Jos käytte niin jäättekö baaritiskin ääreen vai menettekö tyhjään pöytään istumaan vai pyrittekö liittymään johonkin tuntemattomaan seurueeseen?
Itse yleensä vaeltelen ympäriinsä tuoppi kädessä ja lopulta päädyn johonkin nurkkapöytään näpräämään kännykkää. :D Keikkoja on ihan mukava seurata yksin mutta settien välissä ei taas tiedä miten päin olis kun ei ole mitään ohjelmaa. Tosi harvoin tulee lähestyttyä ihmisiä varsinkaan porukoissa. Röökipaikalla on luontevaa jutella tuntemattomille mut sekään ei enää oikein onnistu kun en enää polta.
Tuntuu jotenkin nololta olla yksin kun muut on kaveriporukoissa. Toivoo vaan että ei törmäisi tuttuihin ettei tarvis selitellä minkä vuoksi hengailee baarissa yksin.
Käyttekö yksin baarissa?
14
128
Vastaukset
Niin, miksi tarkalleen ottaen hengailet baarissa yksin?
- Yksin_baarissa
No just esimerkiksi keikkoja kattelemassa tai viettämässä vaan iltaa jos kaverit ei syystä tai toisesta pääse tai halua lähteä mukaan. Yksin kotonakaan jaksa aina olla :)
- Kilttiatm
Joskus kävin ja notkuin siinä baari tiskillä mutta alkoi nolottaa joten lopetin baareissa käymisen.
- melkeinabsolutisti
Joskus kävin mutta kun baarinaiset on niin paskoja niin lopetin. Rahaa säästyy ja terveys paranee kun juo vähemmän.
Kotona ryyppääminen tulee halvemmaksi ja ainakin mielenterveys säästyy, kun ei tule sitä epätoivon ja itsesäälin tunnetta baarissa, vaan voi viettää aikaa rakkaan koneen äärellä.
Kyllä se yksin tönöttäminen minuakin nolottaa baarissa ja pahimmillaan olen seissyt koko illan samassa paikassa, kun on ollut joku bändi esiintymässä. Toki haen tiuhaan tahtiin tuoppeja ja rahaa palaa saatanasti sekä oksennus lentää.
- nihhhhhhhhhhh
Tämä on DarkFearin puskista kirjoittama trolliviesti. Huomaa kirjoitustyylistä, ei kannata vastata.
- nihhhhhhhhhh
"Röökipaikalla on luontevaa jutella tuntemattomille mut sekään ei enää oikein onnistu kun en enää polta."
Tämä paljastikin kaiken, DarkFearhan on tämän vuoden puolella lopettanut tupakoinnin. - Yksin_baarissa
nihhhhhhhhhh kirjoitti:
"Röökipaikalla on luontevaa jutella tuntemattomille mut sekään ei enää oikein onnistu kun en enää polta."
Tämä paljastikin kaiken, DarkFearhan on tämän vuoden puolella lopettanut tupakoinnin.En ole mikään palstan vakituinen kirjottaja. En ole itseasiassa edes käynyt täällä moneen vuoteen kun juttujen taso on mitä on.
- nihhhhhhhhhh
Yksin_baarissa kirjoitti:
En ole mikään palstan vakituinen kirjottaja. En ole itseasiassa edes käynyt täällä moneen vuoteen kun juttujen taso on mitä on.
Älä selitä, sut on nähty. Oot sitä paitsi jo liian vanha mihinkään baareihin.
- Yksin_baarissa
No mä tunnustan. Mä kun sitä olenkin oikeasti DarkFear. Ja mä kun sitä olenkin huomannut, että homobaarissa musta ja siitä mun kaljusta ei ajatella niin paljon negatiivista kuin muissa baareissa. Sitä kun ei tällainen nuori mies voi oikein yksin baariin mennä ilman että sille mun sasikaljulle nauretaan ja ajatellaan sitä negatiivista.
- helmiä.sioille
Se nyt vähän riippuu. Yleensä kun olen yksin liikenteessä, rantaudun johonkin tyhjään pöytään ja mielellään sellaiseen mistä näkee koko baarin. Joskus joku tulee samaan pöytään ja siinähän sitä tulee juteltuakin. Toisaalta aina kun olen yksin liikenteessä, näen enimmäkseen sellaisia ihmisiä joiden kanssa ei tee mieli jutella. Siksi kai tulee käytyä ulkona enemmän frendien kanssa tai paikoissa missä tietää tapaavansa frendejä.
Keikoilla tulee käytyä yksin. Luppoaika menee röökipaikalla ja tuopin kanssa baaritiskiin (tai pystypöytään) nojatessa.
- Mestarismiesas
Aikani kävin kunnes vittuunnuin. Nykyään teen kaikki viikonloput töitä. Baari illasta säästyy 100-200e hotelleineen plus töistä tienaa 600 vkl. Yht. Siis 800e säästöä. Sillähän käy vittu jo huorissakin halutessaan monta kertaa! No mut en ala seksistäkään maksamaan. Pitäkää tunkkinne.
vähä sama homma sillä erotuksella etten juokse minkään keikkojen perässä, ennemmin jätän menemättä kokonaan.. mut jos nyt sattuu innostumaan ja jättää kotona ryypiskelyn kaikkine hyvine puolineen ihmisten seuran kaipuun takia niin tosiaan vaeltelen tuoppi kädessä (samaa saaki juua sitte hyvän aikaa ku jätin koko kaljan vuos sitte, no irvistäen menee alas mut säästääpähän siinäki rahaa) ja jos ei näy tuttuja niin päädyn jonnekki pöytään tai nurkille hengaileen ja jammaileen.. silloin ku kävin aktiivisemmin eli vuosia sitte niin tapas enimmäkseen tosi kivoja tyyppejä, kännisiä ehkä mutta kivoja.
joulun aikoihin jos kävis katsastaan kaupungin yöelämää ekaa kertaa itsekseen, liekö enemmän vai vähemmän porukkaa liikkeellä. niin ja seki huono puoli on yksin liikkuessa; jos tupakille haluat niin sehän paikka on jätettävä siksi aikaa ja ku tuut takaisin niin joku muu vallannu yyh :/ jossain pienemmässä pubissa on tosin tullut joskus sanottua että voitko pitää paikkaa ja on onnistunu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1751471
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä411049Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38735- 14670
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21650- 36643
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28642Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17593Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30587