Turvapaikanhakijoiden käsittelyprosessia nopeutetaan Suomessa niin, että kielteisen päätöksen saavat seulotaan joukosta nopeammin. Jos turvapaikkapäätös on myönteinen, heidät puolestaan halutaan saada nykyistä nopeammin kotouttamisen piiriin.
Tällä hetkellä turvapaikkapäätösprosessi kestää arviolta yli vuoden. Tilanne elää koko ajan tapausruuhkan mukaan. Sisäministeriön päättämien toimien ansiosta prosessi nopeutuu jopa useilla kuukausilla.
– Toimintaa tehostetaan siirtymällä yhden puhuttelun taktiikkaan. Alkukuuleminen ja turvapaikkapuhuttelu tehdään samalla kertaa, kansliapäällikkö Päivi Nerg sisäministeriöstä kertoo.
Poliisi tekee nyt tilapäisellä lisäresurssilla alkukuulemisia, mutta ne siirtyvät ensi maaliskuuhun mennessä Maahanmuuttoviraston tehtäväksi.
Poliisi ja Maahanmuuttovirasto ovat myös saaneet merkittävän lisärahoituksen työruuhkasta selviämiseen.
– Koko prosessia nopeutetaan. Haasteena on, miten myös kotouttamisen aloittamiseen päästään nopeammin.
Turvapaikkahakemusten käsittelyn nopeuttaminen tuo pitkällä tähtäimellä säästöjä Suomelle. Jos turvapaikanhakija saa kielteisen päätöksen nykyistä nopeammin, hänen Suomessa olon aikansa lyhenee samoin kuin siitä valtiolle aiheutuvat majoitus- ja muut kulut.
Toisaalta myönteisen päätöksen saavat ohjataan ja ovat todennäköisesti itsekin motivoituneita hakeutumaan turvapaikan saatuaan kielitunneille ja töihin.
Nergin mukaan asiassa on vireillä useita lainsäädäntömuutoksia, joita valmistellaan ja toteutetaan nyt nopeutetusti.
– Lainsäädäntöä tarkennetaan niin, että pääsemme samaan tasoon kuin muissa Euroopan maissa. Suomeen on aiemmin tullut noin 3?500 turvapaikanhakijaa vuodessa, kun nyt heitä on tullut noin 30?000. Lainsäädäntömme asiassa on ollut omintakeinen.
Kun turvapaikanhakijamäärä on Suomessa kohonnut ja ilmiö näkyy Suomessa niin kuin muullakin Euroopassa, Suomi heräsi rukkaamaan lakejaan.
– Samalla seuraamme koko ajan muutenkin tilanteen kehitystä ja muiden maiden toimia. Suomessa ei toistaiseksi ole tarvetta sisärajatarkastuksiin, mutta seuraamme, mitä muut maat tekevät.
– Myös tapahtumat Venäjän rajalla on seurannassa.
"Kaikkea ei pidä uskoa"
Vaikka Suomen viranomaiset ovat reagoineet muuttuneeseen tilanteeseen nopeasti, huolen aiheita riittää.
– Kyselyjen mukaan kansalaisten pelko on lisääntynyt. Tosiasioita ei pidä kieltää, mutta edelleenkään meillä ei ole turvallisuudessa tapahtunut mitään huonoa piikkiä.
– Turvapaikanhakijoiden liittyvää häiriköintiä on ollut aiempaa enemmän ja on mahdollista, että maahan tulijoiden mukana on tullut myös rikollisia. Tilanne on kuitenkin hyvin viranomaisten hallinnassa.
– Päällimmäinen toive on, että kansalaiset olisivat kriittisiä. Suomessa jaetaan nyt myös selkeästi tarkoitushakuista väärää infoa, jolla halutaan vain kärjistää asioita.
– Kaikki mitä esimerkiksi netissä kerrotaan, ei todellakaan ole totta.
– Netissäkin olisi hyvä muistaa peruskäytöstavat ja suhtautua asioihin rauhallisesti. Kaikkea ei tarvitse ottaa heti todesta.
Asta Tenhunen
Asta Tenhunen
0Äänestä
dzfxszdfx
Turha niiden valheita on kuunnella edes yhden kuulemisen vertaa, kaikkihan on opetettu kertomaan samat valheet ja tulkit vielä auttavat jos kuulusteltava on liian tyhmä valehdellakseen uskottavasti
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nerg: Turvapaikkapäätösten teko nopeutuu paljon
Kuva: Matias Honkamaa Kansliapäällikkö Päivi Nerg
Kansliapäällikkö Päivi Nerg
05:00 (09:18)

Poistumista nopeuttaa mamurahan maksamisen lopettaminen.
Kyllä satua tulee kuin posetiivarin myllystä, ei siitä eklla kerralla ota selvää erkkikään.