Ulkomaalaistaustainen mies on löydetty kuolleena Paraisilla Varsinais-Suomessa viime yönä, kertoo Åbo Underrättelser.
Lehden poliisilta saamien tietojen mukaan paikallisen yökerhon ulkopuolella syntyi riitaa ja tappelu kantasuomalaisten ja ulkomaalaisten kesken.
Poliisi on lehden mukaan ottanut kiinni useita henkilöitä kuulusteluja varten.
Vielä ei kuitenkaan ole tarkkaa selkoa siitä, mitä tapahtui ja millä tavoin mies kuoli.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Nujakka ravintolan edessä Paraisilla - mies kuoli tuntemattomasta syystä
Suomalaisten ja ulkomaalaisten välillä syntyi tappelu tai käsirysy sunnuntain vastaisena yönä Paraisten keskustassa. Rähäkän päätteeksi maahan jäi eloton mies.
- Kyseessä on ulkomaalaistaustainen mies, jonka henkilöllisyyttä selvitetään, kertoo Lounais-Suomen poliisilaitoksen päivystävä tutkinnanjohtaja Matti Ala-Haavisto.
- Miehen kuolinsyy ei ole vielä tiedossa.
Ala-Haavistolla ei ole tietoa vainajan mahdollista vammoista. Välttämättä hänellä ei sellaisia ole. Kyseessä saattaa olla myös luonnollinen kuolema.
Siitäs sai. Hautakiveen voi käydä sivelemässä sianverta.
http://www.abounderrattelser.fi/news/2015/11/en-dod-efter-nattklubbsbrak-i-pargas.html
Linkki!