu eikä tarkoitettu ihmisille, jotka elävät 2000-3000 vuotta niiden satujen ilmestymisen jälkeen.

        Kun Jeesus puhui kannattajilleen, hän osoitti sanansa heille ja ilmoitti että mitä heille tulee tapahtumaan heidän elinaikanaan, eikä suinkaan tarkoittanut sitä, että mitä meille tulee tapahtumaan 2000 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen.

        Kun nyt joku helluntalainen saarnaaja höpisee tuolla omiaan suu vaahdossa, että jos tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksytään, niin kohta sataa tulta ja tulikiveä meidän niskaan ja jokin jumala alkaa meitä kurittaa, niin ei hän tarkoita sitä, että se tulee tapahtumaan 2000 vuotta puheesta, vaan hän osoittaa sanansa sille sukupolvelle, joka on juuri nyt tapahtumien keskipisteessä ja jotka ovat puhetta kuuntelemassa.

        Vain uskovaiset ovat niin hölmöjä, että he tulkitsevat jotain 2000 vuotta sitten sanottua koskemaan juuri heitä tässä ja nyt, 2000 vuotta myöhemmin.

        He siis ovat sekä typeriä että itsekkäitä, koska ajattelevat olevansa tapahtumien keskipisteessä ja että kun jokin kylähullu sopersi satujaan yli 2000 vuotta sitten, hän tarkoitti sen kuvailemaan jotain, jonka juuri MINÄ tulen kokemaan 2000 vuotta myöhemmin.

        EI, vaan jumalat pettävät aina ja se ei muutu sillä, että koettaa selittää asioita aina uudestaan ja uudestaan ja sijoittaa niitä koko ajan enemmän tulevaisuuteen, kun ne tapahtumat eivät ole suostuneet tapahtumaan 2000 vuoden ajanjakson aikana.

        Jeesus puhui kannattajilleen ja raamattu puhuu niille ihmisille, jotka olivat elossa silloin kun ne kirjoitukset ilmestyivät.

        Ja koska jumalat pettävät aina, ne ihmiset silloin joutuivat pettymään kun mitään ei tapahtunut ja te joudutte pettymään ja yhä uudet sukupolvet, jotka niihin satuihin vielä jotenkin koetatte uskoa.

        Sitä "Uutta Maailmanjärjestystä" on valmisteltu jo kauan USA:sta käsin...

        https://www.youtube.com/watch?v=UVYBDIkgxKo

        Ja meidänkin poliitikkomme käyvät opettelemassa sen tulemista noissa salaisissa Bilderberg "keskusteluissaan", joita johtavat jättipankit ja suurteollisuus (takapiruina siis tämän maailman upporikas 1-2% eliitti) ja joista ei saa rahvaalle kertoa mitään...

        https://m.youtube.com/watch?v=3BxnFLZAEiw

        https://m.youtube.com/watch?v=BEC4NpEdHaQ

        https://m.youtube.com/watch?v=zAA-E0Iauxgi

        Luterilaisen papin näkemys asiasta.

        https://m.youtube.com/watch?v=tZ2KCGhQTdA

        >> Sitä "Uutta Maailmanjärjestystä" on valmisteltu jo kauan USA:sta käsin...

        youtube, m.youtube, m.youtube, m.youtube, m.youtube youtube, youtube, youtube, youtube >>

        Täytyy myöntää, että modernin ajan sekopäiden uusi raamattu Youtube on vaikuttava lähde.

        Ja että oikein luterilainen pappi on samaa mieltä kanssasi, niin pitänee alkaa pelkäämään mustia helikoptereita ja käydä ostamassa kahden vuoden tarpeiksi purkkihernekeittoa.

      • kerettiläinen-- kirjoitti:

        >> Jostain syystä sinun vapahtajasi ei ajatellut asiaa noin, vaan hänen mielestään miljoonat nälkään kuolleet eurooppalaiset eivät olleet hänen verenhimon asteikolla mistään kotoisin, vaan hänpä päätti lykätä paluutaan, kun varmaan näki, että on vielä kauheampia tapahtumia tulossa.>>

        Ei se loppu tule ennen kuin on saatu aikaiseksi entisaikojen Baabelin tornia vastaava nykyajan viritelmä eli "Uusi Maailmanjärjestys" (NWO=New World Order), sillä "kun he sanovat nyt on rauha, ei mitään hätää, niin silloin yllättää heidät turmio"....jotenkin noin se meni... Katastrofit ja muut ovat vain "synnytystuskien alkua"... Ja "Uuden Maailmanjärjestyksen" syntymistähän vain edistävät kaikenlainen sekasorto kuten esim. sodat ja niiden aiheuttamat pakolaisvirrat sekä luonnonmullistukset, kun täytyy käydä taisteluun "yhteistä" vihollista vastaan..."hajoita ja hallitse" on toimiva menetelmä tänäkin päivänä...

        Voisin olla aika paljossa samalla kannalla - jos mennään Raamatun kokonaissanoman ajatukseen on asia juuri noin - kyse on koko maailmasta - ei vain joistain sen osista .. kuka maailmaa hallitsee ja kuinka - vaikka tosiasiassa on maailma jo nyt aika pienen ihmisryhmän omistuksessa ja se joka omistaa se myös määrää ja ohjaa. Kuinka tämä NWO tulee kehittymään jää nähtäväksi mutta suunta on kuitenkin aika hyvin nähtävissä jo tänään .. Esimerkiksi sotina johon useimmiten liitetään useita maita tai kaupankäyntinä joka käsittää tänään koko maailman - meillä on internet jonka kautta koko maailmalle levitetään "tietoa" ja niin edelleen..

        Baabelin torni oli se ensimmäinen yritys jonka Jumala pysäytti ...

        #Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan.#

        alex

      • Exap
        alex.kasi kirjoitti:

        Exap:##Me tiedämme että tulee maanjäristyksiä, nälänhätää, merkkejä taivaalla yms. mutta maailman ja kristittyjen todellinen ahdistus ei tule ilmastosta vaan pedon vaikutuksesta. Mikä siinä on "kummallista" tulkintaa ?##

        Jaa, että mikä? Voi että?
        Kysymys on moraalittomuudesta maailmassa - ihmisten moraalittomuudesta - kylmyydestä lähimmäisiä kohtaan - rakkaudettomuudesta - oman edun hakemisesta ja muiden ihmisten alas painamisesta. Se on ihmisten sokeus joka tuhoaa maailmaa .. myrkyttää sitä (koska siten voivat jotkut saada itselleen rahaa ja rahan mukana vaikutusvaltaa) ... ja niin edespäin ..

        Siinä sinulle pedon vaikutus maailmassa -katso peiliin ..

        Luuk. 9:25
        Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon? (siis tuhoon) .

        Tätä sinunkin tulisi ajatella, eikä puhua muutamasta tuhannesta maahanmuuttajasta ikäänkuin vaarana suomalaisten lapsien tulevaisuudelle .

        alex

        "Kysymys on moraalittomuudesta maailmassa - ihmisten moraalittomuudesta - kylmyydestä lähimmäisiä kohtaan - rakkaudettomuudesta
        ...
        Siinä sinulle pedon vaikutus maailmassa -katso peiliin .."
        Juuri näin. Ja sama puettuna nykytilanteeseen: länsimaiden moraalittomuus on itsestäänselvyys kun katsomme tilannetta. Lisäksi esim. USA on järjestelmällisesti pyrkinyt vaikuttamaan Lähi-Idän politiikkaan, josta seurauksena jo kymmenien vuosien ajan jatkunut sekasorto alueella, ja ansaittu viha länsimaita kohtaan. Syyrian kriisin aiheuttaja on ensisijaisesti USA:n aloittama Assadin vastaisten ryhmien tukeminen yhdistettynä USA:n aikaansaamat levottomuudet muualla.
        Pakolaiskriisi ja sen nykytila tukee eliitin ja suuryritysten etuja kansan kustannuksella, se on osa sitä mitä kerettiläinenkin toi ilmi.
        Vuosina 1998-2014, vaikka Suomen talouskasvua on arvosteltukin laimeaksi, Suomen BKT henkeä kohden on kasvanut voimakkaammin kuin esimerkiksi Saksan tai Ranskan, jotka ovat molemmat ottaneet runsaasti maahanmuuttajia. Ruotsi ei ole vertailukelpoinen koska suuri osa Ruotsin talouden kasvusta tulee oman rahan takia.
        BKT kasvu ja EMU palvelevat eliitin ja suuryritysten etuja. Ranska ja Saksa ovat eliitille paljon tuottavampia maita kuin esimerkiksi Suomi, ja asia pitää korjata tuottamalla tänne massoittain lisää kuluttajia. Ei siinä mitään ihmeellistä ole. Tuloerot kasvavat, kansa köyhtyy ja eliitti rikastuu.
        Tässä näkyvät juuri nuo merkit joihin viittasit: "oman edun hakemisesta ja muiden ihmisten alas painamisesta. Se on ihmisten sokeus joka tuhoaa maailmaa .. myrkyttää sitä (koska siten voivat jotkut saada itselleen rahaa ja rahan mukana vaikutusvaltaa) ... ja niin edespäin ..
        Siinä sinulle pedon vaikutus maailmassa -katso peiliin .."

      • kerettiläinen--
        bushmanni kirjoitti:

        >> Sitä "Uutta Maailmanjärjestystä" on valmisteltu jo kauan USA:sta käsin...

        youtube, m.youtube, m.youtube, m.youtube, m.youtube youtube, youtube, youtube, youtube >>

        Täytyy myöntää, että modernin ajan sekopäiden uusi raamattu Youtube on vaikuttava lähde.

        Ja että oikein luterilainen pappi on samaa mieltä kanssasi, niin pitänee alkaa pelkäämään mustia helikoptereita ja käydä ostamassa kahden vuoden tarpeiksi purkkihernekeittoa.

        >> Ja että oikein luterilainen pappi on samaa mieltä kanssasi, niin pitänee alkaa pelkäämään mustia helikoptereita ja käydä ostamassa kahden vuoden tarpeiksi purkkihernekeittoa. >>

        Ja taas sinä vedät nuo mustat helikopterit mukaan...kas kun et ufoja tällä kertaa... Taidat olla itse katsellut hieman liikaa amerikkalaisia toimintaleffoja...huom. >>> minä sen sijaan inhoan niitä ja käännän välittömästi toiselle kanavalle, jos sellainen tulee...tiedoksesi...

      • Exap
        alex.kasi kirjoitti:

        Voisin olla aika paljossa samalla kannalla - jos mennään Raamatun kokonaissanoman ajatukseen on asia juuri noin - kyse on koko maailmasta - ei vain joistain sen osista .. kuka maailmaa hallitsee ja kuinka - vaikka tosiasiassa on maailma jo nyt aika pienen ihmisryhmän omistuksessa ja se joka omistaa se myös määrää ja ohjaa. Kuinka tämä NWO tulee kehittymään jää nähtäväksi mutta suunta on kuitenkin aika hyvin nähtävissä jo tänään .. Esimerkiksi sotina johon useimmiten liitetään useita maita tai kaupankäyntinä joka käsittää tänään koko maailman - meillä on internet jonka kautta koko maailmalle levitetään "tietoa" ja niin edelleen..

        Baabelin torni oli se ensimmäinen yritys jonka Jumala pysäytti ...

        #Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan.#

        alex

        " Kuinka tämä NWO tulee kehittymään jää nähtäväksi mutta suunta on kuitenkin aika hyvin nähtävissä jo tänään"
        Aivan. NWO:ta palvelevia asioita ovat mm. "ei kansallisia rajoja", "ei kansallisvaltioita", "Eurostoliiton vahvistaminen", "EMU", "monikulttuurisuus nationalismia vastaan", "kaikkea pitää suvaita", "ei alueellisia uskontorajoja - islam joka puolelle", yms. yms.
        Soros kiittää, Bilderberg kiittää, ... ja peto kiittää.

        Tässä on yksi hyvä kirjoitus aiheesta.

        http://www.ilkka.fi/mielipide/yleisöltä/poliitikot-ovat-vain-pelinappuloita-salaisimpien-sopimusten-pelissä-1.1738001

        Poliitikot ovat vain pelinappuloita salaisimpien sopimusten pelissä
        Sunnuntai 14.12.2014
        ”Hiljaa räjähtävä pommi”, totesi professori Martti Koskenniemi Yhdysvaltain ja EU:n välisestä vapaakauppasopimuksesta (TV1 A-studio 10.12.-14). Tuo suunnitteilla oleva sopimus on yksi maailman suurimpia ja salaisimpia ja jolla toteutuessaan voi olla hirvittävän sitovat ja keskittävät seuraukset.

        ”Ydinpommiksikin” sitä voisi kutsua. ”Pommin” keksijästä ei puhuta? Maailman vaikutusvaltaisimmat poliitikot sen tietävät ja siunaavat tämän kaupan-, ja Maailman Pankin idean. Hirvein skenaario on, että maailman tulevaisuus ajetaan samalla kaikkein pahimpien yritysten käsiin.

        Yhdysvalloissa on arveltu, että jo pitkään suunnitellun salaisen sopimuksen yksityiskohtiin on ollut vaikuttamassa yli 600 yritysjohtajaa, mukana kaikki pahamaineisimmat ja oikeusjutuissa ryvettyneet yritykset.

        ”Pahimmista” mm. suunnatonta valtaa käyttävä lääketeollisuus ja maataloustuotannon ylijumalaksi pyrkivä geenimanipulaatio- ja myrkkyfirma Monsanto.

        Poliitikot ovat vain pelinappuloita salaisimpien sopimusten pelissä. Pari vuotta sitten sveitsiläisten tiedemiesten tutkimus paljasti, (Magneetti-media 41/2013), että todella pieni määrä pankkeja hallinnoi ratkaisevan suurta osuutta globaalista taloudesta. Ajatus siitä, että pankit muodostavat kartellin ja kontrolloivat taloutta, on nyt tieteellisesti mitattu tosiasia.

        Rahan keskittäminen on massiivista. Tutkimus kertoi, että maailmassa on noin 43 000 monikansallista yritystä OECD:n määritelmän mukaan. Suurimmat 1318 näistä vaikuttavat olevan kaiken keskiössä.

        Tämän ydinryhmän yrityksillä on kolme tärkeää ominaisuutta: 1. Yhdessä ne tuottivat 20 prosenttia maailman tuloista. 2. Yhdessä ne omistavat toinen toisensa. (Kilpailu on vain nimellistä). 3. Ydinryhmä omistaa kaikki muut 43 000 monikansallista yritystä.

        Siis yhteensä 43 000 yrityksen tuottamat 80 prosenttia maailman tuloista on vain 1318 yrityksen käsissä. Uskomaton monopoli!

        Edellä mainitun kolmen ominaisuuden lisäksi ydinryhmästä tehtiin kaksi merkittävää huomiota: a) 80 prosenttia kokonaiskontrollista on puolta pienemmän ryhmän, vain 737 yrityksen käsissä. b) Kaiken huipulla vain 147 yritystä hallinnoi suoraan 40 prosenttia kokonaisvarallisuudesta.

        Tutkijoiden johtopäätös oli, että rahan valta on todellinen, rahoitusjärjestelmä on yhtä suurta perhettä ja jättiläismäinen kartelli. Puhe salaliitosta maailman hallitsemiseksi (Maailman Unioni) ei ole keksittyä, vaarallista kylläkin.

        Suomessa puheet vapaakaupasta ovat ajan hukkaa ja turhaa tärkeyden näyttelemistä. Kohtalomme on, valitettavasti, ”suuremmas käres”, jota itse nuolaisimme kun EU:hun liityimme. ”Sakrin on pakko tanssia ko soitethan”, sanottiin ennen Kaustisella.

        Simo Nikula

        Seinäjoki

      • kerettiläinen--

        Tässä lisää, jos jotakin kiinnostaa ja jaksaa aiheeseen perehtyä

        http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/3454277/miten-mediasta-tuli-eliitin-aanitorvi-etela-afrikassa

        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/30/ulkolinja-eurooppa-myytavana

        http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/2213700/pankit-auttoivat-kreikkaa-huijaamaan

        http://yle.fi/uutiset/nordeaa_ja_danske_bankia_syytetaan_huijauksista_espanjassa/8362108

        http://yle.fi/uutiset/kuka_omistaa_siemenet__suurteollisuus_vai_ihmiskunta/8008546

        http://yle.fi/uutiset/nakokulma_haluammeko_siirtaa_elaman_omistusoikeuden_suuryrityksille/7999410

      • kerettiläinen--
        Exap kirjoitti:

        " Kuinka tämä NWO tulee kehittymään jää nähtäväksi mutta suunta on kuitenkin aika hyvin nähtävissä jo tänään"
        Aivan. NWO:ta palvelevia asioita ovat mm. "ei kansallisia rajoja", "ei kansallisvaltioita", "Eurostoliiton vahvistaminen", "EMU", "monikulttuurisuus nationalismia vastaan", "kaikkea pitää suvaita", "ei alueellisia uskontorajoja - islam joka puolelle", yms. yms.
        Soros kiittää, Bilderberg kiittää, ... ja peto kiittää.

        >> Soros kiittää, Bilderberg kiittää, ... ja peto kiittää. >>

        No näinhän se on, mutta sinun kirjoituksistasi saa sellaisen käsityksen, että painopiste on >pakolaisten vastustamisessa<...mutta eivät edes ne halventavasti "gourmetpakolaisiksi" kutsumasi pakolaiset ole millään tavalla itse syyllisiä tähän tilanteeseen, vaan se >ahne ja itsekäs, taustalla lankoja vetelevä "näkymätön" 1-2% ökyrikas eliitti<, joka tarvitsee >syntipukin< saadakseen käännetyksi huomion itsestään pois...ja siinä sinäkin näytät olevan heille avuksi...valitettavasti tältä se näyttäytyy minunkin silmissäni...

      • Exap
        kerettiläinen-- kirjoitti:

        "No näinhän se on, mutta sinun kirjoituksistasi saa sellaisen käsityksen, että painopiste on >pakolaisten vastustamisessa<"
        No, näin nimenomaan ei ole.
        Nykyinen "avoimien ovien" politiikka ei suinkaan ole pakolaisten kannalta paras vaihtoehto. Jos sama raha, mitä nyt käytetään pakolaisten tilapäisasutukseen täällä, käytettäisiin pakolaisten avustamiseen pakolaisleireillä ja/tai uudelleensijoitukseen omassa maassaan tai sen lähellä, pystyttäisiin ruokkimaan, auttamaan ja majoittamaan 10-20 -kertainen määrä pakolaisia.
        Myöskin; nyt tänne pääsevät pakolaisista vain rikkaimmat - köyhemmillä ei ole varaa maksaa ihmissalakuljettajille. Pakolaisleireillä karsiutuvat elintasopakolaiset pois, varsinkin koska pakolaisleireiltä otetut eivät pysty VALITSEMAAN sitä maata jonne pääsevät - heille annetaan "turvapaikka", ja that's it. Siksi elintasopakolaisen on järjetön pyrkiä sitä kautta.
        Nyt ne resurssit joita voitaisiin käyttää pakolaisten auttamiseen lähellä kriisialueita, menevät muutaman auttamiseen täällä. Niin Ruotsi kuin Suomikin on vähentämässä ulkomaille suunnattua apuaan, eli suomeksi sanottuna heikentämässä OIKEIDEN pakolaisten ja oikeiden köyhien turvaa.
        Jos siis oikeasti haluaa pakolaisTEN etua, pitäisi EU:n rajat sulkea heti ja pistää rahaa tasapuolisesti nimenomaan hädänalaisimpien ja köyhimpien pakolaisTEN auttamiseen, niiden, joilla ei ole rahaa eikä ruokaa ! Nykyisten 1.5 miljoonan pakolaisen Eu:ssa käsittelyn rahalla voisimme auttaa enemmän kuin 10 miljoonaa pakolaista.
        Tosin, se ei olisi eliitin etu... kyse on siitä, kumman etua hakee: oikeiden pakolaisTEN vai eliitin.

      • Exap kirjoitti:

        "Kysymys on moraalittomuudesta maailmassa - ihmisten moraalittomuudesta - kylmyydestä lähimmäisiä kohtaan - rakkaudettomuudesta
        ...
        Siinä sinulle pedon vaikutus maailmassa -katso peiliin .."
        Juuri näin. Ja sama puettuna nykytilanteeseen: länsimaiden moraalittomuus on itsestäänselvyys kun katsomme tilannetta. Lisäksi esim. USA on järjestelmällisesti pyrkinyt vaikuttamaan Lähi-Idän politiikkaan, josta seurauksena jo kymmenien vuosien ajan jatkunut sekasorto alueella, ja ansaittu viha länsimaita kohtaan. Syyrian kriisin aiheuttaja on ensisijaisesti USA:n aloittama Assadin vastaisten ryhmien tukeminen yhdistettynä USA:n aikaansaamat levottomuudet muualla.
        Pakolaiskriisi ja sen nykytila tukee eliitin ja suuryritysten etuja kansan kustannuksella, se on osa sitä mitä kerettiläinenkin toi ilmi.
        Vuosina 1998-2014, vaikka Suomen talouskasvua on arvosteltukin laimeaksi, Suomen BKT henkeä kohden on kasvanut voimakkaammin kuin esimerkiksi Saksan tai Ranskan, jotka ovat molemmat ottaneet runsaasti maahanmuuttajia. Ruotsi ei ole vertailukelpoinen koska suuri osa Ruotsin talouden kasvusta tulee oman rahan takia.
        BKT kasvu ja EMU palvelevat eliitin ja suuryritysten etuja. Ranska ja Saksa ovat eliitille paljon tuottavampia maita kuin esimerkiksi Suomi, ja asia pitää korjata tuottamalla tänne massoittain lisää kuluttajia. Ei siinä mitään ihmeellistä ole. Tuloerot kasvavat, kansa köyhtyy ja eliitti rikastuu.
        Tässä näkyvät juuri nuo merkit joihin viittasit: "oman edun hakemisesta ja muiden ihmisten alas painamisesta. Se on ihmisten sokeus joka tuhoaa maailmaa .. myrkyttää sitä (koska siten voivat jotkut saada itselleen rahaa ja rahan mukana vaikutusvaltaa) ... ja niin edespäin ..
        Siinä sinulle pedon vaikutus maailmassa -katso peiliin .."

        Maailmaa hallitaan .. ja sen politiikan mukaan syntyy sitten nämä poliittiset tilanteen - ei tässä ole kysymys yhdestä maasta tai valtiosta tai edes ryhmittymistä .. sillä kukaan ei voi irrottautua tästä maailmaa ohjaavasta poliittisesta vyyhdistä .. ja voi olla jopa niin että monet poliitikot haluavat ihan muuta kuin mihin heidät pakotetaan tilanteiden puristuksessa - niin sanoakseni. Tähän sopii oikein hyvin seuraava Raamatun kohta :

        Ilm. 13:17
        .. ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.

        Yritäpä erottautua ja toimia ulkopuolella systeemin - se on aika vaikeaa ..

        "Yritäpä erottautua ja toimia ulkopuolella systeemin - se on aika vaikeaa .."
        Niin, se alkaa siitä kun lakkaa hyväksymästä todeksi niitä valheita joita ihmisille syötetään, ja tunnistaa ja tunnustaa että tässä on takana pedon systeemi. Joillekin se on hankalaa.
        Et voi toimia irti maailmasta, mutta voit kylläkin toimia hyväksymättä pedon toimia ja vähättelemättä niiden merkitystä kansalle tai erityisesti kristityille.

    • maailmanloppu

      Merkkejä tuhosta on toki

      - luonnonvaraisten eläinten sukupuuttoon kuoleminen
      - sademetsien hakkuut
      - vesistöjen saastuminen
      - ilmaston lämpeneminen
      -väestönräjähdys
      -nälänhätä (joissakin maissa)
      - yleinen moraalin rappeutuminen
      - sodat
      - köyhyys (suurimmalla osalla ihmisiä)

      Sen kaiken voisi kiteyttää vain siihen, että ihmiset ovat yksinkertaisesti liian mukavuudenhaluisia, ahneita ja tyhmiä. Ei siihen mitään ihmeellistä profeettaa tarvita kertomaan, kuinka käy jos ei ihmiset ota itseään niskasta kiinni. Viisaat ihmiset ei halua lisääntyä jolloin sekin vähä järjenkäyttö kuolee sukupuuttoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      119
      4605
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      28
      3346
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3235
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2969
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      50
      2846
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      121
      2806
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2580
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2305
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2125
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      8
      2022
    Aihe