päätös, ettei ulkomaisissa suurlähetystöissä järjestetä itsenäisyyspäivän juhlia. Kumma ettei presidentti tarttunut tähän... en tiedä, olisiko presidentin valta riittänyt kumoamaan päätöstä, ja ei kait moisesta asiasta olisi kannattanutt kehittelemään suurta riitaa.
Itsehän_edus-
28.11.2015 14:39
kunta on lait ja järjestyssäännöt tehnyt. Siis on tavallaan sovittu, että näin tehdään. Kerjussa on jo sanottu, että Eduskunnan Puhemies on valtakunnan hierarkiassa toisena, siis heti Tasavallan Presidentin jälkeen. Puhemiehellä on paljon arvovaltaa ja todellistakin valtaa. Häntä on kaikkien salissa toteltava. Pääministerinkin. Ja parimetristen demarien. Jos joku (pahasti) niskoitelee eikä tottele, tulevat vahtimestarit ja saattelevat niskoittelijan ulos. Sehän olisi ulossaatellulle noloa.
Maria Lohelan osana nyt on vain ollut pompata tuntemattumuudesta näin tärkeälle paikalle.
En tiedä Maria Lohelasta muuta kuin että hän on nuori ja kaunis. En myöskään ole Perussuomalainen enkä ole edes koskaan harkinnut äänestäväni tätä puoluetta, mutta tämä asiantila ei estä minua osaltani antamasta tunnustusta vaikkapa Maria Lohelalle tai Sampo Terholle. Terhohan on hyvä tyyppi, pääministeriainesta hänkin. Puoluetta sopisi ehkä kehua siitä, että se on koko ajan ollut lojaali hallituskumppaneilleen. Timo Soinia moittisin siitä, että hän ulkoministerinä kielsi järjestämästä itsenäisyyspäivän juhlia ulkomaisissa suurlahetystöissämme. Tuo oli huonosti harkittu päätös. Eihän meillä ole liikaa ystäviä ja kavereita. Siksi jo pr-mielessä on tärkeää, että maailman pääkaupungeissa, joissa meillä on suurlähetystöjä, olisi edes kerran vuodessa kutsuttu sikäläisiä vaikuttajia vieraisemme (lue: ryyppäämään).
Kun ei nyt tiedossa ole, miten Perussuomalaisille tulevaisuudessa käy niin ainakin Maria Lohela tulee pitkään istumaan Eduskunnassa jossakussa puolueessa.

Vastaukset 13
Vanhimmat
ti harkittu
eläköön SUURI JA MAHTAVA NEUVOSTILIITTO.0Äänestä
irti kaikista länsiyhteyksisäa Soinin sika parantaa van juoksuaan, Sika Soinin ja Paavo Väyrysen mukaan kulumme ikuiseen NEUVOSTOLIITOON.
taa ulkoministerin pestiään varsin mallikkaasti ja tyylikkäästi. Hän on saanut tavata jopa presidentti Barak Obaman. Soinille sattui nyt tuo yksi virhe, että kielsi ulkomaisten suurlähetystöjemme ryyppäjäiset, vaikkei tuolla nyt paljon säästetä.
Päätöshän oli idioottimaisuudessaa aivan lyömätön. Takiaispullukka ajatteli populistina kanslaisten huurraavan kun herrojen ilmaisen viinan bileet peruttiin. Toisin kuitenkin kävi. Kansalaiset tyrmistyivät takiaispullukan päätöksestä, koska he ymmärtävät ko. tilaisuuksien merkityksen. Pienellä rahalla pidetään Suomen lippua korkealla eri puolilla maailmaa.
Pullero ei vain voinut perua päätöstään, koska Sipilän hallitus on perunut melkein kaikki muut päätöksensä ainakin kertaalleen ja "uskottavuuden" nimissä ainakin jostakin päätöksestä pitää pitää kiinni.
mentti.
Tietenkin huono päätös Soinilta.
No jos joku ehdottomasti tarvitsee joukkoihinsa Hullu-uhon hengenheimolaisen, jonka olemus on kuin mielenterveyskuntoutujalla, niin nämä vaatimukset täyttyvät persupuhemiehen suhteen täysin. Veikkaisin kyllä, että näitä sekopäitä on riittävästi tarjolla muutenkin persujen hajottua.
juhlien peruminen oli todellinen moka.
Miksi juhlia sellaista mitä ei ole? Kaikki turhat kulutusjuhlat pitäisi lopettaa, ja nekin rahat käyttää johonkin hyödylliseen.
Totta puhut!
Todella huono päätös, koska vienti ei muutoinkaan vedä. Järjestämällä suomalaisten tuotteiden jälleenmyyjille tilaisuus ulkomaiden lähetystöissä, Suomen itsenäisyyden merkeissä, olisi myötävaikuttanut viennin lisäämiseen.
Persut inhoavat sotaveteraaneja ja kaikkea isänmaallisuuteen liittyvää, joten oli aika odotettu päätös.
Soini hoipertelut päätöstensä kanssa jatkuvat. Ehkä häpeällisin niistä on tämä itsenäisyyden juhlimisen kieltäminen.
Mamutukseen persuilta irtoaa rahat ilman mutinoita. Sitten kun pitäisi juhlia itsenäisyyttä rahat ovatkin totaalisesti loppuneet. Voiko Soini enää alemmas vajota?