, sillä virkakoneisto ja viranomaishallinto on etupäässä oikeiston hallussa ja hallinta maantavassa,rahoituksineen.
On turha heittää letkauksia, kuin nytkin teki Yle Valko-Venäjästä, kun muka ei valtio maksa tukiaisia huvi hevostilalle ? Täysin ala-arvoista uutisointia, kun vielä kannattavat ja ihailevat kuningas valtoja ?
Suomalaiset ei enää erota Suomessa markkinataoutta ja suunitelma taloutta toisistaan ja vielä vähemmän kansanedustajat ?
KRP:lle tiedosksi ?
On turha heittää letkauksia, kuin nytkin teki Yle Valko-Venäjästä, kun muka ei valtio maksa tukiaisia huvi hevostilalle ? Täysin ala-arvoista uutisointia, kun vielä kannattavat ja ihailevat kuningas valtoja ?
Suomalaiset ei enää erota Suomessa markkinataoutta ja suunitelma taloutta toisistaan ja vielä vähemmän kansanedustajat ?
KRP:lle tiedosksi ?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Venäjällä emempi demokratia enn suomessa, valitettavasti kaikki suuret asiat vedetään kansan pään päällä se ei ole demokratia.Pohjois-Korea on samalla tasolla
Oli se aikaa, kun viattomilta lapsiperheiltä vietiin yhtäläiset oikeudet omaan kotiin ja kodilliset ajettiin maantielle jo poliittisista mielipiteistä.
Nyt se tehdään kohta samoin, kuin Yhdysvalloissa tapahtuu taloudellisesti ?
Suomi astuu lyhyellä askeleella SSS-hallituksen pakkolakien kautta talousdiktatuuriin jossa kansalla ei ole mitään sanomista.
Historia toistaa itseään. Hiltler ja kansallissosialistit pääsivät valtaan ihan demokraattisin menetelmin eli valtiopäivien kautta Saksassa.
Valtiopäivät ja laillinen hallitus ei välttämättä takaa demokratian toteutumista. Lukekaapa Saksan historiaa vuosilta 1931-33 ja katsokaa kansallissosialistien saamia äänimääriä demokraattisissa vaaleissa.
Hitler nimitettiin ihan laillisella menetelmällä valtakunnankansleriksi. Saksa ei vaan tajunnut mihin laillinen menettely johti.
Demokratia kuin liiketoiminta puhtaudessaan ja kilpaulussaan, täynnä dopingia, kun demokratia on maantavan vallassa ja yrittäminen maatalouden kanssa tukiais korruptio viidakossa.
(kommunistit kuolisi nauruun, jos olisi Ediskunnassa)
Ei ihme että mikään ei toimi kunnolla ?
No, Sipilän sanoin: "Isänmaan asialla". Luulevatko he äänestäjiä tyhmiksi?
Todellista demokratiaa ei ole ollut pitkään aikaan, mutta tämän hallituksen valehtelu ja kiristyspolitiikka vie voiton kaikista edellisistä hallituksista.
Johtuu siitä, että kyseessä on virallisestikin diktatuurihallitus.
Uuden perustulain valossa oli eräs tutkija tutkinut sen sillä silmällä, että toteutuuko sen mukaan demokratia - hän ei löytänyt uudesta perustuslaista ainoatakaan kohtaa, joka olisi toiminut demokratian mukaan, joten hänen tutkimuspäätelmänsä oli, että Suomi ei enää ole demokraattinen maa.
Näin ollen meidän perustuslainkaan mukaan meillä ei enää ole edes näennäistä demokratiaa.
Laitoin tuon tutkijan selvityksen ja linkin esille, mutta ko. viestini sensuroitiin, enkä enää muista kyseisen yliopistotutkijan nimeä.
Tuo demokratian kuoleminen löytyy kyllä ihan wikipediastakin.
"Vallan kolmijako-oppi on perustava osa länsimaisten demokratioiden hallintomuotoa. Suomen hallitusmuodossa kolmijako-oppi otettiin käyttöön itsenäistymisen jälkeisenä vuonna 1919, mutta alkuperäisestä mallista luovuttiin ajan kuluessa kytkemällä lainsäädäntövalta ja toimeenpanovalta kiinteästi toisiinsa. Perusajatus säilyi kuitenkin edelleen uuden perustuslain esitöissä."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vallan_kolmijako-oppi
Tuo perusajatus demokratiasta säilyi siis vain uuden perustuslain esitöissä. Fakta siis on, ettemme elä demokratiassa - siitä vaahtoaminen on turhaa, vaan pitäisi saada selville, että missä sitten elämme ja kuinka se toimii ja millä vallalla. Se keskustelu olisi edes järkevää. Tosiasioiden jatkuva toteaminen on tosi ärsyttävää - usein se tapahtuu jopa ilman mitään tietoa tyylillä "mä en tykkää" ja "mun mielestä".
Miksi pitkä tie demokratiaan kun edessä on lyhempi tie diktatuuriin?
Lyhempi tie toteutuu nopeammin.
Totta, tai tuo diktatuuritie käytiin jo loppuun, jos hallitus puhuu ensin yhteiskuntasopimuksesta ja sen jälkeen pakkolaeista. Tämä kertoo sen, että mikä valta Suomessa on annettu hallitukselle. Edelleen jatkettaan jauhamista yhteiskuntasopimuksesta, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että meillä ei ole edes valtiota enää, vaan sovitaan nyt uudelle valtiolle, järjestelmälle nämä dikatatuurin määräämät ehdot. Tässä asiantuntija-arviota:
”Puhe yhteiskuntasopimuksesta osoittaa, että asiat ovat pahasti pielessä”
Yhteiskuntasopimuksen isähahmosta Thomas Hobbesista väitellyt poliittisen filosofian tutkija Mikko Jakonen pitää keskustan tapaa käyttää käsitettä omituisena. Yhteiskuntasopimus on modernin valtion perusta ja peruskäsite, jonka jokainen politiikan opiskelija oppii, mutta keskustalaiset eivät käytä käsitettä tässä mielessä.
– Perinteisesti yhteiskuntasopimus koskee jokaisen yksilön tasavertaista asemaa suhteessa valtioon, eikä suinkaan erilaisten työmarkkinaosapuolten kabinettisopimusta, Jakonen sanoo.
Sopimus tarkoittaa
vallan siirtämistä
Euroopassa heräsi 1500-luvulla kysymys siitä, miten yhteiskunta voidaan oikeuttaa. Aikaisemmin poliittinen auktoriteetti oli perustunut esimerkiksi jumalan antamaan oikeutukseen.
Protestanttisilla alueilla kehitettiin teoria siitä, että yhteiskunnan muodostaa kansa.
– Teorian kehittäjät eivät kuitenkaan halunneet demokratiaa, vaan tarkoituksena oli saada aikaan systeemi, jossa kansalta voidaan siirtää kansan valta ja voima kuninkaalle. Se on yhteiskuntasopimuksen peruspeli, Jakonen selittää.
Jakosen mukaan yhteiskuntasopimuksen käsite osoittaa, että yhteiskunta voidaan synnyttää keinotekoisesti missä ja milloin tahansa.
Ei siis ole olemassa mitään luonnollista Ruotsia tai Englantia, vaan valtioiden perustamista varten tarvitaan sopimus. Siinä ihmiset sopivat keskenään, että he luovuttavat pois tietyt oikeutensa ja saavat yhteiskunnalta vastineeksi jotakin. Kyse on teoreettisesta ajatuskokeesta, jolla perustellaan vallan siirtäminen ja määritellään oikeudet ja velvollisuudet.
– Yleensähän sillä yritettiin perustella jonkin tahon oikeuksia, esimerkiksi pönkittää kuninkaan valtaa.
Onko vanha sopimus
purkautunut?
Tarkoittaako Sipilän puhe yhteiskuntasopimuksesta siis, että yhteiskunta on hajonnut? Oliko kyseessä yritys teipata yhteen rikkinäisen yhteiskunnan palasia?
Ainakin sopimuspuhe tarkoittaa, että aikaisemmat sopimukset eivät enää pidä, Jakonen arvioi."
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3370337-puhe-yhteiskuntasopimuksesta-osoittaa-etta-asiat-ovat-pahasti-pielessa
Huomasitteko, että missä vaiheessa hajosi valtio nimeltä Suomi ja siirryimme diktatuuriin?
Tässä samasta aiheesta tämän päivän uutisista:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015113020752052_uu.shtml
Nyt on käsitelty työntekijöiden suhdetta järjestelmään - puheissa jopa pakkolakitasolle asti, mutta myös virkamiehillä on oma järjestelmänsä. Sitä varten on tehty jo laki, joten siitä ei tulevaisuudessa tarvitse edes vääntää, kuten yksityisen tahon palkansaajien suhteesta. Suomessa on tehty virkamiehille jo käskytyslaki.
Jokainen voi miettiä lukiessaan tekstiä, että mitä kaikkea mahdollista tämä voi tulevaisuudessa merkitä. Kuka käskyttää sieltä ylimmältä tasolta, ja kannattaa huomioida, että käskyt eivät perustu lakiin, käskystä ei voi kieltäytyä, eikä käytännössä lainkaan valittaa - johtuen juuri siitä, että ne eivät perustu lakiin - ne ovat siis mielivaltaisia - ja ne voivat olla myös suullisia.
"Hallinnon sisäiset virka- ja sotilaskäskyt
Hallinnon sisäiset virka- ja sotilaskäskyasiat on jätetty hallintolain soveltamisalan ulkopuolelle.
"Hallinnon sisäisiä virkakäskyjä ovat ylemmän viranomaisen alemmalle viranomaiselle antamat käskyt esimerkiksi siitä, kuinka jonkin asian suhteen tulee toimia, miten alemman viranomaisen on meneteltävä asioita hoitaessaan ja alempaan viranomaiseen kohdistuvat kurinpidolliset toimet.
Sotilaskäskyasioita ovat puolustusvoimissa esimiehen tai esimiesasemassa olevan käsittelemät asiat ja niissä tekemät ratkaisut, kuten järjestyksen ja kurin ylläpitäminen ja asevelvollisten kouluttamisesta vastaaminen.
Hallinnon sisäiset virka- ja sotilaskäskyt annetaan joko kirjallisessa tai suullisessa muodossa. Sekä hallinnon sisäiset virkakäskyt ja sotilaskäskyt ovat molemmat melko tulkinnanvaraisia käsitteitä. Näistä tehdyistä ratkaisuista ei voi pääsääntöisesti valittaa."
http://www.minilex.fi/a/hallinnon-sisäiset-virka-ja-sotilaskäskyt
Samaa Väyrynen pohtii keskustalaisena ihmetellen, mutta aivan selvästi ns. kieli keskellä suuta, eikä iske pohdinnoillaan kuitenkaan asian ytimeen. Sipilän takanahan tiedetään olevan nimenomaan Esko Ahon "asiantuntijuuden" - kansainväliseen tapaan Sipilä on vain meille tällainen kumileimasin hallituksineen. Odotan, että areenalle astuisi henkilö, joka nyt ihan konkreettisesti ja asiallisesti kertoisi Suomen kansalaisille, että mikä on se todellinen Suomen tilanne. Täytyyhän nyt kenellä tahansa olla sen verran järkeä ja älyä - sanojallakin - että eihän suomalaisille tolkuttomasti voi perustella sitä mitä tehdään sanoilla "omituinen" tai "merkillinen" - kyse ei ole mistään omituisesta tai merkillisestä, vaan vallankäytöstä - kyseessä on kaikenlisäksi pitkän linjan Suomen poliitikko pääministeripuolueesta. Pelkillä mielipiteilläkö Suomea on johdettu ja johdetaan?!
"Väyrynen: Elämme omituisia aikoja
Henna Lammi, Suomenmaa30.11.2015 13:09
Muokattu
30.11.2015 13:36
Hallitus Suomalaisen kansanvallan toteutumista ajatellen elämme peräti omituisia aikoja, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk.) kirjoittaa blogissaan.
Väyrysen mukaan kevään hallitusohjelma lupasi hyvää. Eurooppa-politiikkaa, maahanmuuttoa ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat linjaukset vastasivat perussuomalaisten ja keskustalaisten laajan enemmistön näkemyksiä.
Kuitenkin keskustameppi löytää hallituksen politiikasta paljon sanottavaa.
– Ulkosuhteissa on toteutettu politiikkaa, joka ei vastaa kansan enemmistön tahtoa, Väyrynen sanoo.
Hallituksen ja koko EU:n maahanmuuttopolitiikkaa on Väyrysen mukaan hoidettu kehnosti.
Euroalueessa aiotaan pysyä, vaikka jäsenyys on tuhonnut Suomen talouden ja vaikka se estää taloutemme tervehtymisen, Väyrynen kynäilee.
– Tästä syystä yritetään toteuttaa sisäistä devalvaatiota ja tasapainottaa julkista taloutta leikkauspolitiikalla. Tähän liittyviä ratkaisuja kansa laajalti vastustaa.
Euroalueen tukipolitiikkaa on jatkettu. Väyrynen ennustaakin, että hallitus aikoo pala palalta hyväksyä niin sanotun viiden presidentin suunnitelman euroalueen muuttamiseksi velkaunioniksi ja liittovaltioksi.
Väyrynen kummeksuu myös suhtautumista Ranskan pyyntöön antaa sille sotilaallista apua terrorismia vastaan käytävässä taistelussa.
– Hallitus on ilmoittanut, että avun antamisen tiellä oleva laki on tarkoitus muuttaa. Alexander Stubb (kok.) on todennut, että tämä avaa mahdollisuuden sotilaallisen avun antamiseen myös Baltian maille.
Väyrysen mukaan suunnitteilla näyttää olevan, että EU tulkitaan sotilasliitoksi, jota kautta Suomella olisi velvoite antaa myös sotilaallista apua eurooppalaisille Nato-maille.
– Tätä kautta Suomi vietäisiin hallitusohjelman vastaisesti sotilasliitto Naton jäseneksi."
http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/58164/97c5b7c026
Tässä on nyt esimerkki hallituksen diktatuurista - he voivat tehdä itse lain nimellä "asetus", ja määrätä sen voimaan haluamansa laisena, eikä sitä tarvitse käsitellä demokraattisesti eduskunnassa. Mitä kaikkea he voivatkaan tehdä?!
"Hallitus on päättänyt puolitoista viikkoa sitten asetuksella, että kaikki sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasmaksut nousevat noin 30 prosenttia. Asetus tulee voimaan vuoden 2016 alusta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.
Ministeriö ei käyttänyt uudistusta asiantuntijoiden lausuntokierroksen kautta tai eduskunnan käsittelyssä. Korotus on tehty asetuksella, eikä se etene normaalin lainsäädäntöprosessin tavoin."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015113020754192_uu.shtml
Voivatkohan he asetuksen nimisinä säätää nyt mitä haluavat?
Tulee mieleen, että oliko Stubbin valehtelu tietoinen kohu peittämään alleen tämä asetus? Nyt kun eduskunnalle on selvinnyt, että he joutuisivatkin ottamaan kantaa siihen, että kaikista heikommassa asemassa olevia kuritetaankin tällaisilla järjettömillä 30 prosentin korotuksilla, meneekin suu suppuun, kun pitäisi pystyä kertomaan kansalaisille, että miten hallitus ilman eduskunnan hyväksyntää tai virkamiesten lausuntokierrosta pystyy yksin tekemään tällaisen päätöksen. Tuskin Suomessakaan sentään diktatuuria on voimaan saatu laillisesti ilman eduskunnan apua, kuten ei saatu Saksassakaan Hitlerin aika (teksti edellä).
30 prosentin korotuksista:
"- Maksujen korotukset kohdistuvat juuri pienituloisiin. Tämä entisestään syventää sitä juopaa, joka on niiden välillä, jotka ovat työterveyshuollon piirissä ja niiden, jotka ovat kunnallisen terveydenhuollon piirissä. Vanhuksen, työttömät ja pienituloisten lapset kärsivät tästä, Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo sanoo.
Maksujen korotuksen piiriin kuuluvat muun muassa sairaalan poliklinikan, terveyskeskuksen avohoidon, hammaslääkärin ja vanhusten kotipalveluiden asiakasmaksut."
Edellä olevassa viestissä, jossa puhutaan Hitlerin valtaan noususta, arvellaan, että saksalaiset ja Saksa ei tiennyt mitä he tekivät.
Tajusiko Suomi antaessaan hallitukselle lainsäädäntövallan asetuksen nimissä? Vai tapahtuuko tämä nyt jonkun poikkeustilalain perusteella?
Suomessa on uutisoitu syksyllä 2010 huippusalaisesta maanpetostirikostutkinnasta, ja lakikirjan mukaan maanpetosta voidaan tutkia maassa vain siinä tapauksessa, että voimassa on poikkeustila.
Tämä löytämäni teksti perustuslainmuutoksen aikoihin viittaa samaan asiaan:
"Perustuslaissa säädettyä mahdollisuutta poiketa perusoikeuksista poikkeusolojen aikana ehdotetaan tarkistettavaksi. Poikkeusolojen määrittelyä perustuslaissa yksinkertaistettaisiin nykyisestä
kuitenkin siten, että määritelmä pysyisi edelleen kansainvälisten ihmisoikeussopimusten yleisen hätätilan käsitten piirissä. Lisäksi poikkeusolosääntelyn lailla säätämisen vaatimusta perustuslaissa jossain määrin väljennettäisiin, jolloin valtioneuvoston asetusten käyttö olisi tietyissä rajoissa nykyistä useammin mahdollista."
Jos olemme siirtyneet poikkeustilaan - johon on viitteitä jo vuodelta 2010 - niin olemme silloin siirtyneet myös hallituksen diktatuuriin, siitäkin on selkeitä viitteitä. Ja uudella perustuslailla juuri tehtiin tuo vallan siirto kansalta hallitukselle.
Ja tässä on se mitä etsin - kun lakeja tehtiin ja niistä äänestettiin eduskunnassa, kävi Söderman varoittamassa puhujapöntössä, että eduskunta äänesti voimaan Hitlerin mentävän aukon:
"Entisen oikeusministeri Jacob Södermanin (sd) mukaan perustuslain muutosesitys myös mahdollistaa sen, että valtioneuvosto tai vaikkapa vain viisi ministeriä voi kaapata koko poliittisen vallan ja sivuuttaa muut parlamentaariset elimet päätöksenteossa."
Tällä hetkellä tuo valta on Sipilällä, Stubbilla ja Soinilla - kuten hallituksen muodostamisen aikoihin Soini sanoi tietävänsä, että heillä on nyt "koko file pöydällä".
Sääli, jää vain tavalliselta kansalta ymmärtämättä tämä merkillinen diktatuuritilanne, ja jää myös pelkäämättä, että mihin se vielä johtaa. Voi olla, että Stubbin puheet ja valehtelut on siihen vielä pieni murhe.
Kun lakeja tehtiin, kyllä niistä keskusteltiin vuonna 2011 - vaan kuka kuunteli. Ne jotka puhuivat, heidän käskettiin vain laittaa folihattu päähänsä. Asia, josta kansa saa vielä rankasti maksaa.
"Niinistö totesi tiistaina puheenvuorossaan eduskunnassa: "Perustuslain muuttamisella ja siten presidentin vallan kaventamisella tämä ja edellinen hallitus haluavat ylevästi korostaa parlamentarismia. Niin aina. Nykyään kun kuulenkin sanan parlamentarismi, niin sanotusti poistan varmistimen. Epäilykset heräävät heti."
Varmistimen poistamista koskeva toteamus yhdistetään usein natsi-Saksaan. Alkuperäinen lausahdus kuuluu: "Wenn ich Kultur höre, entsichere ich meinen Browning!"
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288414133113.html
Diktatuurimme nimi on siis sama kuin natsi-Saksassa - kansallissosialismi, ja se tuntee vain ihmisen tehokkuuden ja hyödyn, arvostaa ulkoisia ominaisuuksia yksilöllisyyden sijasta. Lukittelee ihmiset massoina.
Syy miksi sairaimpia kyykytetään ja miksi vanhuksia systemaattisesti tapetaan. Ja syy miksi lapsiperheilläkään ei ole mitään arvoa, köyhimmistä kansanosista nyt puhumattakaan.
Suomeksi käännettynä virke kuuluu: "Kun kuulen kulttuurista, poistan Browningini varmistimen." Browning on pistoolimerkki.
Lausahdus on peräisin saksalaisen näytelmäkirjailijan Hans Johnnstin näytelmästä Schlageter. Näytelmä oli kovasti natsien mieleen.
Johnnst työskenteli toisen maailmansodan alkumainingeista sodan loppuun natsien propagandaministeri Joseph Göbbelsin palveluksessa teatterivirastossa."
Tämä tilanne nyt suo eduskunnalle mahdollisuuden paeta vastuuta ja mennä hallituksen seläntaakse. Kuluu pitkä aika ennen kuin ihmiset tajuavat, että se oli juuri eduskunta itse, joka antoi hallitukselle tämän diktatuurivallan. Mutta suomalaisia on aina ollut helppoa höynäyttää. Se on nähty.
Jaa höynäyttää. Ne on tyhmiä. Katsokaa kommentit vuonna 2011 uutisen alta, ja se mitä ne pöljät tajuaa koko asiasta. Ei mitään. Kunhan taas kinaavat juupas eipäs. Vittu ja kaikilla äänioikeus.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288414133113.html
En olis ihan noin negatiivinen, enää. Ennen tämän hallituksen aloittamista olin kyllä minäkin. Mutta tämä hallitus on paljastanut niin selvästi juuri tuon näennäisdemokratian. He ovat huolella riisuneet demokratialta naamion, ja paljastaneet järjestelmän jolle kumartavat. Käytän siitä sanaa talousdiktatuuri, se on mielestäni aika kuvaava.
Kävi aika pian selväksi tämän hallituksen leikkauslistoista ja hallitusohjelmasta, kun vertasi niitä eri tahojen tekemiin talouden tilaa kuvaaviin analyyseihin sekä puolueiden vaaliohjelmiin että demokratia on nyt ns. lainassa jollain ulkopuolisella taholla. Hallitus on valehdellut, tilannut vääristäviä analyyseja ja tehnyt täysin harhaanjohtavia johtopäätöksiä jopa valtionvarainministeriön virallisista luvuista. Eikä toiminta edes kokonaisuutena sovi hallituspuolueiden vaaliohjelmiin. Ei siis edes väljissä kehyksissä, johon otetaan joka hallituspuolueen vaali- ja puolueohjelma mukaan sellaisenaan ilman sitä totuutta että kompromisseja joutuvat tekemään. Kompromissit tietenkin kaventavat noita kehyksiä. Kansalle oli selvästi valehdeltu tavalla jolle ei löydy vertaa itsenäisen ajan Suomesta. Ja niinkuin olemme nähneet, valehtelu senkun jatkuu. Ei voida tosiaankaan puhua demokratiasta, jos valta otetaan tuolla tavalla ja julkisuuteenkin annetaan lausuntoja että vaalitulos antaisi toimiinsa jonkun mandaatin. Vaalien voitto ei anna mitään oikeutta sen vallan tosiasialliseen lainaamiseen, tässä tapauksessa EK:lle ja rahatalouden vaikuttajille. Tilanteeseen ei olla tultu sattumalta...
Jo 12 vuoden ajan on hallitusta vetänyt pääministeri joko kokoomuksesta tai keskustasta. Tuona aikana on jatkuvasti purettu yhteiskunnan rakenteita sopivammaksi noille em.tahoille. On tuotu julkisten palvelujen rinnalle yksityisiä, huolimatta siitä että esim.sote-alalla vastuussa palveluista on aina julkinen taho. Hullua, yksityiset tahot eivät taatusti ole edullisempia tuolla työvoimaavaltaisella alalla, täytyyhän sijoittajien saada tuottonsa. Laskelmissa he eivät pärjää, vaikka saavat jättää tuosta lopullisesta vastuusta johtuvat kustannuksetkin vallan pois. Kunta kun on esim.yksityseen palvelutaloon sijoittamastaan asiakkaasta vastuussa aina. Yksityistäminen saavutti tämän hallituksen myötä seuraavan portaan, kun he lähtivät ehdottelemaan palvelua määrääviin lukuihin muutoksia: että ei tarvitakaan niin montaa työntekijää per tietty asiakasmäärä. Täysin arvotonta, vain rahaa palvelevaa politiikkaa yhtäkaikki.
Niin, siihen kommentin alkuun.... Koko tämä heidän räikeä ja pakottava, muka ainoan vaihtoehdon kurssinsa on jatkuvasti törmännyt arvoista muodostuviin ja näkymättömissä olleisiin muureihin. Talousdiktatuuri, vaikka sitä ei olla kansan parissa edes sellaiseksi nähty, on paljastunut ja nuo yhteiskunnan yhteiset isot arvot vasta nostavat päätään. Hallituksen hankkeet kerta toisensa jälkeen törmäävät perustuslakiin ja/tai siihen politiikkaa ohjaavaan omatuntoon, niihin arvoihin. Poliitikot eivät riittävässä määrin ns.kehtaa olla niin kovia, mitä ilmiselvästi ovat ennen vaaleja joillekin luvanneet. Kokoomusta lukuunottamatta siis. Tämä kaikki on tehnyt poliittiseen karttaanme vihdoin jotain eroja puolueiden välille: hallituspuolueet saa aika taikatemppuja tehdä jos seuraavissa vaaleissa(ehkä lähempänä kuin normi kauden mitta) pystyvät vakuuttamaan olevansa duunarin,vanhukse,lapsen,sairaan tai muuten heikompiosaisen puolella. Em.listasta kun vielä viime vaaleissakin jokaikinen väitti välittävänsä. Se on just sitä arvot paljastavaa toimintaa, tiedetään että niin on pakko sanoa tai on tehnyt poliittisen itsemurhan. Tuo arvoilla ratsastaminen on jatkunut pitkään, eikä nähdäkseni enää onnistu. Asiantuntija toisensa jälkeen lyö pöytään laskelmia, jotka osoittaa että julkisista vastuista johtuviin menoihin tehtävät leikkaukset johtavat vastuun siirtoon, vastuuvelkaan. Ja tuo velka esim.lapsiin kohdistuvina kun lankeaa maksettavaksi, se maksaa nykyarvona moninkertaisesti ehdotetun säästön verran. Syrjäytynyt ja turvaverkkojen läpi pudonnut lapsi on jatkuvan julkisen avun, tai puuttumisen(rikoskierre) kohteena. Eikä se ole enää ihmisarvoja kunnioittavaa tietoisesti tuollaista politiikkaa harjoittaa.
Herääminen on tapahtunut. Se on tapahtumassa myös globaalimmin. Tästä hyvinä esimerkkeinä esim.Islannissa linnaan heitetyt pankkiirit tai g20 maiden puheet siitä, että tulon verottomuus erilaisin sopimuksin ja veroparaatiisein, tai jopa hallintarekisterein, ei ole yhteiskunnallisesti kestävää. G20 maathan ovat poistumassa siitä omistamisen piilottamisjärjestelmästä,johon hallintarekisteri olisi meidätkin vienyt. Heidän puheissa omistamisen julkisuuden esimerkkimaana, ja siis tavoiteltavana "ihanteena", esiintyy yllättäen jopa Suomi. Suomi yksinään ei voi palata rakenteisiin tehtyjä heikennyksiä edeltävään aikaan, pitkälti johtuen eurosta. Talousdiktatuuri on osoittanut kylmyytensä.
Talousdiktatuuri johtaisi, ja se on nyt yleisesti nähty, mm.siihen että yksi kokopäivätyö ei enää riittäisi elämiseen, tai että koulutus ei ehkä olisikaan ilmaista jne. Se jakaisi kansaa luokkiin, on osin jo jakanut. Suomen sodista on lienee niin lyhyt aika, että tuo jako ei enää toivottavasti jatku. Talousdiktatuuri, siinä missä mikä tahansa diktatuurin muoto, elää sykleissä. Diktaattorit yleensä kohtaavat siinä sen syklin taittumisvaiheessa kansan raivon ja oman loppunsa. Lakko-oikeus on sivistynyt tapa talousdiktatuuria vastaan. Siksi ainakin minä "merkkaan" heti poliitikon joka joko syyllistää siitä tai esittää jopa siihen puuttumista. Yleislakkoa tuskin tulee, mikä olisi hyvänä puolenaan tuonut arvopolitiikan niskalenkin tuosta talousdiktaruurista. Se olisi tuonut tässä tilanteessa ennenaikaiset vaalit. Kansan muistissa olisi tuoreena ollut hallituksen toiminta.. Tuo yleislakon, tai ennenaikaisten vaalien pelko, pitää osaltaan kokoomuksen kurissa. Stubb jopa lopulta osoitti nöyryyttä luottamusasemaansa kohtaan ja "sori siitä" vaihtui reilummaksi anteeksipyynnöksi hallintarekisteristä luopumisen yhteydessä. Kansan muisti toivottavasti kantaa seuraaviin vaaleihin tästä hetkestä.