Ulkoministeri Soinin huono päätös

oli siis tuo, että kiellettiin suurlähetystöjämme järjestämästä itsenäisyyspäivän juhlia ulkomaisille vaikuttajille.
###

takiaispullukka
28.11.2015 17:33
UUSI
Päätöshän oli idioottimaisuudessaa aivan lyömätön. Takiaispullukka ajatteli populistina kanslaisten huurraavan kun herrojen ilmaisen viinan bileet peruttiin. Toisin kuitenkin kävi. Kansalaiset tyrmistyivät takiaispullukan päätöksestä, koska he ymmärtävät ko. tilaisuuksien merkityksen. Pienellä rahalla pidetään Suomen lippua korkealla eri puolilla maailmaa.

Pullero ei vain voinut perua päätöstään, koska Sipilän hallitus on perunut melkein kaikki muut päätöksensä ainakin kertaalleen ja "uskottavuuden" nimissä ainakin jostakin päätöksestä pitää pitää kiinni.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ihan oikein että kiellettiin. siellä olis vaan arapit ja muut mahomettiläiset pakanat juoneet meijän viinat.

Äänestä

se oli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


se-päätös kirjoitti:

oli siis tuo, että kiellettiin suurlähetystöjämme järjestämästä itsenäisyyspäivän juhlia ulkomaisille vaikuttajille.
###

takiaispullukka
28.11.2015 17:33
UUSI
Päätöshän oli idioottimaisuudessaa aivan lyömätön. Takiaispullukka ajatteli populistina kanslaisten huurraavan kun herrojen ilmaisen viinan bileet peruttiin. Toisin kuitenkin kävi. Kansalaiset tyrmistyivät takiaispullukan päätöksestä, koska he ymmärtävät ko. tilaisuuksien merkityksen. Pienellä rahalla pidetään Suomen lippua korkealla eri puolilla maailmaa.

Pullero ei vain voinut perua päätöstään, koska Sipilän hallitus on perunut melkein kaikki muut päätöksensä ainakin kertaalleen ja "uskottavuuden" nimissä ainakin jostakin päätöksestä pitää pitää kiinni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu