Teiniliiton pojat tuhosivat Suomenkin

Teiniliitossa vatuloivat 70-luvulla pojat jotka 90-luvulla pilasaivat koko tasavallan. Siellä leikkivät mm Laaninen, Aho,Kanerva,Liikanen,Viialainen,Borg, ym. Henkilöitä jotka eivät pystyneet pitämään liiton taloutta ja taistolaisia kurissa. He siirtyivät kaikki valtakunnan politiikkaan keskenkasvuisina ja aiheuttivat heti Suomen talouden konkurssin 80-luvulla. Eikä siinä kaikki. He ovat olleet EU-jäsenyyden taustalla ja sitä kautta tuhonneet jo toistamiseen maamme talouden velkaannuttamalla meidät korvia myöten.
Tuo porukka on pelannut suurilla panoksilla salaa kansalta . Turmellut demokratian vaaleineen ja työntänyt vallan yrityksille joiden olisi pitänyt mennä nurin aikoja sitten. Itselleen he ovat kahmineet tärkeimmät ja suuripalkkaisimmat virat joiden hoitamiseen he ovat täysin kyvöttömiä. Kertokaa tekin mitä tiedätte tästä porukasta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


likainentusina kirjoitti:

Teiniliitossa vatuloivat 70-luvulla pojat jotka 90-luvulla pilasaivat koko tasavallan. Siellä leikkivät mm Laaninen, Aho,Kanerva,Liikanen,Viialainen,Borg, ym. Henkilöitä jotka eivät pystyneet pitämään liiton taloutta ja taistolaisia kurissa. He siirtyivät kaikki valtakunnan politiikkaan keskenkasvuisina ja aiheuttivat heti Suomen talouden konkurssin 80-luvulla. Eikä siinä kaikki. He ovat olleet EU-jäsenyyden taustalla ja sitä kautta tuhonneet jo toistamiseen maamme talouden velkaannuttamalla meidät korvia myöten.
Tuo porukka on pelannut suurilla panoksilla salaa kansalta . Turmellut demokratian vaaleineen ja työntänyt vallan yrityksille joiden olisi pitänyt mennä nurin aikoja sitten. Itselleen he ovat kahmineet tärkeimmät ja suuripalkkaisimmat virat joiden hoitamiseen he ovat täysin kyvöttömiä. Kertokaa tekin mitä tiedätte tästä porukasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu