JUMALA ON OSA IHMISTÄ
Kirjoittanut: Mannerkorpi, 27.12.2004 klo 22.32
Kreikkalaisessa filosofiassa Jumala on osa ihmistä (ajatus, muistiinpalauttaja, tieto hyveessä jne…). Käyn seuraavaksi läpi näitä tulkintoja, mitkä ovat myös Raamatun mukaisia, vaikka eivät nykyiseen kristilliseen traditioon kuulukaan. Kenties panteistinen tulkinta tulee olemaan modernia traditiota.
1.) AJATUS: Jumala on kaikkialla läsnäoleva henki, mikä ilmenee ihmisessä elämänä tai tietoisuutena. Juutalainen filosofi Spinoza (1634 – 1677) esitti panteistisen tulkinnan yhdestä ainoasta substanssista (Jumala), minkä attribuutteja kaikki oliot sekä aine ovat. Vallitsevassa kristillisessä traditiossa on vielä vallalla Rene Descartesin (1596 – 1677) oppi kahdesta erillisestä substanssista (aine ja henki). Paavalin sanoista löytyy suoraan Spinozan oppi: ”Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme (Apt.17:27-28).” Marcus Aurelius (121 – 180 jKr.) kirjoittaa Mietelimissään vieläkin osuvammin: ”Kaikki mikä sointuu sinuun, oi Kaikkeus, on sopusoinnussa minun kanssani. Mikään ei ole minulle liian varhaista tai liian myöhäistä, jos se tulee sinulle oikeaan aikaan. Kaikki se, minkä sinun vuodenaikasi tuottavat, oi Luonto, on hedelmää minulle: sinussa ovat kaikki olevaiset, sinuun kaikki olevainen palaa.” Pahuus on ihmisen sielussa vaikuttava erilainen henki (Zarahustra, Jeesus jne…) ja joidenkin mielestä näistä kahdesta hengestä voimakkaampi.
2.) MUISTIINPALAUTTAJA: Ihmisen elämä on muistiintallentamista. Kreikkalainen Sokrates (469 – 399 eKr.) kehitteli teorian muistiinpalauttajasta kaikkein laajimmin Menonissansa, missä väitetään, että kaikki tieto on muistiinpalautumista. Jumala on muistiinpalauttaja ja siksi Sokrates vältti kaikkia asioita, joiden hän epäili heikentävän muistia. Teoria on varsin uskottava, sillä kaikki ihmisen ajatukset, sanat ja teot tallennetaan muistiin (Jumala). Viimeistäänkin Jumalan ottaessa henkensä pois ihmisestä (kuolema) kaikki asiat palautetaan muistiin, sillä sanoistansa kukin tuomitaan. Nykyisen kristillisen tradition rappiosta kertoo se, että kovin moni ei enää muista eilistä päivää, mikä taas johtuu pahauskoisuudesta.
3.) TIETO HYVEESSÄ: Ihmisen sielusta (kultamalja) on yhteys (hopealanka) kaikkialla läsnäolevaan henkeen. Kaikki tieto on saatavissa tämän hyveen kautta (stoalaisuus, Sokrates, konfutselaisuus). Raamatusta löytyy suoraan sama asia: ”Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy, ennen kuin vesiastia rikkoutuu lähteellä ja ammennuspyörä putoaa särkyneenä kaivoon (Saarn.12:6)”. Jotkut voivat tulkita tiedon hyveessä omanatuntona (daimon), mutta itse ymmärrän sen rakkautena, sillä vastaava tunne ja tieto on löydettävissä objektista yhtä hyvin kuin subjektista. Varsin moni tulee sanomaan, että kaikki mitä meissä on, on meidän ulkopuolella, sillä sisäpuolella olevasta kultamaljasta saatika hopealangasta ei ole jäljellä enää mitään. Tämä taas johtuu siitä, kun on uskonut sielussansa olevaan pahaan. Länsimaisen kristillisen tradition rappiosta kertoo se, että kovin moni sanoo suoraan itsestänsä, ettei hänessä ole yhtään mitään.
M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
[email protected]
Kirjoittanut: Mannerkorpi, 27.12.2004 klo 22.32
Kreikkalaisessa filosofiassa Jumala on osa ihmistä (ajatus, muistiinpalauttaja, tieto hyveessä jne…). Käyn seuraavaksi läpi näitä tulkintoja, mitkä ovat myös Raamatun mukaisia, vaikka eivät nykyiseen kristilliseen traditioon kuulukaan. Kenties panteistinen tulkinta tulee olemaan modernia traditiota.
1.) AJATUS: Jumala on kaikkialla läsnäoleva henki, mikä ilmenee ihmisessä elämänä tai tietoisuutena. Juutalainen filosofi Spinoza (1634 – 1677) esitti panteistisen tulkinnan yhdestä ainoasta substanssista (Jumala), minkä attribuutteja kaikki oliot sekä aine ovat. Vallitsevassa kristillisessä traditiossa on vielä vallalla Rene Descartesin (1596 – 1677) oppi kahdesta erillisestä substanssista (aine ja henki). Paavalin sanoista löytyy suoraan Spinozan oppi: ”Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme (Apt.17:27-28).” Marcus Aurelius (121 – 180 jKr.) kirjoittaa Mietelimissään vieläkin osuvammin: ”Kaikki mikä sointuu sinuun, oi Kaikkeus, on sopusoinnussa minun kanssani. Mikään ei ole minulle liian varhaista tai liian myöhäistä, jos se tulee sinulle oikeaan aikaan. Kaikki se, minkä sinun vuodenaikasi tuottavat, oi Luonto, on hedelmää minulle: sinussa ovat kaikki olevaiset, sinuun kaikki olevainen palaa.” Pahuus on ihmisen sielussa vaikuttava erilainen henki (Zarahustra, Jeesus jne…) ja joidenkin mielestä näistä kahdesta hengestä voimakkaampi.
2.) MUISTIINPALAUTTAJA: Ihmisen elämä on muistiintallentamista. Kreikkalainen Sokrates (469 – 399 eKr.) kehitteli teorian muistiinpalauttajasta kaikkein laajimmin Menonissansa, missä väitetään, että kaikki tieto on muistiinpalautumista. Jumala on muistiinpalauttaja ja siksi Sokrates vältti kaikkia asioita, joiden hän epäili heikentävän muistia. Teoria on varsin uskottava, sillä kaikki ihmisen ajatukset, sanat ja teot tallennetaan muistiin (Jumala). Viimeistäänkin Jumalan ottaessa henkensä pois ihmisestä (kuolema) kaikki asiat palautetaan muistiin, sillä sanoistansa kukin tuomitaan. Nykyisen kristillisen tradition rappiosta kertoo se, että kovin moni ei enää muista eilistä päivää, mikä taas johtuu pahauskoisuudesta.
3.) TIETO HYVEESSÄ: Ihmisen sielusta (kultamalja) on yhteys (hopealanka) kaikkialla läsnäolevaan henkeen. Kaikki tieto on saatavissa tämän hyveen kautta (stoalaisuus, Sokrates, konfutselaisuus). Raamatusta löytyy suoraan sama asia: ”Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy, ennen kuin vesiastia rikkoutuu lähteellä ja ammennuspyörä putoaa särkyneenä kaivoon (Saarn.12:6)”. Jotkut voivat tulkita tiedon hyveessä omanatuntona (daimon), mutta itse ymmärrän sen rakkautena, sillä vastaava tunne ja tieto on löydettävissä objektista yhtä hyvin kuin subjektista. Varsin moni tulee sanomaan, että kaikki mitä meissä on, on meidän ulkopuolella, sillä sisäpuolella olevasta kultamaljasta saatika hopealangasta ei ole jäljellä enää mitään. Tämä taas johtuu siitä, kun on uskonut sielussansa olevaan pahaan. Länsimaisen kristillisen tradition rappiosta kertoo se, että kovin moni sanoo suoraan itsestänsä, ettei hänessä ole yhtään mitään.
M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
[email protected]
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mielenkiintoista tekstiä ! (olisi kyllä voinut olla vielä enemmän kappalejakoa)
Uskon, että juuri tällainen tulkinta tulee yleistymään!
ja että me kaikki oikeastaan olemme Jumalia, meihin vain on pesiytynyt myös paha, josta elämällä maan päällä on tarkoitus päästä eroon jäleensyntymän kiertokulun lopuksi.
Se pahasta pääseminen, eikä sitä voisi kutsua juuri muistamiseksi, kun tietoisuus kasvaa ja muistamme, mitä oikeasti olemme.
Eli tiedämme kaikki, mitä on todellinen rakkaus, ja että olemme itse sitä, emme vain muista.
Monessa suhteessa valistunutta tekstiä.
Mutta jää puolitiehen. Minun mielestäni myös kivi on Jumalainen, olemuksessaan. Jos ihmisten mieli (no, kaiken tiedolle strukturoidun maailman "mieli" ja sen yhteydet) on Jumalan henkeä on koko muu "staattinen" maailma hänen ruumistaan.
Ja rajaa ei voida vetää. Onko ihmisen mieli henkinen vai fyysinen? - Se on molempia. Jumala tiedossaan ja ymmärryksessään sijaitsee myös materiassa joka voi muodostaa assosiaatioita mielessä joka tarkastelee objektia. Objekti sisältää tiedon tai assosiaation; mieli havaitsee sen.
Minä olen Herra sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia
Kyllä asia valitettavasti on niin kun ihmissukuun kuulutaan niin ollaa syntisiä ja kaiken pahan armoilla ihan synnissä syntymisen syystä. Mutta jos otetaan Jeesuksen sovintotyö ristinkuolema meidän syntien sovituksena armosta Jumalalta vastaan, saadaan Pyhä Henki sisimpään ja aletaan elää iankaikkisuutta jo täällä ajassa. Silloin fyysinen kuolema ei merkitse enää mitään, vaan ollaan jo Jumalan ystäviä ja hänen apuaan sekä rakkauttaan nauttivia taivaan kansalaisia odottaen synnittömän uuden taivaan ja maan syntymistä (=paratiisi).